Olisiko suomen nöyryttävä Erdoganin edessä

66

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • Anonyymi

        "Kurditaistelijoilla oli keskeinen rooli jihadistijärjestö Isisin kalifaatin kukistamisessa 2019.

        Marraskuussa 2022 kurditaistelijat ovat joutuneet Turkin toistuvien ilmaiskujen kohteeksi."
        Koska Turkki on yksi ISISin tukijoista ?


    • Anonyymi

      Ei ole tietoa kyseisen miehen taustoista, mutta Turkki ei ole oikeusvaltio.
      Kuka vain voidaan siellä leimata terroristiksi ja lätkäistä seitsemän vuoden
      tuomio ja on epäselvää annetaanko Turkissa jopa kuolemantuomioita.

      Sivistysvaltiossa oikeus päättää voiko jonkun ihmisen palauttaa,
      ei hallitus.
      Suurta ihmetystä herättää, että Erdoganko on Ruotsin Korkein oikeus ?
      Miksi Ruotsi antoi Turkin kävellä oikeuslaitoksensa yii ?
      Millä oikeudella Erdogan vaati ja sai tahtonsa perille ?
      Onko Ruotsilla ja Turkilla luovutussopimus ?

    • Anonyymi

      "Turkin vaatimista ihmisistä suurin osa on Turkin mukaan terroristiliikkeiden jäseniä. Joukossa on myös joitain muista rikoksista, kuten presidentin loukkaamisesta, murhasta tai huumausainerikoksesta, tuomittuja."

      Presidentin loukkaamisesta voi saada vuosien tuomion Turkissa.
      Riittää kun sanot, että presidentti on pelle.

    • Anonyymi

      Erdoğan leimaa kaikki erimieliset terroristeiksi, oli kyse kurdeista, feministeistä tai tasa-arvon puolustajista.

    • Anonyymi

      Ulkoministeri Haavisto on todennut:
      "Voi olla vain yhdet ehdot Nato-jäsenyydelle".

      Turkki pitää Suomea ja Ruotsia pelinappuloina. Erdoğan yrittää saada aseiden tuontikieltoa Yhdysvalloista Turkkiin purettua,

    • Anonyymi

      Lukijalta: Turkin piinaamat kurdit tarvitsevat apua

      Turun Sanomat
      17.12.2019 3:00

      Turkki hyökkäsi Pohjois-Syyriaan kurdien hallitsemaan Rovajoon lokakuussa (koodinimi "Operaatio rauhanlähde"). Erdogan mainitsi syyksi, että sitä osaa Syyriasta hallitsevat kurdit ovat terroristeja, joten raja-alue pitää saada turvalliseksi.

      Kurdit eivät millään tavalla ole häirinneet turkkilaisia. Erdoganilla ei ollut mitään syytä valloittaa Pohjois-Syyrian kurdialuetta. Monet ovat kuolleet alueella tai joutuneet jättämään kotinsa Turkin sotilastoimien takia.

      Kurdit taistelivat Isis-joukkoja vastaan kyseisellä alueella ja ajoivat Isiksen pois Turkin ja Syyrian vastaiselta rajalta. Turkki saa kiittää kurdeja, mutta hyökkäsikin alueelle.

      Turkki on saanut monet maat uskomaan, että kurdit ovat terroristeja, vaikka kurdit ovat asuneet tuhansia vuosia samoilla alueilla Kaakkois-Turkissa, Pohjois-Syyriassa, Irakin, Iranin ja Armenian alueella.

      En voi ymmärtää eikä moni muukaan sitä, että jos puolustaa kotiaan, kotimaataan ja kulttuuriaan, niin leimataan terroristiksi.

      Onko kurdien hätä liian kaukainen monelle suomalaiselle? Useasti tuntuu, että on.

      Turkin hyökättyä Pohjois-Syyriaan kurdeihin kohdistuva vaino ja rasismi on venynyt äärimmilleen Turkissa. Esimerkiksi lokakuussa kurdinuorukainen kuoli vammoihinsa sen jälkeen, kun häntä ammuttiin päähän elokuussa Länsi-Turkissa. Hän oli puhunut ystävänsä kanssa kurdia kadulla.

      Kurdin kieltä ei saa puhua Turkissa, vaikka se on kurdien äidinkieli ja kurdeja asuu Pohjois-Kurdistanissa noin 25 miljoonaa. Monia muitakin tapauksia on tapahtunut kurdeille, jotka ovat keskustelleet äidinkielellään.

      Mutta eiväthän juutalaisetkaan saaneet puhua hepreaa, joten minkälainen maa Turkki on?

      Mielestäni Turkki hallitsee ja häiritsee kurdeja terrorismilla kaikin tavoin.

      Mutta onko kurdien hätä liian kaukainen monelle suomalaiselle? Useasti tuntuu, että on.

      Turkki houkuttelee turisteja upeilla rannoilla, suht edullisella hintatasolla, auringolla yms. Mutta kolikon toinen puoli onkin aivan erilainen, oikeastaan aika hirveä, kun ajattelee, mitä kurdit ja muut vähemmistöt kokevat Turkissa.

      Matkustamalla Turkkiin tai ostamalla turkkilaisia tuotteita tuet turkkilaisten sotaa kurdeja vastaan. Tukemalla kurdeja edistät rauhaa, ihmisoikeuksia, tasa-arvoa ja demokratiaa.

      Älkää enää antako Turkin sotakoneiston tappaa kurdeja. Älkäämme antako kurdilasten itkeä, kun he ovat menettäneet vanhempansa, kotinsa, kotimaansa, elämänsä.

      Ja sitten vielä ihmettelemme, miksi pakolaisia tulee Lähi-idän suunnasta niin paljon. "Operaatio rauhanlähteen" seurauksena noin 200 000 ihmistä on joutunut lähtemään kotiseudultaan pakolaiseksi.

      Yhdessä olemme vahvoja, joten autetaan kurdeja!

      • Anonyymi

        Terroristi-Erdogan on aiheuttanut satojen tuhansien ihmisten pakolaisuuden.


      • Ota kuitenkin huomioon, että PKK on luokiteltu terroristijärjestöksi ei pelkästään Turkissa, vaan myös EU:ssa ja USA:ssa.


    • Lopettaisin Nato neuvottelut turkin kanssa, saamme jossain vaiheessa käsenyyden, toisaalta olemme käytännössä jäseniä siinä mielessä että nato tukisi meitä siitä huolimatta kriisi tilanteessa.
      Unkari vedättää samalla tavalla.

      • Anonyymi

        En minäkään halua, että Suomi alkaa nöyrryttämään itseään Ruotsin lailla.
        Turkissa on jo liian monta kertaa käyty "neuvottelemassa".
        Käytännössä olemme jo Natossa.
        Erdogan ja Orban vedättävät meitä ihan niin kauan kuin annamme vedättää.
        Mielistely, joka tuhoaisi Suomen maineen oikeusvaltiona ei käy laatuun.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En minäkään halua, että Suomi alkaa nöyrryttämään itseään Ruotsin lailla.
        Turkissa on jo liian monta kertaa käyty "neuvottelemassa".
        Käytännössä olemme jo Natossa.
        Erdogan ja Orban vedättävät meitä ihan niin kauan kuin annamme vedättää.
        Mielistely, joka tuhoaisi Suomen maineen oikeusvaltiona ei käy laatuun.

        Ihan samaa mieltä edellisten kanssa. Taas se Haavisto lähtee Turkkiin nuoleskelemaan. Miksi? Ei näin? Jätetään Turkki pois otsikoista, kyllä se jäsenyys sieltä tulee.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan samaa mieltä edellisten kanssa. Taas se Haavisto lähtee Turkkiin nuoleskelemaan. Miksi? Ei näin? Jätetään Turkki pois otsikoista, kyllä se jäsenyys sieltä tulee.

        Eiku Kaikkonen. Perumaan asemyyntikieltoa??


    • Anonyymi

      Ei jumalauta , ennemmin vaikka uusi YYA-sopimus.- Ei muslimisioille nöyristellä !

      Sven-Dufva

    • Anonyymi

      YYA-sopimusta ei jumalan kiitos tarvitse tehdä. Suomi on itsenäinen maa,
      joka kuuluu Euroopan Unioniin.

    • Anonyymi

      Turkissa ei ole vapaata mediaa. Turkin vankilat on toimittajien hauta,
      niissä on myös ulkomaalaisia toimittajia.

    • Anonyymi

      Erdogan on sunni.

    • Anonyymi

      Viime vuosisadan alusta lähtien kurdit ovat toistuvasti olleet poliittisten vainojen ja joukkomurhien kohteena.

    • Anonyymi

      Kurditaistelijoilla oli keskeinen rooli jihadistijärjestö Isisin kalifaatin kukistamisessa 2019.
      Marraskuussa 2022 kurditaistelijat ovat joutuneet Turkin toistuvien ilmaiskujen kohteeksi.
      Koska Turkki on yksi ISISin tukijoista .... ?

    • Anonyymi

      Noin puolet turkkilaisista on "maallistuneita" muslimeja, jotka haluavat
      Erdoganin pois vallasta. Erdoganin pitää nyt yrittää näyttää "valtaansa".
      Ensi vuonna on vaalit ja Turkki on taloudellisesti menossa kohti tuhoa.
      Erdogan ei ymmärrä talouden laeista. Erdogan on antanut Turkin
      keskuspankin johtajille potkut toisensa jälkeen, mutta aina vaan menee
      huonommin.

      • Anonyymi

        Turkissa on inflaatio noin 80 prosentissa. Turkki hyötyy siitä, että Erdogan sallii
        tavaranviennin Venäjälle sen kautta, Venäjälle joka on vientiboikotissa.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Eiköhän jo ole aika että Turkki potkitaan pois Natosta ? Ei siitä ole mitään hyötyä ! Jos rähinät tulee pistetään Bospori kiinni ! Siellä ryssä sitten Krimillä :) Turkki vinkuu Istanbulissa ku Israel kurittaa :D Jovain alkaa se Kiinan raja lähestyä Suomenmaata kohti .- Putin itkee kuopassaan , tsaariksi en tullutkaan :´-(

      Pravda

      • Anonyymi

        Turkki on kummajainen Natossa, mutta se alunperin kai otettiin, koska sen oletettiin
        toimivan "tasapainottajana" lännen ja idän välissä, mutta siitä tulikin uhkailija ja
        kiristäjä.


    • Anonyymi

      Turkki liittyi Natoon jo 1952 ja nauttii nyt asemastaan Natomaiden
      vedättäjänä.

      • Anonyymi

        Krekka myös nato .Mutta 1974 turkki ja krekka sota mitä naton rolli oli , 0 nothing


    • Anonyymi

      Tutkijat arvioivat, että Turkin Nato-kiristyksestä alkavat paukut loppua,
      mutta kun Ruotsi antoi "pirulle pikkusormen" kiristys tullee jatkumaan.
      Mitäköhän ruotsalaiset ajattelevat asiasta vai ovatko huomanneetkaan ...?

      • Kuka välittää.
        Rikollinen, joka on hakenut turvapaikkaa Ruotsista jo vuonna 2015 ja hänen hakemuksensa on hylätty (viimeisimmän kerran viime vuonna) paljon ennen kuin Ruotsilla on ollut aikomustakaan liittyä Natoon, on passitettu takaisin Turkkiin kärsimään vankilatuomionsa, jota pakoon livisti Ruotsiin.

        Olisiko hänelle siis nyt mielestäsi pitänyt myöntää oleskelulupa vain vastustaakseen Erdogania? Tyyppi ei edes ollut sillä Erdoganin listalla vaikka onkin PKK:n jäsen. Rikollinen muuten ja tuomittu yli kuuden vuoden vankeuteen kotimaassaan, jota nyt lähetettiin lusimaan.


    • Anonyymi

      Ruotsin uuden oikeistovähemmistöhallituksen kannatus on laskenut.

      • Sillä taas ei ole mitään tekemistä Erdoganin tai Ruotsin natohakemuksen kanssa.

        Pöntöt kuvittelivat nyt saavansa heti paikalla ilmaista bensaa ja sähköä, kun tuli oikeistohallitus. Pettyivät, kun ei niin käynytkään.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ruotsin oikeuslaitosta johtaa Erdogan.

      • Millä tavalla?
        Se oli Ruotsin migrin päätös jo vuosia sitten, että se tyyppi lähetetään kotimaahansa Turkkiin takaisin.
        Missä lie piileskellyt paperittomana laittomasti tämän ajan, kun nyt vasta saatiin kiinni ja laitettiin koneeseen. Onpahan yhtä laitonta maassaoleskelijaa vähemmän.
        Kymmeniätuhansia niitä Ruotsissa onkin laittomasti käyttämässä sosiaalisia palveluja hyväkseen.


    • Anonyymi

      Naton ratifioimisprosessiin ei kuulunut kiristys ennen Erdogania.

    • Anonyymi

      Suomen tie turvaan alkoi kun liityimme EU:n, ihmettelen kun äärioikeistossa hetki sitten vaatimus Suomen irrottautumista eeuusta, nyt näkyy eeuun merkitys käytännössä koska se on riippuvainen Natosta, Marin sanoi viime viikolla EU on liian heikko, euroopan vahvistettava itseään. Ilman USA:a ja Natoa ei Ukraina voisi taistella Venäjää vastaan, kyllä eurooppa tukee omalta osaltaan paljonkin.

      Suomi on kokooaan isompi ollessaan EU:a, pienet valtiot yhdessä ovat vielä suurempia ollessaan Natossa, olemme käytännössä jo siinä.
      Nato on puolustusliitto, ei hyökkäävä osapuoli.

      pe

    • Anonyymi

      Suomalainen ei möyrry maalasi asian tuntian edessä. En usko että on gurdi kuitenkaan. Ei sittenkään sovi möyristellä vaikka olisi kuinka gurdi Ergodaran itsekin

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tuskin Erdogan ratifioi ennen Turkin toukokuun puolivälin presidentinvaaleja.
      Erdogan yrittänee viimeiseen asti saada kannatusta kiristyksillään.

      Turkin ulkoministeri Mevlüt Çavuşoğlun mukaan Turkki odottaa Suomen
      lopettavan asevientikieltonsa maahan.
      Çavuşoğlu sanoi tiistaina, että asevientikiellon purkaminen on osa toimia, joita
      Turkki odottaa ennen Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyksien hyväksymistä.

      Suomi ei ole antanut uusia asevientilupia Turkkiin syksyn 2019 jälkeen.

      • Anonyymi

        Koko touhu on Erdoganin spektaakkeli, jota hän ohjaa ja hänen kannattajansa
        Turkin vanhoillisuskonnolliset muslimit katsovat häneen ihaillen.


    • Anonyymi

      Puolustusvoimat nielevät ensi vuonna 6,5 miljardia euroa. Suomi tekee suuria aseostoja etenkin Yhdysvalloista. Samalla Suomesta on tulossa Naton mallioppilas.

    • Anonyymi

      Turkin johtajat seonneita?
      Kuvittelevatko olevansa maailman herroja?
      Outoa.
      Outo oli Vanhasenkin kommentti.
      Beng

      • Anonyymi

        Ja niin on Unkarinkin johtaja seonnut.
        Parempi, kun emme pidä sukulaiskansana.
        Narsisteja kumpikin tuon yhden tyypin lisäksi.
        Beng
        Aika lampaita alamaisetkin.


    • Anonyymi

      Hassua ettei suomijannut ymmärrä Turkin heille kerrottuja vaatimuksia . Luetun ymmärrys kovin hataraa .

      • Anonyymi

        Eikö Turkin viimeiset vaatimukset ole Suomen asia. Myydäkö vai ei.
        Ehkä pitäisi olla kuukausi jahkailematta Natosta ollenkaan, niin noiden vikinät vaimenisivat.
        Ostaisi ja myisi Venäjälle. Niinkö?
        Kaipa on meidän asia, kelle myymme.
        Unkaria ei olisi pitänyt hyväksyä EU:iin ollenkaan. Yhteistyökyvyttömiä.
        Nyt ollaan niin ylimielisiä joka suuntaan. Ja miten paljon köyhyyttä molemmissa maissa on.
        Beng


      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikö Turkin viimeiset vaatimukset ole Suomen asia. Myydäkö vai ei.
        Ehkä pitäisi olla kuukausi jahkailematta Natosta ollenkaan, niin noiden vikinät vaimenisivat.
        Ostaisi ja myisi Venäjälle. Niinkö?
        Kaipa on meidän asia, kelle myymme.
        Unkaria ei olisi pitänyt hyväksyä EU:iin ollenkaan. Yhteistyökyvyttömiä.
        Nyt ollaan niin ylimielisiä joka suuntaan. Ja miten paljon köyhyyttä molemmissa maissa on.
        Beng

        Tuota tarkoitin, miksi viikottain pitää matkustaa turkiiin kun mikään ei muutu.
        Erdogan ei halua tehdä päätöstä natosta lähiaikoina, voi olla ettei vuoteen.
        Jossain vaiheessa antaa periksi, syyt on keksittyjä mitä enemmän näytämme halukkailta sitä enemmän turkki on kiinnostunut näyttämään kiinnostuneelta, ei muuta.
        Muuta kuukausi hissukseen, näyttää ettemme ole kiinnostuneita enään.


      • Anonyymi
        Pertikki kirjoitti:

        Tuota tarkoitin, miksi viikottain pitää matkustaa turkiiin kun mikään ei muutu.
        Erdogan ei halua tehdä päätöstä natosta lähiaikoina, voi olla ettei vuoteen.
        Jossain vaiheessa antaa periksi, syyt on keksittyjä mitä enemmän näytämme halukkailta sitä enemmän turkki on kiinnostunut näyttämään kiinnostuneelta, ei muuta.
        Muuta kuukausi hissukseen, näyttää ettemme ole kiinnostuneita enään.

        On liian hyvää kahdelle suhteellisuudentajunsa menettäneelle suuruudenhullulle,
        että niitten edessä nöyristellään.
        Erdoganillahan on ollut suunnitelma tulla uudeksi suureksi sulttaaniksi
        Suleiman Kakkoseksi. Suleiman ensimmäinen valloitti maita aina pohjois-Afrikan
        länsirannikolle asti ja euroopassa Wienin porteille asti.
        Kunhan Erdogan vyöryy ensin yli Syyrian missä se pommittelee jatkuvasti,
        minne( kuviteltu) valloitusmatka jatkuisikaan .... ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On liian hyvää kahdelle suhteellisuudentajunsa menettäneelle suuruudenhullulle,
        että niitten edessä nöyristellään.
        Erdoganillahan on ollut suunnitelma tulla uudeksi suureksi sulttaaniksi
        Suleiman Kakkoseksi. Suleiman ensimmäinen valloitti maita aina pohjois-Afrikan
        länsirannikolle asti ja euroopassa Wienin porteille asti.
        Kunhan Erdogan vyöryy ensin yli Syyrian missä se pommittelee jatkuvasti,
        minne( kuviteltu) valloitusmatka jatkuisikaan .... ?

        Joopas. Ja yksi kuvittelee olevansa Pietari Suuri. Eivätkö nuo tajua, miltä se ulkopuolisista näyttää.
        Surullista ja noloa.
        Beng
        (Suleiman Kaikkonen voisi olla.....)


    • Anonyymi
    • Mites tuo juttu nyt oikein on, kun Sanna Marinin juttujen mukaan hänen keskusteltuaan Erdoganin kanssa Prahassa lokakuun lopussa, niin Suomen tie Natoon piti olla jo selvä Erdoganin puolesta, mutta enää oli kapulana rattaissa Ruotsi, jonka kanssa oli luvattu mennä käsi kädessä Natoon.

      ""– Hän (Erdogan) toisti sen sanoman, mitä hän on julkisuuteenkin kertonut, että Suomen kanssa ei ole sellaisia avoimia kysymyksiä, jotka estäisivät ratifioinnin, mutta Ruotsin kanssa joitakin on, Marin kertoi Ykkösaamussa.""

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000009167431.html

      Nyt sitten kuulostaakin siltä, että ei Suomikaan ole täyttänyt Erdoganin vaatimuksia kurdien palauttamisessa, eikä aseitten myynnissä Turkille.
      Onko siis Erdogan muuttanut mieltään, vai puhuiko Sanna Marin puppua?

      • Anonyymi

        Olisiko sinun vaikeaa käsittää, että Ärdögään ja Orpani ovat saaneet ahaa-elämyksen.
        Heitä kiristäneet Putukka.
        Tykkäätkö eurooppalaiset, siis länsieurooppalaiset näistä tahdissa.
        Beng


      • Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko sinun vaikeaa käsittää, että Ärdögään ja Orpani ovat saaneet ahaa-elämyksen.
        Heitä kiristäneet Putukka.
        Tykkäätkö eurooppalaiset, siis länsieurooppalaiset näistä tahdissa.
        Beng

        Ne samat ehdothan Erdoganilla oli Suomelle jo ennenkuin Marin keskusteli hänen kanssaan Prahassa.

        Kun Marinilta kysyttiin lehdistötilaisuudessa Kristerssonin Suomessa käynnin yhteydessä, että onko Suomi siis suostunut Erdoganin ehtoihin, vai miksi Erdogan oli sanonut Marinille, ettei Suomen Natoon liittymiseen ole hänen puolestaan enää mitään estettä, niin Marin toisti vain kun papukaija sitä samaa, että me mennään Ruotsin kanssa käsi kädessä Natoon.
        Sitähän ei kysytty, vaan sitä, että mikä sai (hänen omien sanojensa mukaan) Erdoganin suostumaan Suomen Natoon menoon. Kysyttiin parikin kertaa saamatta vastausta kysymykseen vaikka muuta monisanaista läpätystä tuli.


    • Anonyymi

      Erdogan keksii uusia kiristyskeinoja.

    • Anonyymi

      YLEn toimittaja Unkarista kertoi mielenkiintoisen tiedon iltauutisissa.
      Putinin hyökkäys näyttää Unkarissa aivan erilaiselta kuin muualla EU:ssa.

      Orban-TV näyttää täysin suodattamattomana Putinin propagandakanavia.
      Lähes kaikki TV-kanavat ovat Orbanin ja hänen lähipiirinsä tai heidän
      säätiöittensä omistuksessa.

    • Anonyymi

      "Puolustusministeri Kaikkonen Turkin Nato-ratifioinnista: ”Kärsivällisyyttä vielä vaaditaan”
      Puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan muutama puolustustarvikkeita koskeva vientihanke Turkkiin on saanut ”alkuvaiheen vihreää valoa” ennakkolausunnoissa. Hänen mukaansa on mahdollista, että Turkille voidaan tulevaisuudessa myöntää joitakin vientilupia." IS

      Siis Suomiko myöntyy viemään aseita Turkkiin, joilla Erdogan voi jatkaa
      kurdien tappamista .... ?

    • Anonyymi

      Uutiset suomen liittymisestä natoon, kiire loppui turkin ja unkarin asenteeseen, voi olla että olemme siellä ensivuonna.

      • Anonyymi

        Unkari on jo ilmoittanut, että se ratifioi helmikuussa.


    • Anonyymi

      Aseiden vienti Turkkiin ei pitäisi olla mikään probleema. Siitä vaan.

      • Anonyymi

        Miksi pitäisi viedä Turkkiin aseita, Turkki tarvitsee niitä vain kurdien tappamiseen.


      • Turkki saa vasta sitten Natolta aseita, jos heidän maahansa hyökätään.
        Sellaisessa tilanteessa saa Suomeltakin, jos niinkuin Erdogan Suomen hyväksyy Natoon.

        Miksi jonkun Naton ulkopuolisen maan pitäisi heille aseita toimittaa. Eikö ne osaa itse tehdä aseita. Ruotsissahan niitä valmistaa alaikäiset kakaratkin.


    • Anonyymi

      Ei mutta nöyrrytään kuitenkin, loppujen lopuksi, näinhän Suomi tekee joka ainoassa asiassa koska taustalla se ikuinen mitä muut meistä ajattelevat, ajatelkoot iham mitä tahansa mutta pitää ottaa käyttöön tämä oma maa ensin ajattelu, taitaa olla kyllä sekin jo liian myöhäistä.

    • Suomen paras ottaa etäisyytä vähäksi aikaa eikä hötkyillä tässä Nato kysymyksessä, Erdoganiako pitäisi nuolla se vasta antaisi kuvan joka oli vallalla neuvostoliiton aikaan.
      Ei suomi eikä ruotsi luovuta turkin nimittämiä terroristeja toimimalla lainvastaisesti, liitytään natoon silloin kun se on mahdollista, ensi vuonna tai sitä seuraavana.

      Eeuussa ja Natossa on epäreallista vaatia jokaisen maan hyväksymistä.
      Eeuussa Unkari pystyy vedättää jos esim.riittäisi 5/6 osa enemmistö päätöksen tekoon moni asia toimisi paremmin.
      Unkarin tapa toimia, ei olisi pakko hyväksyä voitaisiin erottaa eeuusta, silloin tulisi unkarille hätä.

    • Anonyymi

      Nato-hanke on vähitellen muuttunut meillä kohellukseksi kahden maan edessä.
      Ruotsi taas tuntee arvonsa.

      • Anonyymi

        7:48
        Joo. Päivittäinen kommentointi uutisissa vaikuttaa vähän naiivilta.
        Äiti, saanko mä piparin? Saanko? Mitä pitää tehdän, että saan piparin?
        Beng


    • Ilmoittaisin Naton päämajaan ' jos haluatte suomen olevan Natossa niin hoitakaa turkin kanssa ongelma pois '

    • Anonyymi

      Miksi muut Nato-maat antavat Turkin pullikoida ?

      Miksei Naton p ä ä s i h t e e r i vedä rajaa sille,
      mitkä asiat kuuluvat ratifiointiin ja mikä ei.

      Mmm. sisäpoliittiset asiat ja kiristys ei kuulu.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2675
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      103
      2252
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2010
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      13
      1729
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1691
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1656
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1646
    8. 91
      1583
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      128
      1447
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1284
    Aihe