Sotamenestyksen arviointi on pian laitonta Venäjällä

Anonyymi-ap

Laki tulee voimaan joulukuun alussa.
Venäjän turvallisuuspalvelu FSB on hyväksynyt listan, jonka mukaan tiettyjen sotilaallisten ja sotilaallis-teknisten aiheiden käsitteleminen on kiellettyä, koska ne saattavat vahingoittaa Venäjän turvallisuutta joutuessaan ulkomaalaisten käsiin, kertoo Moskovkij Komsomolets.

Lista koostaa 60 nimikkeestä, joiden joukossa kielletään ”sotilaallis-poliittisten, strategisten ja operatiivisten ennusteiden ja tilannearvioiden laatiminen”. Laki tulee voimaan 1. joulukuuta, josta lähtien Venäjän sotamenestyksen arviointi on käytännössä laitonta.

Samoin laitonta tuoda julki Venäjän asevoimien, kansalliskaartin, hätätilaministeriöiden, ulkomaantiedustelun, FSB:n, tutkintaviraston, syyttäjänviraston ja muiden elinten yksiköiden nimiä, rakenteita ja aseistusta. Samoin sotilashenkilöstön tiedot, joukkojen koostumus ja kehitys ynnä muut vastaavat aiheet ovat kiellettyjä.

Venäläiset sotabloggaajat ovat arvostelleet tiukastikin Venäjän sodanjohtoa ja sotamenestystä. He ovat julkaisseet tilannekarttoja ja tietoja eri joukkoyksiköiden sijoittumisesta sekä tilasta. Marraskuun aikana he ovat muun muassa kritisoineet Venäjän armeijaa ”lepsuilusta” ja kohtuuttomista tappioista.

Arvostelijat kun saadaan linnaan niin sodan kulku muuttuu???

24

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ”sotilaallis-poliittisten, strategisten ja operatiivisten ennusteiden ja tilannearvioiden laatiminen”

      Hmmmm, todella mielenkiintoista. Olisivatko asiat Venäjän sisällä sittenkin syöksymässä etelään vieläkin nopeammin kuin olisi uskaltanut arvata?
      Käytännössähän tuo tarkoittaisi, että jopa Venäjän armeijaa tähän asti bändäröineet kanavat joutuvat sulkemaan suunsa.

    • Anonyymi

      Sotamenestyksen arviointi on mahdttoman vaikeaa Nato Tiltuille.

      • Anonyymi

        Vaikeaa? Venäjällä se on pian mahdotonta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikeaa? Venäjällä se on pian mahdotonta.

        Tiltu ei tietysti ymmärrä mitä sana ’menestys’ tarkoittaa. Itse en osaa Venäjää, joten en kykene sitä sinulle avaamaankaan.

        Venäjän hyökkäyssota on alusta alkaen ollut muuta kuin ’menestys’. Ehkä v 2014 yllätyshyökkäystä voi kutsua menestykseksikin, kun siinä yllätys onnistui. Ukraina sen paremmin kuin mikään muukaan sivistysvaltio ei lopulta uskonut, että vielä v 2014 Euroopassa jokin maa turvautuisi hyökkäykseen naapurimaahan omien tavoitteittensa saavuttamiseksi. Uskottiin, että tuollainen jäi jonnekin viime vuosituhannen puolelle. Länsi ja Ukrainakin olivat naiiveja ja opetus oli kova.

        Helmikuun uusi hyökkäys sen sijaan menikin oikeastaan alun muutamaan viikkoa lukuunottamatta persiilleen. Eli sotamenestyksestä ei todellakaan voi puhua. Samalla Venäjä osoittautuikin sotilaallisesti aivan muuksi kuin suurvallaksi, joksi sitä luultiin vielä ennen tuota hyökkäystä.
        Jos sillä ei olisi ydinaseita, niin sen hyökkäysjoukko olisi murjottu jo murusiksi Ukrainassa ja ajettu takaisin omaan maahansa länsimaiden vahvalla avustuksella.

        Taloudellisesti oli tiedossa, ettei Venäjä ole lähelläkään suurvaltaa, nyt myös se tiedetään sotilaalliselta puoleltakin. Eipä ihme olekaan, ettei Venäjä enää ole mukana suurvaltojen tai muissakaan välisissä keskusteluissa eikä niissä pöydissä kukaan halua nähdä Putinia.


      • Anonyymi

        Tiltunen se vaan jaksaa eikä usko, että pää tulee kipeäksi, kun sitä jatkuvasti hakkaa seinään. Tai no eihän puupäähän kai kipukaan tunnu....


    • Anonyymi

      Venäjä vetäytyy.
      Oliko se niin vaikeaa?

    • Anonyymi

      Venäjän kannattaisi tehdä lista,mitä ylipäänsä saa tehdä. Helpompi homma kuin älyttömän pitkät kieltolistat.

    • Anonyymi

      Ymmärtääkö tiltuset miksi sotamenestyksen analysointi kielletään ?

      No, minäpä kerron sen:
      Sota menee Venäjän osalta päin persettä.
      Tajuuutteko !!!

    • Anonyymi

      Venäjällä kielletään kohta paskalla käyntikin kun sen tuotos katsotaan viittaavan venäjän hallintoon ja sotamenestykseen.

    • Anonyymi

      Keneltä pääsee pahan hajuinen pieru yleisellä paikalla niin se on sabotaasia......

    • Anonyymi

      Linkki lakitekstiin, muuten valetta.

    • Anonyymi

      KOskeekohan venäläistä joka ulkomailla jotain ei hyväxyttävää ropakantaa Puten lätissä toteuttaa sitä olkomailla onx se nyt antti ropakantaa venäjää vastaan ja lakeja??? Esim: Bi sexuaali Lavrov ...sillä oli Bi sexuaali knarkkari fani paita Balin kokouxessa... SEhän olin suoraan Puten lätin lakeja vastaan- vai onx ne isot herrat eri oikeuxissa???

    • Anonyymi

      Ja ryssän kirkon päämies Kirill pussailee ja siunaa Putlerin nahkaohjuksia ja kuoripoikia. Näin meillä ryssissä tänään ja huomenna. Anu Turtiainen ymmärtää venäläisetä sielua ja kuoripoikaa.

    • Anonyymi

      Bunkkeriwankkeri pelkää. Tästä on kysymys, kuoleman pelosta.

      BUHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAH!

    • Anonyymi

      ”Ruotsalaiset eivät koskaan tule liittymään NATO:n. On selvää miksi he eivät liittyneet toisessa maailmansodassa natsirintamaan, päinvastoin kuin tyhmät suomalaiset, joiden mediaprostituutio on yhtä massiivista, jos ei massiivisempaa, kuin Puolassa.” Tätä kommenttia seurasi pitkä keskustelu siitä, kuinka monta suomalaista tarvitaan lampun vaihtamiseen

      • Anonyymi

        Otetaan esimerkki Suomen historiasta. Suomi taisteli toisessa maailmansodassa natsismin puolesta. Monille ulkomaalaisille on täydellinen mysteeri miksi suomalaiset yhä tänäänkin kerskuvat sotasaavutuksillaan – Italiassa ja Saksassa, Suomen liittolaismaissa, tällainen on rikos tai vähintään erittäin paheksuttavaa.

        Ei meillä: kerskua kaakatamme kaikilla foorumeilla kahdella hävityllä sodalla ja omalla pahuudella edes tajuamatta miltä tällainen öykkäröinti näyttää ulospäin. Saan lähes päivittäin lukea ulkomaalaisten kirjoittamia kommentteja aiheesta, alla yksi satunnainen poiminta:


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Otetaan esimerkki Suomen historiasta. Suomi taisteli toisessa maailmansodassa natsismin puolesta. Monille ulkomaalaisille on täydellinen mysteeri miksi suomalaiset yhä tänäänkin kerskuvat sotasaavutuksillaan – Italiassa ja Saksassa, Suomen liittolaismaissa, tällainen on rikos tai vähintään erittäin paheksuttavaa.

        Ei meillä: kerskua kaakatamme kaikilla foorumeilla kahdella hävityllä sodalla ja omalla pahuudella edes tajuamatta miltä tällainen öykkäröinti näyttää ulospäin. Saan lähes päivittäin lukea ulkomaalaisten kirjoittamia kommentteja aiheesta, alla yksi satunnainen poiminta:

        alla yksi satunnainen poiminta= yllä yksi satunnainen poiminta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        alla yksi satunnainen poiminta= yllä yksi satunnainen poiminta

        Törmään suomalaisten pilkkaamiseen päivittäin. Tällainen vaikutelma Suomesta syntyy kuitenkin siksi, että tarinan konteksti on jäänyt huomioimatta. Suomen asema sodan häviäjänä ja natsismin puolesta taistelleena ei syntynyt tyhjästä tai ”suomalaisten pahuudesta”. Tilanteeseen johti Stalinin oikeaan osunut epäily, että saksalaiset tulisivat käyttämään Suomen maaperää hyökkäykseen.

        Operaatio Barbarossa oli vain ajan kysymys. Lisäksi Neuvostoliitto ja Saksa olivat aikaisemmin tehneet salaisen sopimuksen, jossa Suomi oli määrätty Neuvostoliiton etupiiriin. Tämä sai Neuvostoliiton ehdottamaan maa-alueiden vaihtoa ja muita sotilaallisia varotoimenpiteitä, mikä johti Suomen kieltäydyttyä talvisotaan (1939-1940).


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Törmään suomalaisten pilkkaamiseen päivittäin. Tällainen vaikutelma Suomesta syntyy kuitenkin siksi, että tarinan konteksti on jäänyt huomioimatta. Suomen asema sodan häviäjänä ja natsismin puolesta taistelleena ei syntynyt tyhjästä tai ”suomalaisten pahuudesta”. Tilanteeseen johti Stalinin oikeaan osunut epäily, että saksalaiset tulisivat käyttämään Suomen maaperää hyökkäykseen.

        Operaatio Barbarossa oli vain ajan kysymys. Lisäksi Neuvostoliitto ja Saksa olivat aikaisemmin tehneet salaisen sopimuksen, jossa Suomi oli määrätty Neuvostoliiton etupiiriin. Tämä sai Neuvostoliiton ehdottamaan maa-alueiden vaihtoa ja muita sotilaallisia varotoimenpiteitä, mikä johti Suomen kieltäydyttyä talvisotaan (1939-1940).

        Jos jatkosota (1941-1944) olikin suomalaisten ja saksalaisten barbaarinen hyökkäyssota (suomalaisten oman käsityksen mukaan tietenkin ”ennaltaehkäisevä isku” jossa jääkärien ”henki oli korkealla” [2]), talvisodassa Suomi kävi puolustustaistelua. Neuvostoliiton hankala tilanne taas johtui saksalaisten natsi-ideologiasta, jonka mukaan heidän oli saatava elintilaa idästä. Kuka tässä teki oikein, kuka väärin, venäläiset vai suomalaiset?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos jatkosota (1941-1944) olikin suomalaisten ja saksalaisten barbaarinen hyökkäyssota (suomalaisten oman käsityksen mukaan tietenkin ”ennaltaehkäisevä isku” jossa jääkärien ”henki oli korkealla” [2]), talvisodassa Suomi kävi puolustustaistelua. Neuvostoliiton hankala tilanne taas johtui saksalaisten natsi-ideologiasta, jonka mukaan heidän oli saatava elintilaa idästä. Kuka tässä teki oikein, kuka väärin, venäläiset vai suomalaiset?

        Tuolta voit tutustua ketkä aloittivat toisen maailmansodan "etupiiri" käsitteellä ja joka sinetöi sopimuksella natsien ja NL liiton


        https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/veikkohuuska/216658-punatahden-liitto-hakaristin-kanssa-brestin-salailtu-voitonparaati-22-9-1939/



        Tuossa taas tietoa jatkosodan alusta ....huomion arvoista on se että NL kysyi Saksalta välirauhan aikaan kaksi eri kertaa lupaa hyökätä Suomeen ja liittää Suomi Neuvostoliittoon Saksan ja Neuvostoliiton liittosopimuksen mukaisesti.
        Saksa ei onneksemme antanut suostumusta asialle.


        Neuvostoliiton hyökkäykset Suomea vastaan alkoivat 22. kesäkuuta 1941 kello 06:05, jolloin Neuvostoliitto aloitti tykistötulituksen Hangon tukikohdasta suomalaisiin kohteisiin saaristossa ja mantereella sekä lentoiskut suomalaisia laivoja vastaan merellä.

        Samana päivänä Neuvostoliitto suoritti useita tykistöiskuja itärajallaTämän jälkeen samana päivänä Suomi osallistui eteläisen Suomenlahden miinoittamiseen. Saksa oli aloittanut Operaatio Barbarossan klo 3.00 ja Itä-Preussista Leningradin alueelle miinoituslentoja suorittaneet saksalaiskoneet lensivät paluumatkalla Utin lentokentälle tankkaukseen. Neuvostoliitto jatkoi ilma- ja tykistöiskuilla suomalaisiin sotilaskohteisiin Suomessa.


        Suomi pidättäytyi vastaamasta tuleen ja yritti vakuutella puolueettomuutta uudessa sodassa. Suomen ja Neuvostoliiton välillä vältyttiinkin merkittäviltä sotatoimilta muutaman päivän ajan. 24. kesäkuuta 1941 Neuvostoliitto evakuoi lähetystönsä Helsingissä.

        Kesäkuun 25. päivänä 1941 Neuvostoliiton ilmavoimat pommittivat Helsinkiä, Turkua, Heinolaa ja Porvoota sekä tusinaa muuta paikkakuntaa noin 500 koneella, joista ammuttiin alas Suomen alueelle 27 konetta. Näiden pommitusten ja aiempien tapahtumien perusteella eduskunnalle antamassaan tiedonannossa hallitus oli tehnyt sen johtopäätöksen, että maa oli joutunut sotatilaan. Tämän kannanoton eduskunta hyväksyi. Vielä samana päivänä 25.6. pääministeri Jukka Rangell totesi radiossa, että Suomi oli jälleen sodassa Neuvostoliiton kanssa.


    • Anonyymi

      Sotamenestyksen arviointi on ykivoimainen tehtävä Nato Tiltuille.

    • Anonyymi

      Jos muu teollisuus roistovaltio venäjällä tökkiikin niin ainakin lakeja osaavat tehtailla kuin liukuhihnalta.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe