One Way Missionilla on oma televisiokanava antenniverkossa. Nyt seurakunta ilmoittaa joutuneensa taloudelliseen kriisiin: https://youtu.be/xTdq9cERPyw
OWM oli täysin Tapani Suonnon korvasyyhyynsaarnojen varassa. Nyt hän on siirtymässä eläkkeelle ja uusi nuori vetäjä Teppo Lehtimäki alkanut saarnaamaan synneistä ja parannuksesta, mikä ei ole enää sitä leppoisaa ja lohdullista saarnaa korvasyyhyyn, mitä Suonto harjoitti aiemmin.
Kukaan ei halua kuulla omista synneistä, joten kolehtipussiin ei tule enää samalla tavalla rahaa kuin Suonnon lohtusaarnojen aikana. Vapaissa suunnissa uskonnollinen viihde myy, mutta parannussaarnat eivät.
One Way Mission on ilmoittanut joutuneensa talouskriisiin
9
381
Vastaukset
- Anonyymi
Juuri parannussaarnathan myyvätkin. Tietenkin sillä edellytyksellä että tarjotaan Jumalan antamaa parannusta, jossa Jumala parantaa ihmisen kelvolliseksi Jumalan valtakuntaan, eikä omaehtoista hurskautta, jossa nähdään malka muiden silmissä, mutta ei rikkaa omassa. Eihän sellainen edes ole parannusta jos muuttuu ihmiseksi, joka alkaa arvostella toisia ja vaatia toisilta asioita mihin ei itsekään pysty.
Jumalan lahjat ovat tietenkin sitten aivan eri asia. Niistä riemu repeää.- Anonyymi
"Jumala parantaa ihmisen kelvolliseksi Jumalan valtakuntaan, eikä omaehtoista hurskautta"
Juuri tällaista korvasyyhyyn saarnaamista monet seurakunnat harrastavat: itse ei pitäisi muuttua ollenkaan, ei pitäisi alkaa noudattaa lakia jne.
Jumala ei ole sellaista parantanut kelvolliseksi, jos ei tehnyt sellaista mielen muutosta, että käytös on muuttunut. Kuten Jeesus sanoi uskoville, hän ei pelasta niitä, jotka tekevät laittomuutta, ei edes kielillä puhujia, jos he eivät tee parannusta laittomuudesta.
Matt 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
- Anonyymi
Tämä ei ollut yllätys hengellisille uskoville.
Vain ajan kysymys, milloin Jeesuksen ruoska viuhuu ja Hän kaataa bisneskristillisyyden pöydät!
Hyvä!
JK. Lisää vastaavaa on tulossa... - Anonyymi
One Way on aina elänyt kädestä suuhun.
Eikä toiminta ole loppumassa edelleenkään, mutta toiminnan supistamisesta he ovat kyllä puhuneet, jos kaikkeen eivät rahat riitä. OWhän on erittäin laaja, ollut monessa maassa Suomen lisäksi jos vuositolkulla, tottahan se rahaakin paljon vie. Antennikanavakin varmasti vie oman osansa.
Tuskin lopun aikojen loppuaikoina enää mikään muu kuin eksyttävä maailmankirkko kukoista taloudellisesti ja porskuta eteenpäin. Todellinen Jeesuksen seurakunta taas on silloin maan alla ja köyhiä. - Anonyymi
Jumala kyllä rankaisee kaikkia muitakin homovihaajia.
- Anonyymi
OneWayn Youtube kanava toimii.
>> Les Wheeldon - Jumalan rakkauden parantava voima 30 katselukertaa 25.11.2022, 2 tuntia sitten <<
Ei ole ongelma jos antenniverkon kanava lopettaa. Youtube tavoittaa kaikki. Helluntaiseurakuntien UskoTv toimii myös netissä. - Anonyymi
Tapanilla mennyt kaikki rahat lasten fillarin satuloiden haisteluun.
- Anonyymi
Saatanan opetuslapsia lampaan vaatteissa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?691305En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061217- 1131155
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K731070Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop57877IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var75751Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9682- 41681
Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän362669- 53656