Käyn sitä samaa kehää -mitä jos heh heh

Olen nyt pyytänyt tapaamisia poikani kanssa ja käyn HUSn psykoosipoliklinikalla hankkimassa tutkimuksen mielentilastani. Tilanne huostaanottoa ennen ei ollut mielenterveysongelma, mutta te tekaisitte sen sen jälkeen saadaksenne perustella huostaanoton. Mietin välillä Toivon ja lastensuojelun hylkäämistä. Silloin äidin kanssa tekemänne arviointi ja Toivon äidin luokse muuttaminen nopeutuisivat. Toisaalta kaipaan lastani. Uskon, ettei tämä etene mihinkään koskaan, jos en vastaa teille ja toimita tutkimusta, ja vaikka olen oireeton, minun pitää aloittaa alusta sama äidin käymä prosessi. Sen aikana te ehkä estätte äitiä saamasta Toivoa, koska se on kesken minun kanssani. Toivon tapaaminen kerran kuukaudessa ilman teidän vääristelynne kuuntelua olisi rehellinen vaihtoehto, mutta sitten en voisi olla mielekkäästi lapselleni isänä ja pitkät matkat ja työn peruminen haittaisivat koko 14 vuotta. Ette vastaa ettekä kerro mitä haluatte vaan annatte minun toimittaa toiveenne teille, jos satun osumaan oikeaan arvaukseen, ja samalla voitte koska tahansa lopettaa tapaamiset huoleen vedoten, isän mielenterveys, lapsen jännitys. Nykyinen tilanne, jossa pohdin tapaamisten etuja ja haittoja on epäterve ja parempi olisi unohtaa lapseni. Silloin olisin toisella tapaa traumatisoitunut. Kanssanne asiointi on traumatisoivaa. Mikään muu kuin suostuminen epätoteen prosessiin ei taida olla minulle mahdollista

jos osallistun kaikkeen ja sitten te edelleen estätte minua olemasta toivon isä, vääristelle tarkoituksella sen estämiseksi, minä en kestä niitä väitteitä

hallinto-oikeuteen ei kannata kenenkään mennä. asenne on sama tuomarilla. katkera vanhempi. juristit sanovat kukaan ei voi voittaa

esimiehesi ja sinä et kuitenkaan huomioi tätä, joten jatkan toiveidenne arvausta

..., haluatko, että sopeudun olemaan etävanhempi ja Toivon pysyvään sijaishuoltoon? Lakihan velvoittaa palauttamaan lapsen, kun ei ole tarvetta. Haluatko, että palaan isäksi, kunhan osallistun kaikkeen?

Entä tämä kompromissi? Sopeudun etävanhemmuuteen nyt ja katsotaan miten tekaistut huolet järjestyvät joskus?

Tiedän, että toiveeni siellä käymisen hyödystä on turha ilman sopeutumista etävanhemmuuteen. En voi toivoa, että jos olen mukana niin te puratte huostaanoton ja käännätte vääristelmänne. En voi kertoa totuutta toivolle enkä olla samalla asenteella vääryyteen kuin alussa. Minun pitää luopua siitä ja vastarinnasta. Minun pitää opetella etävanhemmuutta oikean vanhemmuuden sijaan.

Minun ei kannata miettiä tätä enää. Sairasta


Tai siis minun pitää olla sorrettu sillä edulla, että olen poikani seurassa

Mitä jos, heh heh. Miksi sosiaalityöntekijät eivät vastaa?