Toivottavasti ei saamatonta hallitusta tulevaisuudessa nähdä

Kun Olkiluoto 3 alunperin piti käynnistyä jo v. 2009, eikä se ollut vielä Marinin hallituksen aloittaessakaan käynnistynyt, olisi hälytyskellojen pitänyt soida. Suomessa purettiin hiilivoimalat ja turpeen poltto julistettiin pannaan, eli juuri päin vastoin kuin olisi pitänyt tehdä. Hiilivoimalat olisi pitänyt säästää ja turpeenpolttoa jatkaa siihen hamaan saakka kun on tarvetta, kunnes Olkiluoto 3 on täydellä teholla häiriöttömässä tuotannossa, sekään ei vielä' riitä.

Nyt kansa maksaa kallista laskua HALLITUKSEN VIIVYTTELYSTÄ. Tämä ei ole ensimmäinen mutta toivottavasti viimeinen hallituksen viivyttely moka. Toivoa sopii, että äänestäjät ymmärtävät valita toisenlaiset edustajat.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun Olkiluoto 3 alunperin piti käynnistyä jo v. 2009, eikä se ollut vielä Marinin hallituksen aloittaessakaan käynnistynyt, olisi hälytyskellojen pitänyt soida. Suomessa purettiin hiilivoimalat ja turpeen poltto julistettiin pannaan, eli juuri päin vastoin kuin olisi pitänyt tehdä. Hiilivoimalat olisi pitänyt säästää ja turpeenpolttoa jatkaa siihen hamaan saakka kun on tarvetta, kunnes Olkiluoto 3 on täydellä teholla häiriöttömässä tuotannossa, sekään ei vielä' riitä.

Nyt kansa maksaa kallista laskua HALLITUKSEN VIIVYTTELYSTÄ. Tämä ei ole ensimmäinen mutta toivottavasti viimeinen hallituksen viivyttely moka. Toivoa sopii, että äänestäjät ymmärtävät valita toisenlaiset edustajat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu