Mikä muutti Niinistön suhtautumisen Viroon

Anonyymi-ap

35

171

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En lukenut kokonaan juttua mutta sen alussa jo Sale sanoo että jos naton turva ei virolle riitä niin siinä ei suomenkaan apu paljoa paina , tämä kyllä on ihan tosi .

      Nyt kun me sitten kuulumme samaan puolustusliittoon on tilanne aivan toinen .

      Silloin kun sale myönsi virheensä ja julisti puheessaan että nyt suomalaiset saavat vapaasti kannattaa liittymistä natoon , suomalaisten päissä "naksahti" ja me yhtäkkiä olimme vapaita myöntämään totuuden ja että tietenkin haluamme länsimaiden puolustusliittoon muiden ystäviemmejoukkoon .
      Tuolloin tapahtui se valtava muutos lähes kaikessa .

    • Anonyymi

      Jaa, että mikäkö muutti ?
      Sodan kylmät kasvot!

      • Anonyymi

        Niinistön puheissa ei ole mikään muuttunut. Aloituksessa ei puhuttu Natosta, vaan EU:n solidaarisuuslausekkeesta. Viron Ilves oli väheksynyt sitä "riisinä ja perunoina". EU ei toki sotilasliitto olekaan, joten apu voi olla monenlaista. Niinistö oli tuossa vaiheessa todennut, että apu Virolle tulee kriisitilanteessa olemaan muutakin kuin "riisiä ja perunaa", mutta Suomi ei voi Naton ulkopuolisena antaa Naton turvallisuustakuita.


    • Anonyymi

      "Jos Naton turvatakuut eivät Virolle riitä, niin ei siinä sitten enää Suomenkaan apu paljon paina," piruilee Niinistö Ilta-Sanomien haastattelussa. Tämä on suoraan sanoen potku virolaisten sukukalleuksiin tilanteessa, jossa Naton toimintakyky on arvaamattoman Donald Trumpin taskussa."

      Tämähän on järkevä asiallinen toteamus Niinistöltä maan presidenttinä joka ei kuulu Natoon.

      Ei Suomella ole ollut Viron kanssa mitään kahdenvälisiä turvatakuita .

      Nyt kun Venäjä aloitti järjettömän hyökkäyksen Ukrainassa ja ajoi maita hakemaan Natojäsenyyttä Suomi mukaan lukien tilanne tietysti Nato jäsenyyden myötä muuttuu toisenlaiseksi kuin se oli vuonna 2017 .

      • Anonyymi

        Nato ylistää Suomen puolustusvalmiutta nyt v 2022 , mutta 2017 Niinistön lausumasta käy hyvin selville että Suomen puolustusvoimat eivät ole mitään Naton puolustukseen verrattuna.
        En ymmärrä miksi Suomen kykyä pitää vähätellä. Onko se sitä suomettuneisuuden sumua jonka läpi on ollut vaikea kuvitella sodan kylmiä kasvoja v 2017 .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nato ylistää Suomen puolustusvalmiutta nyt v 2022 , mutta 2017 Niinistön lausumasta käy hyvin selville että Suomen puolustusvoimat eivät ole mitään Naton puolustukseen verrattuna.
        En ymmärrä miksi Suomen kykyä pitää vähätellä. Onko se sitä suomettuneisuuden sumua jonka läpi on ollut vaikea kuvitella sodan kylmiä kasvoja v 2017 .

        "mutta 2017 Niinistön lausumasta käy hyvin selville että Suomen puolustusvoimat eivät ole mitään Naton puolustukseen verrattuna."

        Johtunee varmaan siitä että Suomen puolustusvoimat eivät tosiaan ole mitään Naton puolustusvoimiin verrattuna .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nato ylistää Suomen puolustusvalmiutta nyt v 2022 , mutta 2017 Niinistön lausumasta käy hyvin selville että Suomen puolustusvoimat eivät ole mitään Naton puolustukseen verrattuna.
        En ymmärrä miksi Suomen kykyä pitää vähätellä. Onko se sitä suomettuneisuuden sumua jonka läpi on ollut vaikea kuvitella sodan kylmiä kasvoja v 2017 .

        Niinistö ei väheksynyt Suomen puolustusta, vaan toteaa, ettei Suomi voi Natoon kuulumattomana antaa Virolle Naton turvatakuita. Totta hitossa 30 Nato-valtiota pystyy antamaan kattavammat turvatakuut kuin mihin Suomi pystyy!! Olisi typerää esittää muuta. Aloitus ei edes käsitellyt Natoa vaan EU:n avunantopykäliä, jotka eivät sido jäsenvaltioita sotilaalliseen apuun.


    • Anonyymi

      Osataahan nyt jo Suomi Virolle ilmajoimat piikkiinsä?

      • Anonyymi

        "Osataahan nyt jo Suomi Virolle ilmajoimat piikkiinsä?"

        Sano politrukillesi että käännöskoneesi vetelee viimesiä ja tarvitset uudet pelit ja vehkeet jos kerran joudut itsestäsi idiootin tekemään venäjän propagandan vuoksi sen voisi tehdä Suomen kielellä.


      • Anonyymi

        Tuskinpa on noin edessanonut ja jos on niin tuo ihmeessä lähdeviittaus, nuija!

        Taitaa jäädä tuomatta;-D


    • Anonyymi

      Niinistö on Suomen historian mädättynein, korruptoutunein ja itsevaltaisin presidentti. Mätä-Joen päähäntaputukset on Saulille tärkeämpiä kuin Suomen kansan hyvinvointi.

      • Anonyymi

        Se on 100:n prosentin piinkovan stallarin mielipide!

        Todellisuudessa Sauli on ollut aina jämäkkä ja Suomen ja sen kansan puolella! Heti, kun Putler julisti Suomen kuuluvan maansa ”etupiiriin” ja hyökkäsi 23.2.2022 aiheetta Ukrainaan päätti Sauli ja PM Sanna toteuttaa Suomen kansan toiveen liittyä Natoon ja sillä tiellä olemme yhä! Mitään korruptiota asiassa ei ole ja hanketta vastusti Eduskunnassa van 4 % kansanedustajista!


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Marini ja Ninistö kävi aivopesussa Usassa! Ne kuvittelee pikku nilkeinä,että nyt voivat vapaasti vittuilla Venäjälle isonpojan seläntakaa(naton)?

      • Anonyymi

        Noo venäjää tuskin enään vuoden päästä on olemassakaan johan se jokusen kymmenen vuotta savijaloillaan seisoi jos vanhat merkit paikkansa pitää (NL) se on elonkaarensa lopussa joten jäädään rauhassa odottamaan mitä siitä paskasta nousee seuraavaksi vai nouseeko mitään...

        Turhaa ja joutavaa hälyä koko kehitysmaasta Tiltujen propagandassa.


      • Anonyymi

        KYLLÄ Sauli ja Sanna ajattelevat vallan itse ja kommentit ovat 100 % asiallisia!

        Putler-stallarin ongelma on se, että hän eli liian kauan suomettuneen Suomen liturgisessa kielikoulussa ja kaikki muu kuin alamaisen lipova teksti idän suhteen kuulostaa Tiltun korvaan vittuilulta! Tavallinen kielenkäyttö on hänelle vierasta!


      • Anonyymi

        Voi lasta.:( Suomi on aina ottanut kantaa kansainvälisen lain rikkomuksiin. Oli kyseessä Venäjä tai kuka tahansa. Me emme ole koskaan huudelleet selän takaa, vaan sanomme asiat suoraan silmästä silmään.


    • Anonyymi

      Lukutaito hoi!!. Keskustelu liittyi EU:n Lissabonin sopimuksen avunantopykälään, joka ei kuitenkaan sisällä varsinaisia turvatakuita.

      Viron Ilves oli kritisoinut EU:n jäsenvaltioiden auttamisvelvollisuutta sanoilla ”riisiä ja perunaa”. Niinistö oli todennut siihen, että Suomen apu Virolle tulee olemaan varmasti merkittävämpää, kuin riisi ja peruna, mutta ei sitä tietenkään voi verrata Naton turvatakuisiin. Viro oli tuolloin Naton jäsen ja sillä oli 30 valtion turvatakuut. Suomella ei ollut minkäänlaisia turvatakuita.

      Niinistö ei ottanut kantaa Naton turvatakuisiin, joihin Suomi tulee aikanaan osallistumaan normaalisti. Hän puhui EU:n sisäisestä avunannosta kriisien aikana. EU ei oli puolustusliitto, joten jokainen valtio päättää itse avun muodosta.

    • Anonyymi

      Aloittaja ei edes ymmärrä mistä puhutaan.:) Ei puhuttu Natosta.

      • Anonyymi

        Niinistöhän siihen Naton veti. Virolla oli halu tunnustella ympäristövaltioiden rohkeutta asettua tukemaan Viroa yhtenä Eu maana jos Venäjä aloittaa painostuksensa.
        Minusta Niinistö suhtautui kevytmielisesti Viron ulostuloon. Suorastaan piikitteli Viron Natojäsenyydellä. Kannanotto vaikutti hieman katkeralta ei kyyniseltä. Ei odottaisi valtiomieheltä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinistöhän siihen Naton veti. Virolla oli halu tunnustella ympäristövaltioiden rohkeutta asettua tukemaan Viroa yhtenä Eu maana jos Venäjä aloittaa painostuksensa.
        Minusta Niinistö suhtautui kevytmielisesti Viron ulostuloon. Suorastaan piikitteli Viron Natojäsenyydellä. Kannanotto vaikutti hieman katkeralta ei kyyniseltä. Ei odottaisi valtiomieheltä.

        No höpö höpö. Ei Viro mitään tunnustellut. Keskustelu koski EU:n solidaarisuuslauseketta yleisellä tasolla. Se on kieltämättä epämääräinen, koska EU ei ole sotilasliitto. EU:n yhteinen puolustus ei ole saanut kannatusta, koska suurin osa EU-maista kuuluu jo Natoon. Euroopan puolustuksesta puhuessa on näin ollen pakko puhua Natosta.


    • Anonyymi

      Kauan sitten Sale kannatti natojäsenyyttä , pressanvaalien alla muutti kantaansa ja alkoi lievästi vastustamaan lopulta meni selkeästi kansanäänestyksen selän taakse niinkuin ainakin johtaja .
      No nyt sitten kun tuo kusipää hyökkäsi naapuriinsa niin Salekin joutui tulemaan seläntakaa ja antoi suomalaisille luvan ääneen myöntää ikiaikaisen kaikkien tietämän totuuden että haluamme liittyä länsimaiden puolustusliittoon .
      Nyt olemme sen koko maailman ja ryssän kuullen myöntääneet mihin haluamme kuulua ja se ei ole slopovitsien paskaläjä .

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo suomalaisten ailahtelevuus taisi koitua Suomen kohtaloksi juuri silloin kun Niinistö aloitti I kautensa. Suomi oletti pääsevänsä v YKn turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi. Toisin kävi .Luxemburgilla oli huomattavasti parempi näyttö uskottavuudesta ja luotettavuudesta. Suomen lupauksille ei annettua arvoa. Tämäkö katkeroitti Saulin .

        https://politiikasta.fi/miksi-suomea-ei-valittu-ykn-turvallisuusneuvoston-vaihtuvaksi-jaseneksi/

        Miksi olisi katkeroittanut?

        Suomen ei todellakaan tarvitse tai edes kannasta olla YK:n turvallisuusneuvoston jäsen!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi olisi katkeroittanut?

        Suomen ei todellakaan tarvitse tai edes kannasta olla YK:n turvallisuusneuvoston jäsen!

        YKn turvallisuusneuvoston vaihtuvana jäsenenä Suomi olisikin joutunut varsin kiusalliseen tilanteeseen äänestyksissä joissa pitäisi äänestää Venäjän toimista Ukrainassa vuosina 2014 - 2022.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi olisi katkeroittanut?

        Suomen ei todellakaan tarvitse tai edes kannasta olla YK:n turvallisuusneuvoston jäsen!

        Turvaneuvoston kiertävät jäsenyydet menevät maanosittain. Yhdellä kaudella paikka menee Eurooppaan, toisella Aasiaan jne... Etuasemassa ovat ne, jotka eivät ole olleet jäseniä. Suomihan on jo ollut turvaneuvoston jäsen. Nämä asiat ole elämän kysymyksiä, saati sitten katkeruuden aiheita.:D:D Suomikin saa uuden mahdollisuuden myöhemmin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        YKn turvallisuusneuvoston vaihtuvana jäsenenä Suomi olisikin joutunut varsin kiusalliseen tilanteeseen äänestyksissä joissa pitäisi äänestää Venäjän toimista Ukrainassa vuosina 2014 - 2022.

        Aikuisen oikeasti? Suomi olisi äänestänyt Venäjää vastaan ilman minkäänlaista kiusaantumista. :D:D YK valvoo kansainvälisen lain noudattamista. Krimin valtaus oli kansainvälisen lain vastainen. Piste.


    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikäs muutos Marttiinalla nyt tuli

      On niin salaperäknen päivitys et enteileekö muuttoa johkin?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      280
      2474
    2. Martina naimisiin.

      Etsimässä täydellistä hääpukua Roomassa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      263
      1992
    3. Ymmärrän jos tää oli nyt tässä

      Mä mokasin ja toivon sulle pelkkää hyvää.
      Ikävä
      95
      1601
    4. Lapulais poika.

      Onko tämä Lapualais poika jäänyt naisiin, kun hyvin pidellään ei malta lähtiä kotia. Tavataan sanoa. Mitä sitä äiteelle soittelemaan, kun naiset pite
      Lapua
      30
      1410
    5. Hyvää iltaa miehelle

      Mukavalle. Jäi eilen kesken tuo keskustelu.:)
      Ikävä
      175
      1229
    6. Perheen äidin kohtalo surettaa Iisalmessa

      Kolmekymppinen mies käynnisti auton keskellä yötä kotonaan Iisalmessa keskiviikkona 16. marraskuuta. Kyydissä oli samaan ikäluokkaan kuuluva nainen. M
      Iisalmi
      31
      1219
    7. Haluaisin kertoa sulle

      Kuinka paljon susta tykkään. Oisko se paha tilanne?
      Tunteet
      89
      985
    8. Sofia ei tee enää lomareissuja

      Jostain syystä häntä ei enää kiinnosta Dubain ja Espanjan lomat eikä edes Leville vaivaudu. Mitä lie tapahtunut?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      937
    9. En voi edes kirjoittaa siitä.

      Se olis liian lapsellista. Kun on yhteys tosielämän puolella ja selvät sävelet. Älykäs se on, todennäköisesti älykkäämpi kuin kukaan, ketä olen tavann
      Ikävä
      58
      914
    10. Etsin sinua vakavissani

      Täältä tai ihan mistä tahansa. Meillä jäi asioita selvittämättä, ja minun sydän on sanonut painavan sanansa, että meillä jäi juttu pahasti kesken. Syd
      Ikävä
      54
      873
    Aihe