Qatar 2022 -- neljä parasta jäljellä

Anonyymi-ap

Niinhän siinä sitten kävi, että välierät ovat tiistain ARG-CRO sekä keskiviikon FRA-MOR. Pelin henki on luultavasti se, että Argentiina ja Ranska hakevat aktiivisemmin voittoa pelaamalla, kun taas Kroatia ja varsinkin Marokko keskittyvät puolustamaan ja tekemään vastaiskuja. Kyösti odottaa kuitenkin myös Kroatialta aktiivista hyökkäyspelaamista, koska kyllähän joukkueesta löytyy ihan mieletöntä taitoa. Marokon vahvuudet eivät ole hyökkäyspäässä.

-Argentiina-Kroatia. Kroatian viidestä tämän turnauksen pelistä neljä on ollut tasan 90min jälkeen, joten ei tähän matsiin voi oikein muuta pelimerkkiä ruksata kuin tasurin. Kerroin näkyy olevan 3.35. Argentiinan kerroin on noin 1.80, joka tuntuu vahvasti alikertoimelta. Ellei betsaa tasuria, niin ainakin Kyöstin bärstuntuma on se, että Kroatian yli viiden kerroin maistuu huomattavasti enemmän kuin Argentiinan reilusti alle kahden kerroin. Heitetään tuttu ja turvallinen tulosarvaus: 1-1 ja ratkaisu siirtyy rankkarikisaan.

-Ranska-Marokko. Tjaa, jokohan Marokon yllätykset loppuisivat? Marokon voitto Portugalista yllätti miljoonat. Kyöstikin tunnustaa, että vaikka hänen mielestään Marokolla oli saumat viedä peli jatkoajalle, niin Portugalin jääminen ilman maalia ei ollut Kyöstin etukäteisvisioissa. Bono teki pari huippupelastusta Marokon maalilla. Ronaldokin varmaan jossittelee pitkään, että olisihan se avopaikka pitänyt käyttää paremmin hyödyksi. On vaikeata nähdä, että Marokko pyörittäisi peliä, joten eiköhän tässä välierässä käy niin, että Marokko puolustaa ja Ranska jauhaa kärsivällisesti pallon kanssa, kunnes Bono viimein joutuu antautumaan. Visio on se, että Ranska tekee perinteisellä pelillä maalin ja sitten viimeisellä minuutilla vielä toisen tyhjiin, kun kaikki marokkolaiset ovat Ranskan maalilla! Tulosarvaus 2-0 Ranskalle (ellei erotuomari päätä antaa rankkaria Marokolle...). Kyösti ei vielä osaa sanoa, betsaako hän tätä matsia vai ei, mutta jos betsaa, niin hän varmaan vetäisee Ranskan tasan kahden maalin voittoa, josta näkyy saavan päälle neljän kerrointa. Eli peli saisi päättyä esim. 2-0 tai 3-1. Ranskan suorasta voitosta saa kertoimeksi noin 1.50, joka tuntuu aika pieneltä kertoimelta. Kyöstin bärstuntuma on, että Ranskaa voisi nykäistä, jos siitä saisi edes 1.80.

3

281

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näkeehän ton nyt sokea Reettakin, että mitkä joukkueet ton finaalin pelaavat. Argentiinaa ollaan kovaa vauhtia leipomassa maailmanmestariksi. Brasilian hehkuttaminen kisojen alkukierroksien ajan oli peitetarina, jotta Argentiina saa kaikessa rauhassa hoidella itsensä "kompuroinnin" kautta jatkoon ja nyt sitten etenee huomenna selvällä voitolla Kroatiasta loppuotteluun, jossa tietenkin ennakkoon riittävän uskottava vastustaja Ranska. Kuitenkaan Ranska ei pelaa loppuottelussa enää samaa huippufutista kuin alkusarjassa. Tämäkin on osa suunnitelmaa. Messille halutaan sementoida kaiken voittaneen supertähden status, jotta hänet voidaan rinnastaa Peleen ja Maradonaan.

      Että kyllä ne puheet Kroatian finaalipaikasta voi tunkea syvälle persaukkoon ja todeta, että FIFA:n ja Qatarin öljysheikit saavat lopulta haluamansa mestarin.

      • Anonyymi

        On ihan pakko vielä tarttua tohon Kroatian pellemäiseen pelipaitaan. En tiedä kuka tai mikä taho on päättänyt, että toi naurettava ruutukuviointi pitää tuoda maajoukkueen pelipaitaan. En ole hirvemmän näköisiä pelipaitoja kellään nähnyt.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      79
      1090
    2. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      104
      1075
    3. haluaisin paljastaa

      Kuka tämä :/ on
      Ikävä
      67
      512
    4. Olen jo oppinut tuntemaan

      sinun kirjoitustyylisi
      Ikävä
      47
      483
    5. Taiteiden yö

      Kuhmon taiteiden yössä tapahtui. Tsat satss saaatts... Ja Sammon takoja... Tsat satss saaatts...
      Kuhmo
      8
      446
    6. Nainen, onko se nalle hehkuttelija poistunut keskuudestamme?

      Ei ole näkynyt, joten onkohan. R.I.P :/
      Ikävä
      112
      441
    7. Hyvää yötä kaipaamalleni

      Vanhwmmalle naiselle, olet rakas❤️❤️
      Ikävä
      13
      430
    8. Mikä kaivatussasi

      on pahinta?
      Tunteet
      42
      422
    9. Et vaan tajua

      Että rakastan sua
      Ikävä
      15
      396
    10. Kysymys palstalaisille: kuinka moni nainen sietää miehen "pakkomielteistä" sekaantumista elämäänsä?

      Siedättekö tai sietääkö teidän naisenne miehen "pakkomielteistä" sekaantumista naisen harrastuksiin, ulkonäköön, työhön
      Sinkut
      83
      391
    Aihe