Laulaja Jippu (Meri-Tuuli Elorinne) kirjoittaa Facebookissa lauantaisesta hengellisestä joulukonsertistaan, josta poistui yleisöä paikalta. Hän kertoo puhuneensa avoimesti Tampereen Adventtiseurakunnan tiloissa järjestetyssä konsertissa siitä, miten joulu voi olla jollekin myös raadollista aikaa.
Jippu jatkaa:
"Konsertin jälkeen olen vaipunut syviin vesiin ja kokenut jopa niin suurta ahdistusta, että voisin jättää laulut tähän. Koin epäonnistuneeni huomatessani, että ihmisiä poistui tilaisuudesta."
Adventtikirkko ahdasmielinen ja ahdistava paikka.
67
1574
Vastaukset
- Anonyymi
Viettääkö adv ensinkään Jeesuksen muistoksi syntymä juhlaa jehovien tavoin: https://www.is.fi/viihde/art-2000009274709.html
- Anonyymi
Laulaja Jipulla oli toppahousut ja tohvelit jalassa, koska tunnetusti adventtikirkot ovat helvetillisen kylmiä paikkoja, eikä ainoastaan sen rahvaan vuoksi, joka sinne harvalukuisena kokoontuu, vaan koska käyttöaste on niin vähäistä niillä saleilla.
Lämpöä pidetään tietysti pienellä viikolla ja lauantainakin on vain se pari tuntia tilaisuutta, joten parin tunnin takia viikossa ei kirkkoa paljoa lämmitetä.
Monelle kuulijallekin saattoi tulla kylmä ja lähtivät kesken konsertin kotiin.
Adventtikirkossa kokoontuu myös porukka, joka on jo toinen jalka haudassa ja kuulokin saattaa olla jo mennyt, joten kun salissa on kylmä, niin ei siellä huvita istuakaan kuurona ja dementoituneena. - Anonyymi
Jippu on väärällä alalla jos tuollainen järkyttää. Sitä paitsi, jos mä menisin kuuntelemaan Jippua ekaa kertaa, niin kuuluisin noihin lähtijöihin. En pidä hänen äänestään enkä hänen tavastaan laulaa. Ja kun sitten ei ole lavakarismaakaan, niin miksi jäisin kuuntelemaan?
- Anonyymi
"Sitä paitsi, jos mä menisin kuuntelemaan Jippua ekaa kertaa, niin kuuluisin noihin lähtijöihin."
Miksi ylipäätään lähtisit kuuntelemaan Jippua, kun kerran tiedät, että lähtisit kesken pois?
Sehän on vain loukkaus esiintyjää vastaan. Minä jäisin pois kokonaan.
Netistä voit kuunnella Jippua ja tehdä silläkin perusteella päätöksen etukäteen, miellyttääkö hänen esiintymiseensä vai ei. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sitä paitsi, jos mä menisin kuuntelemaan Jippua ekaa kertaa, niin kuuluisin noihin lähtijöihin."
Miksi ylipäätään lähtisit kuuntelemaan Jippua, kun kerran tiedät, että lähtisit kesken pois?
Sehän on vain loukkaus esiintyjää vastaan. Minä jäisin pois kokonaan.
Netistä voit kuunnella Jippua ja tehdä silläkin perusteella päätöksen etukäteen, miellyttääkö hänen esiintymiseensä vai ei.Tarkoitin sitä, että jos en olis koskaan ennen kuullut Jipun laulavan, ja menisin hänen konserttiinsa, niin en jaksaisi kuunnella häntä paria biisiä pidempään, ja lähtisin pois.
- Anonyymi
Jippu on jotenkin ei kovin iloisen näköinen useimmissa pressikuvissa kuin hänen elämänsä olisi jotenkin tosi vaikeaa. Nyt kun kuuntelin Jipun puhetta äänikin on jotenkin kuin masentunutta kuuntelisi. Ei ole sellainen innostava puhuja joka osaisi kertoa sanottavansa innostavasti ja ketä kuuntelisi pidempää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sitä paitsi, jos mä menisin kuuntelemaan Jippua ekaa kertaa, niin kuuluisin noihin lähtijöihin."
Miksi ylipäätään lähtisit kuuntelemaan Jippua, kun kerran tiedät, että lähtisit kesken pois?
Sehän on vain loukkaus esiintyjää vastaan. Minä jäisin pois kokonaan.
Netistä voit kuunnella Jippua ja tehdä silläkin perusteella päätöksen etukäteen, miellyttääkö hänen esiintymiseensä vai ei.Luterilaisen kirkon uskova- koulukaveri- lähti kaupunginteatterista pois - kesken.
Ohjelma ei sisällöltään kiinnostanut.
- Anonyymi
Kesken lähtijät ovat yleensä itse joko sellaisia, joilla ei ole itsellä musikaalista kykyä tai sitten sellaisia, jotka kokevat olevansa huomattavasti taitavampia musiikin saralla.
Adventisteilla kun on se omahyväisyyden 'armolahja' päällimmäisenä.- Anonyymi
Minä OLEN huomattavasti taitavampi. Mutta en menisi Jipun keikalle kun tiedän mitä se olisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä OLEN huomattavasti taitavampi. Mutta en menisi Jipun keikalle kun tiedän mitä se olisi.
Todista taitosi. Taidatkin olla vain huomattavasti taitavampi valehtelija?
- Anonyymi
Lähtijät eivät olleet adventtiseurakunnan jäseniä.
- Anonyymi
Mitä se siellä harhaoppisille lauloi?
- Anonyymi
Eivät ne kaikki adventisteja olleet jotka olivat kuuntelemassa. Yhteiskristillisiä aiemminkin järjestetty eri seurakuntien tiloissa.
- Anonyymi
Adventtikirkoissa Suomessa ei kyllä näe paljoa ei-adventisteja.
Adventtikirkko häpeää omaa imagoaankin jo niin paljon, että käännyttämistarkoituksessa järjestetyt niin sanotut 'kokoussarjat' pyritään aina järjestämään jossain muualla kuin adventtikirkossa ja kutsuilmoitukseenkin laitetaan järjestäväksi tahoksi joku muu kuin adventtikirkko. Yleensä järjestävänä tahona käytetään esimerkiksi 'Media 7 raamattuopistoa' tai Etra-liittoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Adventtikirkoissa Suomessa ei kyllä näe paljoa ei-adventisteja.
Adventtikirkko häpeää omaa imagoaankin jo niin paljon, että käännyttämistarkoituksessa järjestetyt niin sanotut 'kokoussarjat' pyritään aina järjestämään jossain muualla kuin adventtikirkossa ja kutsuilmoitukseenkin laitetaan järjestäväksi tahoksi joku muu kuin adventtikirkko. Yleensä järjestävänä tahona käytetään esimerkiksi 'Media 7 raamattuopistoa' tai Etra-liittoa."Yleensä järjestävänä tahona käytetään esimerkiksi 'Media 7 raamattuopistoa' tai Etra-liittoa."
Tottakai toimitaan niin, koska järjestäjinä toimivat esimerkiksi 'Media 7 raamattuopisto' tai Etra-liitto. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Yleensä järjestävänä tahona käytetään esimerkiksi 'Media 7 raamattuopistoa' tai Etra-liittoa."
Tottakai toimitaan niin, koska järjestäjinä toimivat esimerkiksi 'Media 7 raamattuopisto' tai Etra-liitto."Tottakai toimitaan niin, koska järjestäjinä toimivat esimerkiksi 'Media 7 raamattuopisto' tai Etra-liitto."
Tilaisuudet ovat kylläkin adventtikirkon järjestämiä.
Eivät Media7 ja Etra ole irti adventtikirkosta, vaan adventtikirkkoa ja sen toimintaa.
Adventtikirkko ja sen työntekijät ovat itse kertonut syyn sille, miksei tilaisuuden järjestäjäksi merkitä adventtikirkkoa. Syy on heidän suullaan ilmaistuna selvästi se, että niin sanottuja 'ulkopuolisia' ei-adventistikuulijoita ei tulisi tilaisuuteen, koska he vierastavat adventtikirkkoa nimenä ja yhteisönä ja pitävät sitä lahkona. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Tottakai toimitaan niin, koska järjestäjinä toimivat esimerkiksi 'Media 7 raamattuopisto' tai Etra-liitto."
Tilaisuudet ovat kylläkin adventtikirkon järjestämiä.
Eivät Media7 ja Etra ole irti adventtikirkosta, vaan adventtikirkkoa ja sen toimintaa.
Adventtikirkko ja sen työntekijät ovat itse kertonut syyn sille, miksei tilaisuuden järjestäjäksi merkitä adventtikirkkoa. Syy on heidän suullaan ilmaistuna selvästi se, että niin sanottuja 'ulkopuolisia' ei-adventistikuulijoita ei tulisi tilaisuuteen, koska he vierastavat adventtikirkkoa nimenä ja yhteisönä ja pitävät sitä lahkona.Tuo on vain sinun väitteesi.
- Anonyymi
Eilen 18.12.2022 Patmos lähetyssäätiön ohjelmaan joka on kuultavissa Radio Dein ja Radio Patmoksen taajuuksilla soitti henkilö joka kertoi osallistuneensa Adventtikirkon tilaisuuteen ja vastaus vuorossa ollut Pasi Turunen kertoi selkeistä harhaopeista jotka adventisteilla on. Kuitenkin monet adventistit kuuntelee radio deitä ja radio patmosta.
- Anonyymi
Hiljattain kuitenkin eräs adventisti oli haastattelussa Radio Patmos kanavalla"Se Löytyi - kampanjan" aikana. Radio Deillä esitetään Sana Elää ohjelmaa. Olettaisin että, hieman kuin pakkaa sekoittava tuo Pasi Turusen vastaus soittajalle.
- Anonyymi
Pasi Turunen katsoo asioita antisemitismin uskon kautta ja tietenkin itsestäkäsin.
Luterilaisissa - vauvakasteelliset katsovat uskovien kastetta - harhana.
Eli katsanto on ihmisestä käsin. Jos vauvaa ei kasta - ja kuolee, hän on helvetissä sen uskon jumalan näköisessä kidutuksessa. 1700- luvulla - kun Tanskasta lähetyssaarnaaja julisti YLE- Fem kanavan histroriaa kertovan dokkarin, siellä juuri olit tämä uskomattomia äiteja painostava lapsikasteen helvettipainotus esissä. Ja se on meidänkin äidimaidon kautta tullut opetus. Eli se harha- julistuksessa monella tarkoittaa hänen ajatukseensa toisinajattelija.
Ei Pasi ole Jumala- eikä Martti Lutherkaan. Vaan välimies on Sapatin Herra - Jeesus, jota Sana kehottaa kumartamaan! Kumartaako Pasi? Varmaan hänellä on pyhempi - pyhimmässä tämä perinnopin auringopalvontapäivä. Siitähän kirkkohistoria kertoo perustukset, Ei tässä tarvitse adventisteja vahdata omasta hapatteesta. Opettelee vain kirjoitukset, niin ei eksy.
Tämä auringonpalvontapäivä - ja kirkkohistorian opetus on muista lähteistä luettavissa, kun adventistien. Mutta, kuten Keijo Lindeman sanoi, että adventistit toivat tietoisuuteemme raamatullisen sapatin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pasi Turunen katsoo asioita antisemitismin uskon kautta ja tietenkin itsestäkäsin.
Luterilaisissa - vauvakasteelliset katsovat uskovien kastetta - harhana.
Eli katsanto on ihmisestä käsin. Jos vauvaa ei kasta - ja kuolee, hän on helvetissä sen uskon jumalan näköisessä kidutuksessa. 1700- luvulla - kun Tanskasta lähetyssaarnaaja julisti YLE- Fem kanavan histroriaa kertovan dokkarin, siellä juuri olit tämä uskomattomia äiteja painostava lapsikasteen helvettipainotus esissä. Ja se on meidänkin äidimaidon kautta tullut opetus. Eli se harha- julistuksessa monella tarkoittaa hänen ajatukseensa toisinajattelija.
Ei Pasi ole Jumala- eikä Martti Lutherkaan. Vaan välimies on Sapatin Herra - Jeesus, jota Sana kehottaa kumartamaan! Kumartaako Pasi? Varmaan hänellä on pyhempi - pyhimmässä tämä perinnopin auringopalvontapäivä. Siitähän kirkkohistoria kertoo perustukset, Ei tässä tarvitse adventisteja vahdata omasta hapatteesta. Opettelee vain kirjoitukset, niin ei eksy.
Tämä auringonpalvontapäivä - ja kirkkohistorian opetus on muista lähteistä luettavissa, kun adventistien. Mutta, kuten Keijo Lindeman sanoi, että adventistit toivat tietoisuuteemme raamatullisen sapatin.Asia löytyy Yle Areenasta.
https://areena.yle.fi/1-62321261
Kohtaaminen
Pappi Hans Egede halusi vimmatusti matkustaa Grönlantiin lähetyssaarnaajaksi, ja vuonna 1721 hän lopulta lähti vaaralliselle matkalle Atlantin yli. Grönlannin asukkaat, inuitit, eivät kuitenkaan toivottaneet häntä tervetulleeksi, sillä heillä oli jo oma uskontonsa. Syntyi dramaattinen yhteentörmäys kahden kulttuurin erilaisen elämäntavan ja maailmankatsomuksen välillä. Näyttelijät Nukâka Coster-Waldau ja Lars Mikkelsen tarkastelevat Grönlannin ja Tanskan 300 vuotta kestänyttä yhteistä historiaa omalla persoonallisella tavallaan. Tuotanto: DR, 2021.
julkaistu ke 26.10.2022 poistuu 4.4.2027 katselukerrat 18372 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pasi Turunen katsoo asioita antisemitismin uskon kautta ja tietenkin itsestäkäsin.
Luterilaisissa - vauvakasteelliset katsovat uskovien kastetta - harhana.
Eli katsanto on ihmisestä käsin. Jos vauvaa ei kasta - ja kuolee, hän on helvetissä sen uskon jumalan näköisessä kidutuksessa. 1700- luvulla - kun Tanskasta lähetyssaarnaaja julisti YLE- Fem kanavan histroriaa kertovan dokkarin, siellä juuri olit tämä uskomattomia äiteja painostava lapsikasteen helvettipainotus esissä. Ja se on meidänkin äidimaidon kautta tullut opetus. Eli se harha- julistuksessa monella tarkoittaa hänen ajatukseensa toisinajattelija.
Ei Pasi ole Jumala- eikä Martti Lutherkaan. Vaan välimies on Sapatin Herra - Jeesus, jota Sana kehottaa kumartamaan! Kumartaako Pasi? Varmaan hänellä on pyhempi - pyhimmässä tämä perinnopin auringopalvontapäivä. Siitähän kirkkohistoria kertoo perustukset, Ei tässä tarvitse adventisteja vahdata omasta hapatteesta. Opettelee vain kirjoitukset, niin ei eksy.
Tämä auringonpalvontapäivä - ja kirkkohistorian opetus on muista lähteistä luettavissa, kun adventistien. Mutta, kuten Keijo Lindeman sanoi, että adventistit toivat tietoisuuteemme raamatullisen sapatin.Kastekysymystä Pasi Turunen ei tuossa kysymysvastaus-ohjelmassa ottanut lainkaan puheeksi. Adventistit tunnustaa kuitenkin saman uskovien kasteen kuin vaikkapa helluntailaiset tai vapaakirkolliset joten jos vaikka helluntailainen haluaisi liittyä adventtiseurakuntaan niin uutta kastetta ei tarvita. Nimittäin sellaisiakin seurakuntia on noissa pienemmissä kuten esimerkiksi Siiloan joka hyväksyy ainoastaan heillä tapahtuneen upotuskastetoimituksen. Pasi Turunen otti kantaa tutkivaan tuomioon, sapatti kysymykseen ja johonkin muuhun mutta kastetta tuossa vastauksessaan ei ottanut puheeksi. Kysyjä loppupuolella vain totesi että, adventistit edellyttävät uskovien kastetta edellytyksenä seurakuntaan liittymiselle.
- Anonyymi
Turunen saa tuomionsa sitten Jumalalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turunen saa tuomionsa sitten Jumalalta.
No niinhän kaikki ne, jotka päättävät uskoa niin. Sinäkin, näköjään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kastekysymystä Pasi Turunen ei tuossa kysymysvastaus-ohjelmassa ottanut lainkaan puheeksi. Adventistit tunnustaa kuitenkin saman uskovien kasteen kuin vaikkapa helluntailaiset tai vapaakirkolliset joten jos vaikka helluntailainen haluaisi liittyä adventtiseurakuntaan niin uutta kastetta ei tarvita. Nimittäin sellaisiakin seurakuntia on noissa pienemmissä kuten esimerkiksi Siiloan joka hyväksyy ainoastaan heillä tapahtuneen upotuskastetoimituksen. Pasi Turunen otti kantaa tutkivaan tuomioon, sapatti kysymykseen ja johonkin muuhun mutta kastetta tuossa vastauksessaan ei ottanut puheeksi. Kysyjä loppupuolella vain totesi että, adventistit edellyttävät uskovien kastetta edellytyksenä seurakuntaan liittymiselle.
Uskövien kaste. jos se perustuu Matt 28.19, on papin tekemä murha kaste, sillä vain Jeesuksen nimellä ja verellä on synnit kasteessa sovitetut Ef 1: 7, 10 Tämän Matt 28: 19 on kkatolisessa kirkossa saatana väärentänyt, Mutta Jeesus on polkenut rikki käärmeen pään.
Jeesus häpeästä välittämättä kärsi puolestamme ja sai oikeuden lunastaa syntimme Matt 1: 21
Jeesus on voittanut sen, joka istuu paavin valta-istuimella, saatanan, joka vaati että Jeesus kumartaisi häntä.
Syntinen on synnin orja, Jeesuksen nimi ja veri tekee syntisen vapaaksi!! Egumenia , tarkoittaa maailmaa! . Jeesus sanoo: `` Te ette ole tästä maailmasta, .. Pelastaja tuli Marian kautta, alas, Taivaasta, ja meni sinne takaisin, Apost 4: 12 `` Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa taivaan alla annettu!! Pena - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskövien kaste. jos se perustuu Matt 28.19, on papin tekemä murha kaste, sillä vain Jeesuksen nimellä ja verellä on synnit kasteessa sovitetut Ef 1: 7, 10 Tämän Matt 28: 19 on kkatolisessa kirkossa saatana väärentänyt, Mutta Jeesus on polkenut rikki käärmeen pään.
Jeesus häpeästä välittämättä kärsi puolestamme ja sai oikeuden lunastaa syntimme Matt 1: 21
Jeesus on voittanut sen, joka istuu paavin valta-istuimella, saatanan, joka vaati että Jeesus kumartaisi häntä.
Syntinen on synnin orja, Jeesuksen nimi ja veri tekee syntisen vapaaksi!! Egumenia , tarkoittaa maailmaa! . Jeesus sanoo: `` Te ette ole tästä maailmasta, .. Pelastaja tuli Marian kautta, alas, Taivaasta, ja meni sinne takaisin, Apost 4: 12 `` Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa taivaan alla annettu!! PenaValheesi ei meitä enää hetkauta.
- Anonyymi
Aloitus on höpöhöpöä.
Tampereen adventtiseurakunnan jäsenten mukaan paikalta poistui seitsemän ihmistä, joista kukaan ei ollut seurakunnan jäsen, eikä ole tiedossa ketä he edes olivat.- Anonyymi
Ei sillä ole merkitystä olivatko he poislähtijät adventisteja vai ei. Älä yritä olla niin ylpeä jostakin sellaisesta, mistä ei ole mitään syytä olla ylpeä. Sen sijaan Hipun tai Jepun tai kuka lie onkaan kannattaisi miettiä uravalintaansa uudelleen. Kuulostaa pakonomaiselta toiminnalta laskea kuinka moni ihminen ei tykkää musta! Jopa luonnehäiriöiseltä. Jos ei voi hyvin keikoilla, miksi vaivautua esiintymään. Itse olen keikkaillut paljonkin mutta koskaan ei ole tarvinnut pahasta, KUN ihmiset lähtee. Joskus on tullut laulettua isolle kirkolle, jossa on ollut vain tusina kuulijaa, kun lähes kaikki jättivät tulematta. Hauskaa se vain lähinnä oli.

Puhut läpiä päähäsi.
- Anonyymi
Minulle ei oikein lehdistä selvinnyt, miksi se yleisö poistui... siis vain senkö takia, että laulajalla oli toppahousut eikä juhla-asua...? 😏 Kyllä Jipun nyt kuuluisi olla iloinen, eikä surullinen, josta tehtiin exitit semmoisen pintaliitelyn takia. Eipä se Jeesukaan juhlavaatteita päälleen vaihdellut raamatun mukaan, kun alkoi saarnata. Tallit varmaankin oli synagogassa juutalaisen tavan mukaan, siinäpä se varmaankin oli. Pompöösit kirjanoppineet ja fariseuksethan ne tupsuissa ja viitoissa prameilivat.
- Anonyymi
Eikös Jippu ole advari ? paljon hän ainakin heidän kokouksissaan käy !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös Jippu ole advari ? paljon hän ainakin heidän kokouksissaan käy !
Ei noista välttämättä tiedä mihin uskonyhteisöön kenelläkin on yhteyksiä. Pekka Simojoella on ollut musiikki projekteja Advareille kuin myös Pekka Reinikainen käynyt puhumassa samoista teemoista kuin muuallakin.
Esimerkiksi:
Pekka Reinikainen Lohjan Adventtikirkko Luominen -näyttelyn avajaisesitelmä
28.10.2017 klo 19.00
https://youtu.be/0balRQKwruE
Pekka Simojoki
https://www.nykyaika.fi/2022/03/valonsateet/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei noista välttämättä tiedä mihin uskonyhteisöön kenelläkin on yhteyksiä. Pekka Simojoella on ollut musiikki projekteja Advareille kuin myös Pekka Reinikainen käynyt puhumassa samoista teemoista kuin muuallakin.
Esimerkiksi:
Pekka Reinikainen Lohjan Adventtikirkko Luominen -näyttelyn avajaisesitelmä
28.10.2017 klo 19.00
https://youtu.be/0balRQKwruE
Pekka Simojoki
https://www.nykyaika.fi/2022/03/valonsateet/Pekka Reinikainen on hyvä ystävä monien adventistien kanssa.
- Anonyymi
Sitä pitää kysyä niiltä, jotka poistuivat. Kuka sitä kuka muu tietää??? Eivät olleet seurakunnan jäseniä. Se tiedetään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä pitää kysyä niiltä, jotka poistuivat. Kuka sitä kuka muu tietää??? Eivät olleet seurakunnan jäseniä. Se tiedetään.
Totta. Ja mun ymmärtääkseni tuo oli "yhteiskristillisyyden" hengessä järjestetty konsertti ei pelkästään adventtikirkon jäsenille. Sama se on muissakin seurakunnissa että, saattaa muidenkin seurakuntien jäseniä kuuntelemassa jos siellä on joku gospelbändi tai tietty puhuja puhumassa. Eihän sitä ole pakko heti olla liittymässä. Toisethan ei kuulu mihinkään seurakuntaan vaan käyvät alueen eri seurakuntien järjestämissä tilaisuuksissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä pitää kysyä niiltä, jotka poistuivat. Kuka sitä kuka muu tietää??? Eivät olleet seurakunnan jäseniä. Se tiedetään.
Mistä tiedät, kuka lähtijöistä oli adventisti ja kuka ei ja edes sitä kuinka monta lähti, koska takarivistä on helppo häipyä kenenkään huomaamatta?
Epäilen suuresti, että et tiedä ja valehtelet ja vääristelet totuutta, kuten teillä adventisteilla on ollut aina tapana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä tiedät, kuka lähtijöistä oli adventisti ja kuka ei ja edes sitä kuinka monta lähti, koska takarivistä on helppo häipyä kenenkään huomaamatta?
Epäilen suuresti, että et tiedä ja valehtelet ja vääristelet totuutta, kuten teillä adventisteilla on ollut aina tapana.Tampereen adventtiseurakunnan edustaja itse kertoi minulle, että he eivät tunteneet yhtä ainoaa niistä, jotka lähtivät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä tiedät, kuka lähtijöistä oli adventisti ja kuka ei ja edes sitä kuinka monta lähti, koska takarivistä on helppo häipyä kenenkään huomaamatta?
Epäilen suuresti, että et tiedä ja valehtelet ja vääristelet totuutta, kuten teillä adventisteilla on ollut aina tapana."Epäilen suuresti, että et tiedä ja valehtelet ja vääristelet totuutta, kuten teillä adventisteilla on ollut aina tapana."
Väitteesi on typerää herjaamista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tampereen adventtiseurakunnan edustaja itse kertoi minulle, että he eivät tunteneet yhtä ainoaa niistä, jotka lähtivät.
Niinhän ne tekevät, että eivät ole tuntevinaankaan niitä, jotka lähtevät.
Samoin käy niille, jotka eivät viitsi käydä enää lauantaisin kirkossa.
Toisaalta en ihmettele sitäkään, että ei-adventisteilla on halu lähteä adventistien tilaisuuksista pian pois, kun ovat nähneet, keitä he ovat. On ne adventistit sen verran omahyväistä ja omaan napaansa tuijottavaa porukkaa, että pitää mennä ulos oksentamaan, eikä viitsi tulla enää takaisin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinhän ne tekevät, että eivät ole tuntevinaankaan niitä, jotka lähtevät.
Samoin käy niille, jotka eivät viitsi käydä enää lauantaisin kirkossa.
Toisaalta en ihmettele sitäkään, että ei-adventisteilla on halu lähteä adventistien tilaisuuksista pian pois, kun ovat nähneet, keitä he ovat. On ne adventistit sen verran omahyväistä ja omaan napaansa tuijottavaa porukkaa, että pitää mennä ulos oksentamaan, eikä viitsi tulla enää takaisin.Olet yhden aivopierun ihminen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet yhden aivopierun ihminen.
Oho! Osasit kirjoittaa aivopierun oikein!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös Jippu ole advari ? paljon hän ainakin heidän kokouksissaan käy !
Minkähän vuoden kesäjuhlilla se oli Toivonlinnassa, kun hän kertoi liittyneensä Adventtikirkkoon. Sitä en tiedä, onko hän kuinka aktiivisesti mukana vieläkin, vai onko löytänyt hengellisen kotinsa jo muualta.
- Anonyymi
Jos ei ymmärrä sanomaa, on viisainta lähteä kävelemään.
Katsoin äsken Taivas Tv 7:ä. Siellä Baruch Korman selosti viinin silppuamista sirpillä kuurnaan... jäi hyvin epäselvä kuva mitä tapahtuu.
Ei ole ihme, että nuoret eivät ymmärrä höykäsen pöläystä uskonnosta. Eivät jaksa kiinnostua unkaallisista taruista.- Anonyymi
Nuoria kiinnostaa hurmahenget eikä mitkään selitellyt harhaopit.
- Anonyymi
Korman ei liity adventismiin mitenkään.
- Anonyymi
"Siellä Baruch Korman selosti viinin silppuamista sirpillä kuurnaan... jäi hyvin epäselvä kuva mitä tapahtuu."
Ei ihme, jos selittää, että sirpillä viinirypäleitä silputaan kuurnassa.
- Anonyymi
Poikkeuksetta, kun adventtikirkko jotain järjestää, niin se menee yleensä perseelleen.
Musiikki on rämpytystä, kakofoniaa, jota ei kukaan tervejärkinen viitsi jäädä kuuntelemaan. Puheet ovat totaalista paskanjauhantaa.
Sitten kerätään kolehti kokouskulujen peittämiseksi ja se on se tärkein numero, koska raha ratkaisee pastorinkin kiinnostuksen.- Anonyymi
Noo ethän sinäkään enkä minä täydellisiä ole vai ?
Jos sitä hakemalla hakee virheitä niin kyllä niitä löytää joka paikasta ja ihmisestä.
Oletko muuten käynyt kuuntelemassa Jippua ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noo ethän sinäkään enkä minä täydellisiä ole vai ?
Jos sitä hakemalla hakee virheitä niin kyllä niitä löytää joka paikasta ja ihmisestä.
Oletko muuten käynyt kuuntelemassa Jippua ?Hurmahengissä ei ole mitään väärää. Ei voi olla, koska ne ovat Jumalasta eikä Jumalassa ole vääryyttä.
- Anonyymi
Pienessä kirkossa on vähän osaajia. Mennään sillä mitä on. Vai haluaisitko sinä tulla korottamaan tasoa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hurmahengissä ei ole mitään väärää. Ei voi olla, koska ne ovat Jumalasta eikä Jumalassa ole vääryyttä.
Hurmahenget eivät ole Jumalasta.
- Anonyymi
Valheesi ei hetkauta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hurmahengissä ei ole mitään väärää. Ei voi olla, koska ne ovat Jumalasta eikä Jumalassa ole vääryyttä.
Sanaa hurmahenki ei löydy Raamatusta, joten mistä tiedät mihin se liittyy? Minä uskon vain Raamatun sanaan, en ihmisten keksimiin termeihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pienessä kirkossa on vähän osaajia. Mennään sillä mitä on. Vai haluaisitko sinä tulla korottamaan tasoa?
Ei se kylmä ilmapiiri ole ainoa adventtikirkon mädännäisyys, vaan kyllä ne homeiset ja paskalle haisevat kirkkosalitkin ovat vastenmielisiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hurmahenget eivät ole Jumalasta.
Raamattu ei tunne sanaa hurmahenki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se kylmä ilmapiiri ole ainoa adventtikirkon mädännäisyys, vaan kyllä ne homeiset ja paskalle haisevat kirkkosalitkin ovat vastenmielisiä.
Valheesi ei hetkauta.
- Anonyymi
Olen törmännyt Jippuun laihdutuksen, väkivaltaisen lapsuuden ja partnerin, alkoholin, sokerin ja muiden vastaavien elämänkokemuksien kautta.
Hän on käynyt myös diakonia koulutuksen luin. Tekee parhaansa.
Mutta se ei auttanut minua pitämään hänen äänestään, tavastaan laulaa.
Itsensä korostamista ja itsesäälissä rpemistä.
Eikö Jipun esiintymiset sovi paremmin sinne, missä näitä vaikeuksia kärsiviä hoidetaan ja missä hekokoontuvat?
Kirkoissa ja seurakunnissa kokoontuvat odottavat yleensä saarnoja Jeesuksen elämänkokemuksista, mutta Jipu tekee Jeesuksen sivupersoonaksi.
Onko Jippu se uusi pelastaja näille kovia kokeneille?
Olen yrittänyt pitää Jipun esiintymisistä etelästä pohjoiseen ja lännestä itään,
mutta en enää jaksa.
Hän on hyvä viihdyttäjä itsesäälissään nautiskelevien ja egoaan paisuttavien yhteisissä illanistujaisissa.- Anonyymi
Minulle riittää keikoilta poissa pysymiseen ihan vain se, ettei hän osaa laulaa hyvin. Hyvä äänenhallinta ei tule kaikille luonnostaan. Moni osaa kähistäkin, kuten hän mutta sitä ei voi kutsua laulamiseksi. Laulunopettajalle olisi töitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulle riittää keikoilta poissa pysymiseen ihan vain se, ettei hän osaa laulaa hyvin. Hyvä äänenhallinta ei tule kaikille luonnostaan. Moni osaa kähistäkin, kuten hän mutta sitä ei voi kutsua laulamiseksi. Laulunopettajalle olisi töitä.
Minä taas pidän hänen äänestään !
Viimeksi kuulin häntä Lohjalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä taas pidän hänen äänestään !
Viimeksi kuulin häntä Lohjalla.Minä en pidä kenestäkään, joka on jossain tekemisissä lahkojen ja kirkkojen kanssa.
Tiedän heidän KAIKKIEN elävän valheessa ja puolustelevan oppimiaan tai omaksumiaan valheita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä en pidä kenestäkään, joka on jossain tekemisissä lahkojen ja kirkkojen kanssa.
Tiedän heidän KAIKKIEN elävän valheessa ja puolustelevan oppimiaan tai omaksumiaan valheita.No sinä tosiaan valehtelet.
- Anonyymi
Miksi Jippu tuntui ajattelevan, että hänen esityksensä oli pakko vangita jokaisen, koko esityksen ajaksi? Ihmisillä voi olla muita menoja, tunnetiloja, kipuja ym joten miksi täälläkin vastataan ensimmäisenä negaatioiden kautta?
- Anonyymi
Minulla tulee aina pakottava tarve mennä vessaan isolle tarpeelle, kun kuulen jonkun laulavan huonosti. Se on sama kuin joillekin tulee tarve mennä aamukahvin jälkeen paskalle.
En luonnollisestikaan enää palaa takaisin jatkamaan kuuntelemista.
Kun tilaisuudessa on kymmenkunta ihmistä ja seitsemän niistä poistuu, niin onhan se iso prosentti poistujia? Ymmärrän hyvin niitä, jotka lähtevät, koska syitä lähtemiselle on yhtä monta kuin on lähtijöitäkin. Huonon musiikin kuuntelemisesta voi tulla esim. pää kipeäksi tai alkaa todella voimaan pahoin. Siinä tilanteessa on kyllä paras lähteä kokonaan pois. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla tulee aina pakottava tarve mennä vessaan isolle tarpeelle, kun kuulen jonkun laulavan huonosti. Se on sama kuin joillekin tulee tarve mennä aamukahvin jälkeen paskalle.
En luonnollisestikaan enää palaa takaisin jatkamaan kuuntelemista.
Kun tilaisuudessa on kymmenkunta ihmistä ja seitsemän niistä poistuu, niin onhan se iso prosentti poistujia? Ymmärrän hyvin niitä, jotka lähtevät, koska syitä lähtemiselle on yhtä monta kuin on lähtijöitäkin. Huonon musiikin kuuntelemisesta voi tulla esim. pää kipeäksi tai alkaa todella voimaan pahoin. Siinä tilanteessa on kyllä paras lähteä kokonaan pois.Te molemmat valehtelette, kun ette tiedä tosiasioita.
- Anonyymi
Adventit asialla
- Anonyymi
Aloitus on ihan huuhaata.
- Anonyymi
Eivät kaikki ole laulajia, vaikka kuinka yrittäisivätkin sitä olla.
Ei isän tai äidin laulunlahjat tee lapsesta laulajaa.
Tämä pätee kaikessa osaamisessa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982