Veikkauksia 50 % rajan alittamisesta

Evlut kirkon viimeisen arvion mukaan vuoden lopussa kirkkoon kuuluisi 65,2 prosenttia ja vähennys tänä vuonna oliis 1,3 %-yksikköä.

Suoralla laskutoimituksella saadaan vajaat 12 vuotta eli oltaisiin vuodessa 2034.

Vielä ei tiedetä onko eroamisen perustaso noussut pysyvästi yli 50 tuhannen aiemman 40 tuhannen sijaan. Toisaalta voi se noustakin entisestään; taas toisaalta, ehkä nyt on taloustilanne vaikuttanut.

Tällä hetkellä tuo 2034 tuntuisi ehkä parhaalta veikkauksselta.

7

171

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eroamisen trendejä on mahdotonta ennustaa luotettavasti, mutta kirkosta eroamisen perustaso näyttäisi olevan edelleen kasvussa. Hämmästyttävää suorastaan: Pajatso ei näyttäisi vieläkään olevan tyhjä, vaikka eroakirkosta.fi on kohta 20v vanha palvelu.

      Kuolleiden määrä on tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan nousemassa noin 400 per vuosi. Kuolleista on tähän asti noin 80 % ollut kirkon jäseniä.

      Syntyvyys laskee ennusteen mukaan edelleen, ja syntyneistä kohta alle puolet kastetaan. Kastetut miinus kuolleet jäsenet on kirkolle entistä enemmän negatiivinen.

      Suomen väkilukua pitää yllä ja jopa kasvattaa nettomaahanmuutto. Maahanmuuttajat eivät liity kirkkoon.

      2034 on liian varovainen arvio. 2032 näyttää todennäköisemmältä.

      • Anonyymi

        "Kuolleiden määrä on tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan nousemassa noin 400 per vuosi."

        Hm, tuo alla oleva viittaa kyllä aika paljon nopeampaan nousuun. Suuret ikäluokat nostavat jo nyt kuolonlukuja ja kuvittelen vauhdin vain kiihtyvän. Pajazzo ei tyhjene nopeasti, mutta vauhti saattaa ruveta sakkaamaan vasta n. 15 vuoden jälkeen ( lähde: stetson) ja ennen sitä kirkosta on lähdetty jalat edellä todella massiivisesti.

        Jos käy niin, että eroluvut pysyvät korkealla ja kuolinluvut kasvavat, voi tuo 2032 osua kohdilleen.

        "Kuolleiden määrä ja yleinen kuolleisuusluku ovat olleet vuotta 2021 korkeammalla tasolla viimeksi 1940-luvulla. Kuolleita oli yhteensä 57659, mikä on 2171 enemmän kuin vuotta aiemmin."


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kuolleiden määrä on tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan nousemassa noin 400 per vuosi."

        Hm, tuo alla oleva viittaa kyllä aika paljon nopeampaan nousuun. Suuret ikäluokat nostavat jo nyt kuolonlukuja ja kuvittelen vauhdin vain kiihtyvän. Pajazzo ei tyhjene nopeasti, mutta vauhti saattaa ruveta sakkaamaan vasta n. 15 vuoden jälkeen ( lähde: stetson) ja ennen sitä kirkosta on lähdetty jalat edellä todella massiivisesti.

        Jos käy niin, että eroluvut pysyvät korkealla ja kuolinluvut kasvavat, voi tuo 2032 osua kohdilleen.

        "Kuolleiden määrä ja yleinen kuolleisuusluku ovat olleet vuotta 2021 korkeammalla tasolla viimeksi 1940-luvulla. Kuolleita oli yhteensä 57659, mikä on 2171 enemmän kuin vuotta aiemmin."

        Kuolleiden määrä 1-10/2022 oli 4 439 suurempi kuin vastaava v. 2021 luku.

        Veikkaisin aloituksen kysymykseen 2032-2033.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuolleiden määrä 1-10/2022 oli 4 439 suurempi kuin vastaava v. 2021 luku.

        Veikkaisin aloituksen kysymykseen 2032-2033.

        Ja syntyneiden määrä 1-10/2022 oli 3 864 pienempi kuin vastaava v. 2021 luku.

        (Seuraava julkistus tiistaina 20.12. Tilastokeskus, väestön ennakkotilasto.)


    • Syntyvyys on vaikeahko veikattava. Sehän näytti jo välillä nousevan, mutta käsittääkseni nousu tyssähti.

      Pitäisikö tehdäkin veikkauksia vaikkapa 30-, 40- ja 50-vuotiaista? Eli paljonko esim. 20-vuotiaista nyt kuuluu evlut kirkkoon, ja moniko heistä ehtii erota tai liittyä kymmenen seuraavan vuoden aikana?

      • Anonyymi

        Mielenkiintoista on myös pohtia sitä, miten nuorempi sukupolvi sitten reagoi jäsenyyteensä, kun omat vanhemmat ovat kuolleet ja niitähän rupeaa (ja kuolee jo nyt...) kuolemaan suurin määrin.

        Kynnys senkun laskee.

        Alla oleva porukka on uponnut syvälle älyttömyyden suohon, mutta tuskin on liittymässä kirkkoon, vaan päinvastoi pysyy siitä erossa..

        Toivottavasti!

        https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000009006387.html


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      79
      4333
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      18
      2776
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2688
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      16
      2465
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      112
      2444
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      111
      2214
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2161
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      629
      2016
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1965
    10. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      32
      1796
    Aihe