Paskat piikit ja passit covid-kuolleisuuden ja ylikuolleisuuden syy

Anonyymi-ap

>"Yksi ylikuolleisuutta aiheuttanut sairaus oli korona, mutta eipä tässä oteta kuitenkaan kantaa siihen, miksi koronaan kuolleisuus lisääntyi juuri sinä ajanjaksona kun oli jo olemassa koronarokotteet ja nimenomaan vanhusten joukossa, joita on rokotettu kaikkein eniten."

Paskat rokotteet, jotka eivät estä tartuntoja, sairastumista eivätkä THL Sampo tilastojen mukaan juuri edes vakavaa sairastumista tai koronakuolemaa erityisesti juuri ikäihmisillä ja muilla riskiryhmillä, nuoremmillehan ja työikäisille covid on useimmin lievempi. Kun paskojen rokotteiden kattavuuden noustessa purettiin suosituksia ja rajoituksia, niin tietenkin koronakuolemat alkoivat lisääntyä ja nousevat edelleen koko ajan vastaavaan vuodenaikaan eli vuodenaikavaihteluun verraten 2020, 2021, 2022..

Nyt jo 260 koronakuolemaa viikossa ( +51%) ja lokakuun 2022 edelleen täydentyvä koronakuolemaluku on jo nyt pandemian ajan toiseksi korkein 732 ja kasvaa edelleen. 2021 lokakuun luku oli 130, mutta hei nythän ei ole rajoituksia. https://www.koronatilastot.fi/fi/sairaala/

Pandemian kuukausikohtain koronakuolemien tämän hetken ennätys 2022 maaliskuun 944 ylitetään tässä kuussa eli marraskuussa, tai viimeistään joukukuussa. Tammi-helmi-maalis-huhtikuu 2023 ovat tappavimmat talvikauden covidkuukaudet, jolloin ruumiita tulee jo 1500-3000 kuukaudessa ilman rajoituksia. Ei auta paskat piikit tai passit eli kulkutaudin levitysluvat, vain suojaimet ja parveilurajoitukset auttavat.


>"Koronapiikitykset kun alkoi niin kuolleisuus alkoi hiljalleen kohota. Nyt yritetään keksiä kaikkia tekosyitä ja selityksiä ….."

Ei, vaan rokotekattavuuden noustessa kesällä 2021 alettiin kattavuuteen vedoten poistaa rajoituksia ja koronakuolemat alkoivat nousta: "Emme voi olla pienen vähemmistön panttivankeja", "rajoitukset on poistettava Britannian tapaan", "nyt saa taas elää ja bilettää", "koronapasseilla baareihin ja tapahtumiin" olivat koronakuolemien noston poliittisia sloganeja.


>"Ei myöskään ole mainintaa, että samaa ylikuolleisuutta on havaittu muissakin maissa kuten Britanniassa samalla ajanjaksolla."

Myös Britanniassa ylikuolleisuutta on ilmennyt, kuten koko EU-alueella keskimäärin 16%. Ylikuolleisuus riippuu väestötiheydestä ja covidin estotoimista, eli kuinka tartuntojen määrää on pystytty rajoittamaan. Piikit ja passit eivät niitä estä, maskit ja erityisesti ffp2-suojaimet estävät, tehokkaat hepa-ilmanpuhdistimet sekä parveilurajoitukset ja suojaetäisyydet.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kummasti koronaruumiiden määrä vain nousee ja nousee, 260 jo viikossa ja koko pandemia kuukausikohtainen kakkossija saavutettu lokakuussa 732 ruumiilla, vaikka kyseisen kuukauden tilastointi on edelleen kesken. Tässä kuussa (marraskuu) tai viimeistään joulukuussa mennään koko pandemian kuukausikohtaisen koronakuolemaennätyksen 944 ohi ja tappavimmat covidin talvikausikuukaudet tammi-huhtikuu vasta edessäpäin.

      • Anonyymi

        Vanhusten perinteiset keuhkokuume tapaukset kirjataan koronaksi. Kokonaiskuolleisuus vanhusten osin sama kuin ennenkin.
        Nuorten kuolemat selittyvät epäonnistuneilla piikeillä.
        Nyt kerätään vanhusten kuolemia koronaksi ilmoittamalla saamaan uusia piikin ottajia neljännelle ja viidennelle piikille.
        Ihan sama itselleni. Ottakoot halukkaat vaikka 10 piikin jälkeen sadannenkin, jos enää ovat hengissä.


    • Anonyymi

      Miksei ne vaan myönnä että meitä tapetaan niin kynä on sininen.

    • Anonyymi

      Piikit ei suojaa vaan aiheuttaa immuunipuolustuksen heikkenemisen ihmiselle tulee VAIDS.

      • Anonyymi

        Sitähän täällä on juuri ilmassa. Tuo koronapiikki suojaa pari kuukautta, sen jälkeen se altistaa koronatartunnalle = VAIDS. Tilastoista oli jo pitkään nähtävillä piikin ja koronatartunnan välinen positiivinen korrelaatio. EMA(Europ.. Med... Age...) huomautti jo alkuvuonna toistuvien tiheiden tehosteiden vaaroista.

        Sama ilmiö löytyi muuten jo aikaisemmissa mRNA koronavirus rokotteissa. Eli rokotteissa mitkä oli kehitetty koronaviruksiin ennen tätä nykyistä vallitsevaa koronavirusta. Onnea ja menestystä vaan piikkipropagandan uhreille.

        Tuo ylikuolleisuus on sellainen suht akuutti rokotereaktion tulos. Tämä Vaids ja muut pitkän ajan haittavaikutukset ovat vielä vähän kysymysmerkkejä.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    6. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3035
    7. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3035
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3029
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3026
    Aihe