tietyn maahanmuuton haitoista, ja niistä pitää puhua.
Nyt Ruotsin poliisilta tuli hätähuuto, sillä ammuskelut ovat vaan kasvussa, mutta poliisilla on pulaa pätevistä rikostutkijoista.
"Päämajaansa Malmössä pitävän Polisregion Sydin alueella sattuneissa ammuskeluissa on tämän vuoden aikana kuollut toistaiseksi 15 henkilöä, kun luku vuonna 2021 oli seitsemän. Selvitysten mukaan alueen ongelmana on ollut etenkin poliisin murhatutkimusten puutteellisuus.
Malmössä tutkintapäällikkönä työskentelevä Anders Larsson allekirjoittaa luonnehdinnan.
– Velvollisuutemme on osoittaa ammuttujen omaisille, että Ruotsin on oikein miehitetty ja kykenevä ratkaisemaan tapauksia. Asia ei tänä päivänä ole näin, ja se on vakavaa, Larsson sanoo."

Vastaukset 2
Vanhimmat
Perse-sutikin tietää, että Ruotsi on USA:n tiellä.
Suomi, 51:nä valtiona on sitä luonnollisesti !
"jo 600 joukkoampumista ja kohta 40 000 kuollutta "
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009218267.html
PS on useimmiten oikeassa, Vihreä aate näkee vain ruusunpunaisia unelmia eikä ymmärrä tosiasioita.