Marinin puheet ja teot eivät kohtaa alkuunkaan.
Miljardit viskottu ympäri maailmaa ja kotimaassa ei ole saatu terveydenhoitoon mitään parannusta, vanhusten hoivasta puhumattakaan.
Ei mene enää läpi nämä SDP: n ja Marinin vaali spektaakkelit.
Yli 3 vuotta olisi ollut aikaa laittaa edes jotain kuntoon mutta ”saavutuksena” lähinnä pakkotyölaki, eläkeputken poisto, aktiivimalli 2 ja miljardien velat. Aika heikko esitys.
Toisaalla tässä julkaisussa kerrottiin, että Sdp pitää tiedostutilaisuuden kestävästä taloudesta - hiukan hymyilytti. Mistähän lie satuilevat, sillä Marinin vasemmistohallitus pääministerin johdolla ovat harjoittaneet kaikkea muuta kuin kestävää taloutta - yli varojen eläminen ja hurja velanotto eivät ole kestävää talaoutta.
Marinin johdolla Suomi on vaarallisella tiellä, velkaantumistahti on aivan liian suuri.
Sdp ja Marin ovat näyttönsä antaneet - heistä ole kestävän talouden hoitajiksi Suomelle.
Heidän tiensä on tuhoisa koko Suomelle ja suomalaisten hyvinvoinnille, sillä kun kestävä talouspohja pettää niin hyvinvointivaltiolle voidaan sanoa hyvästi.
Marin naamioi leikkaukset tulo- ja menosopeutuksiksi eli sievistelee kylmää sanaa jargoniksi joka ei avaudu kuulijalleen niin helposti. Pääministeri jättää kertomatta minkälaisesta hintalapusta näissä sopeutuksista puhutaan ja ennen kaikkea mistä hän aikoo ne leikata?
Kokoomuksen kylmyydestä puhuminen on sananhelinää siihen asti kunnes suunnitelmia voidaan vertailla äänestäjien keskuudessa rinnakkain ihan konkreettisella tasolla. SDP perinteisesti välttelee omista hankalista taloussuunnitelmista puhumista viimeiseen asti ja myy itseään enemmänkin mielikuvilla siitä, että suoraan puhuvan kilpakumppanin talousohjelma on kylmä.
Talouden näkymä on kylmä, mitä kylmiä ratkaisuja eli leikkauksia tai sopeutuksia demarit ovat tekemässä?
On kyllä melkoinen esitys kun SDP:n puheenjohtaja puhuu kestävästä taloudesta.
Viimeisten neljän vuoden aikana rahoitettu surutta noin 6 miljardia vuodessa juoksevia kuluja jotka olisi jo budjetointivaiheessa aiheuttaneet leikkauksia.
Onneksi ei tule jatkamaan pääministerinä ensi vaalien jälkeen.
SDP on nykyhallituksen säestyksellä vetäneet Suomen talouden hyvästä tilanteesta katastrofin partaalle.
Suomen talous ei kestä toista kautta Marinin ja Mäkysen vastuutonta velanottoa.
Kokeneempia ihmisiä ministereiksi ja Suomen talous nostettava tärkeämmäksi kuin Italialaisten.
Veronmaksaja älä mene tähänkään sdp:n viritämään harha ansaan varoitan perustelu.
"Ensivaalikaudella sdp:llä tavoittena 80% työllisyys" tämä suomennettuna entistä vähemmän kokoaikatyötä palkalla jolla tulee toimeen ilman sosiaalietuuksia ja entistä enemmän töitä vähemmällä tuntimäärällä pienemmällä palkalla jolla ei tule toimeen ilman sosiaalietuuksia kuten palkkatukea soviteltava työttömyyspäivärahaa asumistukea toimeentulotuen perusosaa -lisäosaa jotka muut veronmaksajat maksavat omasta kukkarosta.
Siis taas Sdp:llä käsi syvällä veromaksajien taskuilla.
Työttömyys tilastot toki näyttää teennäisesti hyvältä toki leipäjonot kiertää puolikaupunkia entisen korttelin sijaan.
Että sellainen vappusatanen tällä kertaa.
Sdp:n nykyiset puheet ja aiempien tekojen totuus ovat minusta samoja kuin se jos aikuinen uskoisi joulupukkiin.

Vastaukset 16
Vanhimmat
Kaikki tervejärkiset ovat persuissa.
Me muut olemme sen huomanneet.
Jumala meitä varjelkoon.
Sanna Marin: "Tila- ja matkakulujen puolella on paljon sellaista, mitä voidaan tehdä"
Purra...taksilaki on ainoa saavutuksemme...
Marinin esittämät "parannukset" ja muut höpötykset ovat silkkaa toiveajattelua.
Marin ei vieläkään tajua, että tätä maata ei johdeta ja sen asioita hoideta holtittomalla velanotolla.
Marin on saanut itse tältä yhteiskunnalta ilmaisen koulutuksen ja ei tajua yhtään mitään terveestä valtion taloudenhoidosta. Marin on liikaa keskittynyt somessa olemiseen ja oman henkilönsä brändäämiseen. Sellainen ei ole PM:n tehtävä. Se on johtanut suorastaan sairaalloiseen Marinin henkilön ylistämiseen ja henkilökulttiin. "Marin on on ihana. Marinilla on ihanat kuteet päällä" jne. jne. jne. Voi helvete, miten yksinkertainen ja höynäytettävä porukka hehkuttaa Marin sitä, Marin tätä!
Marinin oma käytös bilettämisen ym. sellaisen suhteen on ollut suorastaan tyhmää ja lapsellista. Koko maailma on nauranut meille, kun Marin onnistui saamaan itsensä maailman lehdistön etusivulle jauhojengiläisten kanssa bilettämisestä.
Kesärantaan on viety jatkoille Helsingin pintaliitäjiä ja kaksi lesbonaista tissit paljaana suutelee Kesärannan valtioneuvoston tiloissa. Kalliiksi on tullut suomalaisille keskenkasvuisen ja itseään esille nostavan Marinin touhut.
Marin ei Apu-lehden jutun perusteella alistu koneiston vaatimuksiin.
Miksi meidän suomalisten pitäisi sietää Marinin toilailuja ja törkeää käytöstä.
Muualla maailmassa moinen PM olisi joutunut jo aikoja sitten eroamaan tai olisi erotettu, muttei Suomessa. Marinin "onni" on ollut korona ja Ukrainan sodan aiheuttama maailmanpoliittinen tilanne. Huono hallitus pidetään kasassa vaikka , hampaat irvessä. Normaalioloissa tuollainen riitelevä hallitus olisi hajonnut jo aikoja sitten.
Seuraavaan hallitukseen tarvitaan elämän- ja poliittista kokemuksta omaavia aikuisia ihmisiä, ei tuollaisia kolmikymppisiä uraohjuksia kuten on nykyisessä hallituksessa.
Ketjun aloittaja puhuu todella asiaa.
Vuodatuksestasi huolimstta SDP:n kannatus on nyt korkeampi kuin ennen viime vaaleja.
Sama ku persuilla.
Siellä se ilmeilee Puolan pääministerill legginsseissään, mukana myös haju. Ensin on haukuttu Puolan politiikkaa ettei se noudata oikeusvaltioperiaatetta ja nyt nuollaan puolalaisten perset tä ihan urakalla. Enää puuttuu että tuppurainen on kontallaan puolalaisen kenkiä vasten.
Legginsit ovat Marinin lempparit. Laihat kintut korostuvat, kun Marin astelee legginsseissään. Ihme kun ei ollut valkoisissa kalsarilegginsseissä, joissa Seiskan valokuvaaja kesällä hänet Helsingissä onnistui kuvaamaan. Loirin hautajaisissa Marin esiintyi poolopuserossa - kyllä Marin ravistelee kaikkea mahdollista - ei asetu koneiston vaatimuksiin :D - ei ole lesboäiti tyttärelleen käytöstapoja opettanut.
Mitähän koneiston vaatimuksia se tarkoittaa. En ymmärrä vaikka melkein boomeri olenkin. Toisten ihmisten kunnioittaminen tapahtuu puketumisella, käyttäytymisellä ja kohteliaisuudella. Se ei ole koneiston vaatimus vaan kuuluu sivistykseen. Sillä estetään turhia sotia, väkivaltaa ja riitoja. Se liittyy myös olennaisena osana diplomatiaan.
Kunnioitus ansaitaan ja sen tulee olla molemminpuolista.
Tasa-arvoista on voida pitää pitkiä housuja vaihtoehtoisesti nylonsukkahousujen sijaan. Niihin tulee helposti silmäpakojakin.
Sinulla on outo fiksaatio pääministerin housuihin. Hän pukeutuu mielestäni pahuksen tyylikkäästi ja on kunniaksi Suomelle.
Puolan pääministeri oli niin massatyyliin pukeutunut, ettei erotu muista.
Voi vit.. teitä molopäitä. Jos te ette näe vaivaa sen housuista niin sitten puheesta,takista, paidasta, kengistä jne,jne. Hommatkaa oma elämä ja miettikää kuinka moni ulkona näkee vaivaa teidän vaatteista ja puheista. Olisitte aikanaan hoitanu hommanne niin kun mä. Mä tiesin aikanaan minkä väriset ja minkälaiset kalsarit Sannalla oli farkkujen alla mutta en mä siitä aamulehteen kirjottanu. Miettikää itteenne ja vaatteita ne.
Äidin pikku poika on mielipiteensä ilmaissut ja hokee, että pitäisi hankkia oma elämä. Me muut emme olekaan Suomen PM, joka on julkisuuden henkilö asemansa takia. Jos me suomalaiset maksamme Sannan kovan palkan, niin meillä on myös oikeus arvostella häntä, sillä niin paljon on Sannukka töpännyt omalla käytöksellään ja onnistunut luomaan aikamoisen henkilökultin itsestään. Kyllä somekuningatar sen osaa!
Purra ei vieläkäön tajua,että leikkauksilla ei tätä maata johdeta.
Varsinkin niiltä otetaan, joilla ei ole.
Veronhuojennukset kohdistuu hyvätuloisiin.
Taakan jako kohdillaan.
Purran talkoot tuo hyvinvointa rikkaille.
Purralle on luvattu työ "Kympistä"