Saarnaja kuoli ennenaikojaan

Anonyymi-ap

Niilo Yli-Vainiolla oli syöpä ja työuupumus (henkinen ja lihallinen) joista Jumala ei häntä parantanut.
Hän epäili että käsien kautta kaataminen ei tullut Jumalan hengestä.
Helluntaiseurakunnat käyttivät Niiloa härskisti taloudellisesti hyväksi.
Niilo kuoli epämääräisissä olosuhteissa Espanjassa kuusikymppisenä eli suhteellisen nuorena.

Jumala ei parantanut Niiloa ja salli hänen kuolevan tuskissaan melko nuorena kaukana karussa ympäristössä vieraalla maalla. Tapahtui Jumalan tahto.
Siitä alkoi helluntailaisuudessa vaikuttava kaatovillitys.
Tälläistä ei tapahtunut oikeana Helluntaina.

69

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Helluntaiseurakunnat haluavat käyttää sinua taloudellisesti hyväkseen.
      Pastorit lupaavat ihmeparannuksia ja taivaspaikkoja pokerinaamalla kunhan muistat vainota vauvakastettuja.
      Tietysti paukutella helluntaihenkseleitäsi.

      • Anonyymi

        No, miksi luterilaiset papit, rukoilevat sairaitten puolesta - eli kieltäsi käyttäen, ihmeparantumista. Näin ollen puheesi on pilkkaamista - aivan kohdistuen Pyhään Henkeen.


    • Anonyymi

      Niilo Yli-Vainio oli rahantekokone joka ajettiin loppuun helluntaipastoreiden toimesta.
      Onko tämä kristillistä toimintaa?

      • Anonyymi

        Mistäs tiedät Jumalan tapaa tehdä työtään. Älä pilkkaa, et ole taivaallisissa toimenkuvan haasteita tekemässä kulleki ajalle.


    • Anonyymi

      "Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta; mutta jos se alkaa ensiksi meistä."
      - Kyllä Jumalan tuomio alkaa ensiksi teistä.

    • Anonyymi

      Kun kaataja joutuu itse kaadetuksi

      Yli-Vainion oli itse kaaduttava yksinään ja kaukana kotoaan tuntemattomassa ympäristössä syntisen karussa maaperällä.
      Siinä ei kasteet auttaneet eikä Jumala parantanut.

      • Anonyymi

        No, niin sinä, kuin tämä puheessasi oleva Yli-Vainio - molemmat olette - meidän kaikkien kanssa Jumalan edessä ja tuomiolla, jopa jokaisesta sanasta.
        Mittasi saat takaisin, millä mittaat. Onkohan nimesi taivaassa tunnettu?
        Mene ja tiedä


    • Anonyymi

      Tasapainoaisti. aisti, joka kertoo ruumiin asennon ja sen muutokset suhteessa painovoiman suuntaan; Etymologia. Yhdyssana sanoista tasapaino ja aisti.

    • Anonyymi

      Syöpään ja uupumukseen kuoleminen ei ole äkkikuolema.
      Alkoholista johtuen tapahtuu myös kaatumisia.

      • Anonyymi

        Yli-Vainio kuoli lenkkipolulla 1981!!

        Yli-Vainiolta leikattiin vuonna 1967 paksusuolen syöpä. Hän jatkoi työtä avannepussin kanssa. Vaimokin sairastui 70-luvun alussa syöpään ja Niilo pelkäsi menettävänsä hänet. Vuonna 1976 hän sairastui työuupumukseen ja jäi syrjään vakinaisesti seurakunnan paimenen virasta. Yleinen ilmiö saarnaajilla, jotka pyrkivät antamaan kaikkensa. Varsinainen tehtävä oli Niilolla kuitenkin vasta edessä.

        Yli-Vainio nousi julkisuuteen Australian puhujamatkallaan kokemansa "uuden voitelun" jälkeen vuonna 1977, jolloin suuret ihmisjoukot ympäri Suomea saapuivat Lapualle evankelioimistilaisuuksiin. Siitä alkoi herätys, jonka aikana helluntaiseurakunnat kasvoivat noin 6000 hengellä.

        Hänen merkittävin toimintansa ajoittui siis vuosille 1977-1981. Niilo oli ollut aiemmin jämäkkä saarnaaja, joka ei pelännyt pelotella helvetin tulella. Loppuaikoina hän kuitenkin löysi Jumalan rakkauden ja evankeliumin todellisen sanoman. Se kosketti monia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yli-Vainio kuoli lenkkipolulla 1981!!

        Yli-Vainiolta leikattiin vuonna 1967 paksusuolen syöpä. Hän jatkoi työtä avannepussin kanssa. Vaimokin sairastui 70-luvun alussa syöpään ja Niilo pelkäsi menettävänsä hänet. Vuonna 1976 hän sairastui työuupumukseen ja jäi syrjään vakinaisesti seurakunnan paimenen virasta. Yleinen ilmiö saarnaajilla, jotka pyrkivät antamaan kaikkensa. Varsinainen tehtävä oli Niilolla kuitenkin vasta edessä.

        Yli-Vainio nousi julkisuuteen Australian puhujamatkallaan kokemansa "uuden voitelun" jälkeen vuonna 1977, jolloin suuret ihmisjoukot ympäri Suomea saapuivat Lapualle evankelioimistilaisuuksiin. Siitä alkoi herätys, jonka aikana helluntaiseurakunnat kasvoivat noin 6000 hengellä.

        Hänen merkittävin toimintansa ajoittui siis vuosille 1977-1981. Niilo oli ollut aiemmin jämäkkä saarnaaja, joka ei pelännyt pelotella helvetin tulella. Loppuaikoina hän kuitenkin löysi Jumalan rakkauden ja evankeliumin todellisen sanoman. Se kosketti monia.

        Suomalainen kuolee monesti sydämen pettämiseen.
        Naapurissa asunut rouva lenkkipolulla - hieman yli 40- sai kaksi keuhkoveritulppaa. Hoikka ja urheileva.. Kiire loppui.


    • Anonyymi

      Olisiko tuo mies nyt putinisti, jos eläisi kuten helluntailaiset pääosin olevat.

      • Anonyymi

        Sodan käyneet miehet eivät ole putinisteja. He tietävät mitä on itsenäisyydestä taisteleminen. Putinismi on sossulandian elättien harrastuksia.


    • Anonyymi

      Niilo väitti parantuneensa ihmeellisesti kaikista sairauksista omissa kokouksissaan.
      Esitti samaa ihmeparantajan roolia loppuun asti.
      Valheella on lyhyet jäljet.

      • Anonyymi

        Valheen henki on siitä petollinen henki, että se matkii oikeata.

        "He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa....evankeliumin asialla....


      • Anonyymi

        Eikä mikään ei ole niin säälittävää kuin ilkeämielinen kuolleista valehtelu. Niilon syöpäleikkaus oli vuonna 1967. Niilo kuoli vuonna 1981 hyvin palvelleena LENKKIPOLULLA! Laske sormillasi montako vuotta siinä välissä on. Eikä kuollut syöpään, vaan sydänkohtaukseen. Kuten monet ikäisensä miehet noihin aikoihin.


      • Anonyymi

        Niilo väitti parantuneensa ihmeellisesti kaikista sairauksista omissa kokouksissaan.
        Esitti samaa ihmeparantajan roolia loppuun asti.
        Valheella on lyhyet jäljet.

        Mitenkähän on? Rampa hyppii kuin peura ja mykän kieli riemuun ratkeaa.
        Eiköhän ne kaikki sairaudet ole pois.


    • Anonyymi

      Työuupumus Jumalan työssä tulee vain jos ei kuuntele Jumalaa. Ei Jumala sellaista kenellekään halua eikä aiheuta. Jos ei kuuntele Jumalaa yhdessä asiassa, miksi kuuntelisi Jumalaa toisessakaan?

      • Anonyymi

        Sellaista ihmistä ei olekaan, joka osaisi kuunnella täydellisesti Jumalaa. Työuupumus on seurausta siitä, että pyrkii hoitamaan työnsä hyvin, eikä tajua voimavarojensa rajallisuutta. Se tulee varkain ja ensimmäiset oireet saattavat olla fyysisiä. Työuupumuksesta voi kuntoutua ja tehdä pitkän uran senkin jälkeen. Se voi olla myös hyvä kokemus, koska on tärkeää oppia vetämään rajoja. Seurakunnan paimenen työ on kutsumustyötä, mikä tekee siitä kuluttavaa. Näitä asioita ei 70-luvulla edes tiedostettu. Olisi ollut ennenkuulumatonta, että saarnaaja olisi kieltäytynyt tekemästä jotakin, ellei ollut suorastaan pää kainalossa. Nuori polvi on oppinut tiedostamaan asioita. Koulutuksestakin on hyötyä.


    • Anonyymi

      Kaikki vauvakastetut elävät 100 vuotiaaksi, jos eivät juopottele yöllä kuoliaaksi.
      Tälläistä tautia näkyy olevan.

    • Anonyymi

      Niilo kuulemma katui kun luopui lapsen uskosta ja lapsena saadusta kasteesta eli esikoisoikeudesta ja lähti helluntailaiseksi.
      Mutta siinä vaiheessa oli enää vaikea muuttaa kurssia, koska oli tullut mainetta, ulkomaanmatkoja ja rahaa ihan mukavasti.

      • Anonyymi

        Raamatussa väärin luvatusta maasta puhuneista ja sinne pääsystä puhuneet miehet kohtasivat pahan äkkikuoleman.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatussa väärin luvatusta maasta puhuneista ja sinne pääsystä puhuneet miehet kohtasivat pahan äkkikuoleman.

        Niilo laittoi liikkeelle 1403 väärää todistusta ihmeparanemisista. Totuus selvisi lääkärin tekemässä lääk.tri:n väitöskirjasssa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niilo laittoi liikkeelle 1403 väärää todistusta ihmeparanemisista. Totuus selvisi lääkärin tekemässä lääk.tri:n väitöskirjasssa.

        Valehtelet. Ihmeparanemisista kertoivat ihmiset itse.


      • Anonyymi

        Taas tuo peto - Jumalan huoneen kaikkiein pyhimpään on tullut väittämään, että kastevesipesuvati on Jumalan puhetta, mutta käärme siellä puhuu, ei muu.
        "Kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?"

        Eli löytääkö Hän sinut uskollisena? Valvotko tarkkanäköisesti tietäen, mitä tuleman pitää ja valmiina vastaamaan? Noilla puheilla ei oikein jubileeraa Isän edessä.


    • Anonyymi

      Olen lukenut Niilon elämänkerta kirjan, niitä on kaksikin.

      Siinä sanottiin niin, että Niilo kaatui pahasti jossain jyrkässä rinteessä ja kuoli siten.

      Ei siis syöpään eikä uupumukseen.

      Voisitteko siis pysyä totuudessa ettekä keksiä omasta päästä ämmäin tarinoita?

      • Anonyymi

        Jes. 31:2 

        Mutta onhan myös Herra viisas! Hän voi lähettää onnettomuuden, eikä hän sanojaan peruuta. Hän käy taisteluun niitä vastaan, jotka tekevät vääryyttä, ja niitä vastaan, jotka ryhtyvät väärintekijöiden auttajiksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jes. 31:2 

        Mutta onhan myös Herra viisas! Hän voi lähettää onnettomuuden, eikä hän sanojaan peruuta. Hän käy taisteluun niitä vastaan, jotka tekevät vääryyttä, ja niitä vastaan, jotka ryhtyvät väärintekijöiden auttajiksi.

        Kristittyjen uudestikastajille ja kaatajille, totuus selviää liian myöhään

        Matt.7
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.


      • Anonyymi

        Niilo sai vuonna 1981 lenkillä vuoristossa ollessaan sydänkohtauksen. Sydänkohtauksen saanut yleensä kaatuu.:) Ei tosiaankaan kuollut syöpään, joka leikattiin jo vuonna 1967. Työuupumukseen ei kuole, se paranee itsestään - kokemusta on.:)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jes. 31:2 

        Mutta onhan myös Herra viisas! Hän voi lähettää onnettomuuden, eikä hän sanojaan peruuta. Hän käy taisteluun niitä vastaan, jotka tekevät vääryyttä, ja niitä vastaan, jotka ryhtyvät väärintekijöiden auttajiksi.

        Tietoisku: kuolema ei ole uskovalle onnettomuus.:) Se on hyvän elämän päätepiste. Väliasema tulevaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kristittyjen uudestikastajille ja kaatajille, totuus selviää liian myöhään

        Matt.7
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Voi lapsi parka.:( Taivaan portilla ei kysytä ansioluetteloita. On yhdentekevää milloin sinut on kastettu tai minkä seurakunnan kirjoissa olet ollut. Siellä tarkistetaan vain yksi asia: onko nimesi Elämän kirjassa. Siinä kirjassa, johon merkitään Jeesuksen sovitustyöhön turvaavat Jumalan lapset.

        Sinäkin voisit jo luopua esittelemästä ansioitasi. Sinun "oikeaoppisuutesi" on Jumalan edessä kuin likapyykkiä. Jumalalle kelpaavat ne, joilla on nöyrä sydän. Oletko unohtanut: yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden? Jos sen ajatuksen sisäistäminen ei herätä nöyryyttä, niin ymmärrys on jäänyt puolitiehen. Vielä on aikaa kasvaa...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kristittyjen uudestikastajille ja kaatajille, totuus selviää liian myöhään

        Matt.7
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Juuri tuo "uudestikastaja" on kaikkein pyhimpään tunkeutuneen rienaajan tapa istuessaan valtaistuinajatuksella, se peto- ja sen SANA.
        Kerskataan pesuvatikasteella, ja pilkataan uskovien kastetta.

        Tämä antisemitistinen uskonto siitä --- - Tiedämme, että antikristus on tavallaan lihaksi tullut saatana. Me tiedämme, koska meille kerrotaan jäljempänä, että antikristuksen paljastumiseen liittyy saatanan toiminta.
        Paavali kuitenkin kehottaa seurakuntaa: "Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennen kuin luopumus ensin tapahtuu..."

        Luopumus uskovain kasteesta ja tuomalla korvausopin tilalle, siinä antikristus ja antisemitismi - kirkkoisien opeilla eksyttää jopa vanhurskaita.
        Jumalan sanan hylkäämistä kutsutaan harhaopiksi, lapsikaste on harhaoppi.
        veri ei pesekään syntejä, vaan pesuvatiin pantava vesi ja sitä korostetaan vallan käyttämin sanoin. -- uudestikaste-


    • Anonyymi

      "Luonnottomaan kuolemaan" vaikutti Yli-Vainiossa oleva valheen henki.
      Huijarisaarnaajaksi voidaan sanoa.

    • Anonyymi

      Älkää nyt hyvänen aika enää Yli-Vainiota haukkuko, jättäkää edes kuollut rauhaan.
      Maailmassa on tällä hetkellä niin paljon muutakin ikävää, että luulisi riittävän siinäkin pohdittavaa.

      Yli-Vainion kautta tuli paljon uskoon ihmisiä. Niitä aikoja kaipaa muutenkin.

      • Anonyymi

        Älkää enää Lutheria haukkuko joka eli 500 vuotta sitten.
        Suurin herätys Suomessa oli Lestadiuksen herätys pohjoisessa.


      • Anonyymi

        Ylivainio eksytti monta ihmistä väärään lahkouskoon helluntailaiseksi. Kaatoi ihmisiä selälleen poppamiesten konsteilla.

        Espanjassa koki pahan äkkikuoleman.

        Gal. 6:7 

        Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älkää enää Lutheria haukkuko joka eli 500 vuotta sitten.
        Suurin herätys Suomessa oli Lestadiuksen herätys pohjoisessa.

        En ole uhrannut Lutherille ajatustakaan. Enkä myöskään teille luonnevikaisemmille luterilaisille.:D


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylivainio eksytti monta ihmistä väärään lahkouskoon helluntailaiseksi. Kaatoi ihmisiä selälleen poppamiesten konsteilla.

        Espanjassa koki pahan äkkikuoleman.

        Gal. 6:7 

        Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.

        Mistä lähtien äkkikuolema on ollut paha? Sehän on paras mahdollinen, kun työ on tehty, ja välit on Jumalan kanssa kunnossa. Luterilaiset pelkäävät "pahaa äkkikuolemaa" ilmeisesti siksi, kun puuttuu pelastuksen ilo.


      • Anonyymi

        Käännyttämällä ja poppamiesten konsteilla Ylivainio erehdytti monta ihmistä väärään lahkouskoon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylivainio eksytti monta ihmistä väärään lahkouskoon helluntailaiseksi. Kaatoi ihmisiä selälleen poppamiesten konsteilla.

        Espanjassa koki pahan äkkikuoleman.

        Gal. 6:7 

        Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.

        No, ennen hellutalaisuutta - Pyhän Hengen toimita kaatoi Suomessa ja teki kirkon piiriin herätysliikkeen, ja lisätään, että siellä puhuttiin kielilläkin.
        Siis - onko tietämyksessäsi aukko? Sen perusteellako puhut?

        Tätytetään tietämättömyyden aukkoasi.

        https://www.youtube.com/watch?v=AriIhPMDXwg


    • Anonyymi

      Oikea lääkäri tutki väitöskirjaansa varten kaikki Ylivainion aikaiset väitteet ihmeparanemisista Ylivainion kokouksissa (1403 kpl).

      Tutkimuksen lopputulos: kukaan ei ollut parantunut yhtään mistään.

      Monet jätti lääkkeet ottamatta ja noutaja saapui ennen aikojaan.

      Ihmisten terveydellä puoskaroivat tulisi saada vastuuseen samalla tavalla kuin valelääkärinä toimivat.

      • Anonyymi

        Tuo vika onkin parantumatonta sorttia.


    • Anonyymi

      Ylivainio sai monta käännytettyä harhaoppiseen lahkouskoon ja houkutteli kristittyjä menemään saatanalliselle lahkokasteelle pilkkaamaan Kristillistä yhtä kastetta.

      • Anonyymi

        Jaak. 2:7 

        Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]

        Ei ihme ollenkaan, että Niilon taru päättyi siten kuin tapahtui Espanjassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaak. 2:7 

        Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]

        Ei ihme ollenkaan, että Niilon taru päättyi siten kuin tapahtui Espanjassa.

        Toivottavasti minunkin taruni päättyisi samoin. Työni tehneenä ja lenkillä kauniissa vuoristossa. Voiko parempaa lähtöä toivoa:)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti minunkin taruni päättyisi samoin. Työni tehneenä ja lenkillä kauniissa vuoristossa. Voiko parempaa lähtöä toivoa:)

        Raamatussa luvatusta maasta ja sinne pääsemisestä väärin puhuneet miehet kohtasivat sen "pahan äkkikuoleman"


      • Anonyymi

        Se yksikaste on harha ja kaikkein pyhimpään harhaoppina menty istumaan Jumalan valtaistuimelle ja puhumaan.
        Jumalan valtaistuimelle on viety Jeesuksen veri - jolla puhdistetaan synnit. Se puhe on SANA.

        Mutta vauvakasteessa on suun tunnustus kummin puhetta - ja näin vesi pannaan pesemään synnit- eli Jumalan valtaistuimelta väitetään harhassa se harha, että vesi pesee synnit, eikä sitä, että veri pesee synnit.

        Vesipesun perusta on perisynti - että siinä lapsi on saastainen ja kuolee helvetin tulessa jos kuolee ja näin ihmistekona aletaan harhassa välimieheksi Jumalan ja ihmisen välille.
        Jo Marttikin tämän ymmärsi- kastetta ei voi tehdä ilman suun tunnustusta, eli pitäisi olla usko ja se korvausopissa hoidettiin kummiopin kautta - kummin puheella.

        Käsitätkö sinä yleensä asioita? Onko vanhurskaustesi harhautettu hyvän ja pahantiedonpuulla käärmeopilla ja istut näin valtaistuimella ja saastut huomaamattasi kaikkein PYHIMMÄN? Mieti edes joskus asioita, äläkä ole sokea.

        Onko välimiehesi Martti - ja vesi, vai onko Jeesus ja veri?

        Kummassa on sovitus?* Jopa juutalaisilla on veri - alttarilla, vaikka ovat ympärileikattuja.
        Sinulla on korvausopin peittovaatteella vesi - ympärileikkausmerkki - joka tekee marttikansan - ja antisemitismikansan. Välimiehenä ei heillä - joka vetoaa veteen, ole Jeesus- ja hänen verensä. Teillä ei ole pääsiäis- uhrilammasta.

        Vain kummipuheet ja sen kautta se kaste - joka on harhaaaaaaa.

        Mitä ovat nuo kysymykset, joihin kummi vastailee lapsen puolesta?

        Ensimmäinen kysymys Lutherin --->>>> alkuperäisen katekismuksen mukaan kuuluu näin:<<<- eli Lutherin välimiesoppi ja sen valta, sekä määre ts. laki-

        - Luovutkos perkeleestä? - Luovun, vastaa kummi. Pappi jatkaa kysymyksiä ja kummi vastailee.
        - Luovutko kaikista hänen teoistaan? - Luovun. - Luovutko kaikesta hänen petoksestaan? - Luovun.
        Lopulta pappi esittää tärkeän ja keskeisen kysymyksen.
        - Uskotko Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka syntyi ja kärsi kuoleman?
        - Uskon, vastaa kummi lapsen puolesta. Lopuksi pappi kysyy: - Tahdotko, että sinut kastetaan? - Tahdon.
        Eli nyt siis on ilmassa uskoa. Se merkitsee sitä, että voidaan kastaa.

        ........ Eli harhaopettajan, joka itse tajusi, ettei kastetta voi antaa - ilman uskoa ja TÄMÄN tähden tehtiin kummiopetus, lapsenpäästäjän oikeus tehdä hätäkaste jne.

        ja tähän raamattu antaa ohjeen, Älkää antako minkään eksyttää teitä!

        Eli miksi annat eksyttää, miksi vanhurskautesi eksyy ihmiskäskyyn, ei tuo ole mikään välimiesopillinen opetus. Se on ihmiskäsky.

        Hän korottaa itsensä kaiken yläpuolelle, mikä liittyy Jumalaan tai mitä palvotaan. Missä hän tekee sen? Temppelissä.

        Jakeessa Dan. 11:36 kerrotaan, että tuo turmion iljetys liittyy temppeliin ja siihen, että antikristus korottaa itsensä Jumalan yläpuolelle.

        Sanoin aiemmin, että antikristus on tavallaan lihaksi tullut saatana. Tiedämme, että Jesajan kirjan luvussa 14 että vihollinen, ha-satan, saatana, haluaa asettaa oman valtaistuimensa Jumalan valtaistuimen yläpuolelle.
        Hän haluaa, että häntä palvotaan ja pidetään Jumalana.

        Näin.

        Ja kaikki puheet yksi kaste ja uudestikaste on vihollisen valtapuhetta kaikkein pyhimmästä, jossa hän on asettunut Jumlaan valtaistuimen YLÄPUOLELLE ja haluaa, että häntä palvotaan, kuten palstalla palvojat puhuvat ja pitävät vauvavalelua jumalanaan.
        ettei vain joudu helvetin tuleen - vastasyntyneenä.

        Niin. Synti on Jumalan lain rikkomista. Ei vastasyntynyt ole tehnyt syntiä - tieten, eikä esikuvallisesti pidä mormooniksikaan mennä, eli toisten perisyntejä aletaan pesemään, siellä on sen vauvavalelun toinen ääripää.


    • Anonyymi

      Tietoisku: Suomalaisten miesten elinikä oli vuonna 1980 keskimäärin 65 vuotta. 60-luvulla se oli vain 42 vuotta. Piti oikein tarkistaa tilastoista , kun Niilon väitettiin kuolleen "ennenaikaisesti". Että silleesti taas kerran.

      • Anonyymi

        Mooses eli 120 v.

        Pitkä ikä on Jumalan siunaus.

        Ylivainio alentui käyttämään poppamiesten konsteja, kaatojonoja, valeparantamisia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mooses eli 120 v.

        Pitkä ikä on Jumalan siunaus.

        Ylivainio alentui käyttämään poppamiesten konsteja, kaatojonoja, valeparantamisia.

        Tule puhumaan sitten siunauksesta, kun täytät 120- vuotta. Muutoin puheesi on tuuleen puhumista.
        Puhut, kunhan saat panetella. siitähän tässä on kyse. Katso peiliiin


    • Anonyymi

      Ylivainio väitti parantuneensa täydelisesti omissa kokouksissa siitäkin taudista, jonka kohtaukseen kuoli Espanjassa. Valheella ei ole siunausta.

      • Anonyymi

        Väitetyt Ylivainion ihmepanemiset (1403 kpl) paljastui valeparanemiksi, joita lääkäri kutsui "tunnelmointiefekteiksi, niin Niilo ihmetteli, mikä kumman henki tai voima heitä viskoo nurin, kun se sama voima tai henki ei pysty parantamaan ketään oikeasta sairaudesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väitetyt Ylivainion ihmepanemiset (1403 kpl) paljastui valeparanemiksi, joita lääkäri kutsui "tunnelmointiefekteiksi, niin Niilo ihmetteli, mikä kumman henki tai voima heitä viskoo nurin, kun se sama voima tai henki ei pysty parantamaan ketään oikeasta sairaudesta.

        Reino Malinen parantumistodistus - Tuusula 21.10.2021

        https://www.youtube.com/watch?v=Pje35rxy76w
        Reino Malinen kertoo vahvan parantumistodistuksen


    • Anonyymi

      Pitkä ikä on Jumalan siunaus.

      5. Moos. 30:20 

      Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kuule hänen ääntänsä ja riipu hänessä kiinni, sillä siinä on sinun elämäsi JA PITÄ IKÄSI ja niin sinä saat asua siinä maassa, jonka Herra sinun isillesi, Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille, vannotulla valalla on luvannut heille antaa."

    • Anonyymi

      1 Poikani, älä unhota minun opetustani, vaan sinun sydämesi säilyttäköön minun KÄSKYNI;
      2 sillä PITKÄÄ IKÄÄ, elinvuosia ja rauhaa ne sinulle kartuttavat.

      • Anonyymi

        Villitsevät, helluntailaisuuden kaatohenget eivät paljon Jumalan käskyistä piittaa.


    • Anonyymi

      Ylläpito sabotoi palstaa postaamalla työkseen solvauksia ja hullutuksiaan ja valheitaan palstalle. Ylläpidon tarkoitus on estää kaikki rauhallinen ja oikeamielinen keskustelu palstan aiheesta, helluntailaisuus, ja tuoda tilalle luterilaisuuden pakanalliset opit ja saatanan synagoogan valheet.

    • Anonyymi

      Kukaan ei ymmärrä minua, minun yksinäisyyttäni, ahdistusta. Marssittiin, olutta vastaan. Kukaan ei käsitä, ei tiedä, ei tarvitsekaan. Haastattelut, puheet, rukoukset, ylistykset. Hän syttyy aina vaan. Kukaan ei käsitä miten pää tuntuu mykältä ja pimeältä. Kukaan ei käsitä, että jos saaveilla rahaa kannetaan, hän saa niukimmillaan neljän päivän keikasta Lappeenrantaan päivärahoja kolme ja palkkaa 300,-markkaa miinus verot. Kukaan ei tiedä että häntä kuristaa velka, ja kenelle hän sen sanoo, vaatii? Kiitos Jyväskylä! hän kirjoittaa, kun saa hädin tuskin rahat polttoaineisiin, kun mukana olleelle ja todistaneelle vaimolle ei tule penniäkään. Millä hän vaatii? Keneltä? Miksi? Menköön? Vaimo itkeskelee. Pori, Vaasa, Nivala, Helsinki, Oulu, Kenia. Keneltä hän pyytää, hän, Niilo?

    • Anonyymi

      Aloittajalle, että kullakin on kämmenenleveys elämässä ja Elämänantaja kutsuu kunkin ajallaan. Sinäkin voit ensiyönä vaikka potkasta tyhjää.
      Vai oliko sinulla vauvapesuvati mielessä, että jos kätkyeen kuolee, pitää äkkiä pestä, että perisynti saadaan pois, eikä helvetin tule polta.

      • Anonyymi

        Veteen upotessa voi hukkua.
        Näin liitytään huhhah hei helluntaiseurakunnan jäseneksi.


    • Anonyymi

      Pistetään eräs linkki luettavaksi.
      https://www.duodecimlehti.fi/duo60436

      Mahdollista myös on, että Jeesuksen vesipöhöstä parantama mies (Luuk. 14:2–4) poti sydämen vajaatoimintaa.

    • Anonyymi

      Ps.39:5-7 Herra, opeta minua ajattelemaan loppuani, ja mikä minun päivieni mitta on, että ymmärtäisin, kuinka katoavainen minä olen. Katso, kämmenen leveydeksi sinä teit minun päiväni, ja minun elämäni on sinun edessäsi niinkuin ei mitään. Vain tuulen henkäys ovat kaikki ihmiset, kuinka lujina seisovatkin. Sela. Varjona vain ihminen vaeltaa, turhaan vain he touhuavat, kokoavat, eivätkä tiedä, kuka ne saa.

    • Anonyymi

      Saarn.2:17-19 Niin minä kyllästyin elämään, sillä minusta oli pahaa se, mitä tapahtuu auringon alla, koskapa kaikki on turhuutta ja tuulen tavoittelua. Ja minä kyllästyin kaikkeen vaivannäkööni, jolla olin vaivannut itseäni auringon alla, koska minun täytyy se jättää ihmiselle, joka tulee minun jälkeeni. Ja kuka tietää, onko hän viisas vai tyhmä? Mutta hallitsemaan hän tulee kaikkia minun vaivannäköni hedelmiä, joiden tähden minä olen vaivannut itseäni ja ollut viisas auringon alla. Tämäkin on turhuutta. Saarn.5:11-19

    • Anonyymi

      Vesi nyt teidätkin pelastaa (kaste) ja vesi hukuttaa ja upottaa harhaoppeihin (helluntailaisuus)

      Raamatussa "upottaminen liittyy aina pahaan"

      • Anonyymi

        Ps. 69:15 

        (69:16) Älä anna vetten vuon minua upottaa, syvyyden minua niellä ja kuilun sulkea suutaan minun ylitseni.


    • Anonyymi

      >>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>
      Kaatuessaan kuoli "kaataja".
      >>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>

    • Anonyymi

      näyttää lutkirkon älymystö olleen iltaliikkeellä !

      sellainen henkinen kuntopolku ilman fyysisiä pomppuja.

      • Anonyymi

        Helluntaikirkon älymystö joo

        Käkätyksen johdolla, hyvä heilua kohtuudella


    • Anonyymi

      >> Hän epäili että käsien kautta kaataminen ei tullut Jumalan hengestä. <<

      Niin itsekin olen kuullut. En sitten tiedä, pitääkö se paikkaansa, kun ei Niilon sukulaiset eikä ketkään ole sellaista koskaan vahvistaneet.

      >> Helluntaiseurakunnat käyttivät Niiloa härskisti taloudellisesti hyväksi. <<

      Kyllä häntä käytetään edelleen hyväksi, ratsastetaan hänen maineellaan - ihan kuin nykyhellarit itse olisivat jotain vastaavaa tehneet.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      967
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe