Lapsen välillä hyvin, kyttääviä valvojia sietämällä

Tämän päivän tapaamisessa olin hyvin pojalleni. Alussa puhuttelin valvojia puhumalla päälle ja esittämällä kysymyksen tavaroiden siirtämisestä sisälle etukäteen. Se johtuu siitä, etten halunnut olla kohdeltu holhouksella ja kyvyttömänä. Korostan omaa määräysoikeuttani. Tapaamisen aikana nainen kuulosti hyvin jyrkältä ja pakottavalta. "Nyt laita ne sakset piiloon, ennen kuin sattuu jotain!". Olin Toivon kanssa ihan lähekkäin lautasen ääressä. Vastasin tädille pari kertaa rauhallisesti kritisoiden, "oliko tämä saksen käyttö valvottua täti sinun mielestäsi valvottua"? Täti sanoi kyllä. Kysyin sitten, että "No miksi sinä sitten olet huolissasi"? Laitoin kenkää jalkaan ja puhuin lapselle sydämellisesti ja hän vastaili. Täti huusi, "nyt pitää siirtää tavarat pois, kello on jo yli 12 ja täällä on näin tiukasti mitoitettu tämä". Hän kehotti sitä useasti myös 11.50 lähtien. Vastasin rauhallisesti ja kriittisesti "jos täti et huomannut, minulla oli vasemman kengän laitto käynnissä". Valot olisi saanut sammuttaa pimeässä loistavan Haribo-kalenterin testaukseksi, mutta ovea ei saanut laittaa kiinni. Kysyin ja varmistin asiat konfliktin välttämiseksi valvojan kanssa. Viereisessä huoneessa oli kaksi vartijaa. Pelkään sitä, että toinen nainen kirjoittaa, että isä uhkaa saksilla eikä suostu vastaamaan valvojalle tahallaan. Kaikki oli hyvin lapseni ja minun välillä, mutta vain valvojan ammattiote kuvasti totaaliyhteisöä ja uhkaa. Olin Toivon lähellä ja pidin sylissä, toistelin kannustavia sanoja, kuuntelin, sain hänet rentoutumaan. Kosketus ja fyysinen läheisyys ovat tärkeitä stressinhallintatapoja. Toivon ähky ja tärinä lakkasi lähellä ololla. Tapaamisen puolivälissä hän heilutti jalkoja ja istui levottomasti. Tämä stressi on syntynyt sijaiskodissa. Hän elehtii ja liikkuu. Silloin silitin hänen päätään. Hän piti päätään paikallaan rinnallani, mutta jatkoi jalkojen heiluttamista. Häneen on vaikuttanut sijaiskodin olosuhteet ja isän lähteminen tavalla, jota ei ollut nähtävissä levollisessa ja terveessä lapsessa ennen sijoitusta 8/2020 eikä viimeksi nähdessämme toisemme 2/2022. Kun hän on seurassani, hän rauhoittuu, mutta pysyvä levollisuus syntyy sitten, kun hän tietää saavansa pysyä seurassani. Kun kerroin, että ...setä hakee hänet, hänen ilmeensä palasi pohtivaksi. Hänestä tuntuu ehkä, että hänen piti tottua isän tulemiseen ja miten hän voi taas tottua ... tulemiseen. Lopussa setä sanoi hei Teemu. Otin hänen kätensä käteeni ja sanoin, kamppailen sortoon alistumisen ja lapseni unohtamisen välillä. Meitä kohdellaan väärin. En ole ansainnut tätä. Korjataan tilanne. Setä sanoi "olen joutunut tähän tahtomattani ja kuulosti olettavan, että Toivo pysyy siellä täysi-ikäisyyteen asti. Sama valvoja tuli viime töikseen käskemään setää, että "jätetään tämä tähän". Valvoja kohteli minua niin kuin olisin järjestäytynyt, vaikutusvaltainen ja uhkaava lastensuojelun haastaja.

11

90

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sama valvoja tuli viime töikseen käskemään setää, että "jätetään tämä tähän". Sävy oli sedälle kuitenkin kehottava, hymyilevä ja tasavertainen. Minulla on sille kolme teoriaa 1. Hän yritti välttää autossa jo istuvan ja innokkaasti Switchiä pelaavan Toivon näkevän lasin takaa minun itkevän, jota tein 2. Hän yritti pitää manipuloivan psykopaatin teeskentelyn kontrollissa tai 3. Hän yritti estää minua vaikuttamasta sijaisvanhemman mielipiteeseen lastensuojelun auktoriteetin kannalta kielteisesti. Valvoja kohteli minua niin kuin olisin järjestäytynyt, vaikutusvaltainen ja uhkaava lastensuojelun haastaja

      • . 4. On neljäskin. Valvoja piti vain yllä autoritaarista rutiinia tässä vaiheessa. Hän moikkasi minua ja piti tätä ilmeisesti hyvänä tapaamisena.5. En saa puhua sijaisvanhemmille ilman sossuja, koska se vaarantaa valvonnan.


      • ajatuksetovatilmaisia kirjoitti:

        . 4. On neljäskin. Valvoja piti vain yllä autoritaarista rutiinia tässä vaiheessa. Hän moikkasi minua ja piti tätä ilmeisesti hyvänä tapaamisena.5. En saa puhua sijaisvanhemmille ilman sossuja, koska se vaarantaa valvonnan.

        Kun valvoja alkoi vaatia pakkaamista, Tuolloin kerroin Toivolle kartalta kodin sijainnin ja hän keksi valtatien, ai tuosta me ajoimme tuonne. Valvoja veti syvään henkeä ja alkoi vaatia pakkaamista. Luulen, että hänestä lapsia pitää komentaa eikä kohdella näin tasavertaisena. Minusta pitää, koska se lisää luottamusta, luo terveen psyyken ja auttaa oikean ja väärän erottamisessa.


      • ajatuksetovatilmaisia kirjoitti:

        Kun valvoja alkoi vaatia pakkaamista, Tuolloin kerroin Toivolle kartalta kodin sijainnin ja hän keksi valtatien, ai tuosta me ajoimme tuonne. Valvoja veti syvään henkeä ja alkoi vaatia pakkaamista. Luulen, että hänestä lapsia pitää komentaa eikä kohdella näin tasavertaisena. Minusta pitää, koska se lisää luottamusta, luo terveen psyyken ja auttaa oikean ja väärän erottamisessa.

        Lisäksi tieto isän ja omasta fyysisestä sijainnista auttaa jaksamaan eroa.


      • Anonyymi

        Minäkin olen pelaillut Switchillä paljon. Osta Toivolle Pokemon Sword tai Pokemon Shield peli.


    • Sain uuden rajoittamispäätöksen. Parikymppinen naissossu ja tämän miespari yrittivät lukea minulle puhelimessa sen koko päätöksen. Väistin sen pyytämällä nimeämään huolia yksitellen myöhemmin. Pyysin kertomaan niitä jokin toinen kerta. Nainen kutsui sitä hyväksi ideaksi, että myös valvoja sanoo minulle huolia, mutta ei pitänyt siitä, etten antanut lukea päätöstä. Sanoin, etten edes muistaisi ongelmia, jos luet ne minulle näin. Pyysin ystävällisesti toimimaan näin. Sanoin, että psykologiassa on hyvä lähestyä potilasta kasvokkain asia kerrallaan ja siten voisin reflektoida ja muuttaa itseäni. Nainen sanoi, ettei tiedä voiko hän keskustella, jos olen kiinni huostaanotossa. Halusin sanoa, että sen syythän määrittävät nykyistä tilannetta, mutta sanoin vain sitoutuvani korjaamaan uusia huolia. Tämä tarkoittaa, ettei sossu halua käydä keskustelua asioiden totuudesta ja epätosien väitteiden korjauksesta. Saan nähdä Toivoa nyt vain kerran kahdessa kuukaudessa ja soittaa kerran viikossa. Puhelut taas ovat naurettava tapa läheisyyteen 4-vuotiaan kanssa. Sanoin, että minä teen Toivolle hyvän olon ja hän on itse samaa mieltä. Sanoin toivovani, että tämän tapaamisen perusteella hekin ovat samaa mieltä. He eivät olleet. sanoin, että miksi niiden pitäisi olla niin vakavia, että tarvitaan rajoittamis- ja huostaanottopäätöksiä. He eivät vastanneet. Sanoin, että sitoudun korjaamaan heidän asettamiaan huolia ja toisaalta haluam korjata heidän tekemiään epätosia väitteitä, mutta että tällä ei ole nyt väliä. Sanoin, että suhteeni Toivoon on yhtä hyvä kuin ennen avioeroa ja Toivon kokemus siitä on sama. Huostaanotto ei johtunut siitä vaan suhteestani äitiin ja teihin, lastensuojeluun. Minä kieltäydyin yhteistyöstä avohuollon sossun kanssa. Edellinen rajoituspäätös helmikuussa johtui siitä, että toruin valvojia siitä Toivon lähdettyä, että he eivät kirjoittaneet rehellisesti positiivisia asioita 5 kk viikkotapaamisten aikana. Sanoin, että se oli rehellistä! Sossu sanoi, että se ei johtunut siitä ja vaati saada kuulla, että luinko päätöksen. Sanoin listanneeni heidän väitteensä. Tuolloin viikkotapaamiset vähennettiin kuukauden välein eli useammin kuin nyt. Se menee huonompaan suuntaan. Sanoin katkaisseeni yhteydenpidon Toivoon ja heihin. Hän reagoi painokkaasti "niin teit". Sanoin tehneeni sen siksi, etten tiennyt pystynkö siihen enää. Se oli kuitenkin tärkeä asia: He valehtelivat minun ja poikani terveydestä ja rajoittivat hyvää yhdessäoloamme. Nyt näyttää siltä, että he keksivät lisää väitteitä, joita minun pitäisi todistaa vääräksi. Kysyin, haluavatko he korjata asioita, jotta Toivo voi palata kotiin? Hän sanoi, ettei voi... minä keskeytin ja sanoin, niin, sinä et voi. Halusin korostaa sitä, etten puhu korjatakseni epätosia väitteitä vaan sitoutuakseni korjaamaan esitettyjä huolia. Sanoin, etten tiedä oletteko te vieraannuttajia vai ette, mutta nyt aion sitoudun korjaamaan kaiken mitä sanotte, ja se on syy sille, että palasin yhteydenpitoon Toivon ja sossun kanssa. Sanoin, ettei niiden todistamisella ole nyt väliä. Nainen yritti sanoa, että tämä ei voi olla heidän käskemistään, koska he eivät voi olla varmoja siitä, että todella haluan muuttua. Toistin taas sen, että minä haluan sitoutua korjaamaan asiat, jotka te esitätte. Käykö teille intti vertauskuvaksi? Olin tekstannut, että kasvokkain asiat voidaan purkaa paremmin, ja nainen halusi nyt sitä itsekin, vaikka hän oli ehdottanut molempia, puhelua ja tapaamista. Nyt Yritin välttää tapaamiseen matkustamisen ja perustelin, että siellä on kaksi virkailijaa ja tämä kuulostaa asialliselta. Näinkin voi puhua rationaalisesti. Uusi nrajoittamispäätös annettiin tavattuani poikani kerran 9 kk tauon jälkeen 2 h ja poikani piristyi siellä.Miten huonosti tapaaminen voi mennä, että lasta pitää estää tapaamasta minua useammin? Sanoin, että nyt kun te keksitte lisää ongelmia, vaikka minusta ja Toivosta kaiken pitäisi olla hyvin, niin en tiedä, miten voin vastata, mutta aion tehdä niin kuin minulle sanotaan. He kysyivät, mitä mieltä olen uudesta rajoittamispäätöksestä ennen syiden tarjoamista. Sanoin, että se on väärin. Asetan itseni näin alttiiksi mille tahansa. Nainen sanoi näin "me voisimme alkaa nyt työstämään tätä tällä tavalla", joka viittaa johonkin loogiseen progressioon. Heistä ongelma onkin siis minun toimintani lapsen kanssa , tai niin he ovat kääntäneet avioeron ja viranomaisvastaisuuteni, koska sillä voi perustella heidän halunsa estää kotiutuminen. Jos osaan toimia oikein, se johtaa kotiutumiseen, tai sitten se johtaa johonkin sellaiseen, mitä sossu haluaa.

      Aion listata uudet A teot B B vääristelyt ja C oman selitykseni. Sossu ei halua kuulla siitä.

    • Heistä ongelma onkin siis minun toimintani lapsen kanssa , tai niin he ovat kääntäneet avioeron ja viranomaisvastaisuuteni, koska sillä voi perustella heidän halunsa estää kotiutuminen. Eli heti kun tapasin Toivon ekaa kertaa yksin ilman äitiä, minulle tehtiin rajoittamispäätös, eikä se muka johtunut käytöksestäni valvojia kohtaan. Nyt kun tapasin 9 kk jälkeen, sain pahemman rajoituspäätöksen. Sossut antoivat rajoittamispäätökset asioista, joista he eivät ole koskaan sanoneet huostaanotto- tai rajoittamispäätöksissä tai avohuollossa, en ole koskaan kieltäytynyt ja joissa lapsi oli tyytyväinen. He näyttelevät nyt ongelmantunnistajia, jotka muka ilmaantuvat kahdella tapaamisella ja he haluavat suojella lasta niiltä ja autta minua korjaamaan niitä. Tai vieraannuttamaan minut, jos en suostu, tai koska niiden järkeily on väärää ja todisteetonta. Koska onnistuin karkaamaan yhteistyöstä heti aluksi silloin, kun he pyysivät äitiä ja lasta tapaamaan erikseen minusta, en antanut heidän vielä todistaa sitä, että minusta aletaan keksiä erillisiä huolia. Sossu sanoi vuosi sitten vain, että he eivät pysty seuraamaan äitiä ja lasta, jos minä olen siellä. Minusta taas lapselle oli hyvä, että molemmat vanhemmat tulevat niin kuin oikeassa kodissa.

      Jos osaan toimia oikein, se johtaa kotiutumiseen, tai sitten se johtaa johonkin sellaiseen minun kannaltani kielteiseen, mitä sossu haluaa.

      Aion listata uudet A teot B B vääristelyt ja C oman selitykseni rajoittamispäätöksistä. Sossu ei halua kuulla siitä

      • Siis vain kerran 2kk. Luulin, että laki määrää minimin kerran kuussa


    • 9.12.22 Sain uuden rajoittamispäätöksen.

      Parikymppinen naissossu ja tämän miespari kysyivät, mitä mieltä olen siitä. En tuntenut miestä. Vastasin, että näille asioille on kaksi lähestymistapaa. Joko korjaan teidän tekemiänne epätosia väitteitä tai sitoudun korjaamaan esittämiänne ongelmia. He yrittivät lukea minulle puhelimessa koko päätöksen. Väistin sen pyytämällä nimeämään huolia yksitellen myöhemmin. Pyysin kertomaan niitä jokin toinen kerta. Nainen kutsui sitä hyväksi ideaksi, että myös valvoja sanoo minulle huolia kasvotusten, mutta ei pitänyt siitä, etten antanut lukea päätöstä. Sanoin, etten edes muistaisi ongelmia, jos luet ne minulle näin. Pyysin ystävällisesti toimimaan näin. Sanoin, että psykologiassa on hyvä lähestyä potilasta kasvokkain asia kerrallaan ja siten voisin reflektoida ja muuttaa itseäni.

      Nainen sanoi, ettei tiedä voimmeko me keskustella, jos olen kiinni huostaanotossa. Halusin sanoa, että sen syythän määrittävät nykyistä tilannetta, mutta sanoin vain sitoutuvani korjaamaan uusia huolia. Eli hänestä kielteistä on nyt päätösten syiden ohittaminen, vaikka hän ohittaa vastineeni huostaanoton syihin.

      Tämä tarkoittaa, ettei sossu halua käydä keskustelua asioiden totuudesta ja epätosien väitteiden korjauksesta.

      Saan nähdä Toivoa nyt vain kerran kahdessa kuukaudessa ja soittaa kerran viikossa. Nainen kuulosti empivältä, niin kuin heittäen 2 kk lonkalta. Puhelut taas ovat naurettava tapa läheisyyteen 4-vuotiaan kanssa. Sanoin, että minä teen Toivolle hyvän olon ja hän on itse samaa mieltä. Sanoin toivovani, että tämän tapaamisen perusteella hekin ovat samaa mieltä.

      He eivät olleet. Sanoin, että sitoudun korjaamaan heidän asettamiaan huolia ja toisaalta haluan korjata heidän tekemiään epätosia väitteitä, mutta että tällä ei ole nyt väliä. Sanoin, että suhteeni Toivoon on yhtä hyvä kuin ennen avioeroa ja Toivon kokemus siitä on sama. Huostaanotto ei johtunut siitä vaan suhteestani äitiin ja teihin, lastensuojeluun. Minä kieltäydyin yhteistyöstä avohuollon sossun kanssa. Mies ja nainen nauroivat sille puhelimessa, ei, ei, ha ha.

      Edellinen rajoituspäätös helmikuussa johtui siitä, että toruin valvojia Toivon lähdettyä siitä, että he eivät kirjoittaneet rehellisesti positiivisia asioita 5 kk viikkotapaamisten aikana. Sanoin, että se oli rehellistä! Sossu sanoi, että se ei johtunut siitä ja vaati saada kuulla, että luinko päätöksen.

      Sanoin listanneeni heidän väitteensä kaikista päätöksistä oman vastineeni kera. En kuitenkaan listannut edellistä rajoittamispäätöstä, koska se oli niin väärin.

      Tuolloin viikkotapaamiset vähennettiin kuukauden välein eli useammin kuin nyt. Se menee huonompaan suuntaan. Sanoin katkaisseeni yhteydenpidon Toivoon ja heihin. Hän reagoi painokkaasti "niin teit". Sanoin tehneeni sen siksi, etten tiennyt pystynkö siihen enää. Se oli kuitenkin tärkeä asia: He valehtelivat minun ja poikani terveydestä ja rajoittivat hyvää yhdessäoloamme. Lisäksi he eivät voi keksiä tekosyitä rajoittamiseen, jos en käy siellä. Nyt kun kävin, sossut torjuivat huostaanoton lopettamishakemuksen ja viikkotapaamishakemuksen Toivon kanssa yhden käynnin perusteella ikään kuin käyttäen valvojaa tahallaan pahan kirjaamiseen. Uusi rajoittamispäätös annettiin tavattuani poikani kerran 9 kk tauon jälkeen 2 h ja poikani piristyi siellä.Miten huonosti tapaaminen voi mennä, että lasta pitää estää tapaamasta minua useammin?

      Minilex: " Joissakin tilanteissa lapsen ja hänen vanhempiensa tai muiden läheistensä tapaamisia voidaan kuitenkin rajoittaa, jos se katsotaan esimerkiksi lapsen kehitystä vaarantavaksi."

      Sossu katsoo, että iloisena kahdelta tapaamiselta lähtevä Toivo on vaarantunut kahden tunnin tapaamisen aikana.

      Nyt näyttää siltä, että he keksivät lisää väitteitä, joita minun pitäisi todistaa vääräksi. Kysyin, haluavatko he korjata asioita, jotta Toivo voi palata kotiin? Hän sanoi, ettei voi... minä keskeytin ja sanoin, niin, sinä et voi. Sanoin, etten tiedä oletteko te vieraannuttajia vai ette, mutta nyt aion sitoudun korjaamaan kaiken mitä sanotte, ja se on syy sille, että palasin yhteydenpitoon Toivon ja sossun kanssa. Sanoin, ettei niiden todistamisella ole nyt väliä. Nainen yritti sanoa, että tämä ei voi olla heidän käskemistään, koska he eivät voi olla varmoja siitä, että todella haluan muuttua. Toistin taas sen, että minä haluan sitoutua korjaamaan asiat, jotka te esitätte. Käykö teille intti vertauskuvaksi?

      Olin tekstannut, että kasvokkain asiat voidaan purkaa paremmin, ja nainen halusi nyt sitä itsekin, vaikka hän oli ehdottanut molempia, puhelua ja tapaamista. Nyt Yritin välttää tapaamiseen matkustamisen ja perustelin, että siellä on kaksi virkailijaa ja tämä kuulostaa asialliselta. Näinkin voi puhua rationaalisesti ja saatte laittaa asiat pöydälle.

      • Sanoin, että nyt kun te keksitte lisää ongelmia, vaikka minusta ja Toivosta kaiken pitäisi olla hyvin, niin en tiedä, miten voin vastata, mutta aion tehdä niin kuin minulle sanotaan. Asetan itseni näin alttiiksi mille tahansa. Nainen sanoi näin "me voisimme alkaa nyt työstämään tätä tällä tavalla", joka viittaa johonkin loogiseen progressioon. Tai sitten hän valehtelee niin. Hän ei anna minun tietää sitä.

        Heistä ongelma onkin siis minun toimintani lapsen kanssa , tai niin he ovat kääntäneet avioeron ja viranomaisvastaisuuteni, koska sillä voi perustella heidän halunsa estää kotiutuminen. Eli heti kun tapasin Toivon ekaa kertaa yksin ilman äitiä, minulle tehtiin rajoittamispäätös, eikä se muka johtunut käytöksestäni valvojia kohtaan. Nyt kun tapasin 9 kk jälkeen, sain pahemman rajoituspäätöksen.

        Teemu Ruskeepää Sossut antoivat rajoittamispäätökset asioista, joista he eivät ole koskaan sanoneet huostaanotto- tai rajoittamispäätöksissä tai avohuollossa, en ole koskaan kieltäytynyt ja joissa lapsi oli tyytyväinen. Kysyin, että miksi niiden uusien huolien pitää olla niin vakavia, että tarvitaan huostaanotto-, kiireellisen sijoituksen ja rajoittamispäätöksiä. Nainen oli puhelimessa hiljaa.

        He näyttelevät nyt ongelmantunnistajia, jotka muka ilmaantuvat kahdella tapaamisella ja he haluavat suojella lasta niiltä ja autta minua korjaamaan niitä. Tai vieraannuttamaan minut, jos en suostu, tai koska niiden järkeily on väärää ja todisteetonta. Koska onnistuin karkaamaan yhteistyöstä heti aluksi silloin, kun he pyysivät äitiä ja lasta tapaamaan erikseen minusta, en antanut heidän vielä todistaa sitä, että minusta aletaan keksiä erillisiä huolia. Sossu sanoi vuosi sitten vain, että he eivät pysty seuraamaan äitiä ja lasta, jos minä olen siellä. Minusta taas lapselle oli hyvä, että molemmat vanhemmat tulevat niin kuin oikeassa kodissa.

        Teemu Ruskeepää Jos osaan toimia oikein, se johtaa kotiutumiseen, tai sitten se johtaa johonkin sellaiseen minun kannaltani kielteiseen, mitä sossu haluaa.

        Aion listata uudet A teot B B vääristelyt ja C oman selitykseni rajoittamispäätöksistä. Sossu ei halua kuulla siitä.

        Luulin, että laki säätää minimin tapaamisiin kerran kuussa.


      • Anonyymi
        ajatuksetovatilmaisia kirjoitti:

        Sanoin, että nyt kun te keksitte lisää ongelmia, vaikka minusta ja Toivosta kaiken pitäisi olla hyvin, niin en tiedä, miten voin vastata, mutta aion tehdä niin kuin minulle sanotaan. Asetan itseni näin alttiiksi mille tahansa. Nainen sanoi näin "me voisimme alkaa nyt työstämään tätä tällä tavalla", joka viittaa johonkin loogiseen progressioon. Tai sitten hän valehtelee niin. Hän ei anna minun tietää sitä.

        Heistä ongelma onkin siis minun toimintani lapsen kanssa , tai niin he ovat kääntäneet avioeron ja viranomaisvastaisuuteni, koska sillä voi perustella heidän halunsa estää kotiutuminen. Eli heti kun tapasin Toivon ekaa kertaa yksin ilman äitiä, minulle tehtiin rajoittamispäätös, eikä se muka johtunut käytöksestäni valvojia kohtaan. Nyt kun tapasin 9 kk jälkeen, sain pahemman rajoituspäätöksen.

        Teemu Ruskeepää Sossut antoivat rajoittamispäätökset asioista, joista he eivät ole koskaan sanoneet huostaanotto- tai rajoittamispäätöksissä tai avohuollossa, en ole koskaan kieltäytynyt ja joissa lapsi oli tyytyväinen. Kysyin, että miksi niiden uusien huolien pitää olla niin vakavia, että tarvitaan huostaanotto-, kiireellisen sijoituksen ja rajoittamispäätöksiä. Nainen oli puhelimessa hiljaa.

        He näyttelevät nyt ongelmantunnistajia, jotka muka ilmaantuvat kahdella tapaamisella ja he haluavat suojella lasta niiltä ja autta minua korjaamaan niitä. Tai vieraannuttamaan minut, jos en suostu, tai koska niiden järkeily on väärää ja todisteetonta. Koska onnistuin karkaamaan yhteistyöstä heti aluksi silloin, kun he pyysivät äitiä ja lasta tapaamaan erikseen minusta, en antanut heidän vielä todistaa sitä, että minusta aletaan keksiä erillisiä huolia. Sossu sanoi vuosi sitten vain, että he eivät pysty seuraamaan äitiä ja lasta, jos minä olen siellä. Minusta taas lapselle oli hyvä, että molemmat vanhemmat tulevat niin kuin oikeassa kodissa.

        Teemu Ruskeepää Jos osaan toimia oikein, se johtaa kotiutumiseen, tai sitten se johtaa johonkin sellaiseen minun kannaltani kielteiseen, mitä sossu haluaa.

        Aion listata uudet A teot B B vääristelyt ja C oman selitykseni rajoittamispäätöksistä. Sossu ei halua kuulla siitä.

        Luulin, että laki säätää minimin tapaamisiin kerran kuussa.

        Teemu, mitä tiktok videoillesi on käynyt? Missä on uudet videot?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3710
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      72
      1944
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1598
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      82
      1243
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1057
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      998
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe