https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/9232a7e5-22db-4239-aedb-26ccf470a53e
"Ympäristöministeriön valmistelemassa luonnonsuojelulaissa kaksi uhanalaisia luontotyyppejä koskevaa pykälää olisivat voineet johtaa eri laskelmien mukaan siihen, että joko 260 000 hehtaaria tai 1,5 miljoonaa hehtaaria metsäisiä luontotyyppejä olisi luokiteltu uhanalaisiksi, jolloin ne eivät enää soveltuisi talouskäyttöön.
Laskelmien isojen erojen lisäksi ongelmana oli myös se, että ne tuotiin julkisuuteen vasta lakikäsittelyn viime metreillä.
Maa- ja metsätalousministeriö ja ympäristöministeriö ovat olleet viime päivinä tukkanuottasilla siitä, olisiko lain vaikutuksia avaavia hehtaarilaskelmia ylipäätään pitänyt tehdä.
Maa- ja metsätalousministeriön hallitusneuvos Vilppu Talvitien mukaan hehtaarilaskelmat tarvittiin, jotta metsäsektori ei joudu elämään umpiossa luonnonsuojelulain vaikutusten suhteen.
Lakia valmistelleen ympäristöministeriön ylijohtaja Tarja Haarasen mukaan kokonaishehtaarien laskeminen ei ole ollut tarkoituksenmukaista, koska uhanalaiset luontotyypit pitää ottaa huomioon vasta silloin, kun jonkin toisen lainsäädännön, esimerkiksi kaavoituksen tai kaivoslupien kautta sitä edellytetään. Haarasen mukaan etukäteen ei voida tietää, millaisia hankkeita on tulossa, jolloin ei myöskään voida tietää, kuinka paljon luontoarvoja jouduttaisiin eri alueilla huomioimaan.
Kiistelyn lopputuloksena oli lopulta se, että eduskunnan ympäristövaliokunnassa tehtiin viime viikolla linjaus, jossa lakiesityksestä poistettiin uhanalaisia luontotyyppejä koskevat pykälät. Tämän karsitun lakiesityksen myös eduskunta hyväksyi.
Julkisuuteen tuodut hehtaariluvut olivat oleellisessa roolissa myös siinä, että keskusta irtosi hallituksen aiemman esityksen takaa.
Koko jupakka näyttää toteen sen, että lainvalmistelu on politisoitunut.
Vaikutusarviointien selvittämisen on ministeriöiden virkamiesten vastuulla, ja hyvässä lainvalmistelussa vaikutusarviointien pitäisi kattaa lakiesityksen arvioidut vaikutukset mahdollisimman laajasti.
Sekin on valinta, jos näin ei tehdä."

Vastaukset 5
Vanhimmat
Vihreiden touhut tiedetään kaikinpuolin ala-arvoisiksi.
Kepu itse siellä oli mestarina ja jälki (venkoilu) sen mukaista.
Kokouksen aikana yksi papparainen alkaa lyijykynällä laskeen kauppakuitin taustapuolelle hehtaareja, joista ei mitään selvitystä valmiina.
Haitari sitten sellainen, että 260 000 hehtaaria muuttuu 1,5 miljoonaan hehtaariin.
Ei ihme, että kepun kannatus laskee kuin lapset pulkkamäkeä.
Mutta onko ilo samanlainen?
Maa- ja metsätalousministeriön hallitusneuvos Vilppu Talvitien mukaan hehtaarilaskelmat tarvittiin, jotta metsäsektori ei joudu elämään umpiossa luonnonsuojelulain vaikutusten suhteen.
"Lakia valmistelleen ympäristöministeriön ylijohtaja Tarja Haarasen mukaan kokonaishehtaarien laskeminen ei ole ollut tarkoituksenmukaista, koska uhanalaiset luontotyypit pitää ottaa huomioon vasta silloin, kun jonkin toisen lainsäädännön, esimerkiksi kaavoituksen tai kaivoslupien kautta sitä edellytetään. Haarasen mukaan etukäteen ei voida tietää, millaisia hankkeita on tulossa, jolloin ei myöskään voida tietää, kuinka paljon luontoarvoja jouduttaisiin eri alueilla huomioimaan.
Kiistelyn lopputuloksena oli lopulta se, että eduskunnan ympäristövaliokunnassa tehtiin viime viikolla linjaus, jossa lakiesityksestä poistettiin uhanalaisia luontotyyppejä koskevat pykälät. Tämän karsitun lakiesityksen myös eduskunta hyväksyi."
https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/9232a7e5-22db-4239-aedb-26ccf470a53e
Siinä on kerrottu syy, miksi laki on huonosti valmisteltu. Ympäristöministeriö vastuussa.
Jos ei ole kunnon laskelmia näin suuresta asiasta niin sitten mennään pelkästään tunteen varassa.
Erittäin tärkeää oli että keskustapuolue ja oppositio saivat esityksestä poistettua kaksi pykälää joiden perusteella vihervassut olisivat voineen sosialisoida suuren osan metsistä ilman että niistä olisi maksettu mitään korvauksia.
Varsinkin ministeri Saarikko joutui viherporukan törkeän haukkumisen kohteeksi koska tietysti heitä kovin kismitti kun eivät saaneet helppoa konstia Suomen metsien sosialisoinnille vaikka sitä näin ovelalla konstilla yrittivät..