Sanovat, että ihminen pärjää vähemmällä, minkä voi kyllä ymmärtää kannanottona joltain, joka on ikänsä kasvanut palatsissa. Isä on maksanut kaiken kakarasta asti. Sitten murrosikäisenä nenärengasta käyttävänä kapinateininä on alettu kapinoida rikasta isää vastaan, mistä on tullut kapina koko länsimaista yhteiskuntaa vastaan. Jostain syystä siitä vaiheesta ei olla siirrytty eteenpäin vaan kapina jatkuu aikuisena. Varmaan vanhemmat vieläkin hyysäävät pilalle hemmoteltua kakaraansa.
Jokainen kovaa työtä tehnyt osaa kyllä arvostaa sitä elintasoa, jonka on itse työllään itselleen ansainnut. Se ettei sellaista arvosta kertoo vain, ettei ole oikeaa työtä tehnytkään, ikinä.
Jokainen kovaa työtä tehnyt osaa kyllä arvostaa sitä elintasoa, jonka on itse työllään itselleen ansainnut. Se ettei sellaista arvosta kertoo vain, ettei ole oikeaa työtä tehnytkään, ikinä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ilmasto saastuu.
Eihän siinä mitään,kun pidetään nahkakuulan,
perässäjuoksukilpailut.
Sitten välillä lennellään ympäri valtiota ja käydään kaljalla.
https://www.is.fi/mm-futis/art-2000009220440.html
...kun se jäisikin valtion sisäisiksi lennoiksi mutta kun ne tärkeät ympäristökonferenssit ja -kohtaamiset järjestetään mikä Gambiassa mikä Hondurasissa ...tai mitä niitä Thaimaita nyt sitten kaikkia onkaan ....ja tuo urheilu taas on niin tärkeä asia erityisesti ilmansuojelun kannalta että kunnallisen ympäristösihteerin tasolta läsnäolo potkupallokisojen katsomossa yhteiskunnan kustannuksella on jos ei nyt täysin välttämätöntä niin kuitenkin mitä lämpimimmin suositeltavaa...
Haaviston Pekasta aloitetaan , kk liksa 2000 €
Vieläkö Pekalla on se vanha dieselmoottorilla toimiva auto?
Kyllä Pekalla saavutuksia riittää.Alkiviikon Eduskunta kinasi uuden hallin rakentamisesta musiikille, urheilulle ja poliitikkojen kokouksille. Heti perään kerrottiin Carunan myynnistä Espanjaan. Tämä sähkönsiirtoyhtiö hoitaa 2,4 miljoonan suomalaisen sähkönsiirron. Alkujaan suomalaisomisteisen yhtiön myi omistajaohjausministerinä ollut Pekka Haavisto ulkomaille ja Jyrki Katainen pääministerinä hyväksyi. Kalliiksi tulee alueen sähkönkäyttö suomalaisille. Jotkut jopa kehtaavat kehua tuollaista henkilöä !!!!
Monien "vihreys" on elokapin kaltaista terrorisointia normaalia yhteiskuntaa vastaan. Tekemättä oikeasti ITSE mitään vihreyden edistämiseksi. Kerrostalossa asuvana helsinkiläisenä vaatii muun Suomen ennallistamista 50 luvulle. Helsingissä tehdään vastaavasti mm. Munkkiniemeen esteettömästi kuljettava metsäreitti ja silta merenpäälle komistamaan luontoa jotta mäki on loivempi nousta.
Ompa hyviä kommentteja aiheeseen. Pari vuotta sitten olin jumissa Helsingissä kun joutilaat olivat nukkumassa keskellä katua ja liikenne seis !!!!! Kuulemma joku mielenosoitus. Siinä ventatessa tehtiin päätös ettei koskaan äänestetä vihreitä oli asia tai vaali mikä hyvänsä. Päätös on pitänyt ja tulee pitämään.
Hölynpölyä. Toi sun asenteesi on pelkkä harhainen valhe ja tekosyy jolla yrität todistella itsellesi miksi sun itsesi ei tarvitsisi muka tehdä mitään ympäristön suojelemiseksi, ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, oman kulutuksesi vähentämiseksi, omien kasvihuonekaasupäästöjesi vähentämiseksi. Kyseessä on pelkkä tekosyy eikä mitään muuta.
T. miksuh
Suurin valhe on vihreänä valheena tunnetut toistuvat poliittiset jankutukset käytännön asioista. Kuitenkin nämä valehtelijat itse toiminnoillaan antavat näyttöjä "rehellisyydestään". Älä likaa maisemaa tai kaupunkia, tarkoittaa todellisuudessa esim. Eduskuntalon töhrimistä. Tuollaisen teon tekijöitä en koskaan tule äänestämään. Tämä oli vain yksi esimerkki,mutta inhottavin. Siinä sitä "tekosyitä" hölynpölyn pellelle.
Elitistinen elintaso ei ole mikään tavoittelemisen arvoinen asia rajallisten luonnonvarojen tuhlaamiseen erikoistuneella ihmisellä.
Kellähän se "kermaperse" oikein on kysyn vaan?
Kauaksi on juuriltaan vihreä aate mennyt näiden elokapinallisten ja tämän päivän punastuneiden vihreiden myötä. Aikoinaan vihreys perustui lähinnä luonnon keskellä elävien, ei luonnosta vieraantuneiden ihmisten pyrkimykseen kestävämpään elintapaan. Tuolloinkin vähän naureskeltiin kaikkeen luomu- ja biodynaamiseen viljelyyn ja enempi vanhakantaiseen elintapaan "retkahtamiseen", mutta hyväntahtoisesti. Nämä ihmiset olivat kuitenkin jokapäiväisessä kanssakäymisessä eläinten ja luonnon kanssa, jopa itse hoitivat eläimiä ja viljelivät. Elivät muutenkin luonnonmukaista elämää, saattoi siihen kuulua jopa metsästys ja kalastuskin. Pääpaino oli kulutuksesta tinkiminen kestävällä tavalla, mutta ei ankeuttamalla. Nykyisin vihreät ovat enimmäkseen mielellään hyvin kaukana luonnosta, asfaltilla Palestiinan ja sateenkaarilippuja heiluttaen, oikeiston vastaisia törkeyksiä esitellen, yhteistä ja yksityistä omaisuutta tuhrien ja rikkoen. Äänekkäin osa heistä on vasemmistoanarkisteja ja se järkevämpi puoli syrjäytetään. Auta armias, jos joku pienikin eläin, muurahainen tai ampiainen sattuu pörähtämään heidän omalle reviirilleen, niin siitä metakka nousee - ulkomaan lentoja se on silloin lämpöön otettava.