Onnettelut: Opin ottaa tölkkejä suoraan roskiksesta

En ennen uskaltanut, vaikka kutsuin itseäni aidoksi köyhäksi.
Kela on ollut tässäkin asiassa apuna.

Toispäivänä uskaltauduin aidosti pistää pitkän käteni suoraan roskapönttöön.
Sitten pitää pyörittää kämmentä siellä kuin sentrifuugissa,
jolloin kepeät tölkit pyörähtävät pinnalle, josta niitä poimintaan yksitelleen.

Samana päivänä vielä näin miehen, jolla oli roskis kolmio avain.
Tooosi ammattilainen!

Pelkästään kaupungin roskiksista löytyy huomattava määrä tölkkejä.
Ihmiset heittävät niitä roskiksiin, eikä maahan.

Oli ja on roskiksissa ongelmiakin.
Ne ovat kuitenkin likaisia.

Pitää vielä totutella.
2142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kerään jatkuvasti satasia vuodessa pelkästään tonkimalla roskiksia.

En tosin ehdi ihan joka hetki käydä niillä vaikka työttömänä olenkin. Kiitos.

Äänestä

Mitä ihmeellistä tuossa muka on, jos roskiksesta kerää pantilliset pullot ja tölkit?? Minä olen jo vuosikymmeniä niitä keräillyt, kun käyn tankkaamassa vanhaa autoani, niin kurkista joka kerta myös siihen vieressä olevaan roskikseen. Usein saalis on vähintään useamman viikon kaurapuuroihin tarpeet. kun ne ostaa niillä panteilla. Joskus on enempi, että ostaa viikoksi kaikki safkat! Vuodessa näistä panteista kertyy n. 300€.
Dyykkaan muutenkin, poimin sopivat pois roskiksesta, kun vien omat jätteet jätepisteeseen. Ihan mitä vaan roinaa en ala sieltä kantamaan, pitää olla silmää katsoa ne dyykattavat. Joskus löytyy hyvinkin arvokasta, viimeksi pelastin aika harvinaisen vintage kellon/barometrin, pitää vielä hieman puhdistella sitä ja laitan sen myyntiin nettipalstalle keräilijöille, toiveissa saada siitä vähintään 45€, koska niitä ollut myynnissä n. 90€ hintaan. Myin tässä kesällä yhden antiikkiesineen 90€, jonka sain ilmaiseksi, hyvät kuvat vaan ja ilmoitus nettipalstalle, se meni heti jonnekin teatteriin rekvisiitaksi. Yhteen elokuvaan minulta oli dyykattua rekvisiittaa, kun kuvasivat 70-lukua käsittelevää elokuvaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

En ennen uskaltanut, vaikka kutsuin itseäni aidoksi köyhäksi.
Kela on ollut tässäkin asiassa apuna.

Toispäivänä uskaltauduin aidosti pistää pitkän käteni suoraan roskapönttöön.
Sitten pitää pyörittää kämmentä siellä kuin sentrifuugissa,
jolloin kepeät tölkit pyörähtävät pinnalle, josta niitä poimintaan yksitelleen.

Samana päivänä vielä näin miehen, jolla oli roskis kolmio avain.
Tooosi ammattilainen!

Pelkästään kaupungin roskiksista löytyy huomattava määrä tölkkejä.
Ihmiset heittävät niitä roskiksiin, eikä maahan.

Oli ja on roskiksissa ongelmiakin.
Ne ovat kuitenkin likaisia.

Pitää vielä totutella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu