Saarikko rökäletappion takana ja edessä

Hallitustyö ajaa keskustaa vääjäämättä kohti kannatuskatastrofia, ja sisäinen tyytymättömyys puolueen johtoa kohtaan kasvaa. Puolueen pitäisi nyt profiloitua uudestaan, mutta aika vain loppuu kesken ennen huhtikuun eduskuntavaaleja.

Viime eduskuntavaalien rökäletappion olisi pitänyt näyttää tietä oppositioon. Sipilä valtisi puolueelle kuitenkin toisin, ja valinnasta tuli Saarikon Via Dolorosa, kärsimystie. Silti puolueen tulevaisuuden kannalta on paljon isompi kysymys ideologisen pohjan katoaminen. Saarikko on puhunut siitä, että keskustan tulevaisuus on edelleen keskellä, ääripäiden välissä. Saarikon mukaan suurin osa kansasta ja äänestäjistä on maltillisesti keskellä, ja juuri tässä on keskustan mahdollisuus. Tuoreiden kannatusmittausten perusteella voi päätyä toisenlaiseenkin arvioon.

Joka tapauksessa huhtikuun eduskuntavaalit ovat keskustalle kohtalon vaalit. Keskustaa on pidetty auringonlaskun puolueena vuosikymmeniä, mutta vasta nyt ollaan tilanteessa, jossa aurinko voi oikeasti laskea – ja se saattaa herättää keskustelun jopa puoluekentän uusjaosta. Valtatyhjiö tuskin jää täyttymättä.
3655
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Huono homma puolueellemme.

Äänestä
  • Kyllä ainoa mahdollinen tie on oppositio mihin kansa jo Sipilän jäljiltä äänestikin! Sekä hallitukseen meno että Saarikko olivat Suuria virheitä!
    Uskossa on hyvä elää mutta kepun pitäisi jo myöntää realiteetit. Kepu painuu vasemmistoliiton ja vihreiden kanssa pikkupuolueeksi ja syy on vihrevasemmisto hallituksen apupyöränä ja apupuoluena olo kuten RKP on tehnyt jo vuosikymmeniä. Näin edes on yksi minsteripaikka ehkä turvattu jos suotuu isompien kynnysmatoksi ja myötälijäksi seuraavissa hallituksissa. Saattaa olla että kepu taantuu jopa näiden pikkupuolueita vieläkin pienemmäksi kun kannattajat maaseudulla loppuvat.
    Ihminen yllä pitää yhteiskuntaa omalla panoksellaan joten löytäkää se ja lopettakaa lusmuilu.
    Keskusta itse tajuaa olevansa itse rakentamassaan kuplassa. Vaalikausia kannatustaan suuremmassa vaaankieliasemassa lehmänkauppoja tekemässä. Maalaispuolueen perintöä ei pystytty siirtämään keskustan aatemaailmaan vaan pyrittiin koko kansan puolueeksi nuolemalla joka suuntaan, unohdettiin omat juuret ja kannattajat.
    Nykyinen keskusta on halpa kopio Virolaisen ajoista siksi varomme halpaa kopiota ja seuraavaksi, emme äänestä enään keskustaa.
    Keskusta kun pääsee tekemään päätöksiä niin ne tulevat veronmaksajalle kalliiksi, on taksilakia, Forttumia, erinäisiä säätiöitä missä rahat ovat hävinneet kuin tuhka tuuleen, pisteenä päälle maatalous tuet.

    1Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Kyllä ainoa mahdollinen tie on oppositio mihin kansa jo Sipilän jäljiltä äänestikin! Sekä hallitukseen meno että Saarikko olivat Suuria virheitä!
    Uskossa on hyvä elää mutta kepun pitäisi jo myöntää realiteetit. Kepu painuu vasemmistoliiton ja vihreiden kanssa pikkupuolueeksi ja syy on vihrevasemmisto hallituksen apupyöränä ja apupuoluena olo kuten RKP on tehnyt jo vuosikymmeniä. Näin edes on yksi minsteripaikka ehkä turvattu jos suotuu isompien kynnysmatoksi ja myötälijäksi seuraavissa hallituksissa. Saattaa olla että kepu taantuu jopa näiden pikkupuolueita vieläkin pienemmäksi kun kannattajat maaseudulla loppuvat.
    Ihminen yllä pitää yhteiskuntaa omalla panoksellaan joten löytäkää se ja lopettakaa lusmuilu.
    Keskusta itse tajuaa olevansa itse rakentamassaan kuplassa. Vaalikausia kannatustaan suuremmassa vaaankieliasemassa lehmänkauppoja tekemässä. Maalaispuolueen perintöä ei pystytty siirtämään keskustan aatemaailmaan vaan pyrittiin koko kansan puolueeksi nuolemalla joka suuntaan, unohdettiin omat juuret ja kannattajat.
    Nykyinen keskusta on halpa kopio Virolaisen ajoista siksi varomme halpaa kopiota ja seuraavaksi, emme äänestä enään keskustaa.
    Keskusta kun pääsee tekemään päätöksiä niin ne tulevat veronmaksajalle kalliiksi, on taksilakia, Forttumia, erinäisiä säätiöitä missä rahat ovat hävinneet kuin tuhka tuuleen, pisteenä päälle maatalous tuet.

    Aivan täyttä höpöhöpöä. Taas yksi persu esittää viisauttaan vailla vertaa.

    Suomessa on edelleen miljoona potentiaalista Suomen Keskustan kannattajaa, jotka elättävät itsensä, jolleivat ole eläkkeellä. Suurin osa eläkeläisistäkin ovat aktiivisia kansalaisia.

    Persujen ja demarien lempiräkytys on maataloustuki. Maataloustukea saa kovaa työtä vastaan reilusti alle satatuhatta yrittäjää maassamme. Ajamalla ruuan tuotanto alas maassamme kansan elämä helpottuu Venäjän sotiessa naapurissa vai kuinka?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kyllä nykyiset demarit arvostaa viljelijöitä ja ei maataloudentukiaiset ole mikään mörkö.
    Sehän kuuluu tähän EU politiikkaan ja neuvotteluissa hyväksyttyjä.
    Kotimainen maatalous on elinehto eikä ainakaan sosialidemokraatit sitä syrji, päinvastoin.

    Mutta kepun poliittista kannatusta demarit eivät voi ratkaista eikä sitä asiaa pidä kytkeä maatalouteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Aivan täyttä höpöhöpöä. Taas yksi persu esittää viisauttaan vailla vertaa.

    Suomessa on edelleen miljoona potentiaalista Suomen Keskustan kannattajaa, jotka elättävät itsensä, jolleivat ole eläkkeellä. Suurin osa eläkeläisistäkin ovat aktiivisia kansalaisia.

    Persujen ja demarien lempiräkytys on maataloustuki. Maataloustukea saa kovaa työtä vastaan reilusti alle satatuhatta yrittäjää maassamme. Ajamalla ruuan tuotanto alas maassamme kansan elämä helpottuu Venäjän sotiessa naapurissa vai kuinka?

    Kerro lisää vitsejäsi, niitä on huvittavaa lukea.

    Äänestä

Saarikko ei halua nähdä valtakunnan laajuista haisevaa mädännäisyyttä, joka syö puolueen historian sivuille. Se mädännäisyys on elänyt puolueen kuntakohtakohtaisessa valtuustojen päätöksenteossa ja kunnanhallituksien toimeenpanevassa työssä. Kun kepu on enemmistövallan käyttäjä, unohtuu tyystin arvokas demokratian pelisääntö. Enemmistön vallan vastapainona on periaate päätösten ja toteutuksen eettisestä ja moraalisesta tasosta.
Ei ole minkäänlainen ihme, että oman kunnan kepuun kyrpiintyneet äänestäjät osoittavat rangaistuksen kepulle myös valtiollisissa vaaleissa.
Turpiinsa kepu saa edessämme olevissa vaaleissa, niin maan perusteellisesti.
Pitäisikö sääliä. Sanon, ei.

Äänestä
  • Tuo on totta.
    Kepujohtoisissa kunnissa päätökset tehdään kunnanvaltuuston ulkopuolella maalaisliitolaisuuden kaltaisissa tupailloissa ja nuijitaan pikavisiitillä kunnallistalolla. Näin se menee ainakin meidän kunnassa ja uskon näin olevan muuallakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Tuo on totta.
    Kepujohtoisissa kunnissa päätökset tehdään kunnanvaltuuston ulkopuolella maalaisliitolaisuuden kaltaisissa tupailloissa ja nuijitaan pikavisiitillä kunnallistalolla. Näin se menee ainakin meidän kunnassa ja uskon näin olevan muuallakin.

    Vaikuttaako Keskusta noin Tsadissakin Kapi? HO HOO, HO HOO!

    Äänestä

  • Keskusta ei ole ymmärtänyt, että sen suuruudenaika on ohi. Esim Ruotsissa vastaava puolue on ollut pieni jo aikaa sitten. Mielestäni Keskustan kannattajista osa edustaa todellista taantumusta, nykypäivään ei olla tultu. Ei siis ihme, että populistit vievät ääniä! Johdon korkeastikoulutetut kyllä ymmärtävät ilmastonmuutoksen tuomat ongelmat, mutta kannatuksen laskun pelossa ei puhuta totta kannattajille!

    Äänestä

Vuoden 2019 vaaleissa 18-24 vuotiaista vain 3 % äänesti Kepua.
Nyt tuo aallonpohja etenee ikäluokkaan 25-34.
Kepu on kohtalon tiellä. Jokaisessa vaalipiirissä kepu menettää yhden edustajan ja Helsingissä nollaputki jatkuu.

Äänestä

Sitä syö mitä kylvää, näin sanottiin ennen vanhaan hyvään aikaan maalla, keskustan olisi hyvä muistaa tämä viisaus, sillä vaalit tulee eteen aivan kohta rivien harvenemisen myötä eduskunnasta, eikö edes huoleta ?

Äänestä
  • Mainiosti olen yöni nukkunut mitänyt kolmen jälkeen on käytävä kusella.

    Äänestä

Pitäähän kepulaisia jotenkin tukea, sillä sieltä tullee esim. lähes kaikki meijän maailmantason urheilijat. Muilla ei kertakaikkiaan ole moottori- tai raviurheilussa varaa. On kiva jos tukirahoja riittää loma-/opiskeluasuntojen hankinnan lisäksi jälkipolvien ammattimaiseen urheiluun kasvatukseen.

Äänestä

Jos nykyhallituksen vasemmistoyhteistyö on kepun kannatuksen syy niin miksi se ei edellisessä hallituksessa noussut vaan suorastaan romahti!Koko haliituskauden ovat haukkuneet huonosta kannatuksesta vasemmistoyhteistyötä!Ei ainakaan tähän asti kukaan ole Sipilän hallitusta ainakaan vasemmistolaiseksi väittänyt!

1Äänestä

Saarikon veto on ovela jos hallitus saadaan tällä nurin, Annikki saa kunnian komukoiden ja piiperöiden häädöstä, jos hallitus ei nyt kaadu on Saarikko puolestaan kusessa koska tytöt osaa kostaa ja mikään ei ole niin hirveä kuin femisti intersexonalistin kosto( vanha viidakon sanonta ) Fantom 1973 v . Miten siis käy keskustalle se pisti kortit pöytään , piiperöiden sekaannus ja hätääntyminen on sinänsä huvittavaa katsella, kuinka tiloihin menevät ..,vaikka ovat etenkin piiperöt suurimpia syyllisiä energikriisiin mtu.ongelmiin kansan kurjistumiseen ydinvoiman jarrutukseen syysmarskuun päivänä tänä lämmintä 3 ja sähkö meinasi pomsahtaa 4 e kw, eikä talvesta ole tietoakaan vielä...Piiperöt hätääntyi koska he tietävät jotta me tiedämme syylliset.

Äänestä
  • Kyllä ainakin IL palstoilla moni toivoo nyt vihreiden ja punikkien lähtöä, vihreille tässä on sikäli paska paikkka pitäisi lähteä mutta täydet sopeutumisrahat jää vajaaksi miesoletulla ja Ohikselle kummallekaan ei ole välttämättä korkeaa virkaa vielä framilla, tosin ministereillä voi olla omat järjestelyt veroaparatiisien kätköissä lobbauspolitiikka on tuotoisaa puuhaa, myös puolueen uudet teinit jää tyhjänpäälle myös kansanedustajan paikat voi mennä..,uskoisin jotta raha puhuu ja hattivatit nielee tappionsa, silloinkin sikalanemäntä pöllytti piiperöt ;-D

    Äänestä

  • Reppu on tyhjä ja Saarikon uskottavuus puoluejohtajana on syöty.
    Kulmunia sentään Marinkin pelkäsi , mutta Liberaalit päättivät voimapolitiikalla änkitunkea Saarikon johtoon.
    Saarikko on jo paaluttanut puolueen vihervasemmiston apupuolueeksi jonka poliittinen painoarvo on öylättimäinen...

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Reppu on tyhjä ja Saarikon uskottavuus puoluejohtajana on syöty.
    Kulmunia sentään Marinkin pelkäsi , mutta Liberaalit päättivät voimapolitiikalla änkitunkea Saarikon johtoon.
    Saarikko on jo paaluttanut puolueen vihervasemmiston apupuolueeksi jonka poliittinen painoarvo on öylättimäinen...

    Keskusta varmasti vaihtaa johdon onko tuossa Kulmunin paluu valtaan. Marin kakkosen synty vanhoista aineksista lienee pois laskuista, ainakin vihreät tullee jäämään hallituksen ulkopuolelle olisi sen kokoonpano mikä hyvänsä, keskustan vaalitulos ratkaissee asemat jatkossa, perussuomalaisten ongelma on suhde sosialisteihin jotka on kovempia porvareita kuin kokomus tällä kaudella, ostovoimaa on leikattu ja rikkaille jaettu yritysvoittojen ja vapaan hinnottelun myötä ennätyspotit. Onko SDP suhde öljyalaan ja energialaan juuri vihreiden sanelemaa? koska tuolla on paljon omistusta ja ilmastopakot on tehneet kaikesta enegiasta sammon vihreille ,joista härskeimmät istuu energiafirmojen johtokunnissa, ovelaa heiltä härskiä ja noloa vihreille ja heidän opetuslapsille. Vihreiden ote Maristeista on mielenkiintoinen onko tässä vain femistinen intersexalismi ja puolueen muodikas homsexualismi, vaikken ymmärrä miten tuo politiikkaan kuuluu, mutta onhan lespoilu miehistäkin kivaa,joo-Rakentaako Marin uutta hallitustaan yhtä voimakkaasti sukupuolisuuden varaan kuin tämä tehtiin jossa ei miehillä oikein sijaa kuin eräänlaisina "eunukkeina. Onko Suomi ensinmäinen ns länsimaa jossa mies on suoraan alisteisemmassa asemassa ,kuten kehitys näyttää ainakin heteromiehille, tuskin ulkomisterikään olisi Haavisto jos ei olisi avoimesti homosexuali. Elämme mielenkiintoisia aikoja kansan kurjistuminen tiukimat pakoitteet kansalle ilmastosta ja uusi "veljeskansa" ukarainasta on hallituksen tärkeinmät linjat. Samaan aikaan ja samoilla syillä on kurjistaminen saatu menemään läpi, olisko aika antaa omalle kansalle jotain hedelmistä maamme.

    Äänestä

Saarikko tähtää Naton Panssarivaunusta työttömien RAHOJA vähäisiä
Ohukainen vaan.

Äänestä

Katsoessa ed.kunnan kys. tuntia ja vastauksia energiakriisiin näkee että on hypännyt vihreiden kelkkaan täysin toteuttamaan maailman kunnianhimoisinta energiapolitiikkaa , siitä nyt saamme sitten nauttia ja maksella itsemme kipeäksi jos rahaa löytyy , syyttää esim .persuja jos haluavat toteuttaa siirtymää järkevästi kuten muissakin maissa , on kyllä outo tapaus tämä , ei ihme että kepu sukeltaa.

Äänestä

Taas on eduskunnan valehtelutunti menosss ja kepu puhuu puuta heinää tv:ssa.

Kepu toimii kaikissa tilanteissa suomalaisten etujen vastaisesti ja puolue on NIIN VIERAANTUNUT KANSASTA, että vielä ihmettelee kannatuksen laskua!!!

Aika hoitaa kiihkokeput nurmen alle ja uusia ei tule. Ei niin puusilmäisiä ihmisiä nykyaikana enää ole eikä tule.

Häpeäisitte valehtelijoiden puoltajat. Tänään pitää sanonta "Missä kepu, siellä rötös" kirjaimellisesti paikkaansa!

Äänestä

Saarikon mies on Sosiaalidemokraatti.

Äänestä
  • Oulun käräjäoikeudessa on ollut tänä vuonna lukuisia alaikäisiin kohdistuneita ryhmäraiskausjuttuja 😬

    Äänestä

  • No mitäs tekemistä sillä on Keskustan kanssa? Tuskinpa tupailloissa kulkee.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    No mitäs tekemistä sillä on Keskustan kanssa? Tuskinpa tupailloissa kulkee.

    Eikös ne kaikki tuomitut ole niitä Sipilän kutsumia vuokralaisia?
    Joku vaati jo Sipilää kustantamaan näiden raiskattujen tyttöjen terapia.
    Tai Kepua vastuuseen pj:nsa töpeksinnästä.

    Äänestä

Väyrynen tulee ja pelastaa !

Äänestä
  • Kepu tervehdyttää poliittista kenttää katoamalla auringonlaskuun.

    Äänestä

Viime vaaleissa 18-24 vuotiaista vain 3% äänesti Kepua.
Nyt tuo aallonpohja etenee ikäluokkaan 25-34 vuotiaat.
Nuorissa on tulevaisuus.
Kepu menettää yhden edustajan jokaisessa vaalipiirissä, jopa Helsingissä.

Äänestä
  • Kepu menettää joka vaalipiirissä yhden edustajan.

    Kepu on vaarassa romahtaa alle 20 edustajan vara puolueeksi.

    Äänestä

Kokoomuslaisiakin oikeistolaisempi öykkäri-Sipilä aukaisi Kepujen haudan, ja paniikkiin joutunut Kepujen paksutyttö avaa jo arkkua, niin kuin ennustettiinkin.
Ei osannut Saarikkokaan pitää sipilistejä ruodussa, joten nyt epäluottamus Kepulaan kovempaa kuin koskaan.

Äänestä

Ylimielisyys käy lankeemuksen edellä.

Äänestä

Vanhat maalaisyrittäjät lopettavat yksi toisensa jälkeen ja maaseutu muuttuu, niin vanhanaikaiselle keskustapuolueelle ei ole enää tarvettakaan.

Äänestä
  • Lestadiolaisten pikkupuolueeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Lestadiolaisten pikkupuolueeksi.

    Ja alueelliseti osa Pohjoispohjanmaata.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Lestadiolaisten pikkupuolueeksi.

    Lestadiolaisten maine on suuri, mutta kunnia on pieni.

    Äänestä

Suomen ja Ruotsin Kepuja ei voi verrata suoraan toisiinsa. Ruotsin Kepu ei ole täynnä lestoja toisin kuin Suomen. Onko sillä sitten lopputuloksen kannalta kovin suurta merkitystä? Noup.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Hallitustyö ajaa keskustaa vääjäämättä kohti kannatuskatastrofia, ja sisäinen tyytymättömyys puolueen johtoa kohtaan kasvaa. Puolueen pitäisi nyt profiloitua uudestaan, mutta aika vain loppuu kesken ennen huhtikuun eduskuntavaaleja.

Viime eduskuntavaalien rökäletappion olisi pitänyt näyttää tietä oppositioon. Sipilä valtisi puolueelle kuitenkin toisin, ja valinnasta tuli Saarikon Via Dolorosa, kärsimystie. Silti puolueen tulevaisuuden kannalta on paljon isompi kysymys ideologisen pohjan katoaminen. Saarikko on puhunut siitä, että keskustan tulevaisuus on edelleen keskellä, ääripäiden välissä. Saarikon mukaan suurin osa kansasta ja äänestäjistä on maltillisesti keskellä, ja juuri tässä on keskustan mahdollisuus. Tuoreiden kannatusmittausten perusteella voi päätyä toisenlaiseenkin arvioon.

Joka tapauksessa huhtikuun eduskuntavaalit ovat keskustalle kohtalon vaalit. Keskustaa on pidetty auringonlaskun puolueena vuosikymmeniä, mutta vasta nyt ollaan tilanteessa, jossa aurinko voi oikeasti laskea – ja se saattaa herättää keskustelun jopa puoluekentän uusjaosta. Valtatyhjiö tuskin jää täyttymättä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu