eikös kaikki ole mennyt päin seiniä Razmyar?

Ennen valintaansa apulaispormestariksi Razmyar oli kansanedustaja kahden vuoden ajan.

– Pohdin pitkään päätöstä lähteä ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin. Olen saanut apulaispormestarina olla edistämässä Helsingin kehitystä ja helsinkiläisten hyvinvointia. Nyt koen, että haluan olla ratkaisemassa Suomen tulevaisuuden haasteita valtakunnan politiikassa, Razmyar sanoo tiedotteessa.

Hänen mielestään eduskuntaan tarvitaan pääkaupungin erityispiirteet ja -tarpeet tuntevia päättäjiä.

– Koulutuspaikkojen lisääminen, osaajapulan ratkominen ja vieraskielisen väestön kotoutuminen ovat erityisesti pääkaupunkiseutua koskevia kysymyksiä, mutta samalla koko Suomen menestyksen ja hyvinvoinnin elinehtoja.

ote IS
2106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Friidu klaarannut ihan hyvin.

Äänestä
  • 😍😋😍😋😍😋😍😋😍

    🔞 ­­N­y­­­m­­­f­­­o­m­­­a­­a­­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#176703546

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ennen valintaansa apulaispormestariksi Razmyar oli kansanedustaja kahden vuoden ajan.

– Pohdin pitkään päätöstä lähteä ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin. Olen saanut apulaispormestarina olla edistämässä Helsingin kehitystä ja helsinkiläisten hyvinvointia. Nyt koen, että haluan olla ratkaisemassa Suomen tulevaisuuden haasteita valtakunnan politiikassa, Razmyar sanoo tiedotteessa.

Hänen mielestään eduskuntaan tarvitaan pääkaupungin erityispiirteet ja -tarpeet tuntevia päättäjiä.

– Koulutuspaikkojen lisääminen, osaajapulan ratkominen ja vieraskielisen väestön kotoutuminen ovat erityisesti pääkaupunkiseutua koskevia kysymyksiä, mutta samalla koko Suomen menestyksen ja hyvinvoinnin elinehtoja.

ote IS

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu