Nyt, kun Venäjän/Putinin toimet on todettu ja luokiteltu täyttämään roistovaltion merkit, on aika arvailla mitä teatteria ja faktaa tulee jatkossa. Kun Naton pomot suunnittelevat tulevaisuuden kuvaa, ja toteavat että Ukraina otetaan Natoon heti kun se on päässyt eroon Venäläisistä maaperällään, lienee kyseessä Natouho, jolla halutaan ärsyttää Kremlin ryssiä niin äkäisiksi, että he paljastavat jotakin tärkeää länsimaille.
Jo 2000-luvun alussa Putin marmatti Natosta, ja sen haitallisesta vaikutuksesta Venäjään. Muutama vuosi myöhemmin hän totesi alkavansa korjata historiallisia vääryyksiä.
Nythän tilanne on se, ettei Venäjällä ole enää muita "kortteja" kuin ydinaseet, öljy, maakaasu ja jotkut muut luonnonvarat, joita se ei osaa hyödyntää muuten kuin myymällä niitä.
Jos pelisille aletaan, niin kyseessä on kolmas maailmansota, joka palauttaa maailman 50-luvun tasolle, pääosa yli 70 vuoden aineellisesta kehityksestä menetetään. Jäljelle jää tieto ja kokemus, joilla eloon jääneet ihmiset aloittavat muuttuneessa maailmassa niillä alueilla joita ei ole tuhottu ydinsaasteilla.
Mitä Helvettiä Venäjä ja sen diktaattori haluaa?
Eihän Venäjällä olisi joutomaankaan arvoa ilman sivistyneen ja kehittyneen maailman teknologian ja tiedon tukea.
Onko Putin tyhmä, vai paha?
9
211
Vastaukset
- Anonyymi
😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17653876E
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞 - Anonyymi
Varsinkin tyhmä, elää jossain utopiassa, joka ei toteudu koskaan. Haluaa tuhota maailman utopiansa takia. Eli siksi myös hullu. Venäjästä ei ikinä tule maailman johtajaa. Kiina ja Intiakin jo sen estävät. Ja USA ja EU. Kaikki Ajattelevat ihmiset.
- Anonyymi
Paha Putin on pikkuryssienharmiksi ilmoittanut, ettei ole tarkoitus vallata Harkovaa.
Eli ei kykene! - Anonyymi
Aloittajan otsikointi on sairas ja mielipuolinen - onko kirjoittaja itse?? Piikit varmaan otettu kun on kiihko--- emme tosin lukeneet muuta kuin otsikon.
PUTIN ON MAAILMAN RAKASTETUIN JA ÄLYKKÄIN PÄÄMIES - hatun nosto ! - Anonyymi
Zelensky syyttää ”koko maailmaa” Ukrainan puolustuksen epäonnistumisesta Harkovassa !
"Koko maailma" on syyllinen Ukrainan sotilaalliseen epäonnistumiseen pysäyttää Venäjän joukkojen kuluneen viikon jatkunut eteneminen Harkovan alueella. Nyt "koko maailman" autettava Ukrainaa muuttamaan tilannetta. Näin sanoi Ukrainan presidentti Vladimir Zelensky ABC Newsin haastattelussa.- Anonyymi
Se on romahdus tullut neonatsijoukkiolle ja ovat antautuneet järkevimmät.
SE ON PAREMPI OLLA ELÄVÄ PELKURI KUIN KUOLLUT SANKARI - eikö vaan?
- Anonyymi
Suomensukuinen kommunisti .
- Anonyymi
Putinin ongelmat kasvavat:
Alkoholijuomien valtionrekisterin tietojen mukaan votkan tuotanto Venäjällä kasvoi tammikuun ja maaliskuun välisenä aikana 14 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
Vahvojen alkoholijuomien kysynnän kasvu on ominaista kriisikausien aikana Venäjällä.
Aiemmin Venäjällä on raportoitu masennuslääkkeiden ja aborttilääkkeiden käytön kasvusta.
Viinaa sentään riittää. - Anonyymi
Samalla Kiinan ja Venäjän ydinohjukset Kuubaan.
Länsi alkaisi taas syyttämään, vaikka itse raukkamaisesti teki ensin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?1072097Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K1181610- 1241510
En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061347Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop751236Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän4891150- 681145
IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var88953Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9932Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?138876