Helluntailailaiset ovat luopuneet terveestä uskosta, johon kuuluu Jumalan pelko ja käskyjen kunnioitus elämän ohjeena.
1. Tim. 4:1
Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja.
1. Tim. 4:1
Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Helluntailaiset pitävät villitseviä kaatohenkiä ja hurmoskokemuksia antavia henkiä hyvinä henkinä.
Helluntailaiset eivät tee parannusta synneistään.
Vauvakastettu lahkolainen pelkäätkö että kajoan lapsiisi?
Helluntailaisuus panostaa bänditoimintaan ja tanssiin kokouksissaan
Miksi pastorit ja vanhemmisto legginseissään eivät saa esittää ylistystansseja?
Taas helluntaimiehet ovat tossun alla.
Näin kerran sellaisenkin helluntailaisten keksimän ylistyssession, jossa naiset pyöri läpikuultavissa hameissa keskellä rinkiä heilutellen jotain liinoja ja keinuttelivat vartaloitaan houkuttelevasti ja ympärillä liihehtivät vanhat miehet ojenteli käsiään vuoroin naisia kohti silmät kiiluen ja vuoroin ylöspäin kattoa kohti.
olisko aika mennä optikolle noiden silmiesi takia !
mutta äklä mene kovin lähelle läpikuultavaa silmätutkijaa muista se!
Palstan suurin yksittäinen kommenttien ja aloitusten postaaja on luterilais-pakanamessiaaninen ylläpito. Lähes kaikki ylläpidon kautta tulevat viestit ovat täynnä vihapuhetta; solvauksia ja panettelua ja valheellisia väittämiä.
SINÄ olet osallinen kiihottamiseen kansaryhmää vastaan. Olet suurin yksittäinen aloitusten tekijä ja kommenttien lähettäjä. Lähes kaikki kauttasi palstalle postatut kommentit sisältävät vihapuhetta ja panettelua ja solvaamista ja valheellisia väittämiä.
laittaisit vaan sitä kinkkua uuniin kun töihinkään ei ole kiire koskaan, oletko ikinä ollut sellaisessa, epäilen !!
mitä se käkätys kitisee?
Ylläpito sabotoi palstaa postaamalla työkseen solvauksia ja hullutuksiaan ja valheitaan palstalle. Ylläpidon tarkoitus on estää kaikki rauhallinen ja oikeamielinen keskustelu palstan aiheesta, helluntailaisuus, ja tuoda tilalle luterilaisuuden pakanalliset opit ja saatanan synagoogan valheet.
Sinä sabotoit palstaa postaamalla työksesi solvauksia ja hullutuksiaan ja valheitaan palstalle. Tarkoituksesi on estää kaikki rauhallinen ja oikeamielinen keskustelu uskosta ja tuoda tilalle helluntailaisuuden pakanalliset symboliopit ja saatanan synagoogan valheet.
Vauvakastetuilla ei ole koskaan ollutkaan mitään uskoa!
Suomi on Sodoma!
Uudestikastetun usko on lasten raiskaamista
Mitään uskoa Jeesukseen sillä ei ole
Suomi on Sodomia noiden pedojen takia
Lähes kaikki ylläpidon kautta tulevat viestit ovat täynnä vihapuhetta; solvauksia ja panettelua ja valheellisia väittämiä. Palstan suurin yksittäinen kommenttien ja aloitusten postaaja on luterilais-pakanamessiaaninen ylläpito.
suomi24 on osallinen kiihottamiseen kansaryhmää vastaan. Ylläpito on suurin yksittäinen aloitusten tekijä ja kommenttien lähettäjä. Lähes kaikki ylläpidon kautta palstalle postatut kommentit sisältävät vihapuhetta ja panettelua ja solvaamista ja valheellisia väittämiä.
Onkohan noilla kasteenpalvojilla jonkunlainen ongelma oman seksuaalisuutensa kanssa, kun he johtavat keskustelun aina lasten raiskaamiseen? Onhan se ollut aika yleistä erään luterilaisen lahkon keskuudessa, mutta miksihän he eivät ole päässeet siitä eroon?
Oletko ruokinnassa, vai miksi valitat jatkuvasti ylläpidostasi?
Tuohan on se saatananpalvojapedo uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa joka uhkailee kristittyjen lapsia seksuaalisella väkivallalla
Onkohan tuo yleistä uudestikastajien keskuudessa?
Miten niin ?
Selipä
Kippokaste. Ihmiskeksintö
Abortit , ja paljon tehty, luterilaiset
Pridemarssit
Luterilainen seurakunta ei ole lähelläkään raamatullista seurakuntaa. Sinne kuuluvat kääntymättömät, huorat, juopot, alkoholistit, huumeiden käyttäjät ym ym
Perkaa nämä ensin pois kirkostasi. Puhu vasta sitten muista. Sun on aivan turha ottaa raamatunjakeita
Sulla on selvästi kaamosmasennusta. Ota heti mielialalääkkeesi ja mene joka päivä kirkasvaloon lukemaan. Näitä tarvitset ja kipeästi.
Kippokaste on pääsi sisällä, kukaan ei tunne moista
Tuntuu helluntailaissa joka toinen olevan juoppo joten se siitä
Montako promilleja sinulla oli kun kirjoitit ? Varmaan vkl oli jo alkanut kun kirjoitit. Ole kunnolla edes lastesi tähden !!!!!
Parhami ei tyytynyt vain heiluttelemaan sateenraarilippuja, vaan pisti tosi toimeksi.
Perusti Pentecostalismin, vietiin vankilaan sen henkisenä ja sai syytteen sodomiasta.
Tietoisku: Elävä uskovainen ei kulje haukkumassa muita uskonnollisia yhteisöjä.
Jaak. 2:7
Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]
Kristittyjen yhdessä kasteessa on veden lisäksi Pyhä Henki.
Se saa harhaoppiset lahkolaiset vihan hengen valtaan.