Kiinan ja Ranskan presidentit tuomitsivat Ukrainan sodan

Ranskan presidentti Emmanuel Macron julkaisi Ukrainan sodan tuomitsevan lausunnon Twitterissä yhdessä Kiinan presidentin Xi Jinpingin kanssa.

Julkaisussa muun muassa sanotaan, että presidentit yhdessä peräänkuuluttavat kunnioitusta Ukrainan alueelliselle koskemattomuudelle ja suvereniteetille.

Lausunto julkaistiin G20-maiden kokouksen yhteydessä.

Suomen entisen Moskovan-suurlähettilään Hannu Himasen mukaan Kiina pelaa tässäkin suhteessa omaa peliään.

– Ilmoitus ei kuitenkaan välttämättä ole niin mustavalkoinen tai joko-tai-asetelma eli Kiina joko tukee tai ei tue Venäjää, Kiina pelaa myös omaa peliään.

Merkittävänä Himanen kuitenkin pitää sitä, että Xi tavannut Macronin lisäksi myös Yhdysvaltojen presidentti Joe Bidenin.

– Ydinasevaltojen yhdessä toiminen on hyvin merkittävää.

Himanen ei usko, että ilmoituksella on mitään välittömiä seurauksia.

– Maat viestittävät Venäjälle ja Putinille monenlaisia asioita. Ehkä tärkein viesti koskee ydinaseita. Ydinaseet ovat Venäjän kannalta oikeastaan ainoa asia, joka tekee Venäjän todella suurvallaksi.

Kiina on tunnettu Venäjän liittolaisena, ja Himasen tulkinnan mukaan Kiinan ei olisi varsinaisesti muuttanut kantaansa.

– Se pelaa omaa peliään ja sillä on omat intressinsä. Kiinan asenne on perinteisesti ollut vakautta korostava ja maiden rajojen alueellista koskemattomuutta korostava.

Presidentti Vladimir Putinin kannalta olisi tietysti tärkeää, että Kiina olisi yhtä mieltä hänen kanssaan.

– Avointa ja rajatonta tukea Ukrainan sodassa Putinin on turha Kiinalta odottaa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ranskan presidentti Emmanuel Macron julkaisi Ukrainan sodan tuomitsevan lausunnon Twitterissä yhdessä Kiinan presidentin Xi Jinpingin kanssa.

Julkaisussa muun muassa sanotaan, että presidentit yhdessä peräänkuuluttavat kunnioitusta Ukrainan alueelliselle koskemattomuudelle ja suvereniteetille.

Lausunto julkaistiin G20-maiden kokouksen yhteydessä.

Suomen entisen Moskovan-suurlähettilään Hannu Himasen mukaan Kiina pelaa tässäkin suhteessa omaa peliään.

– Ilmoitus ei kuitenkaan välttämättä ole niin mustavalkoinen tai joko-tai-asetelma eli Kiina joko tukee tai ei tue Venäjää, Kiina pelaa myös omaa peliään.

Merkittävänä Himanen kuitenkin pitää sitä, että Xi tavannut Macronin lisäksi myös Yhdysvaltojen presidentti Joe Bidenin.

– Ydinasevaltojen yhdessä toiminen on hyvin merkittävää.

Himanen ei usko, että ilmoituksella on mitään välittömiä seurauksia.

– Maat viestittävät Venäjälle ja Putinille monenlaisia asioita. Ehkä tärkein viesti koskee ydinaseita. Ydinaseet ovat Venäjän kannalta oikeastaan ainoa asia, joka tekee Venäjän todella suurvallaksi.

Kiina on tunnettu Venäjän liittolaisena, ja Himasen tulkinnan mukaan Kiinan ei olisi varsinaisesti muuttanut kantaansa.

– Se pelaa omaa peliään ja sillä on omat intressinsä. Kiinan asenne on perinteisesti ollut vakautta korostava ja maiden rajojen alueellista koskemattomuutta korostava.

Presidentti Vladimir Putinin kannalta olisi tietysti tärkeää, että Kiina olisi yhtä mieltä hänen kanssaan.

– Avointa ja rajatonta tukea Ukrainan sodassa Putinin on turha Kiinalta odottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu