Näin se näyttäisi aina menevän että MV-lehti kertoo totuuden aina kuukausia ennenkuin Iltapäivälehdistö kertoo taikka joutuu myöntämään sen. Näin oli myös esim. Jeo Bidenin pojan Hunterin huumesekoilujen kanssa. MV-lehti uutisoi siitäkin asiasta puoli vuotta ennen Iltasanomia ja Iltasanomia lukevat hölmöt mylvivät että tuo on äärioikeisto propagandaa ja vääristely. Sitten kuitenkin Iltasanomat myönsi senkin asian. Nyt he ovat alkaneet myöntämään Ukrainan tekemiä sotarikoksia.
Iltasanomat myöntää nyt sen mitä MV-lehti on sanonut kokoajan
60
67
Vastaukset
- Anonyymi
Onko siis Iltasanomat nyt Kremlin propagandaa ja Putinin Trolli?
- Anonyymi
Kyllä ehdottomasti on Putinin Trolli. Sittähän varten Iltasanomat kertoo joka päivä venäläisten tekemisistä. Jos ei olisi nii silloin ei kertosi mitään. Esimerkiksi minä en kerro kun minua ei kiinnosta koko venäjä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ehdottomasti on Putinin Trolli. Sittähän varten Iltasanomat kertoo joka päivä venäläisten tekemisistä. Jos ei olisi nii silloin ei kertosi mitään. Esimerkiksi minä en kerro kun minua ei kiinnosta koko venäjä
Sotaa ne ilmeisesti haluavat joka tapauksessa, kun eivät kunnioita suomen puolueettomuutta ollenkaan. Oma havaintoni on että jäljet näyttäisivät johtavan tuonne USA:an.
- Anonyymi
Mylvivä aivoton aasilauma joutuu taas syömään sanansa
- Anonyymi
Sellaisia MV-lehden lukijat ovat, joskus se oikea elämä ja totus selviää tyhmällekin.
- Anonyymi
Putinistit ovat aivoton aasilauma - siinä olet oikeassa. Aloitus on osoitus siitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sellaisia MV-lehden lukijat ovat, joskus se oikea elämä ja totus selviää tyhmällekin.
Sinulle ei vieläkään?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sellaisia MV-lehden lukijat ovat, joskus se oikea elämä ja totus selviää tyhmällekin.
Totuushan on että suomi on puolueeton maa. Joten suomi ei kykene edes valitsemaan puolta. Sinä et kai itse ole suomalainen?
- Anonyymi
Ensin autistisesti hokevat sitä yksipuolista näkemystä minkä iltapäivälehdistö tarjoaa
- Anonyymi
Vajakeilla kestää n. viikko tajuta tämäkin asia
- Anonyymi
jauhopäillä on aina vaikeuksia hyväksyä tosiasioita
- Anonyymi
totuus voittaa aina lopulta
- Anonyymi
joutuu alistumaan
- Anonyymi
Tappionne tulee olemaan karvas
- Anonyymi
Milloinkas MV-kakka kertoo niistä yli 40 000 venäläisten sotilaiden Ukrainassa tekemistä sotarikoksista? Niistä joista puolueettomat riippumattomat tutkijat kuten Amnestyn, Human Right Watchin ja YK:n omat tutkijat ovat keränneet tuhansittain todisteita paikan päällä?
Ai niin, MV:n mukaan mitään niistä ei muka ole tapahtunut, joten se siitä kyseisen ulosteen uskottavuudesta.- Anonyymi
Kerroppas ensiksi millä lailla luettelemasi tahot ovat RIIPPUMATTOMIA että PUOLUEETTOMIA tahoja joilta se "totuus" tulee???
Niinpä, sitähän se minäkin, että rahoittajan totuutta huudellaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerroppas ensiksi millä lailla luettelemasi tahot ovat RIIPPUMATTOMIA että PUOLUEETTOMIA tahoja joilta se "totuus" tulee???
Niinpä, sitähän se minäkin, että rahoittajan totuutta huudellaan.Kerro sinä sitten mitkä ovat sellaisia tahoja jotka ovat puolueettomia? Sinun tiedonlähteesi MV kun ei ole mitään muuta kuin venäläistä propagandaa.
Amnesty, Human Right Watch ja YK ovat yhtä lailla arvostelleet myös ukrainalaisten väärinkäytöksiä ja mahdollisia sotarikoksia. Kummasti niiden kertomukset kelpaavat silloin kun ne koskevat Ukrainaa, mutta kaikki venäläisiä koskeva kiistetään aina.
Erona on vain se, aivan kuten YK:n tarkkailjakin totesi, että ukrainalaiset tutkivat väitetyt rikokset ja jos todisteet ovat sitovia, niin tekijät on asetettu syytteeseen ja heitä on rangaistu.
Venäläiset eivät tutki yhtään mitään, koska sotarikokset ovat sotilasjohdon ja valtion johdon täysin hyväksymää systemaattista toimintaa. Ketään venäläistä sotilasta ei ole koskaan rangaistu mistään, eikä edes syytetty. Kaikki on sallittua, ryöstämiset, raiskaamiset, kiduttamiset, murhat, joita on tehty järjestelmällisesti kaikkialla venäläisten valtaamilla alueilla.
"YK: n ihmisoikeusvaltuutettu pitääkin huomionarvoisena sitä, kuinka eri tavalla Ukraina ja Venäjä suhtautuvat syytöksiin sotarikoksista. – Venäjä vastaa poikkeuksetta propagandalla, asioiden kiistämisellä ja disinformaatiolla, kun taas ukrainalaiset viranomaiset ovat tunnustaneet väärinkäytökset, tuominneet ne ja luvanneet tutkia ne ja asettaa tekijät syytteeseen."
- Anonyymi
No mutta iltasanomathan on valhemedia joka levittää pelkkiä valheita Ukrainasta, niinhän te olette täällä satoja kertoja väittäneet. Miten se nyt ykskaks olisikin uskottava eikä valhemedia
- Anonyymi
Alkaa Biden kiiltokuva särkymään
- Anonyymi
Eiköhän noita sekoiluja löydy kaikista. Ja mitä sitten. Jos pentusi sekoilee ,sinunko syytetään. Ei me pentujemme perässä voi iankaiken juosta.
- Anonyymi
Mikä v*t*n kiiltokuva? Joe Biden on vuosia sitten puhunut julkisesti poikansa huumeongelmasta, joka on nykyään kurissa. Ei ihme jos pojalla on ongelmia, kun on menettänyt traagisesti äitinsä, sisarensa ja veljensä. Hunter Biden ei ole päättäjä, eikä hän ole koskaan ollut ehdolla poliittiseen virkaan. Hän on yksityishenkilö. Mikäli hän olisi syyllistynyt johonkin, niin sen selvittäminen on oikeuslaitoksen asia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä v*t*n kiiltokuva? Joe Biden on vuosia sitten puhunut julkisesti poikansa huumeongelmasta, joka on nykyään kurissa. Ei ihme jos pojalla on ongelmia, kun on menettänyt traagisesti äitinsä, sisarensa ja veljensä. Hunter Biden ei ole päättäjä, eikä hän ole koskaan ollut ehdolla poliittiseen virkaan. Hän on yksityishenkilö. Mikäli hän olisi syyllistynyt johonkin, niin sen selvittäminen on oikeuslaitoksen asia.
No miksei ne sitten tutki tuon Pedo-Huntterin konnuuksia? Kuinka helvetin kauan siihen oikein menee?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No miksei ne sitten tutki tuon Pedo-Huntterin konnuuksia? Kuinka helvetin kauan siihen oikein menee?
yhtä kauan kun suomen presidenttiä aletaan tutkiin?
- Anonyymi
Mitä Bidenin pojan vanhat huumesekoilut merkitsee mihinkään?
- Anonyymi
Ei yhtikäs mitään. Eihän hän ole koskaan ollut edes yhteiskunnallisissa tehtävissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei yhtikäs mitään. Eihän hän ole koskaan ollut edes yhteiskunnallisissa tehtävissä.
Hehhehheh-heeeee! 🤣
"Bidenin poikien" erittäinkin juutalaista, avoimen "yhteiskunnallista" tointa olemme jo kohta vuoden ajan saaneet seurata Euroopassa, Ukraina etulinjassa, mutta myös Suomessa.
Bidenin pojat, naitujen juutalaissukujen eturintamassa, yhdessä juutal. Sorosin ja IMF:n kanssa, ovat ne yhdet suurimmat päätekijät Usa-, Suomi-Ukrainan Venäjän vastaisessa hyökkäyssodassa.
Ehkä HS myöntää tämän joskus vuonna 2026.
Tai ei koskaan. Sehän on vain rahakysymys.
Ei mitään väliä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hehhehheh-heeeee! 🤣
"Bidenin poikien" erittäinkin juutalaista, avoimen "yhteiskunnallista" tointa olemme jo kohta vuoden ajan saaneet seurata Euroopassa, Ukraina etulinjassa, mutta myös Suomessa.
Bidenin pojat, naitujen juutalaissukujen eturintamassa, yhdessä juutal. Sorosin ja IMF:n kanssa, ovat ne yhdet suurimmat päätekijät Usa-, Suomi-Ukrainan Venäjän vastaisessa hyökkäyssodassa.
Ehkä HS myöntää tämän joskus vuonna 2026.
Tai ei koskaan. Sehän on vain rahakysymys.
Ei mitään väliä.Tulihan sieltä pakollinen kiintiösalaliittosekopääkin paikalle.
- Anonyymi
Kansainväliset tutkijat - ml. oikeuslääkärit - tutkivat Ukrainassa sotarikoksia - epäillystä tekijästä riippumatta. Ukrainan sotarikokset myönnetään, jos niistä löytyy todisteita. Tähän mennessä on löytynyt vähemmän. VENÄJÄ on sen sijaan TODISTETUSTI SYYLLISTYNYT yli 40 000 SOTARIKOKSEEN Ukrainassa.
- Anonyymi
Totuus on usein kuin kuin järven pohjaan pikku painoilla upotettu murhatun ruumis, mikä ajan myötä pulpahtaa pintaan, eivätkä murhaajat voi enää sen olemassaoloa pimittää. Näin käy myös valtamedioiden murhaamille syviin vesiin upotetuille totuuden ruumiille. Aina joskus painojen solmut pettävät ja niitä pääsee pulpahtelemaan pintaan. Hyvin usein kuitenkin tarkkasilmäinen MV on se rehellinen näkijä ja todistaja, joka kertoo välittömästi kansalle missä jälleen on totuus murhattu ja upotettu syvään veteen. Ikävä kyllä umpiluupäiden kansa ei edelleenkään usko, ennen kuin itse näkee, että ruumis on pulpahtanut reilusti näkyviin. Eli, vasta kun valtamediat itse myöntävät taas kerran valehdelleensa kansalle ja että MV oli oikeassa.
- Anonyymi
👏👏tapu👏👏tapu👏!
"Riistäjät ruoskaansa selkäämme soittaa", mutta me alimman kastin, jopa monien omiemmekin halveksimat suomalaiset, emme nujerru!
>>Taistelussa verisessä,
pyhässä ja oikeassa,
mars, mars eteenpäin,
Suomalainen Kansa!<<
(Ven. Varsavjankan mukaeltu kertosäe ) - Anonyymi
MV-lehti haukkuu nykyään persut lyttyyn, siinä MV-lehti on kyllä oikeassa. Persut on valeoppositio.
- Anonyymi
Aloittaja ei seuraa asioita. Kun hän sitten saa jotain selville 10 vuotta liian myöhään, niin hän ryhtyy huutelemaan, että miksi tästä ei uutisoida. Jep jep.:D
- Anonyymi
Sanomatalo kai yrittää tekeytyä vaikuttamaan "totuusmedialta".
Ei yksi, etsimällä etsittävä, mahd. jonkinlaista totuuttakin kertova lause, tee siitä enää uskottavaa.
Ruotsin sota Venäjää vastaan oli alunalkaenkin kagaali-jengin ja näiden HS-aviisin agenda (johon siis Erkotkn osaltaan kuuluivat). Sittemmin samoin päämäärin, keiden tahansa sota ja lietsonta, Suomen tasavallan maaperää ja varallisuutta, oman alkuperäiskansamme verta vuodattaen.
Tämä on jo yli 100 vuotta ollut koko Erkko-median / -medioden koko olemus ja elämäntarkoitus: hävittää kadehtimansa suomalaiset, suomalaisuus ja etenkin ite, nk. pää-ryssät pois Pohjolan ja maailman kartalta. Hyvin ovat vihollistointaan harjoittaneetkin. Kansoilta ryöstetyillä varallisuuksilla (mm. Jerusalemin temppeliaarteet) hurrit eli gootit viettäneet ikuista midsommariaan, sen verijuhlaa. - Anonyymi
MV lehdestä voisi sanoa, että hyvässä kunnon valheessa on aina mukana pieni totuuden siemen, joka tekee valheesta uskottavan.
- Anonyymi
On siinä silti vielä melkoinen ero, kun YLE:n totuuksissa on pääsääntöisesti 2-3 % totta ja MV:n totuuksissa totuutta on yli 95 %.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On siinä silti vielä melkoinen ero, kun YLE:n totuuksissa on pääsääntöisesti 2-3 % totta ja MV:n totuuksissa totuutta on yli 95 %.
Koomikko. Huono sellainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koomikko. Huono sellainen.
Kiitos. Huomasin virheeni ja korjaan sen.
YLE:n totuuksissa on harvoin yli 1 % totuutta, kun MV:n totuuksissa o harvoin alle 99 % totuttaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos. Huomasin virheeni ja korjaan sen.
YLE:n totuuksissa on harvoin yli 1 % totuutta, kun MV:n totuuksissa o harvoin alle 99 % totuttaa.Kuvitteletko oikeasti että Suomessa joku ottaa tuollaisen paskanjauhannan vakavissaan?
- Anonyymi
Nyt kaikkien jotka olivat väärässä kuuluu maksaa korvausta niille jotka olivat oikeassa
- Anonyymi
Totuus Ukrainasta:
-Euroopan alhaisin bruttokansantuote asukasta kohden ostovoimallakin mitattuna.
- energiankulutus pudonnut 9 vuodessa 36%.
- asukkaiden älykkyysosamäärä vain 90 - Anonyymi
Kunhan totuus koronarokotteista pulpahtaa pinnalle, niin kukaan ei tule luottamaan valtamediaan vuosikymmeniin.
- Anonyymi
Tämä tuore dokumentti voi kaataa vielä hallituksia.
https://rumble.com/v1wd79s-world-premiere-died-suddenly-sads-sudden-adult-death-stew-peters-network.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä tuore dokumentti voi kaataa vielä hallituksia.
https://rumble.com/v1wd79s-world-premiere-died-suddenly-sads-sudden-adult-death-stew-peters-network.htmlTe kotisohvaltanne mölisevät huuhaahörhöt ette koskaan kaada muuta kuin korkeintaan se seuraavan kaljan kurkkuunne.
Ai esim. se, että valtaosa rokotteiden ottajista kuuroutuu 2 vuoden kuluttua rokotuksen ottamisesta. :D
- Anonyymi
Hyvä että lopulta.
- Anonyymi
Myönsi jo. Ei pysty enää vetää takasin
- Anonyymi
Mediaa pitää lukea kriittisesti. Joskus silloin tällöin se vastapuolenkaan medioiden julkaisujen lukeminen ei välttämättä ole pahitteeksi, koska niin voi saada eri perspektiiveistä sen kaikista parhaimman kokonaiskuvan. Lähteet mistä jymyuutiset on ammennettu on hyvä aina tarkastaa.
- Anonyymi
myönsi jo
- Anonyymi
iltasanomat on kokoomuksen äänitorvi.ja samalla myös usa ja nato trolli.
- Anonyymi
joutuu myöntämään lisää
- Anonyymi
Olisitteko pikkuhiljaa valmiita myöntämään tappionne?
- Anonyymi
Luojan kiitos
- Anonyymi
Ei olla enää sellainen sivistysyhteiskunta, jossa ensisijaisesti on asia tai aihe itse, sekä sen todenperäisyys. Nykyään katsotaan ensin, kuka sanoo ja sitten mitä sanotaan. Se sanelee uskottavuuden ja pyhän kyseenalaistamattomuuden. Kontrasti on karmiva.... kun Sanna Marin valehtelee päin naamaa, siihen on velvollista uskoa ja pitää olla hurmoksessa. Kun MV-Lehti kirjoittaa totuuden, ensimmäisenä alkaa hirvittävä herjaräkätys MV-Lehden nimeä kohtaan ja perään kiistetään kaikki. Kyllä se on todettava, että Suomi on jakautunut äärimielisiin sekopäihin ja tavallisiin ihmisiin. Kaikkea meidän täytyykin sietää, mutta ajoittain saavat sitten ääriterot vastapalloon. Ja sitten alkaa terojen kiukutteu ja uhriutuminen.
- Anonyymi
Kerro joitain esimerkkejä Sanna Marinin valheista, voimme sitten täällä tarkastella mikä niissä on vlhetta.
Tässä esimerkki MV-lehden ”totuuksista”.
” Suomea NATO:n jäseneksi puskeva presidentti Sauli Niinistö ei halua tavata sotiemme veteraaneja ja lottia 6.12.2022 linnan juhlissa itsenäisyyspäivänä. Niinpä, mitä itsenäisyyttä Suomessa on enää juhlistettavissakaan?”
https://mvlehti.net/2022/11/28/nato-niinisto-jatti-sotaveteraanit-kutsumatta-kutistettuihin-linnan-juhliin-menetetyn-itsenaisyyden-muistopaivana/
Täyttä valhetta. Veteraaneille järjesttiin oma juhla vähän aiemmin. Kun veteraanin keski-ikä on miltei sata vuotta heitä suojeltiin koronatartunnoilta. Korona olisi tuon ikäisille kohtalokasta. - Anonyymi
MV-lehden ”tieteellisiä” julkaisuja.
” Tutkimus: Koronarokotteet tehostavat Venäjä-vastaista ”sotahulluutta” lännessä – Rokottamattomat eivät kannata vihollisuuksia.
Kolme tai enemmän mRNA-piikityksiä saaneiden mukaan:
86% kannataa kovempia talouspakotteita Venäjää vastaan
85% kannattaa varojen jäädytyksiä liikemiehiltä, joilla on suhteet Venäjän presidentti Vladimir Putiniin
81% kannattaa öljytuonnin katkaisemista Venäjältä
82% kannattaa sotilaallista tukea Ukrainalle
78% kannattaa Ukrainan rahoittamista tao muuta ei-tappavaa tukea
52% kannattaa hävittäjäkoneiden toimituksia Ukrainaan
30% kannattaa kanadalaissotilaiden lähettämistä Ukrainaan
Rokottamattomat ilmoittavat enemmistönä (52%) etteivät kannata mitään yllämainitusta, samaan aikaan kuin rokotetuista vain 2% jättäisi vihamielisyydet suorittamatta.”
https://mvlehti.net/2022/03/22/tutkimus-koronarokotteet-tehostavat-venaja-vastaista-sotahulluutta-lannessa-rokottamattomat-eivat-kannata-vihollisuuksia/ - Anonyymi
On helppoa olla ajan hermolla ja tietää asioista jopa vuosia ennen muita. Iltaroskaa lukevat piikkivajakit uskovat vasta sitten kun se lukee heidän raamatussaan eli iltaroskassa, sitä ennen kaikki on muka pelkkää foliohattuilua, vainoharhaa jne.
- Anonyymi
Minä en perusta ajatteluani Iltasanomiin vaan ajattelen ihan omilla aivoillani enkä usko että ei ole mahdollista kehittää aine joka muuttaisi ihmisen mielipidettä yhdestä asiasta.
Jos asia olisi niin että USAssa olisi kehitetty aine jolla voidaan vaikuttaa ihmisen ajatteluun ja mielipiteeseen yhdestä asiasta niin silloinhan sinä tunnustat miten USA on kehityksessä paljon muita edellä.
Mitäpä jos USA olisi kehittänyt aineen jolla saataisiin maan johtajien vallahimo ja vainoharhaisuus loppumaan. Aine salakuljetettaisiin venäjälle ja sekoitettaisiin vaikka vodkaan ja hapankaaliin. - Anonyymi
Ihmettelen tuota korona ja rokotedenialismia ja putinismia, että mitä yhteistä näillä on. Oisko niin, että Venäjällä ei ole varaa rokottaa kansaa ja on parempi sanoa, että rokotteista on vain haittaa?No, tässä ootellaan, että Venäjä häviää sodan. Jos Venäjä voittaisi sodan niin seuraavaksi Venäjä hyökkää Suomeen. Syy tähän on se, kun Suomi ei kuulu Natoon. Putin on maksanut Unkarille ja Turkille siitä, että Suomea ja Ruotsia ei päästetä Natoon. Ihan höpöpuhetta se, että että kyse olisi jostakin toimittajasta, joka on loukannut Erdoganin kunniaa. Sillähän ei ole mitään tekemistä Suomen ja Ruotsin Natoon liittymisen kanssa.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit438305Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834756Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne683582- 552206
Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us181847Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281729Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71717Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3631602Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.661263Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2801162