Sähkövoiton lisävero energiayhtiöille

Anonyymi-ap

Tässäkö se keskustan keino hillitä sähkön hintoja? Sähkövoiton lisävero. Energiayhtiö nostaa vielä lisää hintoja että voittoja jäisi vielä enemmän veron jälkeen ja näin valtio epäsuorasti onkin se kansalaisten ylimmäinen riistäjä. Miksi ei pystytä vain päättämään sähkön kohtuullisesta hinnasta?

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Siksi, koska se on eu:n säännöstön, että vapaankilpailulain säännöstön vastaista, mutta suurin syy on, että se vähentää omistajien/osakkeen omistajien voittoja.

      Ennen säänneltiin, ei edes ollut mitään pörssisähköäkään, hassujuttu sinällään, en ole vielä yhdenkään pörssin nähnyt tuottavan sähköä.

      Ennen kansalaiset omisti, joko paikallisen (paikallisomistajat) tai valtion omistamien sähköyhtiöiden kautta (veronmaksajat) sähköyhtiöitä, nykyään pienet piirit ja koska hallinnot ovat sirpaloittaneet valtionyhtiöitä taikka myyneet ne joko ulkomaalaisomistukseen, taikka suomeen perustettujen, joissa suuromistaja (51%) on melkein aina ulkomaalainen pörssiyhtiö ja täten valtiollebohjautuva tuotto on pienentynyt, samoin työpaikat vähentyneet.

      Mitä enemmän valtionyhtiö tuottaa valtiolle, sitä vähemmän tarvitaan veroja, mutta on päivän selvää, ettei tuotoilla voi kantaa kaikkia valtion kuluja joten tarvitaan myös yksityisiä kantaan kortensa kekoon.

      Muistatteko aikaa, kun katsastuskonttorit olivat valtionomistuksessa, katsastushenkilöstö kaikki valtion viranomaisia, entä yhtiöt, rautaruukkikin, tuotti työpaikkoja kansalaisille ja valtiolle tuli tulot, valtionmetalli, nythän siitä taitaa olla 45% valtion omistuksessa, tie- ja vesilaitos, sisukonserni, eli suomessa oli älyttömästi työpaikkoja, tuotti valtiolle rahaa, hyvinvointi kukoisti.

      Mutta palataanpa sähköyhtiöihin, niin jo alussa mainitsemistani syistä sähkö on kallista, lisänä rokassa, eikä niin pienenä, on ranskalaisyhtiö arevan sekoilut suomessa ja en ole lukenut mistään, että arevan pitäisi maksaa suomelle korvauksia sekoiluistaan, tuokin sähköntuotantoyhtiön sekoilut menee veronmaksajien piikkiin ja menee varmaan 30 vuotta ennen kuin päästään nollille ja silloin laitos on jo tiensä päässä melkein, uusintaa tuollakin välillä tehdään miljardeilla, tästäkin syystä sähkötariffikattoa ei voida tehdä.

      T. Lawetorder Z via V

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluaisin kyllä

      pyytää anteeksi. Sinä et varmaan enää juuri ajattele asiaa. Kuljet ylpeänä eteenpäin. Olit mulle se.
      Ikävä
      45
      1383
    2. Sä oot nainen ihan hullu.

      Anna mun rakastaa sua. Anna mun himoita sua! Anna mun tulla sun päällesi ja sano mulle että sä rakastat mua. Mun päivä on muuten ihan pilalla
      Ikävä
      72
      1190
    3. Minkä biisin antaisit kaivatullesi?

      Jos voisit antaa kaivatullesi yhden biisin niin mikä se olisi? 🎶
      Ikävä
      102
      1131
    4. Kappas! Jaajo Linnonmaa viestitteli näin nuorelle Janni Hussille: "Sulla oli siellä ihan..."

      Jaajo Linnonmaa on tehnyt pitkän uran Radio Suomipopin Aamulypsy-ohjelmassa. Mies jättää aamushown joulukuun lopulla ja samalla katkeaa hedelmällinen
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1053
    5. Tykkäisitpä minusta

      Edes ihmisenä. Kun minä tykkään niin paljon sinusta.
      Ikävä
      45
      941
    6. Mitähän mietit mies

      Jäitkö minua kaipaamaan siitä ajasta kun vielä nähtiin? Nähdäänkö me enää koskaan?
      Ikävä
      67
      920
    7. Etkai sää vaan puhu minusta

      sun tuttujen ja kaverien kans?
      Ikävä
      84
      785
    8. Ymmärrän jos tää oli nyt tässä

      Mä mokasin ja toivon sulle pelkkää hyvää.
      Ikävä
      56
      748
    9. Tee se tänään

      Päätä että teet sen tänään. Laita mulle oikeasti viestiä... Saatat yllättyä positiivisesti.
      Ikävä
      57
      729
    10. Veikkaus: Kuka voittaa Selviytyjät-kisan? Julia, Tommi vai Sami?

      Selviytyjät-finaali on sunnuntaina. Nyt voi veikata voittajaa: Kuka voittaa Selviytyjät-kisan? -Julia -Tommi -Sami Lue lisää finalisteista: https:
      Tv-sarjat
      32
      651
    Aihe