”Suomessa on ollut tänä vuonna merkittävää ylikuolleisuutta, ja todennäköisin syy sille on korona”
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009229995.html
THL:n Mika Salminen kyseenalaisti koronakuolintilastojen luotettavuuden keskustan seminaarissa.
HUS:in diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen tyrmää THL:n Mika Salmisen väitteen, että WHO:n koronakuolleisuustilastot liioittelisivat Suomen koronakuolemien määrää.
– Luvut voivat yhtä lailla olla alaspäin, koska testausmäärät ovat tippuneet Suomessa aika pieniksi. Koronakuolemia voi siksi jäädä myös raportoimatta, Lehtonen sanoo Ilta-Sanomille.
Lehtosen mukaan koronan osuutta kuolemiin on ylipäätään usein vaikea aukottomasti todentaa.
– Koronatauti aiheuttaa paljon esimerkiksi verisuonitukoksia, joka on uusien koronakuolemien taustalla. Jos henkilö saa veritulpan ja kuolee, on vaikea osoittaa, että se johtui varmuudella koronasta. Näitä lukuja voi vääntää suuntaan tai toiseen.
Lehtonen pitää koronakuolemien tilastointitapaa kuitenkin luotettavana.
– Meillä on pandemian alusta lähtien ollut WHO:n suosittelema tapa tilastoida koronakuolemia.
Tilastoivatko muut EU-maat koronakuolemat samalla tavoin kuin Suomi, eli ovatko eri maiden koronakuolinluvut toisiinsa nähden vertailukelpoisia?
– Toki maiden tilastointitavoissa on eroja. Siksi Suomen lukuja kannattaa verrata erityisesti muiden pohjoismaiden lukuihin. En epäile sitä, etteivätkö Tanska, Norja ja Ruotsi tilastoisi koronakuolemia yhtä luotettavasti kuin Suomi.
Pandemian alkuaikoina koronakuolemia oli Suomessa Lehtosen mukaan keskimäärin vähemmän kuin muissa pohjoismaissa, mutta tänä syksynä tilanne on kääntynyt päälaelleen.
WHO:n tilastoista käy ilmi, että Suomessa tilastoitiin koronakuolemia syys-lokakuussa vajaa sadasta vähän yli kahteensataan tapaukseen viikossa.
Lehtosen mielestä koronakuolemista ei kanneta Suomessa riittävästi huolta.
– Tosiasia on, että Suomessa ylikuolleisuus on noussut juuri suurin piirtein saman verran kuin koronakuolleisuus on lisääntynyt. Euroopankin tilastointiviranomaisten mukaan Suomessa on ollut tämän vuoden ensimmäisen kymmenen kuukauden aikana noin 16 prosenttia enemmän kuin olisi odotettavissa.
Lehtonen ei osaa sanoa lukuarvioita siitä, miten suuressa osassa tilastoiduista koronakuolemista kuolinsyy olisi muu kuin korona, koska koronan ja kuolinsyyn välistä syy-seuraussuhdetta on usein vaikea osoittaa.
– Valitettavasti voidaan ihan varmasti todeta, että Suomessa on ollut tänä vuonna merkittävää ylikuolleisuutta, ja todennäköisin syy sille on korona.
Salminen sanoi myös seminaarissa, että koronasta on tullut tauti muiden joukossa ja virus on muuttunut aiempaa kevyemmäksi.
Lehtosen mukaan asiaa on kuitenkin vaikea varmuudella todentaa.
– Ongelma on, että koronatestausta on vähennetty Suomessa niin paljon, että meillä ei ole enää mitään käsitystä siitä, mikä on kuolemien osuus koronatartunnan saaneista, hän sanoo.
Viimeisen 4 viikon aikana ilmoitetut koronakuolemat Pohjoismaissa
Suomi 697
Ruotsi 375
Tanska 192
Norja 176
Luulisi näillä mailla olevan samanlaiset kriteerit kuoleminen ilmoittamisessa.
THL:n entinen koronatoimien tiedottaja Mika Salminen on puhdas poliittinen virkamiesbroileri, joka sanoo mitä poliitikot käskevät sanomaan ja talousehtoista CBD-agendaa ajava hallinto käskee vähättelemään pandemiaa, joka tappaa nyt ennätysmäisesti suomalaisia, lokakuussa jo lähes 800, koko pandemian kuukausikohtainen kakkossija. Viime vuoden 2021 lokakuussa tilastoituja koronakuolemia oli 130.
Tässä kuussa tai viimeistään joulukuussa ruumiiden määrä ylittää jo 1 000 kuukaudessa ja mennään ykköstilalle, ohi maamiskuun 2022 pandemian tämän hetkisen ennätyksen 922 koronakuolemaa kuukaudessa. Ja pahimmat talvikauden tappavat koronakuukaudet tammi-helmi-maalis-huhtikuu 2023 ovat vasta edessäpäin. Voi vain kauhulla odottaa, mitkä ovat kuukausikohtaiset koronakuolemaluvut silloin 1 500, 2 000, 2500, 3 000.. koronakuolemaa kuukaudessa.
Lasse Lehtoselta täystyrmäys Mika Salmisen puheille
92
788
Vastaukset
- Anonyymi
Aivan suoranaista valehtelua. Onhan asiasta THL tilastot julkaissut. Menehtyneistä n. 89% oli ottanut kaksi tai kolme infektiota. Loput n. 11% ei ollut lainkaan ottanut injektioita.
- Anonyymi
Se on erikoista että IS:n tämän uutisen kommentoinneissa saa nyt jopa epäillä piikkejä ylikuolleisuuden ja tilastoitujen koronakuolemien nousun syyksi, mikä on muuttanut valtamedian aiemman sensuurin tästä aiheesta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on erikoista että IS:n tämän uutisen kommentoinneissa saa nyt jopa epäillä piikkejä ylikuolleisuuden ja tilastoitujen koronakuolemien nousun syyksi, mikä on muuttanut valtamedian aiemman sensuurin tästä aiheesta?
Varmaan jätitte Sanoman kritisoinnin pois kommenteista. Se auttaa aina heillä, ja sananvapauden mallimaassa Suomessa.
- Anonyymi
Tilastoidut koronakuolemat ja ylikuolleisuus korreloivat kausivaihtelevasti kuukausitasolla eli koronasta molemmat kuolemat johtuvat. Rokottekuolemat eivät nousisi talvikaudella, vaan boosterien annon jälkeisenä aikana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on erikoista että IS:n tämän uutisen kommentoinneissa saa nyt jopa epäillä piikkejä ylikuolleisuuden ja tilastoitujen koronakuolemien nousun syyksi, mikä on muuttanut valtamedian aiemman sensuurin tästä aiheesta?
Piikit tappaa ei mikään uusi flunssa jolle annettu nimi.
Jos ei tajua ottaa asioista selvää itse eikä välitä käy huonosti. Testeissä käyminen oli vaarallista saitte pöpöjä niistä ja Maskeista.
Laumana juoksitte. Luonto karsii. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on erikoista että IS:n tämän uutisen kommentoinneissa saa nyt jopa epäillä piikkejä ylikuolleisuuden ja tilastoitujen koronakuolemien nousun syyksi, mikä on muuttanut valtamedian aiemman sensuurin tästä aiheesta?
Kun teko on tehty, eikä sitä tekemättömäksi saa, voi antaa paniikin jyllätä; se auttaa kiihdyttämään väestön vähennystä.
Kiitän Jumalaa, että kuitenkin kohtuullisen suuri osa näki tämän kaiken läpi eikä alistunut 'vapaaehtoiselle' toimenpiteelle. Ja ne teistä, jotka kuolevat piikin aiheuttamiin tukkeumiin (eivät ole verihyytymiä, vaan erillistä kudosmassaa) ja immuunipuutokseen, ottakaa vastaan Jeesus ennen kuolemaanne, niin ei tarvitse enää pelätä. Kaikki me kuolemme kerran. Paitse ne, jotka ovat vielä elossa, kun Jeesus tulee tempaamaan omansa pois. Toivon, että se tapahtuu jo tänään. - Anonyymi
Vanhuksia on aina kuollut infulenssaan. Nyt kuitenkin kaksi tai useamman koronarokoteen ottaneita on enemmän jopa enemmän koronaan kuolleissa kuin sellaisia jotka eivät ole ottaneet ensimmäistäkään piikkiä.
Miksi tälläistä rokotetta siis suositellaan ottamaan edelleen?!
Lisäksi kuolleisuus on kasvanut koronarokotteiden aloittamisen jälkeen. Syynä on erilaisten verisuonitukosten aiheuttamat kuolemat, syövät ja autoimmuunisairaudet. Näiden lisääntymiseen ei voi olla muuta syytä kuin koronarokotteet. - Anonyymi
'Menehtyneistä n. 89% oli ottanut kaksi tai kolme infektiota. Loput n. 11% ei ollut lainkaan ottanut injektioita.'
Tuossa 11% on mukana paljon sellaisia jotka ottivat 1 koronarokotteen.
Kuten Iltasanomat julisti kevättalvella 2021: 'Jo yksi rokote vspauttaa elämään!' :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Piikit tappaa ei mikään uusi flunssa jolle annettu nimi.
Jos ei tajua ottaa asioista selvää itse eikä välitä käy huonosti. Testeissä käyminen oli vaarallista saitte pöpöjä niistä ja Maskeista.
Laumana juoksitte. Luonto karsii.Covid on yhtä vähän nuha kuin tuberkuloosi, polio tai isorokko, kaikki niistä tarttuvat hengitysteitse.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
'Menehtyneistä n. 89% oli ottanut kaksi tai kolme infektiota. Loput n. 11% ei ollut lainkaan ottanut injektioita.'
Tuossa 11% on mukana paljon sellaisia jotka ottivat 1 koronarokotteen.
Kuten Iltasanomat julisti kevättalvella 2021: 'Jo yksi rokote vspauttaa elämään!' :)Eikä ole, vaan nuo 11% ovat täysin rokottamattomia. Rokottamattomia on 19% väestöstä ja 81% rokotettuja eli 1 tai useampi koronarokote otettu.
- Anonyymi
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
😍 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#176499072
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhuksia on aina kuollut infulenssaan. Nyt kuitenkin kaksi tai useamman koronarokoteen ottaneita on enemmän jopa enemmän koronaan kuolleissa kuin sellaisia jotka eivät ole ottaneet ensimmäistäkään piikkiä.
Miksi tälläistä rokotetta siis suositellaan ottamaan edelleen?!
Lisäksi kuolleisuus on kasvanut koronarokotteiden aloittamisen jälkeen. Syynä on erilaisten verisuonitukosten aiheuttamat kuolemat, syövät ja autoimmuunisairaudet. Näiden lisääntymiseen ei voi olla muuta syytä kuin koronarokotteet.>>Nyt kuitenkin kaksi tai useamman koronarokoteen ottaneita on enemmän jopa enemmän koronaan kuolleissa kuin sellaisia jotka eivät ole ottaneet ensimmäistäkään piikkiä<<
-Asia lienee selviö normaaliälyisille. Kas kun hyvin suuri enmmistö vanhusväestöstä on koronarokotetuja ja koronakuolleiden mediaani-ikä oli -23 loppuvuoden tapauksessa jotain 84 vuotta.
Saapastyhmän kommentti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
'Menehtyneistä n. 89% oli ottanut kaksi tai kolme infektiota. Loput n. 11% ei ollut lainkaan ottanut injektioita.'
Tuossa 11% on mukana paljon sellaisia jotka ottivat 1 koronarokotteen.
Kuten Iltasanomat julisti kevättalvella 2021: 'Jo yksi rokote vspauttaa elämään!' :)Tuo prosenttiasiat ovat siinä mielessä jänniä että niillä saadaan asiat näyttämään eriltä kuin ne ovat.
Otetaan esimerkki, 100 ihmisestä 90 ottaa rokotteen ja 10 ei.
Näistä sadasta sitten kuolee 10 joita 1 joka ei ottanut rokotetta.
Kun prosentteja pyöritellään niin saadaan kerrottua että 90% kuolleista oli rokotettuja ja 10% ei rokotettuja.
No sehän pitää paikkaansa mutta jos aletaan katsoa tarkemmin niin rokotetuissa kuolleisuus oli 10% ja yllätys yllätys, niin myös rokottamattomissa.
Nyt kuolee vanhuksia koronaan joiden rokotuskattavuus on korkea mutta niin vain kuolee myös rokottamattomia.
Jotta voitaisiin arvioida tuota esittämääsi prosenttilukuja niin alappa laittaa tautatietoa, eli mikä ikäluokkaan kuolleet kuului ja lukumäärällisesti montako oli kuollutta rokotetuissa ja rokottamattomissa.
'
Joo joo et ala kaivamaan tietoa kun tiedät että jäät kiinni paskapuhumisesta (kirjoittamisesta).
- Anonyymi
Jos Suomessa on kuollut varsinkin keväällä merkittävästi enemmän ihmisiä verrattuna pitkäaikaiseen tilastoon, mikä sitten on siihen syynä? Viime vuonna kuolleisuus oli suurinta yli 35 vuoteen. Kuolleita oli 2171 enemmän kuin edellisenä vuonna, varsinkin toukokuusta eteenpäin. Marras-joulukuussa 2021 kuolleita oli 15% enemmän.
- Anonyymi
Hyvä kun Lehtosella on selkärankaa tulla esiin ja kertoa miten asia on, kiitos hänelle ! Mika Salmisen kertomus tuntuikin aivan selittelyltä.
Sama tilastointitapa on ollut koko koronan ajan - eli eihän tuo edes selittäisi kuolemien rajua kasvua THL:n raporteissa.
Pitää siis olla huolissaan !
" – Valitettavasti voidaan ihan varmasti todeta, että Suomessa on ollut tänä vuonna merkittävää ylikuolleisuutta, ja todennäköisin syy sille on korona." - Anonyymi
Tilastoiduksi koronakuolemaksi lasketaan kuolema 28 päivän kuluessa positiivisesta koronatestistä (sama WHO sääntö suomessa ja muualla).
Entäs ne yli 28 päivää virallisesta positiivisesta testistä tapahtuneet kuolemat ja uusintatartuntojen jälkeen tapahtuneet? Yhdysvaltain tautivirasto CDC:n mukaan uusintatartunta on mahdollinen jo kuukauden jälkeen edellisen oireiden alkamisesta, mutta esim. THL hyväksyy vain yhden tartunnan 12 kk sisällä. Näitä kuolemia ei katsota tai tilastoida siis koronakuolemiksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tilastoiduksi koronakuolemaksi lasketaan kuolema 28 päivän kuluessa positiivisesta koronatestistä (sama WHO sääntö suomessa ja muualla).
Entäs ne yli 28 päivää virallisesta positiivisesta testistä tapahtuneet kuolemat ja uusintatartuntojen jälkeen tapahtuneet? Yhdysvaltain tautivirasto CDC:n mukaan uusintatartunta on mahdollinen jo kuukauden jälkeen edellisen oireiden alkamisesta, mutta esim. THL hyväksyy vain yhden tartunnan 12 kk sisällä. Näitä kuolemia ei katsota tai tilastoida siis koronakuolemiksi.Piikit suunniteltu niin että osa kuolee pian tai sairastuu ja hitaammin ja sitten osa 2 - 3v viiveellä. Tieto oli jo 2020 mitä sisältää ja ei tarvita. OMA TERVEYS EI SIIS KIINNOSTANUT vaan roska viihde ja ruoka ja typerä urheilu. Teidän typerät maski naama ja desit kaupoissa. Veditte muut paskaanne ja teitte vahinkoa. Kärsikää. Nyt sitten sanat vähä älyiset on natsi Ukraina psykoosissa ja se paska aina silmissä. 3 v ääliköitten takia hukkaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä kun Lehtosella on selkärankaa tulla esiin ja kertoa miten asia on, kiitos hänelle ! Mika Salmisen kertomus tuntuikin aivan selittelyltä.
Sama tilastointitapa on ollut koko koronan ajan - eli eihän tuo edes selittäisi kuolemien rajua kasvua THL:n raporteissa.
Pitää siis olla huolissaan !
" – Valitettavasti voidaan ihan varmasti todeta, että Suomessa on ollut tänä vuonna merkittävää ylikuolleisuutta, ja todennäköisin syy sille on korona."Olipa taas iltaroskalta yksipuolista propagandaa. Salminen mainitaan vain otsikossa, ja sitten ei anneta hänelle suunvuoroa. Niin, ylikuolleisuutta on, mutta mikä sen aiheuttaa? Minusta on selvää, että geenimuuntelupistokset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä kun Lehtosella on selkärankaa tulla esiin ja kertoa miten asia on, kiitos hänelle ! Mika Salmisen kertomus tuntuikin aivan selittelyltä.
Sama tilastointitapa on ollut koko koronan ajan - eli eihän tuo edes selittäisi kuolemien rajua kasvua THL:n raporteissa.
Pitää siis olla huolissaan !
" – Valitettavasti voidaan ihan varmasti todeta, että Suomessa on ollut tänä vuonna merkittävää ylikuolleisuutta, ja todennäköisin syy sille on korona."Todennäköisempi syy ylikuolleisuudelle on rokotehaitat. Salminen on alkanut sitä ehkä jo epäilemään ja siksi hän ei edes suosittele enää neljänsiä rokotuksia. Lehtonen taas ei uskalla tunnustaa tosiasioita. Se on sikäli ymmärrettävää, koska Lehtonen vuosi sitten ivasi niitä, jotka varoittivat rokotehaitoista ja sanoi, että katsotaan sitten vuoden päästä Oletteko samaa mieltä. Nyt kun alkaa yhä enemmän vaikuttaa siltä että Lasse olikin väärässä, niin hän alkaa painaa paniikkinappulaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olipa taas iltaroskalta yksipuolista propagandaa. Salminen mainitaan vain otsikossa, ja sitten ei anneta hänelle suunvuoroa. Niin, ylikuolleisuutta on, mutta mikä sen aiheuttaa? Minusta on selvää, että geenimuuntelupistokset.
Miten ylikuolleisuus lasketaan ? onko jossain määrätty joku kiintiö kuinka monta vainajaa pitää vuodessa tulla ja jos on kuka sen määrittelee ? eiköhän jokainen kuole silloin kuin aika on ja sitä ei normaalisti ihminen voi edes tietää.
Tasan tarkkaan lähivuosina kuolee enemmän ihmisiä koska niitä syntyikin aikoinaan enemmän eli sodan jäljkeen ja siitä alkaa olla aikaa juuri sen verran että aika koittaa ja aika on monelle koittanut jo ns. liian aikaisin syystä tai toisesta eikä näistä autokolareista kuolleistakaan kukaan voi etukäteen tietää ja onhan näitä että turhaa parran pärinää tuollaiset tilastoinnit. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todennäköisempi syy ylikuolleisuudelle on rokotehaitat. Salminen on alkanut sitä ehkä jo epäilemään ja siksi hän ei edes suosittele enää neljänsiä rokotuksia. Lehtonen taas ei uskalla tunnustaa tosiasioita. Se on sikäli ymmärrettävää, koska Lehtonen vuosi sitten ivasi niitä, jotka varoittivat rokotehaitoista ja sanoi, että katsotaan sitten vuoden päästä Oletteko samaa mieltä. Nyt kun alkaa yhä enemmän vaikuttaa siltä että Lasse olikin väärässä, niin hän alkaa painaa paniikkinappulaa.
Olenkohan jotenkin paholaisen riivaama kun en millään meinaa suostua persun mieliksi kuolemaan, vaikka olen jo nuo 4 pikkiä ottanut?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olenkohan jotenkin paholaisen riivaama kun en millään meinaa suostua persun mieliksi kuolemaan, vaikka olen jo nuo 4 pikkiä ottanut?
No enpä ole kuollut minäkään vaikka en ole yhtään piikkiä ottanut. Viime vuotisen pelottelun perusteella minun olisi pitänyt joko kuolla tai joutua vähintään tehohoitoon. Hengissä ollaan ja koronakin sairastettiin lievänä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Piikit suunniteltu niin että osa kuolee pian tai sairastuu ja hitaammin ja sitten osa 2 - 3v viiveellä. Tieto oli jo 2020 mitä sisältää ja ei tarvita. OMA TERVEYS EI SIIS KIINNOSTANUT vaan roska viihde ja ruoka ja typerä urheilu. Teidän typerät maski naama ja desit kaupoissa. Veditte muut paskaanne ja teitte vahinkoa. Kärsikää. Nyt sitten sanat vähä älyiset on natsi Ukraina psykoosissa ja se paska aina silmissä. 3 v ääliköitten takia hukkaan!
>>Piikit suunniteltu niin että osa kuolee pian tai sairastuu ja hitaammin ja sitten osa 2 - 3v viiveellä<<
Menes nyt nurkkaa häpeemään. Mieti nyt vähän mitä järjettömyyksiä latelet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No enpä ole kuollut minäkään vaikka en ole yhtään piikkiä ottanut. Viime vuotisen pelottelun perusteella minun olisi pitänyt joko kuolla tai joutua vähintään tehohoitoon. Hengissä ollaan ja koronakin sairastettiin lievänä.
Anonyymi
2022-11-28 17:38:45
HöpöHöpö!
Kuolleisuus koronaan edes 80v+ ikäisillä ei ole 100 prosenttia.
Huoh... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Piikit suunniteltu niin että osa kuolee pian tai sairastuu ja hitaammin ja sitten osa 2 - 3v viiveellä. Tieto oli jo 2020 mitä sisältää ja ei tarvita. OMA TERVEYS EI SIIS KIINNOSTANUT vaan roska viihde ja ruoka ja typerä urheilu. Teidän typerät maski naama ja desit kaupoissa. Veditte muut paskaanne ja teitte vahinkoa. Kärsikää. Nyt sitten sanat vähä älyiset on natsi Ukraina psykoosissa ja se paska aina silmissä. 3 v ääliköitten takia hukkaan!
Ai, kun rokotukset alkoi niin silloin kerroitte että kaikki tokotetut kuolee viikkojen sisällä, sitten se muuttui kuukausiksi, sitten vuosiksi ja nyt on jo tuollainen hieno 2-3v viive.
Mites kun minun rokotteista on aikaa jo yli 3 vuotta?
Onko mulla sitten se 4-5 vuoden viive?
Ja se varmaan muuttuu sitten muutaman vuoden päästä 6-7 vuoden viiveeksi jne.
- Anonyymi
Suomen koronaluvut ovat kesästä lähtien olleet Euroopan ja koko maailman tasolla verrattuna hyvin huonoja. Tartuntamäärät 100.000 asukasta kohden ovat olleet maailman 12-30 huonoimman maan joukossa ja 5-6 kertaa korkeammat kuin EU-maissa keskimäärin. Myös muissa maissa kuolleisuutta lasketaan samoin kuin Suomessa, ainakin Saksassa, Itävallassa ja Espanjassa on sama ongelma - eli luvut ovat vertailukelpoisia.
- Anonyymi
Vai että korona aiheuttaa verisuonitukoksia. Tämähän on ollut rokotteiden tyypillinen haittavaikutus, josta Suomessa pokkana valehdellaan koronan syyksi.
- Anonyymi
Covid on tunnetusti hengitysteitse leviävä verisuoni- ja monielininfektio, jossa SARS-CoV-2 viruksen piikkiproteiini sitoutuu ACE2-reseptoreihin aiheuttaen puolustus-tulehdusreaktion. ACE2-reseptoreita on hengitysteiden lisäksi verisuonien sisäpinnoilla ja sisäelimissä mm. suolistossa, munuaisissa, aivoissa jne. En kiellä etteikö myös rokotteen koodaama synteettinen piikkiproteiini lihaksesta verenkiertoon päästyään aiheuttaisi samoja tulehdusreaktioita sitoutuessaan verisuonten sisäpinnan ja sisäelinten ACE2-reseptoreihin. Covid ei siis ole influenssan tyylinen hengitystieinfektio vaikka tuberkuloosin, polion ja isorokot tapaan leviää hengitysteitse.
- Anonyymi
Lasse Lehtonen alkaa olla paniikissa. Viime vuonna hän mollasi rokotehaitoista varottaneita ja kirjoitti twitterissä, että haluavatko he edes vuoden päästä muistaa mitä tuli sanotuksi, kun huomaavat olleensa väärässä. Nyt vuosi on kulunut ja alkaa yhä enemmän vaikuttaa siltä, että Lasse olikin väärässä.
- Anonyymi
Onhan tämä nyt vähintään merkillistä, jos THL julkaisee tilastoja, jotka ovat ihan pyllyn reiästä vetäistyjä Salmisen mielestä.
Ei tämmöistä yhteiskuntaa voi olla kuin jossain muumimaailmassa. Mihin virkamiesten kertomaan enää voi luottaa?
Miten sitten muualla osataan laskea koronaan kuolleet ja heitä on paljon vähemmän kuin Suomessa? Eivätkö nekin tilastot ole vääriä?- Anonyymi
Se riippuu mitä halutaan kertoa, kiinassa korona muuten testataan pyllynreiästä koska silloin testi oon luotettavin , miksi Kiinalaiset vieläkin tekee massiivisia karanteeneja kokonaisia kaupunkeja suljetaan ?
- Anonyymi
Tarpeeksi kun tarkoitushakuisesti yksinkertaistatte, niin kaikki on merkillistä ja merityksellistä. Nykykriittisyys.
- Anonyymi
"Viimeisen 4 viikon aikana ilmoitetut koronakuolemat Pohjoismaissa
Suomi 697
Ruotsi 375
Tanska 192
Norja 176
Luulisi näillä mailla olevan samanlaiset kriteerit kuoleminen ilmoittamisessa."
Voi olla samat kriteerit tai sitten ei ole. Ylikuolleisuuksien vertaaminen on kuitenkin järkevintä. Sekin on Suomessa huolestuttavan korkealla. Pieni osa siitä voi johtua myös rokotteista, koska joillekin jo rokote aiheuttaa samanlaisia vaarallisia oireita kuin itse sairaus (näin on kaikissa rokotteissa).
On vaikea sano, mikä koronarokotteiden teho oikein on. Eivät ne tehottomiakaan ole, mutta kyllä tehoa ainakin vanhojen ihmisten kohdalla on rajusti liioiteltu.
Ei ihme, että Kiina palasi karanteeneihin. Suomenkin tilastojen mukaan ne ovat selvästi paljon tehokkaampi keino koronakuolemia vastaan kuin rokotukset. Mutta myös hyvin hankalia, totta kai. Meidän pitäisi oppia estämään tautien leviämistä sujuvammin, osana normaaleja rutiineja niin, että suuria eristystoimia ei tarvittaisi tai tarvittaisiin vain harvoin ja rajoitetusti.
Salmiselta en ostaisi käytettyä autoa.- Anonyymi
Siis tarkennuksena:
Koska sairaus aiheuttaa verisuonitukoksia, aiheuttaa niitä myös rokote, vaikkakin vähemmän. Kaikkien sairauksien ja rokotteiden kohdalla on niin, että rokote aiheuttaa jonkin samoja vakavia oireita kuin itse tauti, mutta tietenkin selvästi vähemmän, muutenhan rokotteesta ei olisi mitään hyötyä.
Koronarokotteet kohdalla tuo selvä tosiasia on pyritty kiistämään ja rokotteen tehoa on liioiteltu. Siitä huolimatta rokotekattavuus ei ole noussut halutulle tasolle.
Ainoa järkevä tapa voittaa koronantyypinen tauti on tukahduttaa se. Kiina toimii aivan oikein, vaikka sitä haukutaan. Keinot jäljittää ja eristää pitäisi olla sofistikoidummat. Jos Kiina olisi tehnyt nyt nähtyjä toimia jo 2019 joulukuussa, ei virus ehkä olisi levinnyt maan ulkopuolelle ja se olisi voitu hävittää kokonaan. Nyt se on aika mahdotonta, koska osa ei sairastu edes niin vakavasti, että tietäisivät sairastaneensa viruksen.
Länsimaissa olisi tekniikka ja tietämys voittaa tauti vaikka eristäällä, mutta käytännössä se ei onnistu, kun ei osta hanskata mm taloudellisia seurauksia. Kehitysmaissa mahdollisuuksiakaan ei ole. - Anonyymi
Päivittäiset koronaluvut automaattisesti THL:n avoimesta rajapinnasta nopeasti, mutta ilman takuuta.
https://www.koronatilastot.fi/fi/
https://www.koronatilastot.fi/fi/sairaala/
KoronaBotFI
@bot_fi
https://mobile.twitter.com/bot_fi
·
24. marrask.
Sairaalahoidon tarve ja menehtyneet 24.11.2022
Viimeisin sekä 1, 2, 3 ja 4 viikkoa sitten
sairaalahoidossa
923 920 990 1082 1013
heistä tehohoidossa
23 15 14 10 15
menehtyneitä viikossa raportointipäivän mukaan
(viive 22,0 päivää)
92 260 172 173 161
- Anonyymi
Onko nyt aika uskoa Salmista?
hän on valehdellut sinulle vain 100 kertaa
mutta nyt hän puhuu totta.- Anonyymi
Nimenomaan. Tämä poliittinen virkamies puhuu HUS:in Asko Järvisen ja seuraajansa THL:n Otto Helven tapaan, mitä poliitikot hänet laittavat puhumaan. Nyt vähätellään koronaa endeemiseksi ja laitetaan tilastoitujen koronakuolemien kanssa kuukausitasolla korreloiva korkea ylikuolleisuus jonkun epämääräisen aiheuttamaksi, vaikka Occamin partaveitsi antaa todennäköiseksi syyksi nimenomaan koronapandemian ja/tai koronarokotteet.
HUS:n Lasse Lehtonen, professori Matti Jantunen, Reutersin tutkimus jne. yhdistävät tilastoidut koronakuolemat ylikuolleisuuteen, mutta Lehtonen ja Jantunen luottavat edelleen rokotekattavuuden ja boostereiden tehoon, vaikka tilastoiduista koronakuolemista huomattavasti rokotekattavuutta (81%) suurempi osa on rokotetuilla. Osa epäilee rokotteita kuolinsyyksi, itse epäilen etteivät paskat rokotteet tartuntojen ja sairastumisen estämättömyyden lisäksi juuri estä myöskään vakavia oireita tai koronakuolemia. Piikit ovat siis vain markkinoitu illuusio suojasta ja turvasta juosta ja parveilla sekä erityisesti kuluttaa vanhaan tapaan, kuin Keisarin uudet vaatteet rokoteversiona. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nimenomaan. Tämä poliittinen virkamies puhuu HUS:in Asko Järvisen ja seuraajansa THL:n Otto Helven tapaan, mitä poliitikot hänet laittavat puhumaan. Nyt vähätellään koronaa endeemiseksi ja laitetaan tilastoitujen koronakuolemien kanssa kuukausitasolla korreloiva korkea ylikuolleisuus jonkun epämääräisen aiheuttamaksi, vaikka Occamin partaveitsi antaa todennäköiseksi syyksi nimenomaan koronapandemian ja/tai koronarokotteet.
HUS:n Lasse Lehtonen, professori Matti Jantunen, Reutersin tutkimus jne. yhdistävät tilastoidut koronakuolemat ylikuolleisuuteen, mutta Lehtonen ja Jantunen luottavat edelleen rokotekattavuuden ja boostereiden tehoon, vaikka tilastoiduista koronakuolemista huomattavasti rokotekattavuutta (81%) suurempi osa on rokotetuilla. Osa epäilee rokotteita kuolinsyyksi, itse epäilen etteivät paskat rokotteet tartuntojen ja sairastumisen estämättömyyden lisäksi juuri estä myöskään vakavia oireita tai koronakuolemia. Piikit ovat siis vain markkinoitu illuusio suojasta ja turvasta juosta ja parveilla sekä erityisesti kuluttaa vanhaan tapaan, kuin Keisarin uudet vaatteet rokoteversiona.THL on "sipilän" siivouksen jälkeen täysin kokoomuksen hallussa oleva laitos. Taitaa olla politiikkoja sen palveluksessa enemmän kuin tutkijoita? Ei tarvitse olla mikään ruudinkeksijä kun tajuaa kuinka orpo pian ottaa sen jutut tapeetille. Täysin järkätty keissi. Terveys ei näissä geimeissä merkkaa mitään, sanoo saarikkokin.
- Anonyymi
Keski-ikää lähestyvien naisten kuolemat lisääntyneet – koronatapaukset eivät selitä kuolleisuusluvuissa havaittua kasvua
https://www.ts.fi/uutiset/5834558
Naiset ottaneet rokotteita tunnollisimmin, koska he usein tekevät mitä käsketään. Miehet taas useammin koittavat itse järkeillä keräämänsä datan perusteella toimintansa, ja ovat huomattavasti kriittisempiä ulkoa tulevaan tietoon sekä ohjailuun. Siis muut kuin soijapojat.- Anonyymi
Tuon ikäisissä naisissa on paljon niitä rokotettuja hoitoalan ammattilaisia. Ei ihme että kärsitään hoitajapulasta.
- Anonyymi
Salmiselta on mopo karannut jo aikaa sitten.
- Anonyymi
Salminen on tässä rehellisempi kuin Lehtonen.
- Anonyymi
Epäilen et Lasse tarkoittaa varmaan kokaiinia luotettavaa tietoa löytyy.
https://twitter.com/lasleh/status/1462524365862486024?s=20&t=GpRQs4mgTQX6UBHponrGcQ - Anonyymi
Naiset kupsahtelee eikä syynä ole korona 😂🤣
https://www.ts.fi/uutiset/5834558 - Anonyymi
Markkinoinnin ja propagandan keinoin piikkejä kaikille 😂🤣
https://www.youtube.com/watch?v=hKQlsonS4RI - Anonyymi
Suvakki toimittajia viedään Kiinassa putkaan kerrankin jotain hyvää 😂🤣
https://twitter.com/TGTM_Official/status/1596987324822622208?s=20&t=vgr3HJO2JO8G2IdPkP14Ig - Anonyymi
Minusta tuntuu, että tällä kertaa se on nimenomaan Salminen joka on se rehellisempi. Siis tässä yksittäisessä asiassa, en sano että kaikessa. Salminen jo sentään myöntää, että ylikuolleisuus johtuu muustakin kuin koronasta. Hän ei sano että kysymys on osin rokotehaitoista, mutta ei hän sitä suoraan kiistäkkään. Hän jättää kysymyksen ikäänkuin leijumaan ilmaan. Sen sijaan Lehtonen yrittää epätoivoisesti vakuutella, että ylikuolleisuus johtuu muka koronasta, koska ei halua tunnustaa ja kohdata sitä tosiasiaa, että se voisikin johtua osittain myös rokotehaitoista. Nimenomaan Lehtonen yrittää tässä pistää päänsä pensaaseen. Salminen taas on ehkä alkanut jo avaamaan silmiään.
- Anonyymi
Ruotsissa ainakin kuoli 10 000 koronaan ennen ensimmäistäkään piikkiä.
- Anonyymi
Salminen puhuu totta, tilastointitapa on virheellinen. Onhan se totta, että kuollut ihminen merkitään koronaan kuolleeksi vaikka olisi kuollut liikenneonnettomuudessa.
Surullista nämä Lehtosen ja muiden rokotelobbarien puheet. Sanat voi, saattaa, todennäköisesti esiintyvät usein ilman mitään perusteluita...- Anonyymi
Ensin tarvitaan rehellisiä tilastoja ilman mitään mulkkauksia jo se että tällaisiin tilastojen vääristelyihin on lähdetty pitäisi herättää epäilyksiä saati sitten rokote haittojen vähättely normaalisti vastaavia haittoja aiheuttaneet olisi automaattisesti kielletty tästä voi tulla vielä iso juttu tulevaisuudessa ja salminen ei uskalla ottaa sitä kontolleen hieman ihmetyttää lehtosen ja kiurun toimet kuvittelevatko he pääsevänsä kuin koira veräjästä kun omaiset lähtevät henkilökohtaisesti hakemaan oikeutta vääryyksiin?🤦🤦🤦
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ensin tarvitaan rehellisiä tilastoja ilman mitään mulkkauksia jo se että tällaisiin tilastojen vääristelyihin on lähdetty pitäisi herättää epäilyksiä saati sitten rokote haittojen vähättely normaalisti vastaavia haittoja aiheuttaneet olisi automaattisesti kielletty tästä voi tulla vielä iso juttu tulevaisuudessa ja salminen ei uskalla ottaa sitä kontolleen hieman ihmetyttää lehtosen ja kiurun toimet kuvittelevatko he pääsevänsä kuin koira veräjästä kun omaiset lähtevät henkilökohtaisesti hakemaan oikeutta vääryyksiin?🤦🤦🤦
Rokottamattomana ja kahdesti koronan sairastaneena en suosittele ottamaan kokeellista rokotetta ei se tauti perusterveelle kuolemaksi ole?🤔🤨🙄
- Anonyymi
Eikös se ole jo myönnettykin että suurin osa kuolleista on vanhoja ja sairaita ihmisiä jotka menehtyisivät joka tapauksessa ihan tavalliseen kausi flenssuunkin mikä ihmeen rokotus vimma näillä on saavatko provikat vai mitä?🤦🤦🤦
- Anonyymi
Kyllä, ja jokainen kuolee joskus. Hysteeristä meuhkaamista yhdestä koronasta.
Sitä paitsi ihmisten elinaika on noussut Suomessakin kohisten viime vuosikymmenet. Nyt satavuotiaita on paljon. Samalla työeläkkeissä leikkaamista tapahtuu nyt elinaikakertoimen avulla: mitä korkeammaksi suomalaisten odotettava elinikä tilastoissa nousee, sitä enemmän tulevista työeläkkeistä leikataan (siis sellaisilta jotka eivät vielä ole eläkkeellä). Omasta tulevasta eläkkeestäni tuo kerroin on leikannut jo reilun satasen kk:ssa ja lisää leikannee. Siitä syystä liian korkea elinaika ei ole hyväksi kenellekään. eikä vähiten sille raihnaiselle satavuotiaalle vuodepotilaalle.
- Anonyymi
Pojat kävi työmaalle istumaan kun ei kuulu pauketta. Pelaavat kinaa korteilla.
- Anonyymi
https://t.me/JustDudeChannel/26417
Video siitä miten ei humaani ROCKEFELLER suku on tehnyt myrkyllisiä lääkkeitä pitäöksee ihmiset sairaina jne. Korruptoi lääketieteen Opetuksen, tieteen, lääkäreitä vahingoittamaan ihmisiä ja kieltämään kaikki vanhat luonnon lääkintä keinot jotka paransivat sairaudet ja ehkäisivät sairaudet. Lääkkeet sisältävät haitta aineita edelleen. Olemme joutuneet elämään pahuuden ytimessä liian kauan.- Anonyymi
Steve Jobs hylkäsi nämä myrkkylääkkeet ja turvautui luonnon lääkkeisiin. Hän kuoli nopeasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Steve Jobs hylkäsi nämä myrkkylääkkeet ja turvautui luonnon lääkkeisiin. Hän kuoli nopeasti.
Hänellä oli vakava syöpä joka olisi tappanut muutenkin. Ei olisi ollut mitään tehtävissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hänellä oli vakava syöpä joka olisi tappanut muutenkin. Ei olisi ollut mitään tehtävissä.
Kyllä, mutta lääkityksen hylkääminen ja rohtojen popsiminen nopeutti kuolemaa.
- Anonyymi
Joo ja kun huomioidaan Hanna Nohynekin viimeaikaiset kommentit koronatokotteen tehosteannosten hyödyistä versus haitat, jotka THL:n mukaan lisäävät merkittävästi sairaspoissaoloja työpaikoilta, niin oman laskuoppini mukaan se rokote sisältää elävää koronavirusta johon työikäiset sairastuu, ovat poissa töistä ja heikoimmat kuolee.
Korona lisännyt kuolleisuutta ja tauti on siis saatu vain rokotteista.
Helposti ilmateitse leviävä virus alkoi levitä yli 3 vuotta sitten Kiinasta, selittäkää joku viisas, että miksi minä joka en ole käynyt yhdessäkään kotonatestissä verinäytettä lukuunottamatta, enkä ole ottanut yhtään rokotetta, olen ollut täysin terve koko ajan, ei edes nuhaa ole ollut. Kertokaa.
Äkkiä suomeen pakkorokotukset, että saatte tämmöset verrokit pois häiritsemästä oikeita tilastoja, olen häirikkö.- Anonyymi
Onko muuten kaikki Ukrainan pakolaiset rokotettu, no eipä tietenkään, eihän ne ole edes kuulleet mistään koronasta, harasoo trastui.
- Anonyymi
Taas yksi minä en aja kolaria, turvavyö on humpuukia tyyppi🤦♂️
- Anonyymi
MRNA-injektio ei sisällä elävää virusta, eikä sen osiakaan. Se sisältää laboratoriossa modifioituja RNA-partikkeleita, jotka soluun tunkeutuessaan antaa solulle käskyn ja ohjeen valmistaa virusproteiinia. Tästä on jopa alan ammattilaiset valehdelleet, että modifioidut RNA-partikkelit ohjeistaa solut tuottamaan vasta-aineita. Tämä ei pidä paikkaansa. Keho valmistaa itse vasta-aineet ja mRNA-teknologian tapauksessa solut tuottaa sekä uhkaajia että puolustajia. Ristiinkin on puhuttu, kun on esitetty väitteitä, että solujen tuottamat, ensin kiistetyt, virusproteiinit on vahingollisia, niin näihin on vastattu, että "ne ohjelmoidaan vaarattomaksi". Tämäkin on höpöpuhetta, sillä solujen tuottamien virusproteiinien täytyy olla identtisiä varsinaisen viruksen piikkiproteiinien kanssa, jotta solujen tuottamat vasta-aineet tunnistaa viruksen piikkiproteiinit ja myös toimii niitä vastaan. Ja tässä ollaan ongelmien lähteillä. Koska rokote voi levitä laajalle kehoon, alkaa tarpeettoman moni solu valmistaa piikkiproteiinia. Ja kun näin tapahtuu, sairastutaan koronaan. Lisäksi ongelmana on immuunipuolustuksen osien vahingoittuminen (mm. tyypin 1 interonien signalointi, proteiinisynteesi jne.), jonka syynä on solujen tuottamat virusproteiinit. Kun immuunipuolustus vahingoittuu, silloin myös varsinainen virus saa vapaammin levitä ja sairastuttaa. Ja lisää ongelmia on tiedossa, sillä heikentynyt immuunipuolustus tarjoaa vapaamman leviämisen myös mille tahansa virustaudille. Eli tavallinen flunssakin voi tulla kovana. Ja edelleen on lisään ongelmia tiedossa, sillä immuunipuolustuksen heikkeneminen vaikeuttaa myös pahanlaatuisten solujen tuhoamista, josta seurauksena voi olla syöpä. Ja tämän päälle kaikenlaiset vakavatkin ongelmat, kuten hermostoon ja sisäelimiin kohdistuvat haittavaikutukset.
Korona-mRNA-rokote sairastuttaa ja tappaa siis monin eri tavoin. Kaikkea emme edes tiedä, mitä mRNA-teknologiaan liittyy, koska tietoa salataan, vääristellään ja kaunistellaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MRNA-injektio ei sisällä elävää virusta, eikä sen osiakaan. Se sisältää laboratoriossa modifioituja RNA-partikkeleita, jotka soluun tunkeutuessaan antaa solulle käskyn ja ohjeen valmistaa virusproteiinia. Tästä on jopa alan ammattilaiset valehdelleet, että modifioidut RNA-partikkelit ohjeistaa solut tuottamaan vasta-aineita. Tämä ei pidä paikkaansa. Keho valmistaa itse vasta-aineet ja mRNA-teknologian tapauksessa solut tuottaa sekä uhkaajia että puolustajia. Ristiinkin on puhuttu, kun on esitetty väitteitä, että solujen tuottamat, ensin kiistetyt, virusproteiinit on vahingollisia, niin näihin on vastattu, että "ne ohjelmoidaan vaarattomaksi". Tämäkin on höpöpuhetta, sillä solujen tuottamien virusproteiinien täytyy olla identtisiä varsinaisen viruksen piikkiproteiinien kanssa, jotta solujen tuottamat vasta-aineet tunnistaa viruksen piikkiproteiinit ja myös toimii niitä vastaan. Ja tässä ollaan ongelmien lähteillä. Koska rokote voi levitä laajalle kehoon, alkaa tarpeettoman moni solu valmistaa piikkiproteiinia. Ja kun näin tapahtuu, sairastutaan koronaan. Lisäksi ongelmana on immuunipuolustuksen osien vahingoittuminen (mm. tyypin 1 interonien signalointi, proteiinisynteesi jne.), jonka syynä on solujen tuottamat virusproteiinit. Kun immuunipuolustus vahingoittuu, silloin myös varsinainen virus saa vapaammin levitä ja sairastuttaa. Ja lisää ongelmia on tiedossa, sillä heikentynyt immuunipuolustus tarjoaa vapaamman leviämisen myös mille tahansa virustaudille. Eli tavallinen flunssakin voi tulla kovana. Ja edelleen on lisään ongelmia tiedossa, sillä immuunipuolustuksen heikkeneminen vaikeuttaa myös pahanlaatuisten solujen tuhoamista, josta seurauksena voi olla syöpä. Ja tämän päälle kaikenlaiset vakavatkin ongelmat, kuten hermostoon ja sisäelimiin kohdistuvat haittavaikutukset.
Korona-mRNA-rokote sairastuttaa ja tappaa siis monin eri tavoin. Kaikkea emme edes tiedä, mitä mRNA-teknologiaan liittyy, koska tietoa salataan, vääristellään ja kaunistellaan."Lisäksi ongelmana on immuunipuolustuksen osien vahingoittuminen (mm. tyypin 1 interonien signalointi, proteiinisynteesi jne.), jonka syynä on solujen tuottamat virusproteiinit."
Miten tuo muka poikkeaa siitä, että sairastasi koronan? Siinähän solut eivät ainoastaan tuota piikkiproteiinia, vaan koko virusta.
Verrattuna heikennetyllä viruksella rokottamiseen, mRNA-rokotteet tietenkin aiheuttavat paljon enemmän soluvauroita, vähemmän kuitenkin kuin itse tauti. Ehkä ne myös voimistavat juuri soluvälitteistä immuniteettia enemmän kuin perinteiset rokotteet.
- Anonyymi
Nyt syy on selvinnyt: Ne jotka eivät usko Putiniin kuolevat Koronaan.
- Anonyymi
Rokotetotalitarismista kansat kärsivät. Kaikki on tapana selitellä rokotteet huomioiden. Rokotteiden on pakko auttaa, eikä mitään muuta vaihtoehtoa tulla hyväksymään.
Viranomaisten ryhmittyminen rokotteiden suojeluun on pahinta itsetuhoisuutta, mitä lääketieteen historiassa on koettu. Mikäli aikuiset ihmiset tahtovat piikitellä itsensä joko sairaiksi tai hengiltä, tuo on heidän valintansa. Mutta lasten tietentahtoinen saattaminen vaaraan rokotteilla on kokonaan toinen juttu. Heillä ei loputtomiin saisi rahastaa. Heitä ei saisi tuhota.
Suomessakin ihmiset pelkäävät asettua viranomaisvaltaa vastaan. Rokotteista yksikään noiden puolestapuhuja ei ole vielä joutunut vastaamaan. Ei joutunut syytteeseen tuomioistuimissa, eikä myöskään menettämään virkaansa. Eli saanut huseerata vastuuvapauden turvin kuten rokoteteollisuudessakin tehdään.
Vuosia sitten näimme todellisen häpeänäytelmän, kun lääkärit ja lasten vanhemmat kokoontuivat neuvottelemaan narkolepsiasta. Tällaisten tapaamisten jälkeen ihmiset vaipuvat epätoivoon. Yksi jos toinen alkaa mietiskelemään, että lapsen suojeleminen rokotemafialta ottaa jo liian lujille, joten miksi ylipäänsä tavoitella vanhemmuutta. Lasten jatkuvaluontoinen sairastelu rokotteiden tähden on raskasta, kun työelämäänkin osallistumista äideiltä ja isiltä vaaditaan jo pienokaisten varhaisvuosista alkaen.
Veitsenterällä rokotteiden kanssa siis ollaan. Kunnioitetaanko rokotemafian pyrkimyksiä edelleen lisätä valtaansa vai joko on saatu tarpeeksi disinformaatiosta. Kiinaakin koetellaan toden teolla. Kansojen sietokyky alkaa olla äärimmäisen lujilla. Väkivalta lisääntyy, eivätkä ihmiset osaa yhdistää tätäkään lääkeaineisiin. Tieteen suojelu käy ilmeisen kohtalokkaaksi. Eikä meilläkään ole varaa tällaiseen.
Kansalaisten itsesuojelun olisi aika jo herätä. Pian.- Anonyymi
Kovaa bisnestä! Raha puhuu!?
Eikös se Sanna Kavonius ole olut jo pitkään vangittuna kun on yrittänyt ajaa tätä koronarokote huijausta vastaan ja yrittänyt saada päitä pölkylle, mutta valtiota vastaan et saa näköjään reilua oikeuden käyntiä? Eivät ota todisteita käytettäväksi, miksi? He ketä Kavonius syyttään niin esitutkinta materiaalia ei käytetä ja tutkinnat päätetty, miksi? Onko suomen valtio täysin korruptoitunut ja mätä?
- Anonyymi
Tilastot kertoo harvinaisen selvästi, kuinka ylikuolleisuus alkoi nousta ensimmäisen mRNA-piikityksen jälkeen. Ennen toista piikkiä oli jo käyrät alasuuntaisia, kunnes toisen piikin jälkeen taas nousi. Ennen kolmatta piikkiä oli taas laskusuunta, kunnes kolmannen piikin jälkeen taas lähti nousuun. Euroopassa lasten ja nuorten ylikuolleisuus oli ensimmäisenä koronavuotena negatiivinen, kunnes rokotusten jälkeen se lähti melko jyrkkään nousuun. Kun verrataan vuoden 2020 viimeistä viikkoa vuoden 2021 viimeiseen viikkoon, on ero karmiva. 2021 yhdessä viikossa kirjattiin yli 1000 ylimääräistä kuolemaa, kun vuonna 2020 se oli alle normaalin rajan.
Nyt ollaan mRNA-pandemiassa. "Koronapandemia" on nimityskikkailua ja tilastokikkailua. Tiedoksi myös se, että "SARS-CoV-2" on vain pelkoa aiheuttava keinotekoinen nimi, sillä mitään ns. uutta koronavirusta ei ole. Esim. vuonna 1999 tutkittiin yli 99% identtistä koronavirusta.- Anonyymi
Touko- kesäkuun vaihteessa kun jäätelön syönti alkaa lisääntymään alkaa myös hukkumiskuolemat lisääntymään. Tämän voi jokainen todeta tilastoista, joten syyyhteys on kiistaton.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Touko- kesäkuun vaihteessa kun jäätelön syönti alkaa lisääntymään alkaa myös hukkumiskuolemat lisääntymään. Tämän voi jokainen todeta tilastoista, joten syyyhteys on kiistaton.
Olet persoona, jonka pää ei kestä maailmankuvan muuttumista. Siksi kaikki sellainen tieto, joka toimii niin, aiheuttaa sinussa persekipuja ja pukamien poksahteluita, ja kommenttisikin ovat silkkaa vittuilua. Oisko sun aika hakeutua hoitoon?
- Anonyymi
Eiköhän siellä ole jo uusi "pandemia" suunnitteilla kun meni uusi pandemiasopimus läpi, WHO:lle kaikki valta. :(
- Anonyymi
Lehtosen olisi syytä kertoa onko hänellä jotain sellaista tietoa mitä meille ja salmiselle ei ole kerrottu?🤔🤨🙄
- Anonyymi
Aika moneen meilläkin kuollaan. Monien sairauksien yhteiseen lopputulemaan. Mikä sitten on se viimeinen niitti. Vanhusten lääkedosetteja tutkimalla totuudesta saisi edes joltisensorttista vihiä.
- Anonyymi
Täyttä hysteeristä paskaa. HUS:n hysteerikkolääkäreiden meuhkaaminen yhdestä hivenen ärhäkämmästä virusflunssasta on aikaansaanut mittavat tuhot niin sairaanhoidossa, julkisessa taloudessa, yksityissektorin yrityksissä sekä yksittäisten hysteriaan taipuvaisten kansalaisten työkyvyssä.
Seuraavaksi HUS:n Lehtonen ja se yksi naislääkäri Ruotsalainen varmasti taas vaativat maskipakkoa ja liikkumisrajoituksia. Mitenkäs Kiinassa? Kiinassa kaikki käyttävät maskia aivan kroonisesti eli vuodesta toiseen, kaikkialla. Silti sitä koronaa vaan esiintyy, eikä maskit eikä muut toimet estä mitään. Maski on äärimmäisen haitallinen keuhkoille ja ihmisen immuniteetille, samoin jatkuva sairaalloinen läträäminen käsideseillä. Kiinassa vielä hullulla tavalla suihkutellaan desinfiointiaineita kaikkialla ja kaikkialle, tuhoten luontainen tärkeäkin bakteerikanta. Pian maapallolle sikiää uusia superviruksia ja bakteereja kun ylihysteerisesti eletään.- Anonyymi
Väestön vähennys menossa, eiköhän seuraava "pandemia" ole jo suunnitteilla kun saivat uuden pandemiasopimuksen läpi.?
Kuolleisuus lisääntynyt, huippu kuntoisia nuoria urheilijoita saa jatkuvalla syötöllä sydänkohtauksia, kaikki perus pöpöt ovat muuttuneet vaarallisiksi valtamedioiden mukaan (immuniteetti huonontunut?), syövät lisääntyneet, monet tuntuvat olevan kokoajan sairaina, sairauksien kestot pidentyneet?
Vanhuksien ja huumeiden piikkiin kaikki?
Kummasti muuttui heti rokotusten jälkeen?
- Anonyymi
Tämän rokotteen huhutaan lisäävän myös syöpiä onko vielä mitään tilastoja?🤔🤨🙄
- Anonyymi
Meinaat että haluavat tehdä tästä tilastoja? Tuskin
- Anonyymi
Mika Salmisen valehtelua vielä joku uskoo?
- Anonyymi
En usko, enkä kyllä usko Lehtostakaan.
- Anonyymi
Noita lukemia vertaillen.Mikä Norjassa on toisin kun alhaisin kuolleisuusluku.
Lasten rokottamista on syytä todella harkita.Jokin rokote saattaa olla syyllinen kun 2000 luvun alkupuolella muutamanvuoden ikäisten lasten ykköstyypin diabetes lisääntyi.Mikä aiheutti sen ,että elimistö alkoi tuhota itseään.Tuota ei vieläkään ole selvitetty.Jospa kaikki rokotteet eivät kaikille sovikkaan.Onhan meillä lihavia,laihoja,vaaleita,tummia.Pitkiä ,pätkiä jne...voiko kaikille vaikka sama vaate sopia.Ei voi.Nyt rankimmasta päästä nykypäivän rokotteet joita on saatavilla jos mihin.
Ei riitä perusteeksi ,että ottakaa kun on varastossa.
Kokonaisuutta olisi paras huomata ja perusasiat.Jokainen ihminen on yksilö.Eli rokote ei voi olla mikään massa tuotetta kaikille sama.Monet nöyrästi hakevat jos
näitä lähes pakolla suositellaa.Olihan aikoinaa nöyriä keskitykseen päätyviä. - Anonyymi
Jo se ettei taudin etenemistä maahan edes pyritty estämään kertoo paljon?🤔🤨🙄
- Anonyymi
>>Jo se ettei taudin etenemistä maahan edes pyritty estämään kertoo paljon?<<
Ja se, että luulee nykyisessä maailmassa jotenkin voitavan eristäytyä johonkin omaan kuplaan kertoo vielä enemmän.
- Anonyymi
Hyvin tyrmätty. "Lehtosen mukaan asiaa on kuitenkin vaikea varmuudella todentaa.
– Ongelma on, että koronatestausta on vähennetty Suomessa niin paljon, että meillä ei ole enää mitään käsitystä siitä, mikä on kuolemien osuus koronatartunnan saaneista, hän sanoo."
Ilmankos mediassa ei ole ollut juttua, miten korona todetaan tieteellisen täsmällisesti laboratoriotestissä. Asiantuntijat näkevät näkyjä tutkiessaan näkymättömiä.- Anonyymi
Eipä näillä olla enään merkitystä, uuden pandemia sopimuksen myötä WHO:lla ( Bill Gates, joka rahoittaa lähes kaiken) on nyt valta ihmisten kerhoihin pandemia tilanteissa.? Omasta kehosta emme saa enään silloin päättää.? Miksi valtamediat vaikenevat tästä?
- Anonyymi
Mika on niitä harvoja, joka haluaa imeä Petteriä.
- Anonyymi
>>Vai että korona aiheuttaa verisuonitukoksia<<
Kyllä vaan ja tuo havainto oli ensimäisiä oppeja mitä koronan hoidosta saatiin ja opittiin.
Etkö todella tiennyt? - Anonyymi
Miksei estetty koronan pääsyä Suomeen?
>>3.1.2 Viruksen saapuminen Suomeen
Rajojen yli Suomeen tuli viruksen kantajia melko pitkään, koska viruksesta tiedettiin vain vähän ja tilannekuva oli epäselvä. Rajatoimenpiteet viipyivät, kunnes rajat suljettiin maaliskuun puolivälissä.
Kesti jonkin aikaa hahmottaa, että maahan tulee paljon tartunnan saaneita matkustajia lentoasemien, satamien ja maarajojen kautta. Tilanne oli uusi, eikä siihen ollut varauduttu. Taustalla oli kansainvälinen terveysturvallisuusviranomaisten aikaisempi konsensus siitä, että rajatoimilla ei voida kuin korkeintaan hidastaa hengitysteitse leviävän virustaudin leviämistä.
Harjoittelu oli aiemmin liittynyt esimerkiksi siihen, että jollakin lennolla saapuu vain yksittäisiä taudinkantajia. Suomessa ei ollut suunnitelmia siitä, miten ja mihin voitaisiin sijoittaa karanteeniin iso joukko tartuntataudille altistuneita matkustajia.
Tarvittavat toimenpiteet olivat monimutkaisia ja vaikeita. Suomen kansalaisia ja Suomessa pysyvästi asuvia kehotettiin palaamaan ja heidän piti halutessaan päästä kotiin. Lisäksi rajojen yli kulkee koko ajan välttämätöntä tavaraliikennettä kuljettajineen sekä tarpeellista työvoimaa. Lentoasemalla kulkee myös vaihtomatkustajia.
Aluksi testauskapasiteettia oli vain vähän, ja erityisesti rajalla testaaminen vaatii paljon ammattihenkilöstöä, jolle on tarvetta muuallakin. Testitulosta ei myöskään saa saman tien, joten aukoton toimintamalli olisi vaatinut järjestettyjä jatkokuljetuksia ja karanteenimajoituksia.
Oli puhetta myös karanteenia vastaavista olosuhteista, joihin ihmisiä pyrittiin ohjaamaan muun muassa lentoasemakuulutuksilla.
THL:n arvio helmikuun alussa oli, että vain viidennes tartunnan saaneista olisi mahdollista tunnistaa rajalla<< - Anonyymi
"Tilastot kertoo harvinaisen selvästi, kuinka ylikuolleisuus alkoi nousta ensimmäisen mRNA-piikityksen jälkeen"
Valhetta ja roskaa.
Alkuperäinen: https://www.euromomo.eu/graphs-and-maps
Selityksien kanssa: https://aijaa.com/QBsude
- Ennen ensimmäsiä rokotuksia ylikuolleisuus nousee jo syys-lokakuulla 2020 suureksi.
- Kun rokotukset riskiryhmille alkavat, ylikuolleisuus putoaa normaaliksi kevättalven ja kevaaän 2021 aikiana.
- Rokotuksien kuolleisuutta voimakkaasti vähentävä vaikutus on kristallinkirkas, ks graafit.
EUROMO:
>>EuroMOMO is a European mortality monitoring activity, aiming to detect and measure excess deaths related to seasonal influenza, pandemics and other public health threats.<<
- Perustuu Euroopan maiden virallisiin tilastoihin. - Anonyymi
Kyllä ollaan vielä ylikuolleisuuden puolella verrattuna pandemiaa edeltävään aikaan. Ylikuolleisuus 2024 vs. 2019 on 7,5%. 2019 kuoli ~54000 henkeä ja 2024 ~58000 henkeä. 2024 koronaan kuoli arviolta 1000-1200 henkeä, mikä on 1,7% - 2,0% kaikista kuolleista. Tämä on kuitenkin vähän hämärää, kun ei ole varmuutta, kuinka moni kuolema johtuu koronasta, kuinka moni koronan kanssa ja kuinka moni koronarokotteesta tai rokotteen ja taudin yhteisvaikutuksesta.
Tähän mennessä tämän vuoden koronakuolleisuus on 12 henkeä, kun viime vuonna tähän mennessä niitä oli 350. Tämän perusteella ollaan menossa melkoisen nopeasti kohti pandemiaa edeltävään ylikuolleisuusasteeseen. Tämän perusteella tänä vuonna kuolee koronaan vain jopa alle 100 henkilöä, mikäli ei tule jotain selittämätöntä tartuntapiikkiä ja uutta varianttia.
Tästä saa hyvän kuvan ylikuolleisuuden kehityksestä vuositasolla.
2020:
- ylikuolleisuus 2,8%
- 1500 kuolemaa enemmän kuin 2019
- 558 koronakuolemaa
2021:
- ylikuolleisuusaste 3,3%
- 1855 kuolemaa enemmän kuin 2020
- 952 koronakuolemaa
2022:
- ylikuolleisuusaste 9,7%
- 5560 kuolemaa enemmän kuin 2021
- 4349 koronakuolemaa
2023:
- ylikuolleisuusaste -3,0%
- 1880 kuolemaa VÄHEMMÄN kuin 2022
- 2200 koronakuolemaa
2024:
- ylikuolleisuusaste -5,4%
- 3328 kuolemaa VÄHEMMÄN kuin 2023
- arvio koronakuolleista 1000-1200 kuolemaa
Vuoden 2021 ja 2022 välinen huima hyppäys koronakuolemissa voi selitty deltavartiantilla, joka rantautui suomeen 2021 kesällä. Taudin paheneminen voi myös selittyä rokotehaitoilla, koska kun laittaa päällekäin käyrät kuolemista ja rokotusajankohdat, niissä on selvä yhteneväisyys, sillä jokaisen rokotuskierroksen jälkeen tapauskäyrässä on jyrkkä ja korkea piikki. Rokotteessa on se huono puoli, että sen haittavaikutukset on samat mitä koronavirus aiheutta. Eli jos potilas kuolee keuhkoveritulppaan, kuolinsyyksi tulee keuhkoveritulppa, ja jos potilas on silloin sairastanut oireista koronaa, kuolinsyyksi voi myös tulla "korona". On jopa mahdotonta selvittää, onko se ollut rokote, joka on liimannut punasoluja klimpeiksi, vaiko virus.- Anonyymi
Mahtavaa.
Olen itse ottanut esimerkiksi jo 40v sitten kerrotun tilastoharhan, eli jäätelön.
Kun jäätelön myynnin käyrän ja hukkumistiaston laittaa päällekkäin niin huomaa ihan selvän yhtenäisyyden, eli ei voi kun vetää johtopäätös että jäätelö hukuttaa.
Et näemmän ota mitenkään huomioon sitä että korona esiintyi samalla lailla vuodenaikojen mukaan kuin influenssakin.
Mutta mikä hassua niin rokotuksetkin ajoitetaan juuri näiden vuodenaikavaihtelujen mukaan.
Pitäisikö rokotukset ajoitaa sitten jollekkin muulle vuodenajalle jottei nämä sattuisi yhteen.
Ai niin sitten vedettäisiin johtopäätös että 6kk rokotusten jälkeen tulee kuolinaalto.
En tiedä, eikö ihmisille enään opeteta kriittistä suhtautumista tilastoihin vai miksi näitä teoreetikkoja tupsahtaa koko ajan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mahtavaa.
Olen itse ottanut esimerkiksi jo 40v sitten kerrotun tilastoharhan, eli jäätelön.
Kun jäätelön myynnin käyrän ja hukkumistiaston laittaa päällekkäin niin huomaa ihan selvän yhtenäisyyden, eli ei voi kun vetää johtopäätös että jäätelö hukuttaa.
Et näemmän ota mitenkään huomioon sitä että korona esiintyi samalla lailla vuodenaikojen mukaan kuin influenssakin.
Mutta mikä hassua niin rokotuksetkin ajoitetaan juuri näiden vuodenaikavaihtelujen mukaan.
Pitäisikö rokotukset ajoitaa sitten jollekkin muulle vuodenajalle jottei nämä sattuisi yhteen.
Ai niin sitten vedettäisiin johtopäätös että 6kk rokotusten jälkeen tulee kuolinaalto.
En tiedä, eikö ihmisille enään opeteta kriittistä suhtautumista tilastoihin vai miksi näitä teoreetikkoja tupsahtaa koko ajan?Puhut vähän, mutta paskaa. Et näemmä tajua ottaa ollenkaan huomioon, että tilastokäyrät on aihekohtaisia ja tässä tapauksessa 'koronatilasto' modostuu virallisten koronatestien, sairaalatutkimusten ja kuolintodistusten mukaisesti. Eli kun tehdään tilastokäyrää koronasta, se on koronan tilastokäyrä, missä sun influenssallas ei ole mitään tekemistä.
Et myöskään ymmärrä ajoituksista mitään, koska olet yksinkertainen tomppeIi. Koronan alussa ei ollut tietoa, onko siinä kausivaihtelua. Siksi rokotussuunitelmaa ei tehty kausiluontoiseksi. Koko epidemian aikana ei myöskään ollut tietoa, milloin mahdollisesti tulee uusi variantti. Siksikään rokottussuunnitelmaa ei tehty kausiluontoiseksi. Rokotetta kehitettiin jokaisen variantin löytämisen jälkeen ja rokotussunnitelma oli alusta asti kattaa koko vuosi ja mahdollisimman kattavalla peitolla.
Sinä heität mentaalisen faceplantin niin että läsähtää väittämällä, että rokotusten jälkeen näkyvät tapauspiikit on kausivaihtelua ja influenssa mukana. Eikö yhtään hävetä olla noin typerä? En tiedä, eikö sulla ole kupolissas normaalia ajattelukykyä ja päättelykykyä vai miksi tupsauttelet aivotuhnujas?
- Anonyymi
"Vuoden 2021 ja 2022 välinen huima hyppäys koronakuolemissa voi selitty deltavartiantilla, joka rantautui suomeen 2021 kesällä."
Se selittyy osin myös hallituksen poliittisella päätöksellä, jossa koronasulku purettiin kevytmielisesti vaikka ylikuolleisuutta aigheuttava pandemia oli edelleen voimissaan:
- - - - -
2021
Toukokuu – tiukat rajoitukset poistetaan
• Epidemian nopean kiihtymisen uhan takia asetetut lisärajoitukset poistuvat ja
palataan alueellisiin toimiin
• Lasten ja nuorten ryhmäharrastustoiminta ulkona voi alkaa
• Julkisia ja yksityisiä tiloja avataan (mm. kirjastot ja museot)
• Työmatkaliikenne EU-alueella sallitaan
Riskiryhmät ovat saaneet 1. rokoteannoksen.
-
Kesäkuu – alueelliset rajoitukset puretaan asteittain
• Kokoontumisrajoituksia lievennetään
• Ravintoloiden asiakaspaikka- ja aukiolorajoituksia lievennetään
• Aikuisten ryhmäharrastustoiminta ulkona voi alkaa
• Yleisötilaisuudet osallistujarajoituksin alkavat
• Sisärajavalvonta päättyy
• Jalkapallon EM-kisat -lopputurnaus (massatartuntoja kisaturisteilla)
Työikäisen väestön 1. annoksen rokotekattavuus on suurempi kuin 50 prosenttia.
-
Heinäkuu – rokotekattavuus kasvaa
• Kokoontumisrajoituksia lievennetään ja poistetaan
• Yleisötilaisuuksien osallistujarajoituksia lievennetään ja poistetaan
Työikäinen väestö on saanut 1. rokoteannoksen sekä ikääntyneet ja riskiryhmät saaneet 2.
-rokoteannoksen (heinä-elokuu).
-
Elokuu – rokotekattavuus kasvaa
• Kolmansien maiden työmatkaliikenne avataan mahdollisesti
Työikäinen väestö on saanut 1. rokoteannoksen sekä ikääntyneet ja riskiryhmät saaneet 2. rokoteannoksen (heinä-elokuu).
https://www.worldometers.info/coronavirus/country/finland/
- - - - -
Mutta eihän näillä ole mitään tekemistä kesällä 2021 kasvaneiden tartuntalukujen ja kuolemantapausten määrän kanssa, kerran syy on vain ja ainoastaan koronarokotteissa.
(sarc.)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273613- 412459
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut362294Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72057Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431572- 381519
- 131309
- 1271302
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2661275Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451265