Ketä nää on. Poliisi voimaton. No go alueita Suomeenkin. Hys, hys,
MTV 3. Klo. 6.45 Nuorisoväkivalta lisääntynyt räjähdysmäisesti.
87
155
Vastaukset
- Anonyymi
Punavihreiden tavoite on kohta saavutettu.
- Anonyymi
Vielä on ruotsinmalliin menoon petraamisen varaa.
Niin kauan kuin meillä on päättäjissä Ohisalon ja Suomelan tapaisia ihmisiä niin suuntaus tulee olemaan pelkää hyysäämistä ja ongelmien vähättelyä varsinkin mamurikollisten olessa kyseessä.Nyt on kuitenkin huomattavissa siitä ,että hallituksen toimikausi on loppusuoralla ja poliisitkin uskaltavat käyttää oikeita termejä nuorisorikollisten kokoonpanoista eli valtaosa on mamunuoria. Siinä ylikomisaario Taponen on oikeassa ettei näistä nuorisorikollisporukoista voida käyttää katujengi nimitystä. Paremminkin ne ovat nykyajan WhatsAppilla yhteyksiä pitävä sekä kokoontumisista sopivia joukkoja milloin milläkin kokoonpanolla.
- Anonyymi
PersKeKo tavoite.
- Anonyymi
😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋
🔞 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17645094Q
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Katujengit ja hallitus yksissä tuumin julistaneet sodan tavallisille suomalaisille.
Jengit käskyttää, hallitus ja poliisi suojelee.- Anonyymi
Ilmankos nuoret kantaa puolustusvälineitä mukanaan
- Anonyymi
Hyvin kiteytetty.
- Anonyymi
Yös tavalliset suomalaiset tappaa ,raiskaa.
- Anonyymi
Iltalehdessä oli niin vihreät ei halua syyttää maahanmuuttoa, vaikka HS:n mukaan kyse on juurikin matujengeistä jotka ryöstävät kantasuomalaisia.
Niin vihreät ja persujen ilkkuja(t) mitäs tähän keksitte taas trollata? Onko nyt kivaa kun asiat menee just niin kuin Halla-aho jo puhui n.10-15v sitten? Ja te vaan pilkkasitte ja löitte rasismi-korttia.
Toivottavasti vihreät ja niiden äänestäjät niin omat lapsenne pyörivät nyt Helsingin kaduilla. Me muutettiin jo ajat sitten pois.- Anonyymi
Ja ne matujengit ovat jo aika kauan olleet, kun ne ovat ne ovat sieltä kaukaisemmasta aasiasta ja afrikasta
- Anonyymi
Kyllä ne vihaa Persuja juuri tuon takia vieläkin. Syyttävät natseiksi ja rasisteiksi.
- Anonyymi
Ei olla. Vihervassut kannattaa äärimmäisen rasistista intersektionaalisuutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei olla. Vihervassut kannattaa äärimmäisen rasistista intersektionaalisuutta.
Siinä tulijauskonnon miehet ovat hierarkian huipulla kun taas valkoinen heteromies on arvoasteikon alinta kastia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei olla. Vihervassut kannattaa äärimmäisen rasistista intersektionaalisuutta.
Me Persut hyväksytään vaikka minkä värinen ihminen kunhan hän on kunnollinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Me Persut hyväksytään vaikka minkä värinen ihminen kunhan hän on kunnollinen.
Teot ratkaisevat kuinka suhtaudutaan ihmisiin. Vihervassuille ratkaisee se millaisia näkemyksiä joku edustaa. Jos olet toisinajattelija, se on paha vihervassuille. Ei he salli toisinajattelua.
- Anonyymi
Se ei ole rasismia puolustaa omaa maata. Eihän sotien veteraanejakaan syytetty rasismista kun he puolustivat reviiriämme.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se ei ole rasismia puolustaa omaa maata. Eihän sotien veteraanejakaan syytetty rasismista kun he puolustivat reviiriämme.
Sensijaan vihervassut syyllistyy siihen josta toisia syyttävät.
- Anonyymi
2015 Sipilä, Orpo mamujen massamuuutto. Voi, nuoret voi pahoin, voi, voi.
- Anonyymi
Sanna otti 2vk:ssa 42 000 desanttia, spetnazia ja putinistia Suomeen.
- Anonyymi
Sanna ottaa käskynsä katujengeiltä. Voi voi.
- Anonyymi
KESKUSTA, KOK, PS. 2015 sato on kypsynyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KESKUSTA, KOK, PS. 2015 sato on kypsynyt.
Ai, niin, "Meillä on unelma".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KESKUSTA, KOK, PS. 2015 sato on kypsynyt.
Sannaa tottelee katujengiläisiä, onko jengit vai hallitus Suomen johdossa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai, niin, "Meillä on unelma".
Tuota vihervassarilaumat höpötti vaatiessaan aina vaan lisää ja lisää matuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KESKUSTA, KOK, PS. 2015 sato on kypsynyt.
Demarit ja muut punavihreät sentään yrittivät estää maahantulijoiden vyöryä "rajat kiinni " kampanjallaan mutta tuloksetta 😂 Vai menikö se näin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai, niin, "Meillä on unelma".
Monikulttuurisuus on rikkaus umpitylsän impivaaralaiskulttuurimme korjaajaksi (kok shortsimies Stubbi).
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KESKUSTA, KOK, PS. 2015 sato on kypsynyt.
Älä nykypersuja syytä tuosta. Purran pääteemana on haitallisen maahanmuuton vastustus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Demarit ja muut punavihreät sentään yrittivät estää maahantulijoiden vyöryä "rajat kiinni " kampanjallaan mutta tuloksetta 😂 Vai menikö se näin?
Vihervassut hykertelivät tyytyväisinä kun ukkoa tuli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vihervassut hykertelivät tyytyväisinä kun ukkoa tuli.
Vihervassujen hallituksen aikana varmasti on tullut enemmän ukkoja kun tuossa vyöryssä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KESKUSTA, KOK, PS. 2015 sato on kypsynyt.
Näin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vihervassujen hallituksen aikana varmasti on tullut enemmän ukkoja kun tuossa vyöryssä.
Ei ole tullut
- Anonyymi
Korreloi maahanmuuton kanssa joten Welcome refugee vaan. Onneksi ongelmat ovat suurimpia vihervasurivoittoisissa alueissa hah hah haaa.
- Anonyymi
Ei ole uusi ongelma, vaan jengiongelma tuli kun sieltä kauempaa idästä tuli vetelehtijöitä, vaikkakin 2015 tulleet ovat kyllä niiden kanssa samaa, eli naamoista näkee että ovat idempää kuin väittävät
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole uusi ongelma, vaan jengiongelma tuli kun sieltä kauempaa idästä tuli vetelehtijöitä, vaikkakin 2015 tulleet ovat kyllä niiden kanssa samaa, eli naamoista näkee että ovat idempää kuin väittävät
Ainoastaan nyt sosiaalinen media pakottaa muutkin nyt vasta puhumaan, vaikka ei ole uusi ongelma
- Anonyymi
Voi sua pientä.
- Anonyymi
Romahtava yhteiskunta
- Anonyymi
Eikä päättäjät asiaan mitenkään reagoi, koska hyötyvät siitä itse ja ne, jotka ovat päättäjien kanssa samalla tasolla tulojensa suhteen eli sähköyhtiöiden johtajat, omistajat, ruokakauppojen myyjät, polttoainekauppiaat.
Päättäjät eivät puutu, vaikka sähkön hintaa nostettaisiin 10 euroon/kWh.
Päättäjät vain hokevat mantraa hakekaa kelalta tukea.
Ei sitä tukea yhteiskunta rahoita, se on tuki, jonka köyhä on itse maksanut korkeana sähkönhintana ja jos tukea sattuu saamaan, niin se tuki on sitä rahaa, jonka köyhä on maksanut sähkölaskussa ja saa omat rahansa takaisin, tosin ei kaikkea, vaan osan.
- Anonyymi
Laatukaluste tulee oston jälkeen patja, OP nosto automaatti,sähly soittoja jatkamaan erikoista.
Siinä kattovalos sanos Päivärinta
Ei ollut keskustelua 24 tehtynä - Anonyymi
Perustetaan toimikunta.
- Anonyymi
Ääni tälle. Kampaviinerit tilaukseen.
- Anonyymi
Uusi hallitus. Kok, kepu, Ps. Rajat auki mamuja Suomeen.
- Anonyymi
Sama porukka, hallitus, Sipilä 1. Orpo johtoon, mamu jengit ei tule loppumaan.
- Anonyymi
Persut ovat haittamaahanmuutto-kriittinen puolue. Nuo kaksi muuta eivät ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut ovat haittamaahanmuutto-kriittinen puolue. Nuo kaksi muuta eivät ole.
Siksi te vihaatte persuja koska vastustavat haitallista maahanmuuttoa.
- Anonyymi
Näinhän se meni
- Anonyymi
Pitää olla hiljaa vetää mattoa päälle
- Anonyymi
Helsinki Vantaa Espoo ihmisiä muuttaa pois alta
- Anonyymi
Australian malli jos 24 kk aikana syyllistyy rikokseen ulos maasta
- Anonyymi
THL voisi kertoa, että valtakunnassa kaikki hyvin. Eikös vanhustilannekin ole suorastaan loistava nyt. Tv kertoi että on.
- Anonyymi
Postimerkki takalistoon ja ulos maasta toistuviin rikoksiin syylistyvät maahanmuuttajat
- Anonyymi
Ei taas sanaakaan ongelman ytimestä, matuista!
- Anonyymi
100v, perinteet, joopa joo. Jaffaa mukiin.
- Anonyymi
otsikon tulisi olla,
että ulkomaalaiset ylimieliset, sopeutumattomat jouten olijat öykkäröi kaduilla.
Tällöin kerrottaisiin se , mitä tapahtuu.
Muu nuorisohan on tervettä, ei siis pidä yleistää sopeutumattomien rikollisiin... - Anonyymi
Hyssyttely & paapomislinjalla poliisin tiedotteetkin, eli syrjäytymistä ja näköalattomuutta syytellään eikä jengiläisten roistokäyttäytymistä.
- Anonyymi
Rasismikortti-äärioikeistoekstremisti-pörssirikolliset, PetosKokPersRkpVihrKeSpdKrd jne ovat rasismikortilla moninkertaistamassa, ulkomaisen halpatyövoiman tuontia, ulkomaisen halpatyövoiman tuonnin tavoitteella, hillokeisareitten veroparatiisiyrityksien- ja tilojen, yritys-maatalous-korona-kulttuuri-ym tukirahastuksen kahmintaan.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17271111/rasismikortilla-tulossa-valtava-maahanmuutto-aalto
YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄ Suomen eduskunnassa, erittäin, erittäin syvässä korruptiossa ja veroparatiisi-pörssirikollisuudessa, äärioikeistoekstremistisessä kansan kahtiajaossa, säälimättömässä eriarvoistamisessa, heikoimpien päähänpotkimisessa, haavoittuvimpien vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden ryöstämisvimmassa, kuin transsissa, heikompien kimpussa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17645148/korruptiopoliitikot-pyhia-lehmia-suomessa-
Jokainen täällä yhteiskunnan arjessa ja todellisuudessa kitkutteleva, tietää tasan tarkkaan, mitkä ovat pahoinvoinnin ja väkivaltaisen oireilun syyt: ELÄKELÄISKÖYHYYS HÄTÄTILA on se tärkein tekijä. Siitä ei ole kahta sanaa ja sille ei nykyinenkään hallitus, ole tehnyt yhtikäs mitään, mitään aitoja korotuksia, päivityksiä, jyrkkiin elinkustannusten nousuihin vastaamisia, ei mitään.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17644509/korruptiomarin-on-ruma-ahne-elakelaisvihaaja - Anonyymi
No eikö kukaan varoittanut tästä räjähdyksestä jo vuosia sitten ?
Suvakit ja hyysärit vain haukkuivat rasisteiksi niitä joilla oli tietoa ja kokemusta miten noiden pakoloisten kanssa tulee käymään Suomessakin. Nyt se paska
kulttuuri on levinnyt Suomeen ja medioissa ihmetellään miten näin pääsi käymään Suomessa. - Anonyymi
Venäjällä on syytäkin nauraa, kun näkee, miten entinen demokratia ja oikeusvaltio länsinaapurissa, jolta riitti hyvinvointia edes nimeksi, kaikille kansalaisilleen, pistää kaiken säpäleiksi muutaman hallituksen aikana, jotka kaikki ovat käytännössä kovia äärioikeistoekstremistisiä porvarihallituksia, pörssirikollisten etujenajajia. Suomi on nyt banaanivaltio, jos joku sitä vielä epäilee, tervetuloa tavallisten kuolevaisten keskuuteen kaduille.
https://vastavalkea.fi/2021/01/08/havittajista-uusi-valtiontalouden-painajainen/
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17515592/1-500ekk-minimielakkeet-ovat-talousosaamista-aidoissa-demokratioissa
Mitään todellisia, aitoja eroja eduskunnan korruptiopuolueitten välillä, ei enää ole, siksipä niitä yritetään ek-medioissa, keksiä tyhjistä, epäolennaisista, veroparatiisi- rikkaiden ongelmista ja siirtää isot aidot katastrofit sosiaaliporno-materiaaliksi.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17644356/onko-kansanmurha-elakelaiskoyhilla-tosiasia-jo-suomessa-
Vielä ei ole äänestyspakkoa, mutta sitäkin korruptiopoliitikko-pörssirikkaat, kielet pitkällään jo kuolaavat. - Anonyymi
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7967a803-6231-4cae-ac16-87c9d975c86e
Suvakki poliisi Taponen eri mieltä- Anonyymi
Suomen poliisi ja valtion johto pitää siivota näistä suvakeista ja hyysäreistä hyvin pian.
- Anonyymi
Ja jotkut edelleen puhuu, että Suomi olisi muka Ruotsin tiellä. Ei ole!
Suomessa kulttuurin kehitysmaalaistuminen ja muhamettilaistuminen on paljon nopeampaa kuin Ruotsissa. Ruotsilla on etumatkaa ali-kehittyneiden maiden kulttuurien määrässä mutta muutos Suomessa on voimakkaampaa. - Anonyymi
Suomessa ei ole ollut häiriintyneiden tunkeutujien aiheuttamia kouluammuskeluja. Hyvä niin. Kouluväkivaltaa silti esiintyy, sitä aiheuttavat kurittomat oppilaat. Kun väkivalta opitaan kouluissa (paljon muuta ei tunnuta opittavankaan) niin se siirtyy kaduille. Kaduilla tapellaan ja meno muuttuu koko ajan verisemmäksi. Pian nuorten on pakko liikkua vain jengeissä, yksin liikkuja listitään. Poliisit eivät mahda mitään. Aikuistenkin pitää hankkia aseita turvakseen. Suomesta on tulossa turvattomampi kuin huumekartellien hallitsemat maat Latinalaisessa Amerikassa. "Liberaalit" eivät piittaa. Liberaaleille on tärkeämpää ideologia kuin arkitodellisuus.
- Anonyymi
Taustalla on islamin euroopan valloitus. Antavat piut paut meidän yhteiskuntajärjestelmällemme. Taivaanrannassa siintää "ihana" islamilainen eurooppa.. siksi eivät välitä, raha kyllä kelpaa elatukseen.
- Anonyymi
Pitääkö taas perustaa suojeluskunnat uudelleen ??
- Anonyymi
Siihen tässä on suunta.
- Anonyymi
Vihreät vaatii nuorisolle huumeita, etteivät tekisi rikoksia.
- Anonyymi
Kantasuomalaisia pikku äpäräapinoita kyseessä. Natsit yrittää uskotella että rötöstelijät olisivat kaikki maahanmuuttajataustaisia vaikka vaan muutama on.
- Anonyymi
Siellä pikkukylissä ne varmaankin on paikallisten junttien jälkikasvua, mutta täällä pääkaupungkiseudulla enemmistö on näitä karvattomia-apinoita joiden juuret ovat afrikan sarvessa älämölöstä sen voi sokeakin päätellä.
SS - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siellä pikkukylissä ne varmaankin on paikallisten junttien jälkikasvua, mutta täällä pääkaupungkiseudulla enemmistö on näitä karvattomia-apinoita joiden juuret ovat afrikan sarvessa älämölöstä sen voi sokeakin päätellä.
SSEt vaan ymmärrä muita kulttuureita. Juuri tuollainen katsoo nenänvartta myöten kun maahanmuuttaja puhuu hänelle normaalilla voimakkaalla äänellä puhelimeen metrossa. Hiljaiset hyssykät piipittää toisilleen että on kamala möly.
- Anonyymi
Ei vanhemmat saa kurittaa kurittomia kakaroita ja tässä ollaan ei sillä että väkivalta olisi hyvä ratkaisu mutta joskus on vain pakko?🤔🤨🙄
- Anonyymi
Jos taponen olisi fiksu älyäisi itse erota?🤦🤦🤦
- Anonyymi
No suurin osa viimeaikaisista väkivaltateoista on tehneet suomalaiset häirikkönuoret. Häirikkövanhempien kakarat. Hyssyttele mitä hyssyttelet.
- Anonyymi
Ei ole vaan muukalaiset.
- Anonyymi
Sehän se onkin hämäävää, että Suomessa syntyneet älämölömamut lasketaan suomalaisiksi häirikkönuoriksi.
- Anonyymi
Orwell Totalitarismus https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009190983.html
- Anonyymi
uutiset on rasisteja ja natseja...
- Anonyymi
Suvakkien kakarat voivat mennä ryöstettäviksi. Se on sitä "kotoutusta",
- Anonyymi
Sitä porukkaa ovat mitä vastaan Iranilaiset naiset marssivat. Maailmalla miljoonat naiset marssivat näitä vastaan. Pakkopalautuksia on lisättävä rajusti.
- Anonyymi
Pitää perustaa merkkivaatepankki ja ja jakaa päällepantavaa matuille, olisivat ihmisiksi ja tulisi halvemmaksi veronmaksajille.
- Anonyymi
Oliko munaton nillittäjä vauva ja älykkyysosa määrältäänkin varsinainen kiho huikean älytön Taponen kommentoimassa aihetta? television katsojat herätys kaikki mitä tämä mies suustaan päästää on yhtä tyhjän kanssa
https://vauvatjamiehet.wordpress.com/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko munaton nillittäjä vauva ja älykkyysosa määrältäänkin varsinainen kiho huikean älytön Taponen kommentoimassa aihetta? television katsojat herätys kaikki mitä tämä mies suustaan päästää on yhtä tyhjän kanssa
https://vauvatjamiehet.wordpress.com/Taposesta tulee mieleen Pulttiboissien sketsihahmo Jarna Kuivalainen
- Anonyymi
MITEN KYTÄT VOI RANGAISTA, TUOMITA MUITA KUN HEIDÄN KYTTÄ ORGANISAATIOSSA ON RIKOLLISIA JOPA SADISTIA TUOMION SAANEITA. PUTKA KUOLEMAT LISÄÄNTYNY JA KYTTIEN SOSIAALINEN KÄYTÖS OSAAMINEN LÄHES NOLLA JA VARSINKIN OMALLA VAPAA AJALLA.
- Anonyymi
Väliin ei saa mennä. On soitettava polliisi setä paikalle joka tulee 100km ja tunnin päästä toteamaan että eihä tiällä mittää ou ennee. Tokkopa on ollukaan kuhan kujjeilevat. Case closet.
- Anonyymi
Hei missä on se persujen haukkuja!
Joko alkaa lääkkeet toimii ettei tarvitse kirjoitella itselleen tsemppiviestejä? - Anonyymi
Mamut saa hilloo tulkkaus firmoilta, syystä, että kieliopilliset palvelut aina tarv, tulkataan. Toki onnistuu Suomi, Eng, mutta tulkin palvelukset tarvitaan ja mamu saa siivun tulkkaus firmalta, eli onnelliselta veron maksajalta.
- Anonyymi
Ruotsin käytäntö.
- Anonyymi
Juttelin erään Marokosta Suomeen muuttaneen kauppiaan kanssa Itiksessä, hän sanoi että somaaleja pidetään monessa afrikkalaisessa valtiossa "afrikan mustalaisina".
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124180MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822121Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5511677Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991415Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671137Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331058Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216957Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60893- 171864
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3848