Valtionvapaa-ajattelu: Vapariliitolle jälleen 50 000 euroa valtion kassasta vuonna 2023

Anonyymi-ap

On liiton johdolla taas millä mällätä toimintaseminaareissa ja muissa tapahtumissa.

Näin se menee, kun ei rivijäsenten jäsenmaksut riitä juhlintaan. Otetaan veronmaksajilta.

Älä maksa jäsenmaksua. Maksat sen jo veroissa. Eroa vapareista!

102

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      39,62 euroa per nenu, jos avustussumma jaetaan viime vuoden lopussa olleella jäsenmäärällä. Tosiasiassahan jäsenmäärä on taas tippunut, joten oikeasti ollaan jo yli 40 eurossa per nenä.

      Tämä on siis laskennallista. Veikkaanpa vain, ettei suurin osa jäsenistöstä hyödy tuosta senttiäkään. He saavat vain maksaa ja kartuttaa johdon rikkautta. Nämä pitävät ns. toimintaseminaarejaan entistä leveämmin.

      • Anonyymi

        Pientä vertailua: baptistikirkossa on Wikipedian mukaan jäseniä 1596 (2019). Tänä vuonna ko. kirkko on saanut valtion yleisavustusta 11 964 euroa. Tekee 7,50 per nenu.

        On syytä kysyä, miksi valtio suosii noin törkeästi vapareita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitään yhdistyksiä tai yleensäkään mitään kolmatta sekstoria ei tulisi tukea. Hankkikoot rahoituksen itse. Yhteiskunnan tulisi laittaa panokset vain välttämättömimpiin kohteisiin. Esim. koulutus ja terveydenhuolto. Harrastelijat maksakoot harrastuksensa itse. Myös vaparit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pientä vertailua: baptistikirkossa on Wikipedian mukaan jäseniä 1596 (2019). Tänä vuonna ko. kirkko on saanut valtion yleisavustusta 11 964 euroa. Tekee 7,50 per nenu.

        On syytä kysyä, miksi valtio suosii noin törkeästi vapareita.

        Kuka nyt noin surkeaa viitsis enempää sponssata. Harhojaan yrittävät levittää, onneksi huonolla menestyksellä.

    • Anonyymi

      Täysin kohtuutonta. Ylikoski voisi kertoa seuraavassa lehdessä, minkä puolueen kanssa tästä on sovittu ja millä tavoin. Kuka liiton puolelta, kuka ko. puolueen puolelta? Tai ketkä?

    • Vapaa-ajattelijat / Vapaa-ajattelijoiden liitto !

      Olette saaneet valtiolta muhkean tukipotin, 50 000 €.

      Vapauttakaahan köyhimmät jäsenenne vaparien jäsenmaksusta 2023 !
      Monet köyhät vaparit ovat vaikeuksissa kohonneiden sähkö-, polttoaine- ja ruokamaksujensa kanssa.

      • Anonyymi

        Miksi kehoitat heitä rikkomaan lakia?

      • Anonyymi

        Onko sinusta oikein, että vapaa-ajattelijain liitto on hamunnut tuollaiset jäsenmääräänsä nähden kohtuuttomat rahat itselleen ja samalla vastustaa valtionapuja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sinusta oikein, että vapaa-ajattelijain liitto on hamunnut tuollaiset jäsenmääräänsä nähden kohtuuttomat rahat itselleen ja samalla vastustaa valtionapuja?

        Jori pyörittää tätä kuten ennenkin. Hän vastustaa sitä tätä ja tuota, mutta koskaan ei ole riittävää syytä mainita asiasta tai harjoittaa minkäänlaista sisäistä kritiikkiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sinusta oikein, että vapaa-ajattelijain liitto on hamunnut tuollaiset jäsenmääräänsä nähden kohtuuttomat rahat itselleen ja samalla vastustaa valtionapuja?

        VAL ajaa uskonnottomien etuja ja niitähän on melkoisesti!

        Mikä muu taho ajaa heidän etujaan yhtä hyvin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        VAL ajaa uskonnottomien etuja ja niitähän on melkoisesti!

        Mikä muu taho ajaa heidän etujaan yhtä hyvin?

        VAL ajaa todella hyvin liiton johdon etuja. Uskonnottomien mainetta tällainen kuitenkin heikentää, koska vaparit sotkevat omiin hölmöilyihinsä siihen osattoman uskonnottoman enemmistön.

    • Anonyymi

      Taistolaiset = luokkakantaiset isolla V: llä

      toimivat aina etujoukkona yhdessä kaadereina vaikka näyttelevät erikseen ryhmään tulleina

      Ne tuntevat siis kaikki toverinsa

      Vapaa- ajattelijoissa tovereita paimentaa Mäntysalo

      Nliiton romahduksen jälkeen peläten tulojensa romahtavan ja joutuvansa mieron tielle
      eliittitaistolaiset
      kuten eduskunnan luokkakantaiset alkoivat esiintyä PUOLUEETTOMINA skp skdl vasliitto ... hommista riippumatta

      Saadakseen liksaa tullakseen valituiksi mutta vaihtoivat sanan puolueeton isoksi V: ksi

      VALIITOSSA tovereita on paljon. Sieltä ne esim. keksivät sanan VAPAA
      V-puolue V-sosialismi V-vasemmisto V- liitto V-demokraatti ...

      isolla V: llä

      Kremliin liekanarussa liittoutunut luokkakantainen on nykyisin VAPAA

      • Anonyymi

        Ylikoski kuuluu vanhoihin taistolaisiin. Vastustaa puolustushankintoja ja Natoa. Ei tuhlaa sanaakaan Venäjän hyökkäyksen arvosteluun, ilmeisesti ei halua arvostella sitä. Vain Nato ja Suomen puolustuskyky ansaitsee Ylikosken mielestä arvostelua.

        Ylikoski voisi kertoa, miten tuo summa on junailtu ulos valiokunnalta.

        Miksi hänen sitä pitäisi kertoa, koska mitään tuollaista ei ole tapahtunut. Miksi taas valehtelet?

    • Anonyymi

      Muistanko nyt oikein, että Jori kertoi avustuksen menevän kutakuinkin lehden paino ym. kuluihin? Saako lehti myös kulttuurilehtitukea?

      Vastaako kerholehden kulut joka tulee (jo) jäsenille tarkoitusta "Vapaa-ajattelijain Liitto ry:n toimintaan uskonnon ja vakaumuksen vapauden edistämiseen."

      Edistämistavasta voidaan olla montaa mieltä, mutta

      mikäli kerholehden kuluihin on valtion taholta jo osallistuttu, kuuluisiko "uskonnon ja vakaumuksen vapauden edistämiseen" lahjoittaa lehti kirjastoihin ts. muiden kuin jäsenten luettavaksi?
      Tai nostaa va-liiton jäsenmaksu tasolle joka kattaa lehden kustannukset?
      Tai siirtyä pelkästään sähköiseen lehteen?

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Lehti on laadultaan niin huono, ettei sitä tulisi julkisissa kirjastoissa olla ollenkaan pilaamassa tasoa. Ei siellä pornolehtiäkään pidetä esillä.

        Vaparilehti on luettavissa verkossa, joten jos kirjastossa joku sattuisi haluta lukea ko. pumaskaa, voi asiakkaan ohjata näyttöpäätteelle. Halvempaa niin.

        Lehti olisi hyvä olla kirjastossa jokaisen saatavilla ja nähtävissä että vapaa-ajattelu on pienen marginaaliporukan kiukuttelua.

        Mutta ei siihen pitäisi tilausmaksuja tuhlata.

        Kuka tilaamisesta on puhunut? Lue tuosta hieman ylempää kommentit
        2022-12-14 16:29:24 ja 2022-12-14 16:31:04.

        Kalevi täällä usuttaa, että kirjastojen pitäisi tilata lehti rahalla. Liitto yrittää tälläkin tavoin rahastaa. Ei käy!

        Lahjoittaa hyvä ystävä, lahjoittaa. Valtiohan on jo lehdet kerran maksanut.

    • Anonyymi

      Voi että avaajaa harmittaa!

      Vaikka hän puhisee ja pihisee kuinka, ei sillä ole mitään vaikutusta, ei vapaa-ajattelijoiden toimintaan eikä niiden taloudelliseen tilanteeseen.

      Lillukoot avaaja ikuisesti hapoissaan;-D

      • Anonyymi

        Vihavastausten määrä kertoo, miten aloitus kiukuttaa monia. Sinuakin. Kritiikki torjutaan älyvapaasti henkilöön hyökkäämällä.

        Erotkaa vapareista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihavastausten määrä kertoo, miten aloitus kiukuttaa monia. Sinuakin. Kritiikki torjutaan älyvapaasti henkilöön hyökkäämällä.

        Erotkaa vapareista.

        Mikä kritiikki. Aloittaja on kateellinen jostain mitättömästä summasta. Lapsellsita kiukuttelua aloittajalta, ei mitään muuta. Mutta Suomi on vapaa maa, ja jokainen saa nolata itsensä ihan vpaasti. ;)

    • Anonyymi

      Todella pieni tukisumma. Pitäisi vähintään kymmenkertaistaa, kirkon saamia tukia sen sijaan pitäisi leikata roimasti. Satakertaistaminenkaan ei olisi liikaa. Esimerkiksi kirkostaeroamispalvelu on jo suoranaista kulttuurihistoriaa.

      • Anonyymi

        Kyllä jäsenmäärä olisi syytä saada satakertaistettua. Vähintään.

    • Anonyymi

      ""Jori pyörittää tätä kuten ennenkin. Hän vastustaa sitä tätä ja tuota, mutta koskaan ei ole riittävää syytä mainita asiasta tai harjoittaa minkäänlaista sisäistä kritiikkiä""

      Juuri näin. Keskiluokkaisesta 0herranduudelisperheestä kotoisin oleva lapsenkasvo, älykäs ja luulee pitävänsä taistolaisten kanssa ohjat käsissään

      Ykoski, Vantaan kommunistiosasto, syötti vielä datanomikoulupudokas JSaramon "ministeri"johdolla koko sossuhallituskauden rahaa. Kyllä Män tysalo tämän irvokkuuden tajuaa mutta luulee/ toivoo pitävänsä ohjaajan paikan taistolaisten yli

      • Anonyymi

        Luuleeko edes? Kai nyt hän itsekin tajuaa, että juuri hänen yli ajetaan - ja hän myöntyy siihen auliisti.

    • Anonyymi

      Valtion varojen väärinkäyttöä.

    • Anonyymi

      Röyhkeää valtion rahoilla pelleilyä. Liittokumoon!

    • Anonyymi

      50.000 euroa on alle yhden sentin per jokainen suomalainen. Noin pienestä tuesta ei kannattaisi kouhkata!

      Kirkko saa miljoonia valtiolta ja vieläpä valtio kerää verotuksessa kirkon maksut. Käsittämätöntä.

      Valtio ja kirkko on erotettava toisistaan! Hyvä aloitus olisi lopettaa kirkollisvero.

      • Anonyymi

        Kirkko maksaa valtiolle jäsenmaksujensa keräämisestä. Jos olet noin kateellinen, voivat vaparit lyödä valtiolle rahaa pöytää ja aloittaa neuvottelut.

        Kirkko ei saa miljoonia. Kyse on korvauksesta valtiolle kuuluvien tehtävien hoidosta. Korvaus ei kata kuluja, joten valtio on todellisuudessa saamapuolella. Näin säästyneistä rahoista maksetaan mm. vaparien valtiontuki. Käsittämätöntä.

        Vapariliitto on erotettava valtiosta! Hyvä aloitus olisi lopettaa vaparien valtiontuki.

        Kirkko saa noin 119 miljoonaa joka vuosi. Kirkon valtiolliset tehtävät on lopetettava ja valtion on ne hoidettava, esim. hautaustoimi. Kirkko on muutettava yhdistykseksi, joka kerää itse jäsenmaksunsa niin kuin jokainen muukin yksityisoikeudellinen yhteisö tekee Suomessa.

        Vapaa-ajattelijat tekevät sen sijaan yleishyödyllistä työtä kaikkien suomalaisten eduksi, joten kaikki suomalaiset ovat saamapuolella ainoastaan tuon yhden sentin maksamalla. Vapaa-ajattelijoiden työ on mittamattoman arvokasta, jota ei edes rahassa voi mitata!

        Jos noin kovasti haluat kirkosta yhdistystä, sinun kannattaisi liittyä kirkkoon ja tehdä asiasta esitys.

        Vaparien työ on yhteiskunnallisesti tarpeetonta. Voitte itse maksaa harrastuksenne. Sen sijaan kirkon hoitamat asiat ovat yhteiseksi hyödyksi.

        Kirkon toiminta on yhteiskunnallisesti vahingollista. Kirkko voitaisiin lakkauttaa kokonaan, mikä olisi suositeltavin ratkaisu. Eduskunta voisi sen tehdä seuraavaa kirkkolakia säätäessään.

        Uskonnot kuuluvat tietenkin yksityiselämään ja harrastakoot jokainen uskoaan yksityisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirkko saa noin 119 miljoonaa joka vuosi. Kirkon valtiolliset tehtävät on lopetettava ja valtion on ne hoidettava, esim. hautaustoimi. Kirkko on muutettava yhdistykseksi, joka kerää itse jäsenmaksunsa niin kuin jokainen muukin yksityisoikeudellinen yhteisö tekee Suomessa.

        Vapaa-ajattelijat tekevät sen sijaan yleishyödyllistä työtä kaikkien suomalaisten eduksi, joten kaikki suomalaiset ovat saamapuolella ainoastaan tuon yhden sentin maksamalla. Vapaa-ajattelijoiden työ on mittamattoman arvokasta, jota ei edes rahassa voi mitata!

        "Vapaa-ajattelijat tekevät sen sijaan yleishyödyllistä työtä kaikkien suomalaisten eduksi, joten kaikki suomalaiset ovat saamapuolella ainoastaan tuon yhden sentin maksamalla. Vapaa-ajattelijoiden työ on mittamattoman arvokasta, jota ei edes rahassa voi mitata!"

        Mistä lähtien asioiden vääristelystä ja valheellisista väittämistä on tullut yleishyödyllistä työtä? Missä kaikkien suomalaisten etu on tieteellisesti tutkittu ja todistettu? Missä määrin ihmisellä on itsemääräämisoikeus valita itse oma katsomuksensa uskonnottomien etujärjestön siihen puuttumatta?

        Joko en ole suomalainen tai sitten väite kaikkien suomalaisten edusta on potaskaa. Minun etuani ette ainakaan aja :D

        Toisaalta en vastusta liiton olemassa oloa. Voisin maksaa säälistä vuoden jäsenmaksun liittymättä liittoon. En ole vaatimassa senttiä takaisin, vaikka totta on että jään siinäkin saamapuolelle "kaikki suomalaiset ovat saamapuolella ainoastaan tuon yhden sentin maksamalla." Va-liiton työ ei ole sentinkään arvoista, saamapuolelle jää jokainen sentin maksaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirkko saa noin 119 miljoonaa joka vuosi. Kirkon valtiolliset tehtävät on lopetettava ja valtion on ne hoidettava, esim. hautaustoimi. Kirkko on muutettava yhdistykseksi, joka kerää itse jäsenmaksunsa niin kuin jokainen muukin yksityisoikeudellinen yhteisö tekee Suomessa.

        Vapaa-ajattelijat tekevät sen sijaan yleishyödyllistä työtä kaikkien suomalaisten eduksi, joten kaikki suomalaiset ovat saamapuolella ainoastaan tuon yhden sentin maksamalla. Vapaa-ajattelijoiden työ on mittamattoman arvokasta, jota ei edes rahassa voi mitata!

        Toimiva järjestelmä olisi lopetettava ja myllättävä muutaman katkeran vapaa-ajattelijan vuoksi jotka ovat kovia valittamaan toisten toiminnasta mutta eivät itse mitään tarpeellista saa aikaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirkko maksaa valtiolle jäsenmaksujensa keräämisestä. Jos olet noin kateellinen, voivat vaparit lyödä valtiolle rahaa pöytää ja aloittaa neuvottelut.

        Kirkko ei saa miljoonia. Kyse on korvauksesta valtiolle kuuluvien tehtävien hoidosta. Korvaus ei kata kuluja, joten valtio on todellisuudessa saamapuolella. Näin säästyneistä rahoista maksetaan mm. vaparien valtiontuki. Käsittämätöntä.

        Vapariliitto on erotettava valtiosta! Hyvä aloitus olisi lopettaa vaparien valtiontuki.

        Maksaako kirkko korvausta siitä, että vuosittain käytetään arviolta sata tuhatta tuntia opettajien työaikaa kirkkokäynteihin? (arvioituna 50t osallistuvaa oppilasta per ikäluokka, peruskoulu varhaiskasvatus lukio/ammattikoulu, 25 oppilasta per opettaja ja 2 parin tunnin kirkkoreissua matkoineen per vuosi)? Vai laskinko pahasti väärin?

        Maksaako kirkko ev.lut. uskonnonopettajien palkat?

        Mikä taho maksaakaan sotilaspappien palkan?

        Maksaako kirkko jumalanpalveluksien tuotannosta ja lähetyksestä YLE:lle?

        Mites kirkon veroedut, millä perusteella kirkko on yleishyödyllinen taho ja välttyy maksamasta useita veroja?

        Miksi verottaja ei peri vapareiden (ja muiden yhdistysten) jäsenmaksuja?

        Miksi kirkkoon voi liittää jäseneksi alaikäisen jopa tältä kysymättä ja pakottaa olemaan jäsenenä täysi-ikäisyyteen asti ja maksamaan pahimmillaan veroa jopa vuoden täysi-ikäisyytensä jälkeen mutta ei yhdistyksiin?

        Voidaan lopettaa vapareiden valtiontuki kunhan samalla lopetetaan kaikki kirkon tuet ja edut. Molemmat voisivat kerätä rahansa jäsenmaksuilla. Eikö näin?

        Ymmärränkö vuodatuksestasi, että tahdot uskonnon oppiaineena kokonaan lopetettavan, ei yhdistettävän ET:n kanssa?

        Olet oikeassa, pieni vapariyhdistys ja kirkko painivat aivan täysin eri sarjassa, vaikka molempien jäsenmäärä laskeva. Kyllä on vapareille tullut vilpitön hätä toisten ihmisten lapsista. Kirkon suurin "etu" ja "tuki" tulee kirkollisveroista eli jäseniltä jotka ovat valmiita maksamaan toiminnasta. Kuka on valmis maksamaan vaparien toiminnasta? Ehkä vasemmistoliitto? Sekin valtion rahoista.

        Työnantaja perii ammattiliittojen jäsenmaksut. Kaikienlaisten pikkupuljujen jäsenmaksuja ei tarvitse periä.

    • Anonyymi

      Röyhkeää vapareilta!

      • Anonyymi

        Todella röyhkeää.

    • Vaparit ovat saaneet niin ison jättipotin,
      50 000 e, valtion kassasta, että
      🏮VAPARIPOLITBYROO🏮
      voisi tehdä yleisen vapariarmahduksen ja vapauttaa vaparit vaparijäsenmaksusta v. 2023.

      Jos keskimääräinen vaparijäsenmaksu on
      25 e / v, niin v. 2023 jäsenmaksut voitaisiin kuitata yhdistyksille liiton saamasta 50 000 e jättipotista seuraavan laskelman mukaan, olettaen että vapareita on 1300:

      1300 x 25 e = 32 500 e

      Silti liiton käyttöön jäisi rahaa yhteiseksi hyväksi (matkakuluihin, kokousten järjestely- ja tarjoilukuluihin ym.)
      50 000 - 32500 = 17500 e.

      • Anonyymi

        Kuinka vaparit on niin köyhiä ettei olisi varaa maksaa 25€/vuosi, kun kirkosta eroavat kehuvat säästävänsä 2000€/vuosi eroamalla. Päinvastoin jäsenmaksu pitäisi nostaa siten, että se kattaa toiminnan kulut sekä mahdollistaa kehittämisen. Hyvä harrastus, kuten vapaa-ajattelu tuo merkitystä elämään.

        "Veron määrä on arvio. Lopulliseen summaan vaikuttavat mm. erilaiset verovähennykset. Tarkemman arvion saat syöttämällä enemmän tietoja Verohallinnon laskuriin."
        https://eroakirkosta.fi/dynamic/index.php/kirkollisvero/taulukko?summa=150000&kksumma=12000&kotikunta=Akaa&organisaatio=evl&laske=Laske

        Onko toi eroakirkosta.fi sivuton neuvo tarkoitettu niille, jotka harkitsevat kirkkoon liittymistä? Jos nimittäin harkitsee eroamista, tarkimman tiedon veron määrästä saa katsomalla viimeisintä verotodistusta. Siis tiedon, ei arviota. Sentilleen.

        Laskurissa näkyvä summa oli saatu 150.000€ vuosituloilla ilman vähennyksiä.

      • Antti-von-Anttivapari

        >>>Laskurissa näkyvä summa oli saatu 150.000€ vuosituloilla ilman vähennyksiä.<<<

        Kaikilla vapareilla vain ei ole niitä 150 000 € vuosituloja.

        Saattaapa joku kitkutella 1000 € (miinus verot) suuruisella eläkkeellä.

        Ota kaveri myös huomioon, että mm. sähkön, polttoaineiden ja elintarvikkeiden hinnat ovat nousukiidossa.

      • Anonyymi
        Antti-von-Anttivapari kirjoitti:

        Ihmettelenkin kun joku väittää säästävänsä kirkosta eroamisella 2000€. Onkohan tullut yksi nolla liikaa vai valehteleeko kuin pullopersesika. Minä veikkaan että valehtelee. Ja perustelut; 150.000€ tuloilla 2000€/vuosi ei ole niin kaamean paljon jollei ole armoton visukinttu. Tosin, kaikilla tulotasoilla voi elää yli varojensa.

      • Anonyymi
        Antti-von-Anttivapari kirjoitti:

        >>>Laskurissa näkyvä summa oli saatu 150.000€ vuosituloilla ilman vähennyksiä.<<<

        Kaikilla vapareilla vain ei ole niitä 150 000 € vuosituloja.

        Saattaapa joku kitkutella 1000 € (miinus verot) suuruisella eläkkeellä.

        Ota kaveri myös huomioon, että mm. sähkön, polttoaineiden ja elintarvikkeiden hinnat ovat nousukiidossa.

        Mut joo, vaparit kehuu kuinka paljon säästää jos eroaa kirkosta. Riippuu tuloista.

        "Jos olet evankelis-luterilaisen tai ortodoksisen seurakunnan jäsen ja maksat KUNNALLISVEROA, sinun on maksettava myös kirkollisveroa."

        "Jos sinulle myönnetään vapautus kunnallisverosta, saat vastaavan vapautuksen automaattisesti myös kirkollisverosta. Jos haet vapautusta vain kirkollisverosta, asian ratkaisee seurakunta." vero.fi

        "Vuonna 2022 keskimääräisellä kunnallisveroprosentilla (20,01) ja kirkollisveroprosentilla (1,39) KUNNALLISVEROA ALETAAN MAKSAA noin 16 810 euron vuosipalkasta..." veronmaksajat.fi

        Mikäli verotusta muutettaisiin siten, että myös pääomatuloista maksettaisiin kunnallisveroa, silloin niistä perittäisiin myös kirkollisveroa.

        Joriiii! Miten tää nyt menee. Maksaako pieni tuloiset jotka eivät maksa kunnallisveroa, kirkollisveroa?

        Joriiiii, kirkollisvero asiantuntija. Kuin tää oikeen menee?

      • Anonyymi

        Pidätkö oikeasti tuota jättipottina? Eihän tuo ole edes keskiverto suomalaisen vuosipalkan verran, joten ei tuo ole mikään jättipotti.

        Tosin jos et ole koskaan ole ollut töissä, niin tuo voi tuntua sinusta isolta summalta.

        Ja kai tajaut että tuo valtion myöntämä tuki on järjestölle, ei kenenkään hekilökohtaisen talouden tukemiseen?

        Miksi tukea pitäisi verrata suomalaisen keskipalkkaan? EIhän niillä ole mitään tekemistä keskenään.

        Ymmärtänet, että vapaa-ajattelijoiden liittoa voi myös pitää turhana järjestönä joka ei tukea tarvitsisi.

        Vertassin sitä koska nuo eivät ole mitään isoja summia. Mutta ethän sinä näytä ymmärtävän mitään rahasta tai sen suuruudesta. Kuten nytkin tulit todistaneeksi. ;)

        Ymmärrän että sinua taas kismittää kun valtion antaa tukea vapareille ja se saa sinut valehtelemaan.

        Oletko miettinyt että voisit olla uskottavampi jos et valehtelisi?

        Pienistä puroista kasvavat suuret virrat. Ei se ole mikään peruste tuelle, että kyseessä ei ole suuri summa kansantalouden kannalta.

        Ja eihän sitä tuolla perustella. Mutta sinulle tuntuu tuo summa olevan jostain syystä iso, vaikka se ei sitä ole.

        Ja edelleenkään siihen ei ole käytetty sentiäkään veronmaksajien rahoja. Vai luuletko että Suomi on joku kommari valtio? Oletko kommari?

    • Anonyymi

      Zomali yhdistyksessä on herkkuja, onko tuolla mitään tarjoilua?☕🍵🥂

    • Anonyymi

      Hyvä, että uskonnon ja vakaumuksen vapauden edistämiseen myönnetään avustusta!

      • Anonyymi

        Eihän vaparit tuollaista edistä vaan vihaa ja Ylikosken dogmeja.

      • Anonyymi

        Antiteistit vastustavat teismiä. Eivät edistä uskonnon vapautta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Antiteistit vastustavat teismiä. Eivät edistä uskonnon vapautta.

        Juuri niin. Puheet uskonnonvapaudesta ovat heiltä pelkkää silmän lumetta ja valehtelua. Samoin puheet yhdenvertaisuudesta. Kauniita sanoja mutta valheellisessa käytössä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri niin. Puheet uskonnonvapaudesta ovat heiltä pelkkää silmän lumetta ja valehtelua. Samoin puheet yhdenvertaisuudesta. Kauniita sanoja mutta valheellisessa käytössä.

        Vapaa-ajattelu perustuu valheelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri niin. Puheet uskonnonvapaudesta ovat heiltä pelkkää silmän lumetta ja valehtelua. Samoin puheet yhdenvertaisuudesta. Kauniita sanoja mutta valheellisessa käytössä.

        Vapaa-ajattelijat sotkevat käsitteitä. Tasapäistäminen ja yhdenvertaisuus eivät takoita samaa. Vapaa-ajattelijat ajavat tasapäistämistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vapaa-ajattelijat sotkevat käsitteitä. Tasapäistäminen ja yhdenvertaisuus eivät takoita samaa. Vapaa-ajattelijat ajavat tasapäistämistä.

        Ja tasapäistämistä nimenomaan niin, että kaikkien pitää olla uskonnottomia tai ainakin teeskennellä sitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tasapäistämistä nimenomaan niin, että kaikkien pitää olla uskonnottomia tai ainakin teeskennellä sitä.

        Valheellista koko vaparius.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valheellista koko vaparius.

        Milenkiintoista että pidät vapareita noinkin huomoina ihmisinä jasilti jtakuvasti hakeudut heidän seuraan....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milenkiintoista että pidät vapareita noinkin huomoina ihmisinä jasilti jtakuvasti hakeudut heidän seuraan....

        äh tämä typerä näppis, tai ehkä sen käyttäjä. No samapa se, kun hauskaa on. ;)

    • Anonyymi

      Entisten Taistolaisten on saatava tukea muuten ne katuvat
      Katuminen olisi ennenkulumatonta kommunismissa. Kulumatonta katumista on heillä paljon painolastina

      Entisten Taistolaisten ET-tiedote

    • Anonyymi

      Erotkaa vajareista!

      • Anonyymi

        Jees!

    • Anonyymi

      Mitään rahoja ei ole otettu yhdeltäkään veronmaksajalta, vaan tämän tuen maksaa valtio. Miksi taas valehtet?

      • Anonyymi

        Ja mistä ne rahat valtion kassaan putkahtaa? Älä nyt taas alota eiluotu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mistä ne rahat valtion kassaan putkahtaa? Älä nyt taas alota eiluotu.

        Sillä ei ole koskaan ollut mitään järkevää sanottavaa. Se vain saa aina näitä itkupotkuraivareitaan.

        Sinänsä ihan kiva, että eiluotu pölähti paikalle. Tuli tässä jokunen päivä sitten mieleen, että ei ole pitkään aikaan kunnolla rähinöinyt. Olin vähän huolissani että, onko hänellä kaikki hyvin.

        Masentui ehkä välillä, kun hänelle naurettiin täällä niin paljon.

        No olen leikkinyt muiden turhien trollien kanssa. Ja sinä olet vähän käynyt tylsäksi kun sinulla on nuo samat valeet vuodesta toiseen, eikä kukaan ota sinua vieläkään uskottavasti. :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Masentui ehkä välillä, kun hänelle naurettiin täällä niin paljon.

        Miksi masentuisin jonkun turhan trollin naureskelusta? Mutta kiva että tulit taas todistaneeksi millainen valehtelija olet! Olet niin helppo, siksi oletkin vähän tylsä "leikkikaveri". ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mistä ne rahat valtion kassaan putkahtaa? Älä nyt taas alota eiluotu.

        No esimerkiksi veroista ja osakkeista. Mutta eivät ne silti ole mitään veronmaksajien rahoja, vaan valtion. Etkö edes tiedä peruskäsitteitä näistä asioista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sillä ei ole koskaan ollut mitään järkevää sanottavaa. Se vain saa aina näitä itkupotkuraivareitaan.

        Hihi taisi osua arkaan paikkaan kun näytin taas miten tietämätön olen.

        Mutta miksi "keskustelet" itsesi kanssa? Eikö sinulla ole ystäviä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hihi taisi osua arkaan paikkaan kun näytin taas miten tietämätön olen.

        Mutta miksi "keskustelet" itsesi kanssa? Eikö sinulla ole ystäviä?

        Tuosta olemme samaa mieltä, olet tietämätön.
        Tyyppi ei keskustele itsensä kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuosta olemme samaa mieltä, olet tietämätön.
        Tyyppi ei keskustele itsensä kanssa.

        Hups, pääsi kirjoitus virhe kun tämä uuden läppärin näppis on vielä vähän outo. Ja pitää vuosien jälkeen totutella suomalaiseen näppikseen.

        Mutta ethän sinä edes tiedä miten valtion talous toimii, sehän tässä oli pääpointti. Ja kovasti yrität taas vältellä siitä puhumista. Mistäköhän johtuisi?

        Vai voitko osoittaa että vaparit ovat saaneet senttiäkään veronmaksajien rahoja? Et pysty. ;)

        Ja kyllä taas kesksutelet itsesi kanssa kun sinulla ei ole ystäviä. :(

        Keskustelenko minä itseni kanssa? Miten harhainen olet?

        Erotkaa hyvät ihmiset vapareista!

        Valtio maksaa kirkolle omista rahoistaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Masentui ehkä välillä, kun hänelle naurettiin täällä niin paljon.

        Joo, räksyttää ihan tavalliseen tapaan, joten ei mitään hätää hällä liene.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskustelenko minä itseni kanssa? Miten harhainen olet?

        Erotkaa hyvät ihmiset vapareista!

        Sanoo kaveri joka "keskustelee" itsensä kanssa ja luulee että kukaan ei huomaisi sitä. :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, räksyttää ihan tavalliseen tapaan, joten ei mitään hätää hällä liene.

        Miksi et enää halua kesksutella aiheesta vaan heitäydyit idiootiksi? Johtuuko se siitä että näyin taas miten tietämätön olet? Ehkä sinun kannattaisi ottaa asioista selvää ennen kuin teet itsestäsi typeryksen.

        Mutta hauskahan tätä sinun venkoilua on taas jälleen kerran hauska katsoa. :D

    • Anonyymi

      Tyhmä kansa sallii huijareiden rahankäytön.
      Rikollista ,mutta rikolliset on hallituksessa jopa ilman kansan mandaattia niin meno on rikollista.

      • Anonyymi

        Siinä toinen jolla ei näytä olevan hajuakaan miten Suomi toimii. :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä toinen jolla ei näytä olevan hajuakaan miten Suomi toimii. :D

        Oletko tullut pitkästä aikaa Suomeen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko tullut pitkästä aikaa Suomeen?

        No en niin pitkästä aikaa, koska pyrin käymään täällä noin kolmesti vuodessa. Mites sinä? Taitaa olla vaikeaa nyt kun sieltä venäjältä ei pääse enää Suomeen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No en niin pitkästä aikaa, koska pyrin käymään täällä noin kolmesti vuodessa. Mites sinä? Taitaa olla vaikeaa nyt kun sieltä venäjältä ei pääse enää Suomeen?

        No, ei. Tarpeeksi täällä Suomen puolella on jo venäläisiä joten rajat kiinni vaan. Ja kunnon aita väliin. Valtion omilla rahoilla ;D

    • Anonyymi

      Valtion avustukset maksetaan valtion varoista, voi sanoa kassasta, jos se kalskahtaa paremmalta. Kirkon lapsi- ja nuorisotyöhön pelkästään on myönnetty paljon suurempia, jopa miljoonaluokan avustuksia. Valtion kassasta.

      • Anonyymi

        Ja valtion "kassaan" rahat tulevat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja valtion "kassaan" rahat tulevat?

        Sieltä samasta mistä persujen puoluetuet ja lehtituet. Ja "ajatushautomotuet"...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja valtion "kassaan" rahat tulevat?

        Mitä väliä mistä ne tulevat. Ne ovat edelleen valtion rahoja, ei mitään veronmaksajien rahoja.

        En tiedä oletko työelämässä, mutta tuo sinun väittämäsi olisi kuin sanoisit että palkka ei olekaan palkansaajan, vaan sen yrityksen joka sen maksoi. Ja näin yritys saa päättää mihin sen käytät.

        Teen työtä palkkani eteen. Jos työnteko loppuu, palkanmaksu loppuu.
        Verot peritään automaattisesti. Ei kysytä tahdonko maksaa vai ei. (Tottakai tahdon maksaa, koska käytän myös valtion ja kunnan palveluja)
        Kirkollisveroa ei ole pakko maksaa jos ei tahdo.

        Pääosa valtion tuloista joilla valtion menoja rahoitetaan tulee kansalaisten maksamista välittömistä ja välillisistä veroista. Kohta tulee taas vaalit, voi kysyä ehdokkailta mistä rahat valtion (pohjattomaan) kassaan tulevat. Mitä menoja valtio maksaa "omasta" kassastaan ja mitä verovaroista? Onko valitut päättäjät minkäänlaisessa vastuussa kansalaisille verovarojen käytöstä?

        "Valtion tuloiksi vuodelle 2023 arvioidaan 72,5 miljardia euroa, josta 64,5 miljardia euroa on verotuloja. Tuloarvio perustuu valtiovarainministeriön syyskuussa julkaistavaan ennusteeseen. Tulojen kasvusta suurin osa johtuu sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta, jonka yhteydessä valtiolle siirtyy merkittävä määrä ansiotulovero- sekä yhteisöverotuottoja. Ilman sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta verotulojen kasvu olisi noin 5 %. Kasvua selittävät muun muassa työllisyyskehitys sekä yksityisen kulutuksen arvon kasvu."
        https://valtioneuvosto.fi/-//10616/hallituksen-talousarvioesitys-vuodelle-2023-turvaa-ihmisten-ostovoimaa-kompensoi-sahkon-hinnan-nousua-ja-vahvistaa-kestavan-kasvun-edellytyksia

        "Mitä menoja valtio maksaa "omasta" kassastaan ja mitä verovaroista?"

        Kun ei ole olemassa mitään verovaroja, on vain valtion omat rahat. Ja valtio voi päättää ihan itse mihin se omia rahojaan käyttää.

        Mistä tämä väärinkäsitys jostain "veronmaksajien rahoista" on synytynyt? Jos seuraat esimerkiksi politikkojen puhetta, niin he eivät koskaan mainitse mitään näistä rahoista, koska niitä ei ole olemassa.

        Niin se vaan on ettei Suomi pumppaa öljyä eikä louhi timantteja maaperästä. Vihreä kultakin uhkaa muuttua menoeräksi.
        https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009287350.html

        Mistä valtio ottaa rahat velanmakuun joka paisuu paisumistaan kun rahat ei riitä jukulauta. Omista rahoistaanpa tietenkin jotka kerätään veroina :D
        https://vm.fi/valtion-budjetti

        Poliitikot puhuvat hanakimmin "veronmaksajien rahoista" silloin kun pääsee toista puoluetta syyttämään niiden tuhlaamisesta. Vaalikevät on tulossa, kuuntelepa. Ei siinä senkummemmasta ole kyse kuin kerrotaan tulonlähde. Valtion ylivoimaisesti suurin tulonlähde on valtion keräämät välittömät ja välilliset verot. Vaalit keskittyvät pitkälti siihen, mitä mikäkin puolue näkee tärkeänä tukea (lisätä rahaa tai vähentää verotusta) tai mistä on vara kiristää (vähentää rahaa tai lisätä verotusta). Mutta jos ei ymmärrä, niin ei ymmärrä.

        https://www.paivanlehti.fi/joulupukki-tuli-eduskuntaan-veronmaksajien-joulurahat-jaettiin/
        https://www.veronmaksajat.fi/ajankohtaista-navigaatio/Ajankohtaista/Lehdistotiedotteet/vuosi-2022/veronmaksajien-palkkaverovertailu-kirea-progressio-suomen-riesana---ruotsi-verottaa-palkansaajaa-selvasti-kevyemmin/

        Tietenkin yksittäisen palkansaajan maksamat verot ovat pisara meressä, kuten vapaa-ajattelijoiden saama tuki valtion taloudessa.

      • Anonyymi

        Jos tarkoitat avustuksia nuorisojärjestöille, niin sieltä löytyy avustuksen saajia laidasta laitaan. Taitaa puolueiden nuorisotyöllä olla isoin haavi. Miksiköhän?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin se vaan on ettei Suomi pumppaa öljyä eikä louhi timantteja maaperästä. Vihreä kultakin uhkaa muuttua menoeräksi.
        https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009287350.html

        Mistä valtio ottaa rahat velanmakuun joka paisuu paisumistaan kun rahat ei riitä jukulauta. Omista rahoistaanpa tietenkin jotka kerätään veroina :D
        https://vm.fi/valtion-budjetti

        Poliitikot puhuvat hanakimmin "veronmaksajien rahoista" silloin kun pääsee toista puoluetta syyttämään niiden tuhlaamisesta. Vaalikevät on tulossa, kuuntelepa. Ei siinä senkummemmasta ole kyse kuin kerrotaan tulonlähde. Valtion ylivoimaisesti suurin tulonlähde on valtion keräämät välittömät ja välilliset verot. Vaalit keskittyvät pitkälti siihen, mitä mikäkin puolue näkee tärkeänä tukea (lisätä rahaa tai vähentää verotusta) tai mistä on vara kiristää (vähentää rahaa tai lisätä verotusta). Mutta jos ei ymmärrä, niin ei ymmärrä.

        https://www.paivanlehti.fi/joulupukki-tuli-eduskuntaan-veronmaksajien-joulurahat-jaettiin/
        https://www.veronmaksajat.fi/ajankohtaista-navigaatio/Ajankohtaista/Lehdistotiedotteet/vuosi-2022/veronmaksajien-palkkaverovertailu-kirea-progressio-suomen-riesana---ruotsi-verottaa-palkansaajaa-selvasti-kevyemmin/

        Tietenkin yksittäisen palkansaajan maksamat verot ovat pisara meressä, kuten vapaa-ajattelijoiden saama tuki valtion taloudessa.

        Jos politikko puhuu "veronmaksjien rahoista", hän valehtelee. Koska mitään tuollaisia rahoja ei ole olemassa valtiolla.

        Jos puhutaan veronmaksajien rahoista, puhutaan rahoista mitä veronmaksajilla on. En tiedä ymmärrätkö eron.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos politikko puhuu "veronmaksjien rahoista", hän valehtelee. Koska mitään tuollaisia rahoja ei ole olemassa valtiolla.

        Jos puhutaan veronmaksajien rahoista, puhutaan rahoista mitä veronmaksajilla on. En tiedä ymmärrätkö eron.

        Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat. Se, mikä on annettu pois on annettu. Tai verottajan tapauksessa otettu.
        Kuten yrittäjältä joka ajattelee, että kaikki mikä kassaan kilahtaa on hänen omaansa. Jättää verot ja muut pakolliset maksut maksamatta. Mitä siitä seuraa?

        Lehti kertoo kansanedustajan ajaneen taksilla hulvattomasti omia, työhön kuulumattomia matkoja? MItä pahaa siinä on, jos edustajat vain keskenään sopivat, että valtion verorahoja voi rajattomasti käyttää edustajien yksityismatkoihin?
        https://www.is.fi/politiikka/art-2000009024739.html

        Entä kirkollisvero? Jos ihminen lukee, että piispa on juonut punkkua puistossa kirkon piikkiin? Jaahas, eroan kirkosta, en halua tukea moista touhua.

        Valtiosta ei voi erota vaan verot on maksettava. On täysi oikeus vaatia, että verovaroja käytetään järkevästi ja kaikki kansanosat huomioiden. Tulevissa vaaleissa taas luvataan, että kaikki saa kaikkea. Millä se kustannetaan?

    • Anonyymi

      Tökeröä tuhlausta!

      • Anonyymi

        Valita siitä valtiolle, älä vapareille.

        Ja eiköhän valtio saa käyttää rahansa niin kuin katsoo. Ei ne ole mitään "meidän" tai "veronmaksajien" rahoja. Eihän Suomi ole mikään kommunistinen valtio.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      947
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      704
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe