Sipilä fani äänestää Sipilää vaikkei ole enää ehdokkaanakaan. Niin o haltioissaan yhä, hänelle ainoa ja oikea pääministeri oli ja on yhäkin, mainitsee siitä joka käänteessä. Tänäänkin 20 kertaa. Harmi hänelle ettei enää ole ehdokkaana kevään vaalissa.
Täällä olevat äänestävät keskustaa
9
148
Vastaukset
- Anonyymi
Pitää Sipilää lahkosaarnaajan asemassa?
- Anonyymi
Moniko täällä narisee Sipilästä, vaikka hän on nykyisin vaatimattomissa tehtävissä? Narisijoita on varmasti enemmän kuin kehujia. Päivittäisiä narinoita on enemmän kuin päivittäisiä kehumista.
Sosialistit ovat perinteisen tyytymättömiä kaikkeen. Mitä nyt kallemarksin ajatukset miellyttävät suuresti. Mutta menkää lokalaitisen ihannevaltioon Pohjois-Koreaan, niin ei tarvitse Sipilästä kuulla sanaakaan.Me siellä kallemarksikerhossa keksimme koiruuksia ja puhumma rumia, päivät pääksytysten. P-Korea on kokonaan säästynyt koronalta ja kaikki suorastaan jumaloivat johtajaa. Siellä uuttera kansa jaksaa nälkiintyneenäkin kumartaa herraansa.
Natiskaamme Sipilästä ja muistelkaamme lämmöllä Aarno Laitista, suurta toimittajaa ja kolumnistia. Tamminiemen pesänjakajat -kirja pitäisi kuulua jokaisen piltin koulusivistykseen. Kalevalasta viis, se on hölynpölyn esseekokoelma.
- Anonyymi
Kummalta tuntuu kun pääministerinä yhä Sipilää pitää tämä lestaa huutava, kun on jo ollut demari tyttö siinä pitkään: bile-Sanna.
- Anonyymi
Bile-Sannlla on kutina munissa.
- Anonyymi
Sipilää emme tule enää koskaan näkemään politiikassa sen enempää kuin Perneriäkään.
- Anonyymi
Ja se on vain pelkästään positiivinen asia.
Anonyymi kirjoitti:
Ja se on vain pelkästään positiivinen asia.
Pelkästään positiivinen asia, kyllä.
- Anonyymi
Aragoni kirjoitti:
Pelkästään positiivinen asia, kyllä.
Kovin on Sipilän akan poika ollut hiljaa takarivissä Uniper-sotkujen auetessa vähitellen.
https://demokraatti.fi/juha-sipila-kiistaa-patistaneensa-fortumia-ihan-huuhaata
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/olli-pekkasalminen/missa-vaiheessa-pm-sipila-ja-omistajaohjausministeri-lintila-saivat-tiedon-tulevista-uniper-kaupoista/
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?621223Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11890Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75815Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.84659- 53634
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46564Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt35560Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36534Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot116515Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43513