https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/5547550
Paikalla on Helsingin poliisin mukaan useita partioita ja tilannetta selvitetään.
Väkivalta ja Helsinki
25
51
Vastaukset
- Anonyymi
Helsingissä ryöstöt ovat lisääntyneet tänä vuonna 35 prosenttia eli saman verran kuin valtakunnallisestikin.
Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella kasvua on 50 prosenttia ja Länsi-Uudellamaalla peräti 65 prosenttia.
Sen sijaan Sisä-Suomen poliisin alueella määrä on lisääntynyt 22 prosenttia ja Lounais-Suomessa vain viisi prosenttia.- Anonyymi
äkivaltarikollisuuden taso
Anonyymi-ap
2022-11-23 15:21:20
Ilmoita
Ei perussuomalaisia aidosti kiinnosta minkäänlaiset ratkaisut. Teitä kiinnostaa se, että kopioitte Ruotsista suoraan vaalistrategian ja istutatte sen Suomen kontekstiin. Näin lietsotte pelkoa ja rasismia.
Sisäministeri Krista Mikkonen totesi blogissaan viime viikolla väkivaltarikollisuuden tason kokonaisuudessaan kasvaneen alaikäisten ja erityisesti alle 15-vuotiaiden ikäryhmissä.
Poliisin mukaan Suomessa on noin 10 katujengiä, joissa on 100–200 jäsentä. Heistä ison osan on Mikkosen mukaan todettu olevan maahanmuuttajataustaisia.
” Se, että näköalattomuus ja pahoinvointi ovat maahanmuuttajataustaisilla nuorilla muita nuoria yleisempää on osoitus siitä, että kotouttamisessa on paljon tehtävää. Maahanmuuttajien integrointi yhteiskuntaan on merkittävässä roolissa, kun tarkastellaan syrjäytymisen, polarisaation ja segregaation kaltaisia kehityskulkuja”, sisäministeri kirjoitti.
ote KU lehti
sodäär sano annmaja - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

sodäär sano annmajaOngelma on tosiaan kotoutuksessa seon mennyt liian pitkälle mtu. taustaiset on etusijalla kouluihin vaikka lukutaidoton olisi samoin julkisalan työpaikkoihin, suosituimuus antaa heille kuvan olevansa etuoikeutettuja kuten ovatkin. Usein jo perhetausta rikollinen kotimaassaan ja näitä tekoja ja rangaistuksia on paettu tänne missä hyvä tarina riittää erioikeuksiin, jopa lähtömaan äidinkieltä näille tulee opettaa. Oikea keino on laittaa alusta asti työhön tai maasta pois, ensiksi koulutuksen ajan ilmaistyötä "harjoitteluna. Sitten kielen opittua palkkatyöhön aloille mihin hengenlahjat riittävät. Väliin huomaa korkeakoulutetun "läpipäästetyn" kiintionero-mtun esm. lääkärinä .., ja silti luku ja kirjoitustaidoton, miten helvetissä? Nyt näille kaavaillaan oiketeitä myös poliisiin jne. näinhän korruptoitui ruotsikin ja kas kukaan ei jää kiinni rikoksista, paitsi niissä oikeasti todellisissa Beck ja Wallander jutuissa tavis ruotsalainen tai suomalaistaustainen spurku. Noh ruotsalainen pieraisee aromilasiin ja haistelee siitä;-D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
äkivaltarikollisuuden taso
Anonyymi-ap
2022-11-23 15:21:20
Ilmoita
Ei perussuomalaisia aidosti kiinnosta minkäänlaiset ratkaisut. Teitä kiinnostaa se, että kopioitte Ruotsista suoraan vaalistrategian ja istutatte sen Suomen kontekstiin. Näin lietsotte pelkoa ja rasismia.
Sisäministeri Krista Mikkonen totesi blogissaan viime viikolla väkivaltarikollisuuden tason kokonaisuudessaan kasvaneen alaikäisten ja erityisesti alle 15-vuotiaiden ikäryhmissä.
Poliisin mukaan Suomessa on noin 10 katujengiä, joissa on 100–200 jäsentä. Heistä ison osan on Mikkosen mukaan todettu olevan maahanmuuttajataustaisia.
” Se, että näköalattomuus ja pahoinvointi ovat maahanmuuttajataustaisilla nuorilla muita nuoria yleisempää on osoitus siitä, että kotouttamisessa on paljon tehtävää. Maahanmuuttajien integrointi yhteiskuntaan on merkittävässä roolissa, kun tarkastellaan syrjäytymisen, polarisaation ja segregaation kaltaisia kehityskulkuja”, sisäministeri kirjoitti.
ote KU lehti
sodäär sano annmajaKyllä kiinnostaa! Enää ei voi käydä ees hesassa kun se yksi Mogadishu tai Syyria. Paskakaivo. Ja koko maa on samalla tiellä, ei kiitos.
- Anonyymi
Tuo Puotilan avoin tapaus on kai menossa olisko karvakäpälien puuhia raato keskellä risteystä eikä kolariautoja, olisko tapettu kuitenkin autossa ja heitetty tielle? Tulee mieleen ruoholahden mtu. mafiaperheiden yhteenotto keskellä katua?
- Anonyymi
Joo karvaisia taisivat olla kallis bemari olijo mediakuvissa poliisin huomion kohteena, ehkä tosiaan huumekaupan kuvioita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo karvaisia taisivat olla kallis bemari olijo mediakuvissa poliisin huomion kohteena, ehkä tosiaan huumekaupan kuvioita.
Toinen auto oli kyllä Audi, autoista päätellen tosiaa mtu.mafioista lienee kyse ?
- Anonyymi
Hah Hah ja Hah. Kylle te osaatte hommanne Suomen hallitus. "tukiryhmä" Ei tässä mitkään tukiryhmät auta, jos hellyyttä haluatte antaa, niin hae se nalle kaupasta ja halaile sitä.
- Anonyymi
Kansa, tominta pitää aloittaa nyt.
- Anonyymi
Jari Taponen Helsingin poliisipääliköksi.Poliitista kannatus on varmaan taatu. Oikeat mielipiteet. 🙄🙄🙄
- Anonyymi
Tampereen poliisi jo ohjeistaa ette yksin saisi pimeällä kulkea. Tällaiseksi on Suomi sitten mennyt kiitos vihervasemmisto.
- Anonyymi
Helsingin julkkis poliisi on selvästi huolestunut, jos olisi pitkävedon kohteena milloin ollaan liki ruotsin nykytilaan sanoisin jotta 5 -7 v voi vielä mennä se riippuu paljolti siitä kuinka nopeasti , mtu klaanit intekroituu valtakoneiston kanssa. Ruotsissa klaanit ja järjestöt hallitsee paikoin jopa kuntahallinon tehtäviä korruptio on saavuttanut korkean tason. Tässä on sosiliinen työlistäminen luonut mtu.virkakunnan ja silloin seon peli menetetty, näin tuossa on käynyt muuallakin maailmassa. Hyväuskoisesta sopeuttamisesta seuraa hyväuskoinen mädännäisyys. Meillä ei vielä ymmärretä vääräuskoisen koiran asemaa.

Matu poliisi ottaa suojelurahaa. Ruotsissa maahanmuuttoviraston matutyöntekijät ottavat rahaa "pakolaisilta".
- Anonyymi
Monikulttuurisuus on rikkaus. Ei mulla muuta.
- Anonyymi
Sisäministeri välittömästi vaihtoon. On tarpeeksi mokannut paikallaan.
Kaikki ulkomaalaiset ulos Suomesta kotimaihinsa jotka rikkoo lakia ja heti eikä mitään sopeutuksia enää. Nämä karkotettavat vartioituihin leireihin piikkilanka-aitojen taakse kunnes lento lähtee. Lainmuutos että näin voi toimia niin ei sisäministerikään voi tyhmyyttään ja sinisilmäisyyttän vastustaa. - Anonyymi
Sisministeri vaihtoon.minkä takia ei voida pikakäännytyksellä lähettää sinne mistä tuli.täällä halitaan ja koitetaan kantasuomalaisille lukea lakia että,hys,hys
- Anonyymi
Tässä ampumisessa on kyse. On lykätty vehje toisen markkinarako on. Siitä ihmis-suhde ongelma.😎😎😎
- Anonyymi
Helsingissä on aivan järkyttävä määrä kaikenmaailman rikollisia ja rikoksia.
- Anonyymi
Asukasmäärän suhteutettuna Suomen väkivaltaisin paikka on Lapin lääni.
- Anonyymi
Minulta on ryöstetty rakas Suomi en uskalla enää liikkua vapaasti .Miksi ei hyväksytä sitä että maahanmuutto on vienyt kotimaani.
- Anonyymi
Hallitus nurin ja sassiin!
- Anonyymi
Vihervasemmistohallitusta ei enää ikinä!
- Anonyymi
Jos ''isot pojat'' ammuskelee toisiaan, miten se olisi hallituksen vastuulla ??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ''isot pojat'' ammuskelee toisiaan, miten se olisi hallituksen vastuulla ??
Tämäkin tapaus liittyy mtu.ongelmaan olisi jo aikaa sitten ensinmäisten rikostuomioiden kohdalla voitu toimittaa tämäkin huumerikollinen vaikkapa juuri Turkkiin on helppoa arvata jotta heimon toiminta on siellä ollut samankaltaista ja siksi Turkki on pitänyt näiden palauttamista tapetilla ruotsin natokysymyksessä aivan syystäkin rikollinen ja terroristi= Nyt miespolo rakennusyrittäjä teki palveluksen valtiolle, toivottavasti menee itsepuolustuksena.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1101961
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1761417Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll141265En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061177Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?651168- 821002
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K731000- 87986
Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli289793Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107778