EU-komissio haluaa Schengen-alueen laajentuvan Bulgariaan, Kroatiaan ja Romaniaan. EU:n sisäasioista vastaava komissaari Ylva Johansson sanoo, että on aika liittää Schengen alueeseen myös Bulgaria, Kroatia ja Romania.
Komissio kertoo tiedotteessa(siirryt toiseen palveluun) pyytävänsä Euroopan unionin neuvostoa ”viipymättä hyväksymään” maiden täysimääräisen osallistumisen Schengen-alueeseen.
Schengen-alueeseen kuuluu tällä hetkellä 22 EU-maata sekä 4 maata EU:n ulkopuolelta: Norja, Islanti, Sveitsi ja Liechtenstein.
Johansson vannoi, että maat täyttävät Schengen-ehdot
Bulgaria, Kroatia ja Romania ovat pitkäaikaisia EU:n jäseniä. Bulgaria ja Romania liittyivät EU:hun vuonna 2007 ja Kroatia vuonna 2013.
Jotkut maat ovat ilmaisseet huolia, jotka liittyvät siihen, miten maat ovat toimineet järjestäytyneen rikollisuuden vastaisessa taistelussa ja maahanmuuton hoitamisessa.
Tiedotustilaisuudessa Johansson vannoi, että Bulgaria, Romania ja Kroatia täyttävät kaikki kriteerit.
Koko uutinen:
https://yle.fi/a/74-20004972

Vastaukset 6
Vanhimmat
Komissaari Ylva Johansson on ruotsalainen sosiaalidemokraatti. Ruotsissa on näiden kanssa ilmeisesti niin paljon ongelmia, että tässä saattaa olla jonkinlainen automaattinen taakanjako mielessä?!
MV ? MV?- häh? tä? mitä? MV ? MV?
Mites ne romulit täällä on sitten asumasa jos Romaania ei ole schengeniä???
Miten Romanian romanit liikkuu täällä ryöstämässä jos ei Romania ole chengen.
myös Bulgarialaisia on ollu rikastuttamassa Suomen kulttuuria.-
taitavat muuten olla joku pakolais-asema heillä, koskapa persu-natsit taitaa vainota heikäläisiä kotimaissaan.
Aina se syy löytyy persuista...
Haluavatko nämä maat itse?
Mahtaakohan kyseinen henkilö tuntea näitä maita ollenkaan. Siinäkin on nikottelemista, että kuuluvat yleensäkään EU:hun. Ehkä huomio pitäisi EUnkin kiinnittää näihin maihin ainakin yhtä tarmokkaasti kuin Unkariinkin. Ei niissä asiat ainakaan paremmin ole.