Kirkkovaalien äänestysprosentti laski jälleen

Alustavasti kirkon vaaleissa äänesti 12,7 % äänioikeutetuista. Viime kerralla prosentti oli 14,4, vuonna 2014 vielä 15,5.

Pidän tätä vähän yllättävänä. Olisin kuvitellut maallistumisen etenevän sillä tavalla tasaisesti, että kirkosta eroamisen takia vielä kirkkoon kuuluvista sama osuus äänestäisi kuin aiemminkin. Osuushan jopa nousisi, jos muutenkin kiinnostumattomat eroaisivat ja ikäänkuin jyvät erottuisivat akanoista.
64308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 64

Vanhimmat

Äänestäjien määrän väheneminen oli vielä nopeampaa, koska kirkon jäseniä oli selvästi vähemmän kuin neljä vuotta aikaisemmin. Vantaalla lukema jäi 8,4 prosenttiin.

1Äänestä
  • Ylikoski on Vantaalta joten hänen toimintansa on pelottanut uskovaiset pois kirkosta

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ylikoski on Vantaalta joten hänen toimintansa on pelottanut uskovaiset pois kirkosta

    Slava Ylikoski!

    Äänestä

Media antoi liikaa huomiota. Nyt osallistuu itkemään laskua ja nyt jo miettiä, miten prosenttia voisi parantaa. Media olisi paljon fiksumpi, jos vaihteeksi tarkastelisi erilaisten kansalaisjärjestöjen toimintaa. Nyt on hyvä aika liittyä kansalaisjärjestöihin.

1Äänestä

Vaaleja joissa äänestämistä on markkinoitu "kansalaisvelvollisuutena" ym. on niin paljon että kirkon vaalit hujahtaa huomaamatta ohi.

Äänestä

Entä 16-17-vuotiaat?

Äänestä
  • Aloittaja

    8,4 % äänesti, missä laskua 0,5 %-yksikköä. Pudotus pienempi kuin koko väestössä, ja ehkä se kertoo jonkinlaisesta saturaatiosta. Jos vaikka 5 % on "oikea" evlut kirkon kannatus, sitä kohti mentäessä vauhti hidastuu?

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Onko satu raati myös Valiitossa?

    onko sen satu raati va paristo eli MäntyKoski
    milloin satu raati saavutetaan

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    8,4 % äänesti, missä laskua 0,5 %-yksikköä. Pudotus pienempi kuin koko väestössä, ja ehkä se kertoo jonkinlaisesta saturaatiosta. Jos vaikka 5 % on "oikea" evlut kirkon kannatus, sitä kohti mentäessä vauhti hidastuu?

    Jos media koitti avittaa puhumalla nuorista, vaikka tulos olisin päinvastainen. Mutta joo, lasku siis hieman vähäisempää kuin koko jäsenistössä, vaikka äänestyspassiivisuus oli suurempaa kuin koko jäsenistössä.

    Äänestä

Jyvät on erotettu akanoista! Kirkon jäsenet ja toimihenkilöt ovat arvoiltaan kaiken muun hyväksyviä paitsi Raamatun. Heillä kaikilla on oma oppinsa johon sisältyy se että ihmisen pitää saada elää juuri siten kuin haluaa.
Kristinoppiin ja Raamattuun uskovat ovat eronneet kirkosta!

Äänestä
  • Aloittaja

    No kun ei ole. Jos ainoastaan kirkosta eroaisivat ne joita ei kiinnosta, jäljelle jääneistä äänestäisi sama määrä ja prosenttiosuus siis nousisi. Maallistuminen on siis edennyt laajemminkin.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    No kun ei ole. Jos ainoastaan kirkosta eroaisivat ne joita ei kiinnosta, jäljelle jääneistä äänestäisi sama määrä ja prosenttiosuus siis nousisi. Maallistuminen on siis edennyt laajemminkin.

    Ei uskovaisen ole pakko kuulua virallisesti mihinkään seurakuntaan. Sekin on osa uskonnonvapautta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ei uskovaisen ole pakko kuulua virallisesti mihinkään seurakuntaan. Sekin on osa uskonnonvapautta.

    Toki noinkin. Mutta ei mikään uskonnollinen ryhmä ole kertonut sellaisesta kasvusta, joka syntyisi jos iso osa evlut kirkosta eroajista liittyisi toiseen uskontoon. Eroaminen kertoo siis eniten maallistumisesta.

    Äänestä

16-vuotiailla on siis äänestysoikeus. Helpoiten vedätettäviä ja hyväksikäytettäviä.

Äänestä
  • Mikä on 16-17-vuotiaiden äänestysprosentti.

    Äänestä

Suomalaisista alle 8 % äänesti. Sen porukan pillin mukaanko koulujen ja päiväkotien pitää tanssia?

Äänestä
  • No kyllähän tämä sen osoittaa ettei kirkon jäsenistöstä suurin osa ole juurikaan kirkossa muuten kuin tavan vuoksi. Tavat tosin voivat istua sitkeässä.

    Äänestä

Aloittaja

En ole nähnyt tuloksista missään analyysiä. Tulkaa kaikki -liikkeen sivulla tosin kerrotaan sen menestyneen, ja Tampereella samanhenkinen liberaali Kaikkien kirkko -lista sai eniten paikkoja.

Olisi kuitenkin kiva jos tehtäisiin vaikkapa vaalikonevastausten kooste valituksi tulleista. Sitä näkisi... no, vihitäänkö kaikki. Oikeastaan muu ei suurta yleisöä kiinostakaan.

Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Oulussa lestadiolaiset voittivat vaalit: https://www.kaleva.fi/rauhanyhdistys-vahvisti-asemaansa-oulun-seurakunta/5111385

    Myös Vantaalla kiihkouskovaiset voittivat.

    Näyttäisi siltä, että vaalit kiinnostivat lähinnä SETA-aktiiveja ja pientä herätyskristillisten ryhmää.

    Normaalit suomalaiset eivät tähän hulluuteen tällä(kään) kertaa halunneet osallistua.

    Marginaali marginalisoituu kun konsut saavat ohjakset pidettyä tahmaisissa kännyissään.

    Hienoa, kyllä se siitä! Ja vieläpä hieman entistä vauhdikkaammin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00011 kirjoitti:

    Oulussa lestadiolaiset voittivat vaalit: https://www.kaleva.fi/rauhanyhdistys-vahvisti-asemaansa-oulun-seurakunta/5111385

    Myös Vantaalla kiihkouskovaiset voittivat.

    Näyttäisi siltä, että vaalit kiinnostivat lähinnä SETA-aktiiveja ja pientä herätyskristillisten ryhmää.

    Normaalit suomalaiset eivät tähän hulluuteen tällä(kään) kertaa halunneet osallistua.

    Vantaalla kuitenkin konservatiivien Sanasta elämään sai saman määrän paikkoja kuin neljä vuotta sitten, Tulkaa kaikki yhden paikan viimekertaista enemmän. Konservatiivien johto kutistuu. Koko maan tasolla voi kai jännätä lähinnä sitä, miten pieneksi kirkko on kutistunut ennenkuin samaa sukupuolta olevat vihitään. Voi olla että aika pieneksi.

    Äänestä

Vuonna 2021 koko kirkossa työskentelee 2020 seurakuntapappia. Seurakuntatyön lisäksi papit voivat työskennellä kirkon erityistehtävissä. Koko henkilöstön määrä on yli 15 000 henkilöä.

Äänestä

Osuusliike Hok-Elannon edustajiston vaalissa 2020 äänesti 19,3 % osuuskunnan jäsenistä.

Äänestä
  • Kohtalainen prosentti, kun ajattelee, että suurin osa jäsenistä on liittynyt vain tai ensi sijassa "kuluttajan" ominaisuudessa mm. saadakseen ostoistaan palautuksena tilille bonukset kuukausittain.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kohtalainen prosentti, kun ajattelee, että suurin osa jäsenistä on liittynyt vain tai ensi sijassa "kuluttajan" ominaisuudessa mm. saadakseen ostoistaan palautuksena tilille bonukset kuukausittain.

    Yllättävän korkea kyllä. Mikähän lienee osuus esimerkiksi OP:n, S-ryhmän tms. vaaleissa?

    Toisaalta evlut kirkolle ei oikein löydy vertailukohtaa. Ainoa kunnolla mielekäs vertailu on verrata aiempiin seurakuntavaaleihin.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Yllättävän korkea kyllä. Mikähän lienee osuus esimerkiksi OP:n, S-ryhmän tms. vaaleissa?

    Toisaalta evlut kirkolle ei oikein löydy vertailukohtaa. Ainoa kunnolla mielekäs vertailu on verrata aiempiin seurakuntavaaleihin.

    #Toisaalta evlut kirkolle ei oikein löydy vertailukohtaa. Ainoa kunnolla mielekäs vertailu on verrata aiempiin seurakuntavaaleihin.

    Enontekiöllä vaaleissa oli ehdokkaina sama määrä kuin mitä on kirkkovaltuuston jäsenmäärä.
    Eli kaikki pääsivät vaikka jokainen olisi saanut 0 ääntä.
    Yhtään varavaltuutettua ei siis valittu.

    Mutta vaparien ei kannata liikaa tuijottaa evlut kirkkoon. Uskovaisia on myös muissa (vapaissa) seurakunnissa. Esim. Jorin Tampereella on vapaaseurakunta.

    Osa uskovaisista ei kuulu mihinkään kirkkoon tai vapaaseen seurakuntaan.
    En minäkään. Mutta käyn ev lut ja vapaissa kirkoissa silloin kun ne "tulevat vastaan".
    Täällä Lapissa kun kirkkomatkat ovat joskus pitkiä. EteläSuomessa olen käynyt mm. Kansanlähetyspäivillä Ryttylässä heinäkuun alussa kolme kertaa.
    Ne ovat viikonloppuna pe - su.

    En tiedä onko sopuvaalit huomioitu äänestysprosenteissa. Ei niiden osuus kuitenkaan niin paljon ole kasvanut että se selittäisi mitenkään äänestysvilkkauden laskua.

    Ja joo, muita uskontoja / muita kristinuskon suuntia on toki runsaasti, myös Tampereella.

    Jori, sinäkin voisit käydä vaikka "vierailulla"
    Kansanlähetyspäivillä Ryttylässä heinäkuussa.

    Jo pelkkään juhlien pitopaikkaan - vanhaan kartanomiljööseen - on mielenkiintoista tutustua.
    Ja siellä voi syödä ulkosalla vaikka grillimakkarat ja juoda pullakahvit. Ei kukaan odota että kävelisit ensimmäisenä johonkin telttaan kuuntelemaan jotain evlut saarnaajaa. Viime kesänä perussuomalaisten ent. phj. Timo Soinikin oli mukana keskusteluohjelmassa
    Osanottajia on satoja.

    Se olisi avartava kokemus.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    "Se olisi avartava kokemus."

    Mistä sen tiedät?
    Saattaahan se olla ihan masentavaakin kun huomaa, kuinka jotkut ihmiset ovat täysin kuutamolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    "Se olisi avartava kokemus."

    Mistä sen tiedät?
    Saattaahan se olla ihan masentavaakin kun huomaa, kuinka jotkut ihmiset ovat täysin kuutamolla.

    Mistäs sinä olet tiennyt / huomannut että jotkut ihmiset ovat täysin kuutamolla - varsinkin Kansanlähetystyspäivillä, heinäkuun alkupuolella.
    Oletko ollut siellä

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00013 kirjoitti:

    Jori, sinäkin voisit käydä vaikka "vierailulla"
    Kansanlähetyspäivillä Ryttylässä heinäkuussa.

    Jo pelkkään juhlien pitopaikkaan - vanhaan kartanomiljööseen - on mielenkiintoista tutustua.
    Ja siellä voi syödä ulkosalla vaikka grillimakkarat ja juoda pullakahvit. Ei kukaan odota että kävelisit ensimmäisenä johonkin telttaan kuuntelemaan jotain evlut saarnaajaa. Viime kesänä perussuomalaisten ent. phj. Timo Soinikin oli mukana keskusteluohjelmassa
    Osanottajia on satoja.

    Se olisi avartava kokemus.

    Katsotaan. Viimeisestä ja ainoasta kerrasta isommilla hengellisillä juhlilla onkin aikaa, oli 1997 helluntaikonferenssi. Kokemus sekin.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    "Se olisi avartava kokemus."

    Mistä sen tiedät?
    Saattaahan se olla ihan masentavaakin kun huomaa, kuinka jotkut ihmiset ovat täysin kuutamolla.

    Vapareille olisi avartavaa ottaa vähän breikkiä ummehtuneista baari-illoista ja lukupiireistä ja käydä jollain hengellisillä kesäjuhlilla kuuntelemassa Jumalan sanaa.
    Samalla voi esim. Kansanlähetyspäivillä nauttia
    vaikka Hausjärven evankelimummojen hyvät pullakahvit .

    Avartava kokemus!

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Jori, sinäkin voisit käydä vaikka "vierailulla"
    Kansanlähetyspäivillä Ryttylässä heinäkuussa.

    Jo pelkkään juhlien pitopaikkaan - vanhaan kartanomiljööseen - on mielenkiintoista tutustua.
    Ja siellä voi syödä ulkosalla vaikka grillimakkarat ja juoda pullakahvit. Ei kukaan odota että kävelisit ensimmäisenä johonkin telttaan kuuntelemaan jotain evlut saarnaajaa. Viime kesänä perussuomalaisten ent. phj. Timo Soinikin oli mukana keskusteluohjelmassa
    Osanottajia on satoja.

    Se olisi avartava kokemus.

    En ole Jori ja välttelen grillattuja makkaroita. En myöskään harrasta pullakahveja. Kyllähän Timo Soinilla on hyviäkin periaatteita mutta en erityisemmin arvosta hänen viimeistä eduskuntavaalikampanjaansa enkä sitä että hän sitten kieltäytyi valtiovarainministerin pestistä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00014 kirjoitti:

    Jännää muuten että katolinen Soini oli kutsuttu luterilaisten juhlien puhujaksi. Lienevätkö konservatiivikristityt yhdistämässä rivejään ulkoisten uhkien edessä?

    Äänestä

Rasistinen demarishiia joka hyökkäsi mm. usa-miljardööriä (Facebook-omistajaa vastaan) törkytwiiteillään (uskonnoton juutalainen ei ole missään tekemissä shiia-sunni-sodan tai Palestiinan kanssa) on jälleen aktivoitunut kun yrittää tunkeutua eduskuntaan. Hyökkäys on siis selvästirodullinen tms

ONKO VAPARILIITTO TUOMINNUT DEMARIN HYÖKKÄYKSEN USKONNOTONTA
amerikkalaista vastaan?

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009219087.html Reijo Ruokasen kolumni: Kansan­edusta ja al-Taeeon hävyttömän härski
Vaalit ovat lähellä, mutta silti al-TaeenFinnair-tiedote yllättää, kirjoittaa Reijo Ruokanen.

Äänestä

Vielä on löydetty ennen kuin mennään "kovaan ytimeen".

Äänestä
  • Aloittaja

    Sikäli jos tässä ydintä koskaan löytyy, eikä kyseessä ole sipuli jonka keskellä ei lopulta ole mitään.

    Toisaalta se, että Tampereella lasku %-yksiköissä mitattuna oli pienempää, voisi viitata noin 5 % ytimeen jota saavutettaisiin.

    Äänestä

  • Korjaus: Vielä on löysää..

    Äänestä

Kyllä nyt maanpuolustus kärsii.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ööh, mihin tämä nyt viittaa

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Ööh, mihin tämä nyt viittaa

    Matti J Ķarin puheisiin kirkosta ja armeijasta yms

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00014 kirjoitti:

    Matti J Ķarin puheisiin kirkosta ja armeijasta yms

    Ah, OK. Luinkin FB:n puolelta hänen kommentiensa tiivistelmän, ja arvasin olevan sen verran tunnettu kaveri, että joku täällä kirjoittaa. Otsikonkin melkein arvasin mielessäni.

    Ei hän tosin tainnut niin kirjoittaa, etteivät uskonnottomatkin voisi maatamme puolustaa. Tai ei ainakaan näkemässäni tiivistelmässä ollut.

    Äänestä

Kirkkojumalanpalveluksissä usein käyvien osuus vielä pienempi.

Äänestä
  • Aloittaja

    Tämä on oikein hyvä pointti. Eli mihin siis pitäisikään verrata? Jäsenmäärään, aktiivisesti mukana oleviin vai oppiin ainakin jotenkin uskoviin?

    Erityisesti, onko kirkkovaltuusto yhä paikka josta aloittaa politiikka? "Leikkikenttä" josta noustaan kunnanvaltuustoon ja siitä aikanaan vaikka eduskuntaan?

    Osa sai ääniä puoluepoliittisesti motivoituina.

    Äänestä

Luulisi harmittavan. Esim. piispoja.

Äänestä

Luulisin että pappeja hävettää.

Äänestä
  • Mitä kirkkovaalien äänestysprosentti mistään kertoo? Kommunistien S- market -
    siis tottakai siellä on porvareita kuten Zysse mutta Ylikosken puoluetoverit nostavat jopa 40 000 vuodessa sieltä korvqukdia koulujakäymättömät juntit ja ssavst slennukdia läskisoodiostoksistaan - ei senkään vaaliprosentti paljon kiinnosta

    Mäntysalolla on varaa vaieta uskonnollisesta rasismista jos sitä harjoittaa korkealta taholta sosdemedustaja

    Pskanpuheiden Valiitto lässyää luterilaisista kaiken maailman bagatelleja KUTEM ÄÄNESTYSPROSENTEISTA

    Mäntysalo näyttelee rasisminvastaista protuoppinutta,  mutta oli puoluekirjoituksissaan Valehdessä hiljaa rasistisesta eduskunnan sdp-shiiasta joka hyökkäsi avoimeisti uskonnotonta Usa- miljartööriä vastaan törkypuhein jotka olivat selkeää rodulliskulttuurista rasismia

    Vaikenemisen röyhkeys korostuu kun shiiarasistin paljasti sekulaaristen maahanmuuttajien johtajaperustaja

    Äänestä

Mäntysalo Ah, OK. Luinkin FB:n puolelta hänen kommentiensa tiivistelmän, ja arvasin olevan sen verran tunnettu kaveri, että joku täällä kirjoittaa. Otsikonkin melkein arvasin mielessäni.""

Msalo valehtelee Martti J Karista. Päinvastoin, Msalo nuoli putinpreseHalosta vuosikymmenet eikä Haloska kuunnellut tiedustelu- upseereja. Jumankekka mitä valkopesua taistolaisporukka Valiitossa räsästen potkijoiden opportunistisessa sekundaporukassa

Äänestä

16-17-vuotiaista alle 10 prosenttia.

Äänestä
  • Aika vähän

    Äänestä

Se on voi voi. Mutta ei haittaa, koneisto pelaa.

Äänestä

No voi voi sentään.

Äänestä

Äänimäärä laski enemmän, koska prosentit lasketaan neljässä vuodessa pienentyneistä jäsenmääristä.

Äänestä

No mutta yli 10 % sentään.

Äänestä

Alaspäin kuin lehmän häntä.

Äänestä

Kun väki vähenee, pidot eivät paranekaan!

Äänestä

Vois ajatella että "pidot paranee" kun väki vähentynyt. Mutta ei..

2Äänestä

Nuoret ovat aktiivisesti äänestämättä. Sehään ei ole passiivisuutta.

Äänestä

Voisi olettaa, että ei laskisi, kun väki vähenee.

Äänestä

Väki vähenee, mutta aktiivisuus jäljelle jääneissä - vähenee.

Äänestä

Voisi ajatella että prosentti nousisi kun väli on vähentynyt.

Äänestä

Nuorten aktiivinen vaaliboikotointi vahvistui.

Äänestä

Sama trendi joka askeleella. Vaikka lukioitakin valjastettiin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

jori.mantysalo kirjoitti:

Alustavasti kirkon vaaleissa äänesti 12,7 % äänioikeutetuista. Viime kerralla prosentti oli 14,4, vuonna 2014 vielä 15,5.

Pidän tätä vähän yllättävänä. Olisin kuvitellut maallistumisen etenevän sillä tavalla tasaisesti, että kirkosta eroamisen takia vielä kirkkoon kuuluvista sama osuus äänestäisi kuin aiemminkin. Osuushan jopa nousisi, jos muutenkin kiinnostumattomat eroaisivat ja ikäänkuin jyvät erottuisivat akanoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu