ja näki saman kuin Suomesta voi nyt nähdä.
Jumala ehdotti Moosekselle tappavansa koko kansakunnan.
Mooses ei suostunt, minä suostun.
Katsoi Mooses, oli vuorella,
2
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Se on täytetty!
Tuo koko maailman muuttava huuto kuului ristiltä, tuskien keskeltä, vertavuotavan, runnellun Vapahtajan huulilta.
Se oli voittohuuto kuoleman kauhujen keskeltä. Jeesus oli täyttänyt tehtävänsä, jonka oli Isältä saanut. = Hän tuli Taivaan kirkkaudesta ja syntyi lihan ruumiiseen.
Jeesus sovitti syntimme sijaisuhrillaan.
Synnin valta on nyt kukistettu. Saatanan vallat ovat voitetut. Ristillä avattiin tie Jumalan armoon ja rakkauteen. Suurinkin syntinen saa nyt omistaa täyden armahduksen uskon kautta Jeesuksen veriuhriin.
”sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan kirkkautta vailla mutta saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Hänet Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä osoittaakseen vanhurskautensa, koska oli jumalallisessa kärsivällisyydessään jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit.” Room. 3:23-25.
Jeesuksen ylösnousemus kalliohaudasta avasi tien pelastukseen kaikille, jotka ottavat Hänet vastaan. Sinäkin saat aloittaa uuden elämän Jeesuksen kanssa. Saat tulla uskoon ja sitten kasteelle! ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu!” Mark. 16:16.
Golgatalla on ansaittu Sinullekin mahdollisuus uuteen, pyhään ja puhtaaseen elämään Hänen ylösnousemusvoimassaan.
”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä.” Joh. 1:12.
Ristillä on ansaittu vapautus synnistä, saatanasta ja kadotuksesta.
Meille on avattu tie Taivaaseen. – Jeesus Kristus on Herra! Hän on ”Tie, Totuus ja Elämä”!
Ota Hänet vastaan tänään! Jumala kutsuu sinua!
Jeesus on Ainoa Pelastaja!- Anonyymi
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17655534q
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 901260
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1511056En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse63797Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll14750Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli290706- 60694
Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107688Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?39661- 60648
En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt42634