justice4men2

Anonyymi-ap

#justice4men2

Tuollaisen nimen keksin, vaikka se kuulostaakin jossain määrin miesten hiustenhoitotuotteelta.

Jos mennään ajassa taaksepäin, ja nyt kun mietitään sitä että Trumpia syytetään ahdistelusta/raiskauksesta, niin onko sinulle MIES käynyt koskaan niin että NAINEN on ahdistellut. Nyt en tietenkään puolustele tässä millään tavoin Trumpia.

Ajat katsokaas oli taannoin toiset kun yökerhoista haettiin muutoinkin hyvin pitkälti yhden yön seuraa. Niin miehet, kuin naiset. Minua henk.koht. ovat naiset puristelleet genitaalialueita, työntäneet käsiään housujeni sisään, lupaa kysymättä. Kerrankin arviolta n.55-60-vuotias nainen yritti riisua housuni tanssilattian nurkassa oraaliseksin merkeissä, tuolloin olin itse juuri täyttänyt 18v. ja olin vasta ensimmäisiä kertoja baarissa. Naisseurueessa on kikateltu ja kehuttu yhteen ääneen sitä miten ”hyvä perse minulla on” (tästä en loukkaantunut). Syliini istui kerran nuori naishenkilö pubissa täysin yllättäen, ja tokaisi ”nyt lähdetään sun luo nussimaan”. Näitä esimerkkejä kyllä löytyy, ja myös kaveriporukan suusta olen kaikenmoista kuullut. En mielestäni ole mitenkään sen erikoisemman näköinen edes mutta joku ”panovimma” kai naisillakin on olemassa (Nuorgamkin puhui ohjelmassaan jostain ”panorallista”, tmv.).

Nykyään kovasti puhutaan tasa-arvosta, mutta kyseessähän on feministinen seksuaalivallankumous, missä miehet jää auttamatta jalkoihin. Ei ole enää mitään tasa-arvoa, vaan tosiasiassa keski-ikäinen ”cis”-hetero-mies on pahinta ja halveksuttavinta pohjasakkaa. Äärifeministit haluaisivat jopa että poikalapset kastruoitaisiin tahi että näille pistettäisiin hormoneja elimistöön mikä blokkaisi liian testosteronin tuotannon – Kuulostaa terveeltä, eikö?. Luonto on meidät muokannut sellaisiksi kuin mitä me olemme, sitä ei pidä muuttaa, tai jos sellaista edes ehdotetaan niin ihmisoikeusjärjestönhän on jo siihen puututtava. Mies ei esim. pysty imettämään lasta ja se on vaan fakta. Miettiikö kukaan loogisesti näitä asioita enää, vai ohjaako media ja tekoäly ihmisiä? Tuntuu että nykyään mennään vaan tunteet edellä, pyydellään anteeksi omia aivoituksia, ikäänkuin tuuli vaan lepattaisi huulia ja ajatukset kumpuaisi jostain taivaalta ilman omaa harkintaa ja ilman omia rehellisiä mielipiteitä – ”ohhoh, mistäs nuo mietteet tuohon lehahti – kovin pyydän anteeksi, ei ollut minun ajatuksia nämä, mistä lie kumpusivat”…??? Missä on rehellisyys ja rationaalisuus? En minä ainakaan tuollaiseen usko, typeräähän se olisi!” Pysy sanojesi takana, tai ole sitten raukka vaiti! Ei minua ainakaan huijata noilla metodeilla, missä pahimmillaan vielä turvaudutaan kyyneliin.

...JATKUU..

1

179

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ....Olen kovinkin huolissani poikien ja nuorten miesten mielenterveyden puolesta, ja siitä kuinka heitä jo lähtökohtaisesti ikäänkuin syytetään siitä mitä luonnostaan olevat. Pojat syrjäytyvät ja ongelmat senkun lisääntyvät (mm.väkivallan muodossa kun ei ohjata oikeaan suuntaan ja vielä sen lisäksi tuomitaan jo nuoresta lähtien). Lait muuttuvat sellaisiksi ettei pojat pysty enää tekemään niin sanotusti aloitetta, ennenkuin on saatu kirjallinen sopimus aikaiseksi siitä miten ensisuudelma tapahtuu. Vau! Tätäkö tytöt/naiset sitten oikeasti haluaa? Miten romanttista! aivan kuten elokuvissa... ..tulevaisuuden kauhuleffasta nimittäin. Eikö enää olekaan imartelevaa saada huomiota, enkä tarkoita sitä että joku känninen sika tulee ja puristelee persettä, mikä on jo aivan toinen seikka.

      Varainkerääjät huomioi naisia ja tyttöjä erikseen, ennen se oli selkeä ”naiset ja lapset”. Tässä tulee siis esille syrjintä poikia, ja tottakai ennenkaikkea muslimeita kohtaan (miespuoliset muslimit, on sitten kyse poikalapsista, tahi aikuisista miehistä), miten nyt mainosten välissä tapahtuvaa keruuta pystyy tulkitsemaan. Mikäli olet ateisti-hippi tahi kristitty ”maailmanparantaja”, niin mietipä oma ”siunattu” paikkasi yhteiskunnassa (kulttuuri, uskonto), silloin kun et vaan sattumoisin syntynyt ”väärään” maailmankolkkaan, vaan juuri sille oikealle pläntille missä oikeaoppiset/hippi-maailmanparantajat elelevät. Olisiko sinulla muutoin vaihtoehtoja, vai jäisitkö odottelemaan taaanoisia raakalaismaisia ristiretkeläisiä jotka sinut käännyttäisi oikeaoppiseksi ja taivaspaikan saajaksi vaikka kirveellä, tai jotain taianomaista Wicca-noitaa lentelevän taivaalta sateenkaaren yli heittäen ”ihkuja” loitsuja ihmisten päälle. Sitäpaitsi useimmat muslimitytöt/-naiset eivät todellakaan halua olla muuta kuin muslimeja, ja haluavat myös elää niiden arvojen mukaisesti. Kristittyjen fuulaa on jo pitkään harrastettu afrikassakin, vaikkei niin verisesti kuin aikoinaan, vaan käytännössä näin: ”ota raamattu niin saat leivän”.

      Nämä varainkerääjät tuntuu määrittelevän ihmisarvon, eikö? Onko ukranalaisten ihmisten kohtalo pahempi kuin mitä Afrikassa tapahtuu. Siellä soditaan jatkuvasti, ja on sodittu niin pitkään kuin kukaan edes muistaa. Onko eurooppalaisen valkoihoisen ”sivistyneen” ihmisen elämä kuitenkin monen tasa-arvoa puolustavan silmissä arvokkaampi kuin köyhän tummaihoisen? Ja mitä ihmettä se tarkoittaa että noista valkoihoisista eurooppalaisista pitää vielä erotella naaraspuoliset yksilöt. Miehet ja poikalapset sotikoon ja kuolkoon keskenään – melko brutaalia, näitä eurooppalaisia feministisiä arvopohjia ajatellen.

      Mikäli sinulla on jotain kommentoitavaa, niin pyydän että pysyt asiassa. Tänne ei kaivata ääripuolueita (ei feministejä, ei sovinisteja), jotka eivät ymmärrä mistä puhuvat, vaan asiassa pysyviä pohdiskelijoita jotka ymmärtää pointin, ja kunhan pysytään faktoissa. Eikä mitään trolleja (tuo on minulle melko vieras käsite, kun se ennen tarkoitti lasten peikkomaista lelufiguuria). Pysytään asiassa, ok.

      - justice4men2 -

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      92
      1489
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1033
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      391
      885
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      160
      870
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      733
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      727
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe