kirkkokunnat maailmassa

"The majority of contemporary Protestants are members of Adventism, Anglicanism, the Baptist churches, Calvinism (Reformed Protestantism), Lutheranism, Methodism and Pentecostalism."

Adventtikirkkokin on jakautunut moneen haaraan (lauantain lepopäivänään viettävät):

1. Church of God (Seventh-Day)
2. Seventh-day Adventist Church
3. Adventist Church of Promise
4. Charismatic Adventism
5. Creation Seventh Day Adventist Church
6. Sabbath Rest Advent Church
7. Seventh Day Adventist Reform Movement
8. International Missionary Society of Seventh-Day Adventist Church Reform Movement
9. True and Free Seventh-day Adventists
10. United Seventh-Day Brethren
11. United Sabbath-Day Adventist Church
12. Shepherd's Rod
13. Branch Davidians

(sunnuntain lepopäivänä viettävät adventistit):
14. Advent Christian Church
15. Church of the Blessed Hope
16. Church of God General Conference

Aika monta kulttia mahtuu joukkoon.

Tulos niistä on se, että Lucifer tuli Apostoliseen kirkkoon sisään ja hajotti sen.

Jumalalla on YKSI elämänkirjaan kirjoitettu seurakunta ja kun tätä Lucifer ei voinut ulkoapäin hajoittaa, se tuli nyt tuvan puolelle.
Näin sirpaloitiin Jumalansana/kansa ja astuttiin Pyhimpään, saastutettiin se, sekä sieltä me sitten räkytellään, Jumalan valtaistuimen kaikkein pyhimmässä ja luullaan olevamme erittäin pyhiä.

Mutta, kun tässä katsomme aikaa, katsomme sitä tämän opetetun katsantokannan kautta.
Se mikä kiiltää, se näyttää pysyvältä, se ei ajan virtaa ikäänkuin mielestämme hallitse se vain on.
Tartumme siihen tavalla tahi toisella. Jollain se on ulkoisena tavarana, suomalaisittain vaikka Jaguaari merkkinen auto. Johtajatasolla - siis paikkakunnallamme oleva sanoi, että sen helpommin havaitsee parkkipaikalta, kun palaverit on päättynyt, Mersujen keskeltä. "Tämä oli typistettynä esimerkki".

Eli ME pidämme ulkoisesta kiinni, ikäänkuin omistamme sen.

Me emme omista mitään. En lapsenlapsiani, en lapsiani, en puolisoani, en itseäni.
Kun luulen omistavani itseni ja otan muka maasta olevasta rivasta kiinni ja polleen kykeneväisenä nostan, että maailma nousee MINUN voimalla, se on harha.

Kun esim. sairaus kävelee omaan tupaan, se ei kysele, se vain tulee.
En omista itseäni, en voi sille mitään. En omista itseäni, vaikka kaikenkarvaista valkotakkista, tippapulloja on ylenmäärin ympärillä, pusseja vuoteen ympärillä, mihin eritteen menee jne. En omista ripaa, vaikka väittäisin niin. Olkoon se ripa- ateistinen ripa, kirkolliset rivat jne. Lääkäri toteaa, seuraava puristus on sinulle Amen, emme voi mitään. Siis en omista itseäni. Synnyin alasti, lähden alasti, kaikki jäi ajan virtaan.

En voi ottaa aurinkoa käteeni ja sitä valona pitäen sanoa, että katsokaa.
En voi ottaa vettä virrasta ja sanoa, tämä on minun vesi. en yksinkertaisesti ajassa voi. Meillä on harha - jota katselemme. Kun aika käy ylitsemme, kaikki mikä näytti pysyvältä, tuonnempana sitä ei ole olemassa. Virta vei. Mikä oli mennen ajan pysyvää, heidän mielestä, emme edes tunne heitä, eikä sitä enää ole.
Mitä rakensin, se valuu ajan saatossa hiekkaan.

Eli käsitys tässä ja nyt – on harha. Siksi se, mikä on pysyvää, on kuitenkin katsottuna tämä rakkaus.
Tavallaan rakkaus- mikä tässä ajassa oli jotain, kohtaamista, elämistä jne. jne. jne.

Se tavallaan on avain ajatuksena sille, että se herätetään ja sille annetaan sanakäsitteelle sana sielu - elämänhenki uudelleen ja siinä on tämä tulevan olevaisuuden iankaikkinen ruumis, iankaikkisen elämän opetusidea. Kyse on kuuron kuulemisesta, sokean näkemisestä, ramman hyppimisestä jne. Eli ilmaisutapa- kertoo jotain - joka tässä elämänvirrassa voi ehkä jäädä käteen. Ja tässä on tämän uskovaisuuden sanotettu elämän idea, katoamaton rakkaus. SE on kuin tämä Kirkkaus, Pyhyys, vrt. aurinkoon.

Se tuo valon, lämmön, elämän, olevaisuuden, joka ei katso tätä, meidän silmälle, rienaajan tapaa puhua. Kun kumarrat - saat tämä kaiken itsellesi, jonka "koi syö ja ruoste raiskaa", mutta onhan se lihalle jupileeraavan hyvää, kun katsoo siinä vain tätä ulkonaista.

Ja tätähän me tässä uskonnollisesti nytkin katsomme ja kiroilemme toisillemme, väännämme kättä, että kenen taputettu savi on kovempaa. Eli sielumme on vääristynyt, näkemään rakkauden syvintä ideaa.

Eli Pyhyydestä käsin, "Niin on Jumala maailmaa rakastanut” jne.

Tämä Lucifer hajotti Apostolisen Herran kansan ja toi miekan.
Hajotti kirkkokunniksi ykseyden ja siinä me olemme poikaa, osaamme hyvin irvistellä.
Eli meidän irvikuvamme on vain ajan multaan saattamaa kuvaa, jolla ei ole iankaikkisuutta. Tavallaan kuvattuna, synnin palkka on kuolema.
Sekin suomennetaan Sanassa. Jumalan lain päämäärä on rakkaus.
Sen rikkominen on synti - eli synnin alaisena, on lain alaisuus, rikkominen rakkautta vastaan.

Eikö tunnukin ystävät tutun lihalliselle, omassa lihassa. Tässä on tämän Luciferin kirkon perusta- julistautua olla kaikkein pyhimmässä ja Jumalan valtaistuimen yläpuolella puhua meille höpöjä.

Tämä on hänen ideansa, missä hän Kirkkauden valtaistuimella halusi himoita sitä jakkarapaikkaa, jotta olisi jumalana ja taivaskin kumartaisi häntä. – lensi pihalle, mutta onkin täällä. ....... Eli mitähän valtaa tässä kumartaakaan, eli se katoava - valtajakkara, jota hän tarjoaa, kunhan kumarrellaan siihen suuntaan, olkoon se kirkkolaitoksia, pappeuksia, ateismia jne. Eli tavallaan puhutaan myös esiripusta, jonka takana on todellinen Pyhyys. Esirippu on meitin rakentama.
Tässä vaan kukin saa raapia esirippua ja luullaan olevamme näitä maailmannapoja sekä viisaita, eikös vain? Seuraava puristus on amen, emme voi mitään.
No, ei se mitään, haluan kohdata iankaikkisen rakkauden lähteen ja syödä siellä Elämänpuusta.

Olisihan se tuolla lasimerellä kuulla laulua, Mooseksen ja Karitsan virttä.
Jos pääsisi mukaan, toive olisi, näin kalkkiviivoilla olevalta.