Venäjä on aina ollut roistovaltio ja diktatuuri

jossa kansan suurella massalla on ollut kurjaa. Nytkin venäjä vaan taantuu.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Suomi on kuitenkin allekirjoittanut sellaisen paperin jossa se tunnustaa itse olevansa roistovaltio. Miks ei venäjä ole?

Äänestä

Katsoin eilen illasta YLE teemalta Pako New Yorkista- leffan (1981). Jostain kumman syystä toi mieleen Venäläisen maailman katsomuksen. Venäjä on ulkoistanut itsensä maailmasta, jossa on oikeudenmukaisuutta ja pelisääntöjä, joita pyrittävä tukemaan kaikin mahdollisin keinoin. Vastuut on aina itse myös kannettava omista tekemisistä.

Venäjällä toimitaan toisin, siellä toimii vahvemman oikeudet, raakuudet, raukkamaisuus, julmuus, sääliä ei tunneta huonompi osaisia kohtaan. Likainen peli harvemmin johtaa mihinkään hyvään, se on vielä Venäläisillä opittavana tulevaisuudessa. Korruptio ja oman edun maksimoiminen ei auta tähän vaan vie entistä syvemmälle rikolliseen maailmaan.

Äänestä
  • Ei ole, vaan se suomi joka on sulkenut itsensä kommunistisesti jotta valtio saisi energiamonopolin. Miksi te puhutte kokoajan väärin päin ja projisoitte suomen tekemisiä venäjään?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ei ole, vaan se suomi joka on sulkenut itsensä kommunistisesti jotta valtio saisi energiamonopolin. Miksi te puhutte kokoajan väärin päin ja projisoitte suomen tekemisiä venäjään?

    Just joo, saat varmaan nautintoa tällaisesta keskustelusta, jonka tarkoituksena on vain yrittää sotkea pakkaa entisestään. Venäjällä on opittu taktiikka niin, että valheita toistetaan niin kauan, kunnes ne alkaa kuulostamaan todelta. Kuulostaa sairaalta tavalta, mutta valitettavasti se on totta, meitä paljon fiksummat ovat yhdessä tämän todenneet.

    Sairas mieli syntyy uskomalla vääryyksiin. Silloin kaikki on vinksin vonksin aina. Eikä se muuksi muutu, jollei itsellä ole kykyä muuttua uskomaan enemmän totuuteen. Kortti talon perustukset pettää, kun perustat on huonosti tehty, tällainen vaara on Venäjällä tällä hetkellä. Kontrolli puuttuu, kun asiat ovat sekaisin ja huonosti johdettu.

    Rikollinen aineisto aiheuttaa sekasortoa ja synnyttää eripuraa sotaa käyvien Venäläisten kesken. Keneen voi siellä lopulta luottaa, kun kaikki keskittyy vain omaan ja pelko on läsnä myös omien kesken, kun heihinkään ei voi luottaa, ammutaan omia selkään, jos koetaan heidän pakenevan, helppo tekosyy myös, jos toisen naama ei miellytä, kun juodaan viinaksia, kun selvinpäin nykymenoa vaikea ymmärtää. 😢

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ei ole, vaan se suomi joka on sulkenut itsensä kommunistisesti jotta valtio saisi energiamonopolin. Miksi te puhutte kokoajan väärin päin ja projisoitte suomen tekemisiä venäjään?

    Hörhö.

    Äänestä

Luehan historiaa.....

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

jossa kansan suurella massalla on ollut kurjaa. Nytkin venäjä vaan taantuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu