MTV 3. Klo. 6.45 Nuorisoväkivalta lisääntynyt räjähdysmäisesti.

Anonyymi-ap

Ketä nää on. Poliisi voimaton. No go alueita Suomeenkin. Hys, hys,

87

282

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Punavihreiden tavoite on kohta saavutettu.

      • Anonyymi

        Vielä on ruotsinmalliin menoon petraamisen varaa.


      • Niin kauan kuin meillä on päättäjissä Ohisalon ja Suomelan tapaisia ihmisiä niin suuntaus tulee olemaan pelkää hyysäämistä ja ongelmien vähättelyä varsinkin mamurikollisten olessa kyseessä.Nyt on kuitenkin huomattavissa siitä ,että hallituksen toimikausi on loppusuoralla ja poliisitkin uskaltavat käyttää oikeita termejä nuorisorikollisten kokoonpanoista eli valtaosa on mamunuoria. Siinä ylikomisaario Taponen on oikeassa ettei näistä nuorisorikollisporukoista voida käyttää katujengi nimitystä. Paremminkin ne ovat nykyajan WhatsAppilla yhteyksiä pitävä sekä kokoontumisista sopivia joukkoja milloin milläkin kokoonpanolla.


      • Anonyymi

        PersKeKo tavoite.


    • Anonyymi

      Katujengit ja hallitus yksissä tuumin julistaneet sodan tavallisille suomalaisille.
      Jengit käskyttää, hallitus ja poliisi suojelee.

      • Anonyymi

        Ilmankos nuoret kantaa puolustusvälineitä mukanaan


      • Anonyymi

        Hyvin kiteytetty.


      • Anonyymi

        Yös tavalliset suomalaiset tappaa ,raiskaa.


    • Anonyymi

      Iltalehdessä oli niin vihreät ei halua syyttää maahanmuuttoa, vaikka HS:n mukaan kyse on juurikin matujengeistä jotka ryöstävät kantasuomalaisia.

      Niin vihreät ja persujen ilkkuja(t) mitäs tähän keksitte taas trollata? Onko nyt kivaa kun asiat menee just niin kuin Halla-aho jo puhui n.10-15v sitten? Ja te vaan pilkkasitte ja löitte rasismi-korttia.

      Toivottavasti vihreät ja niiden äänestäjät niin omat lapsenne pyörivät nyt Helsingin kaduilla. Me muutettiin jo ajat sitten pois.

      • Anonyymi

        Ja ne matujengit ovat jo aika kauan olleet, kun ne ovat ne ovat sieltä kaukaisemmasta aasiasta ja afrikasta


      • Anonyymi

        Kyllä ne vihaa Persuja juuri tuon takia vieläkin. Syyttävät natseiksi ja rasisteiksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ne vihaa Persuja juuri tuon takia vieläkin. Syyttävät natseiksi ja rasisteiksi.

        Tehän olette rasisteja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tehän olette rasisteja.

        Ei olla. Vihervassut kannattaa äärimmäisen rasistista intersektionaalisuutta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei olla. Vihervassut kannattaa äärimmäisen rasistista intersektionaalisuutta.

        Siinä tulijauskonnon miehet ovat hierarkian huipulla kun taas valkoinen heteromies on arvoasteikon alinta kastia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei olla. Vihervassut kannattaa äärimmäisen rasistista intersektionaalisuutta.

        Me Persut hyväksytään vaikka minkä värinen ihminen kunhan hän on kunnollinen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Me Persut hyväksytään vaikka minkä värinen ihminen kunhan hän on kunnollinen.

        Teot ratkaisevat kuinka suhtaudutaan ihmisiin. Vihervassuille ratkaisee se millaisia näkemyksiä joku edustaa. Jos olet toisinajattelija, se on paha vihervassuille. Ei he salli toisinajattelua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tehän olette rasisteja.

        Se ei ole rasismia puolustaa omaa maata. Eihän sotien veteraanejakaan syytetty rasismista kun he puolustivat reviiriämme.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se ei ole rasismia puolustaa omaa maata. Eihän sotien veteraanejakaan syytetty rasismista kun he puolustivat reviiriämme.

        Sensijaan vihervassut syyllistyy siihen josta toisia syyttävät.


    • Anonyymi

      2015 Sipilä, Orpo mamujen massamuuutto. Voi, nuoret voi pahoin, voi, voi.

      • Anonyymi

        Sanna otti 2vk:ssa 42 000 desanttia, spetnazia ja putinistia Suomeen.


      • Anonyymi

        Sanna ottaa käskynsä katujengeiltä. Voi voi.


      • Anonyymi

        KESKUSTA, KOK, PS. 2015 sato on kypsynyt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KESKUSTA, KOK, PS. 2015 sato on kypsynyt.

        Ai, niin, "Meillä on unelma".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KESKUSTA, KOK, PS. 2015 sato on kypsynyt.

        Sannaa tottelee katujengiläisiä, onko jengit vai hallitus Suomen johdossa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai, niin, "Meillä on unelma".

        Tuota vihervassarilaumat höpötti vaatiessaan aina vaan lisää ja lisää matuja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KESKUSTA, KOK, PS. 2015 sato on kypsynyt.

        Demarit ja muut punavihreät sentään yrittivät estää maahantulijoiden vyöryä "rajat kiinni " kampanjallaan mutta tuloksetta 😂 Vai menikö se näin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai, niin, "Meillä on unelma".

        Monikulttuurisuus on rikkaus umpitylsän impivaaralaiskulttuurimme korjaajaksi (kok shortsimies Stubbi).


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KESKUSTA, KOK, PS. 2015 sato on kypsynyt.

        Älä nykypersuja syytä tuosta. Purran pääteemana on haitallisen maahanmuuton vastustus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Demarit ja muut punavihreät sentään yrittivät estää maahantulijoiden vyöryä "rajat kiinni " kampanjallaan mutta tuloksetta 😂 Vai menikö se näin?

        Vihervassut hykertelivät tyytyväisinä kun ukkoa tuli.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihervassut hykertelivät tyytyväisinä kun ukkoa tuli.

        Vihervassujen hallituksen aikana varmasti on tullut enemmän ukkoja kun tuossa vyöryssä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KESKUSTA, KOK, PS. 2015 sato on kypsynyt.

        Näin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihervassujen hallituksen aikana varmasti on tullut enemmän ukkoja kun tuossa vyöryssä.

        Ei ole tullut


    • Anonyymi

      Korreloi maahanmuuton kanssa joten Welcome refugee vaan. Onneksi ongelmat ovat suurimpia vihervasurivoittoisissa alueissa hah hah haaa.

      • Anonyymi

        Ei ole uusi ongelma, vaan jengiongelma tuli kun sieltä kauempaa idästä tuli vetelehtijöitä, vaikkakin 2015 tulleet ovat kyllä niiden kanssa samaa, eli naamoista näkee että ovat idempää kuin väittävät


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole uusi ongelma, vaan jengiongelma tuli kun sieltä kauempaa idästä tuli vetelehtijöitä, vaikkakin 2015 tulleet ovat kyllä niiden kanssa samaa, eli naamoista näkee että ovat idempää kuin väittävät

        Ainoastaan nyt sosiaalinen media pakottaa muutkin nyt vasta puhumaan, vaikka ei ole uusi ongelma


      • Anonyymi

        Voi sua pientä.


    • Anonyymi

      Romahtava yhteiskunta

      • Anonyymi

        Eikä päättäjät asiaan mitenkään reagoi, koska hyötyvät siitä itse ja ne, jotka ovat päättäjien kanssa samalla tasolla tulojensa suhteen eli sähköyhtiöiden johtajat, omistajat, ruokakauppojen myyjät, polttoainekauppiaat.
        Päättäjät eivät puutu, vaikka sähkön hintaa nostettaisiin 10 euroon/kWh.
        Päättäjät vain hokevat mantraa hakekaa kelalta tukea.
        Ei sitä tukea yhteiskunta rahoita, se on tuki, jonka köyhä on itse maksanut korkeana sähkönhintana ja jos tukea sattuu saamaan, niin se tuki on sitä rahaa, jonka köyhä on maksanut sähkölaskussa ja saa omat rahansa takaisin, tosin ei kaikkea, vaan osan.


    • Anonyymi

      Laatukaluste tulee oston jälkeen patja, OP nosto automaatti,sähly soittoja jatkamaan erikoista.
      Siinä kattovalos sanos Päivärinta
      Ei ollut keskustelua 24 tehtynä

    • Anonyymi

      Perustetaan toimikunta.

      • Anonyymi

        Ääni tälle. Kampaviinerit tilaukseen.


    • Anonyymi

      Uusi hallitus. Kok, kepu, Ps. Rajat auki mamuja Suomeen.

      • Anonyymi

        Sama porukka, hallitus, Sipilä 1. Orpo johtoon, mamu jengit ei tule loppumaan.


      • Anonyymi

        Persut ovat haittamaahanmuutto-kriittinen puolue. Nuo kaksi muuta eivät ole.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut ovat haittamaahanmuutto-kriittinen puolue. Nuo kaksi muuta eivät ole.

        Siksi te vihaatte persuja koska vastustavat haitallista maahanmuuttoa.


      • Anonyymi

        Näinhän se meni


    • Anonyymi

      Pitää olla hiljaa vetää mattoa päälle

    • Anonyymi

      Helsinki Vantaa Espoo ihmisiä muuttaa pois alta

    • Anonyymi

      Australian malli jos 24 kk aikana syyllistyy rikokseen ulos maasta

    • Anonyymi

      THL voisi kertoa, että valtakunnassa kaikki hyvin. Eikös vanhustilannekin ole suorastaan loistava nyt. Tv kertoi että on.

    • Anonyymi

      Postimerkki takalistoon ja ulos maasta toistuviin rikoksiin syylistyvät maahanmuuttajat

    • Anonyymi

      Ei taas sanaakaan ongelman ytimestä, matuista!

      • Anonyymi

        100v, perinteet, joopa joo. Jaffaa mukiin.


    • Anonyymi

      otsikon tulisi olla,
      että ulkomaalaiset ylimieliset, sopeutumattomat jouten olijat öykkäröi kaduilla.
      Tällöin kerrottaisiin se , mitä tapahtuu.

      Muu nuorisohan on tervettä, ei siis pidä yleistää sopeutumattomien rikollisiin...

    • Anonyymi

      Hyssyttely & paapomislinjalla poliisin tiedotteetkin, eli syrjäytymistä ja näköalattomuutta syytellään eikä jengiläisten roistokäyttäytymistä.

    • Anonyymi

      Rasismikortti-äärioikeistoekstremisti-pörssirikolliset, PetosKokPersRkpVihrKeSpdKrd jne ovat rasismikortilla moninkertaistamassa, ulkomaisen halpatyövoiman tuontia, ulkomaisen halpatyövoiman tuonnin tavoitteella, hillokeisareitten veroparatiisiyrityksien- ja tilojen, yritys-maatalous-korona-kulttuuri-ym tukirahastuksen kahmintaan.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17271111/rasismikortilla-tulossa-valtava-maahanmuutto-aalto

      YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄ Suomen eduskunnassa, erittäin, erittäin syvässä korruptiossa ja veroparatiisi-pörssirikollisuudessa, äärioikeistoekstremistisessä kansan kahtiajaossa, säälimättömässä eriarvoistamisessa, heikoimpien päähänpotkimisessa, haavoittuvimpien vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden ryöstämisvimmassa, kuin transsissa, heikompien kimpussa.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17645148/korruptiopoliitikot-pyhia-lehmia-suomessa-

      Jokainen täällä yhteiskunnan arjessa ja todellisuudessa kitkutteleva, tietää tasan tarkkaan, mitkä ovat pahoinvoinnin ja väkivaltaisen oireilun syyt: ELÄKELÄISKÖYHYYS HÄTÄTILA on se tärkein tekijä. Siitä ei ole kahta sanaa ja sille ei nykyinenkään hallitus, ole tehnyt yhtikäs mitään, mitään aitoja korotuksia, päivityksiä, jyrkkiin elinkustannusten nousuihin vastaamisia, ei mitään.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17644509/korruptiomarin-on-ruma-ahne-elakelaisvihaaja

    • Anonyymi

      No eikö kukaan varoittanut tästä räjähdyksestä jo vuosia sitten ?
      Suvakit ja hyysärit vain haukkuivat rasisteiksi niitä joilla oli tietoa ja kokemusta miten noiden pakoloisten kanssa tulee käymään Suomessakin. Nyt se paska
      kulttuuri on levinnyt Suomeen ja medioissa ihmetellään miten näin pääsi käymään Suomessa.

    • Anonyymi

      Venäjällä on syytäkin nauraa, kun näkee, miten entinen demokratia ja oikeusvaltio länsinaapurissa, jolta riitti hyvinvointia edes nimeksi, kaikille kansalaisilleen, pistää kaiken säpäleiksi muutaman hallituksen aikana, jotka kaikki ovat käytännössä kovia äärioikeistoekstremistisiä porvarihallituksia, pörssirikollisten etujenajajia. Suomi on nyt banaanivaltio, jos joku sitä vielä epäilee, tervetuloa tavallisten kuolevaisten keskuuteen kaduille.

      https://vastavalkea.fi/2021/01/08/havittajista-uusi-valtiontalouden-painajainen/

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17515592/1-500ekk-minimielakkeet-ovat-talousosaamista-aidoissa-demokratioissa

      Mitään todellisia, aitoja eroja eduskunnan korruptiopuolueitten välillä, ei enää ole, siksipä niitä yritetään ek-medioissa, keksiä tyhjistä, epäolennaisista, veroparatiisi- rikkaiden ongelmista ja siirtää isot aidot katastrofit sosiaaliporno-materiaaliksi.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17644356/onko-kansanmurha-elakelaiskoyhilla-tosiasia-jo-suomessa-

      Vielä ei ole äänestyspakkoa, mutta sitäkin korruptiopoliitikko-pörssirikkaat, kielet pitkällään jo kuolaavat.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Suomen poliisi ja valtion johto pitää siivota näistä suvakeista ja hyysäreistä hyvin pian.


    • Anonyymi

      Ja jotkut edelleen puhuu, että Suomi olisi muka Ruotsin tiellä. Ei ole!

      Suomessa kulttuurin kehitysmaalaistuminen ja muhamettilaistuminen on paljon nopeampaa kuin Ruotsissa. Ruotsilla on etumatkaa ali-kehittyneiden maiden kulttuurien määrässä mutta muutos Suomessa on voimakkaampaa.

    • Anonyymi

      Suomessa ei ole ollut häiriintyneiden tunkeutujien aiheuttamia kouluammuskeluja. Hyvä niin. Kouluväkivaltaa silti esiintyy, sitä aiheuttavat kurittomat oppilaat. Kun väkivalta opitaan kouluissa (paljon muuta ei tunnuta opittavankaan) niin se siirtyy kaduille. Kaduilla tapellaan ja meno muuttuu koko ajan verisemmäksi. Pian nuorten on pakko liikkua vain jengeissä, yksin liikkuja listitään. Poliisit eivät mahda mitään. Aikuistenkin pitää hankkia aseita turvakseen. Suomesta on tulossa turvattomampi kuin huumekartellien hallitsemat maat Latinalaisessa Amerikassa. "Liberaalit" eivät piittaa. Liberaaleille on tärkeämpää ideologia kuin arkitodellisuus.

    • Anonyymi

      Taustalla on islamin euroopan valloitus. Antavat piut paut meidän yhteiskuntajärjestelmällemme. Taivaanrannassa siintää "ihana" islamilainen eurooppa.. siksi eivät välitä, raha kyllä kelpaa elatukseen.

    • Anonyymi

      Pitääkö taas perustaa suojeluskunnat uudelleen ??

      • Anonyymi

        Siihen tässä on suunta.


    • Anonyymi

      Vihreät vaatii nuorisolle huumeita, etteivät tekisi rikoksia.

    • Anonyymi

      Kantasuomalaisia pikku äpäräapinoita kyseessä. Natsit yrittää uskotella että rötöstelijät olisivat kaikki maahanmuuttajataustaisia vaikka vaan muutama on.

      • Anonyymi

        Siellä pikkukylissä ne varmaankin on paikallisten junttien jälkikasvua, mutta täällä pääkaupungkiseudulla enemmistö on näitä karvattomia-apinoita joiden juuret ovat afrikan sarvessa älämölöstä sen voi sokeakin päätellä.
        SS


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä pikkukylissä ne varmaankin on paikallisten junttien jälkikasvua, mutta täällä pääkaupungkiseudulla enemmistö on näitä karvattomia-apinoita joiden juuret ovat afrikan sarvessa älämölöstä sen voi sokeakin päätellä.
        SS

        Et vaan ymmärrä muita kulttuureita. Juuri tuollainen katsoo nenänvartta myöten kun maahanmuuttaja puhuu hänelle normaalilla voimakkaalla äänellä puhelimeen metrossa. Hiljaiset hyssykät piipittää toisilleen että on kamala möly.


    • Anonyymi

      Ei vanhemmat saa kurittaa kurittomia kakaroita ja tässä ollaan ei sillä että väkivalta olisi hyvä ratkaisu mutta joskus on vain pakko?🤔🤨🙄

    • Anonyymi

      Jos taponen olisi fiksu älyäisi itse erota?🤦🤦🤦

    • Anonyymi

      No suurin osa viimeaikaisista väkivaltateoista on tehneet suomalaiset häirikkönuoret. Häirikkövanhempien kakarat. Hyssyttele mitä hyssyttelet.

      • Anonyymi

        Ei ole vaan muukalaiset.


      • Anonyymi

        Sehän se onkin hämäävää, että Suomessa syntyneet älämölömamut lasketaan suomalaisiksi häirikkönuoriksi.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      uutiset on rasisteja ja natseja...

    • Anonyymi

      Suvakkien kakarat voivat mennä ryöstettäviksi. Se on sitä "kotoutusta",

    • Anonyymi

      Sitä porukkaa ovat mitä vastaan Iranilaiset naiset marssivat. Maailmalla miljoonat naiset marssivat näitä vastaan. Pakkopalautuksia on lisättävä rajusti.

    • Anonyymi

      Pitää perustaa merkkivaatepankki ja ja jakaa päällepantavaa matuille, olisivat ihmisiksi ja tulisi halvemmaksi veronmaksajille.

      • Anonyymi

        Oliko munaton nillittäjä vauva ja älykkyysosa määrältäänkin varsinainen kiho huikean älytön Taponen kommentoimassa aihetta? television katsojat herätys kaikki mitä tämä mies suustaan päästää on yhtä tyhjän kanssa

        https://vauvatjamiehet.wordpress.com/


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko munaton nillittäjä vauva ja älykkyysosa määrältäänkin varsinainen kiho huikean älytön Taponen kommentoimassa aihetta? television katsojat herätys kaikki mitä tämä mies suustaan päästää on yhtä tyhjän kanssa

        https://vauvatjamiehet.wordpress.com/

        Taposesta tulee mieleen Pulttiboissien sketsihahmo Jarna Kuivalainen


    • Anonyymi

      MITEN KYTÄT VOI RANGAISTA, TUOMITA MUITA KUN HEIDÄN KYTTÄ ORGANISAATIOSSA ON RIKOLLISIA JOPA SADISTIA TUOMION SAANEITA. PUTKA KUOLEMAT LISÄÄNTYNY JA KYTTIEN SOSIAALINEN KÄYTÖS OSAAMINEN LÄHES NOLLA JA VARSINKIN OMALLA VAPAA AJALLA.

    • Anonyymi

      Väliin ei saa mennä. On soitettava polliisi setä paikalle joka tulee 100km ja tunnin päästä toteamaan että eihä tiällä mittää ou ennee. Tokkopa on ollukaan kuhan kujjeilevat. Case closet.

    • Anonyymi

      Hei missä on se persujen haukkuja!
      Joko alkaa lääkkeet toimii ettei tarvitse kirjoitella itselleen tsemppiviestejä?

    • Anonyymi

      Mamut saa hilloo tulkkaus firmoilta, syystä, että kieliopilliset palvelut aina tarv, tulkataan. Toki onnistuu Suomi, Eng, mutta tulkin palvelukset tarvitaan ja mamu saa siivun tulkkaus firmalta, eli onnelliselta veron maksajalta.

      • Anonyymi

        Ruotsin käytäntö.


    • Anonyymi

      Juttelin erään Marokosta Suomeen muuttaneen kauppiaan kanssa Itiksessä, hän sanoi että somaaleja pidetään monessa afrikkalaisessa valtiossa "afrikan mustalaisina".

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taposta epäilty Mika Moring

      "Taposta epäilty Mika Moring on poliisin tutkimusten perusteella ajeluttanut useita naisia ympäri Suomen eri aikoina." Onko samoja Moringeja, jotka m
      Maailman menoa
      75
      3788
    2. Nainen, kysymys

      Oletko valmis?
      Ikävä
      73
      1115
    3. Seiskan mukaan

      Stefun raittius on muisto vain. Syyksi ratkeamiseen kerrotaan olevan se, että hän oli Stefun kaveri, joka murhattiin Puotilassa. Oma mielipiteeni on,
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      1105
    4. 1,7 % kannatuksen lasku

      https://yle.fi/a/3-12683819 Keskustalla menee nyt entistä kehnommin. Keskusta kannatus nyt 9 % ja viimeisimmät Saarikon temput ei ehtineet vielä vaik
      Maailman menoa
      268
      921
    5. Sua jännittää.

      Aikas lailla. Anna mennä vain. Sä osaat kyllä ja kelpaat sellaisena kuin olet. Mä toivon, että onnistut ja saat haluamasi.
      Ikävä
      50
      881
    6. Sofia löysi taas uuden miehen käytyään Ruotsissa.

      On se kivaa kun on sinkkuja, voi vaihtaa miestä kuin paitaa, suutelee tulisesti jotain miestä baarissa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      145
      807
    7. Olenhan minä syöksynyt syvälle rakkauteen

      Olen umpirakastunut ja näen sinussa kaiken, mitä ikinä naiselta voi odottaa, mutta silti minun on tehtävä järkevä arvio. Ansaitset paremman miehen its
      Ikävä
      51
      803
    8. Ateisti ei kritisoinut evlut kirkkoa

      Tänään radiossa haastateltiin erästä ateistia. Hän sanoi hyvin, ettei hänellä ole evlut kirkosta mitään kritisoitavaa koska se on jo niin maallistunut
      Luterilaisuus
      447
      704
    9. Sano nyt prkl pitääkö se paikansa

      Että leikitkö sinä vaan koko tämän ajan?
      Ikävä
      90
      694
    10. Ihmiset aina kehuu itseään

      Miten hyviä ovat ihmisinä ja suhteissaan, kuinka kurjia oli exät ja huonoa oli kohtelu. Ok. Mutta kehtaako kukaan myöntää olleensa itsekin joskus aiv
      Sinkut
      194
      609
    Aihe