Minä työtön aloitin joululoman jo

joulukuun alussa. Kaikki jouluvalmistelut on kotona tehty jo aikoja sitten ja nyt joulukuun on voinut olla vaan. Työlliset vielä duunaa ja joulu alkaa heillä vasta 22 pvä ja kaikki tekemättä. Voi kurja. Ei sitä jaksa tehdä mitään, hyvä että ruokakaupassa jaksatte käydä.
Jouluna pitää olla jouluvaloja, tonttuja, koristeita, kuusi, kaikkea hyvää ruokaa ja naposteltavaa ja kynttilöitä ja takka tuli... oikein tunnelmallista ja joululauluja... ja saa olla vaan.
Työlliset varmaan nukkuuu koko joulun.
En tiiä mutta joulu on ihanaa aikaa kun ei ole kiirettä eikä väsytä.
865
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Juu, tosi paljon tekemistä ja jouluvalmisteluja vaikka en ole töissä. Eihän noita millään enää työstä väsyneenä edes jaksaisi tehdä.

Äänestä
  • Jos sinut määrätään, sinä haet töitä
    JA MENET TÖIHIN

    et sinä leivo mitään piparkakkuja ja nuku uuninpankolla

    Äänestä

Hain tänään joulukuusen metsästä. Sitten hain myös kinkun 4.5 kiloo. Ostin myös mausteita ja kaikenlaista valmiiksi jouluun. Jouluaamuna haen kalaa kaupasta, savustettua kirjolohta ja graavia.

Äänestä
  • Täh hait kinkun metsästä.

    Äänestä

Miksi ne jouluvalmistelut pitäisi tehdä itse? Siivooja käy kerran viikossa kuten ennenkin, tällä viikolla hoitaa lisäksi joulukoristelut. Pihan hoitaa hoitopalvelu, autot käyttää huollossa palvelu, lapset noudetaan aamulla hoitoon/kouluun palveluna. Kinkun ja jouluruoat tekee pitopalvelu ja tuo aaton aattona. Miksi ihmeessä käyttäisin omaa aikaani bulkkityöhön?

Takkaankin syttyy tuli nappia painamalla, ajatuskin jostain puiden kanssa säätämisestä...hyi hitto. Onko sinulla terveysongelmia kun koko ajan puhut väsymisestä? Oletko ajatellut käydä lääkärissä, ei tuo ole normaalia?

Äänestä
  • Unohdit mainita sen kuka hoitaa mielenterveyspalvelusi ja vaippojen vaihdon.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Unohdit mainita sen kuka hoitaa mielenterveyspalvelusi ja vaippojen vaihdon.

    Kuka sinu vaippasi vaihtaa ja kuinka onta vuotta olet käynyt niissä mielenterveyshoidossa, jos ei vieläkään tehoa? Oisko sulle suljettu osasto parempi vaihtoehto, kysyppä.

    Äänestä

Miksi jouluna pitäisi harrastaa mässäilyjä ja kaikenlaisten lahjojen vaihtoja? Vatsalaukku on jokaisella se sama nyrkin kokoinen, jota ei tule venyttää kaulasta vyötäröön. Palleaan pitäisi mahtua muitakin elimiä.
Entä ne lahjat, joita mennään vaihtamaan - pettyneenä?
Entä se kaikki ruma rihkama, jota täytyy levitellä sisälle ja ulos?

Itse haluan samalla rahalla saada kodikasta vuoden ympäri ja syödä terveellisesti tammi- helmikuunkin, eikä turhia tavaroita, joita täytyy kiikuttaa second handiin. Seurustella voi ilman monen metrin seisovaa pöytää ja niitä "tulijuomia", joista lapsien rauha häviää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

joulukuun alussa. Kaikki jouluvalmistelut on kotona tehty jo aikoja sitten ja nyt joulukuun on voinut olla vaan. Työlliset vielä duunaa ja joulu alkaa heillä vasta 22 pvä ja kaikki tekemättä. Voi kurja. Ei sitä jaksa tehdä mitään, hyvä että ruokakaupassa jaksatte käydä.
Jouluna pitää olla jouluvaloja, tonttuja, koristeita, kuusi, kaikkea hyvää ruokaa ja naposteltavaa ja kynttilöitä ja takka tuli... oikein tunnelmallista ja joululauluja... ja saa olla vaan.
Työlliset varmaan nukkuuu koko joulun.
En tiiä mutta joulu on ihanaa aikaa kun ei ole kiirettä eikä väsytä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu