Nyt K&K lehden toimittaja paljastuu lainrikkojaksi

Anonyymi-ap

Papeista puhuttiin jo ja nyt suurimman luterilaisen lehden toimittaja..

”KIRKKO- JA KAUPUNKI -LEHDEN TOIMITTAJA SAMULI SUONPÄÄN RIKOLLINEN MENNEISYYS

Helsingin Sanomien toimittaja Samuli Suonpää on saanut lainvoimaisia tuomioita vuodesta 2012 vuoteen 2018 yhdeksästä eri syytekohdasta viidessä eri oikeudenkäynnissä. Hän on saanut lainvoimaisia tuomioita seuraavista rikoksista:

1) Avunanto törkeään veropetokseen,

2) törkeä työeläkevakuutuspetos,

3) törkeä kirjanpitorikos,

4) törkeä velallisen epärehellisyys,

5) törkeä kavallus ja

6) väärennys.

Hänet on tuomittu näistä rikoksista sakkoon, määräaikaiseen liiketoimintakieltoon, ehdolliseen ja ehdottomaan vankeuteen. Vankilan tämä Helsingin Sanomien toimittaja on välttänyt suorittamalla 190 tuntia yhdyskuntapalvelua mm. sen varjolla, että hän on teologian opiskelija. Viimeisen tuomion perusteluissa todettiin mm.

"uusien rikosten teon alkaneen lähes välittömästi edellä mainittujen tekojen päätyttyä, mikä ilmentää vastaajassa pitkäaikaista piittaamattomuutta…”

SAMULI SUONPÄÄN (VERO)VELAT OVAT 735 000 EUROA

Samuli Suonpäällä on 27.6.2022 tulostetun ulosottorekisterin mukaan on velkaa Verohallinnolle 502 513,05 euroa ilmeisesti rikoksilla saavutetusta hyödystä?

Samuli Suonpäällä on velkaa em. ulosottorekisterin mukaan kahdeksalle eri taholle ja yhteensä hänellä on ulosotossa 735 000 euroa.”

122

539

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Törkeää!

      • Anonyymi

        Enemmän kuin törkeää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enemmän kuin törkeää.

        Rikollista kuten kerrottiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rikollista kuten kerrottiin.

        Mutta tuomiokapituli ei heitä rankaise.

      • Anonyymi

        Enemmän!

    • Anonyymi

      Tästä haluaisin kuulla myös piispa Laajasalon kommentin?

      • Anonyymi

        Tai Luoman.

      • Anonyymi

        ArtoTTT

        Ei varmaan haittaa mitään, jos vain "homottaa".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ArtoTTT

        Ei varmaan haittaa mitään, jos vain "homottaa".

        Ei kai haittaa vaikka lapsia nai, jos on lestadiolainen? Täysin typerähän kommenttini on, mutta ymmärrät varmaan viestin?

        -a-teisti-

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai haittaa vaikka lapsia nai, jos on lestadiolainen? Täysin typerähän kommenttini on, mutta ymmärrät varmaan viestin?

        -a-teisti-

        Sinus ei varmaan haittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai haittaa vaikka lapsia nai, jos on lestadiolainen? Täysin typerähän kommenttini on, mutta ymmärrät varmaan viestin?

        -a-teisti-

        Mitä sanot aloituksen asioihin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sanot aloituksen asioihin?

        Jos palstapäivystäjä aitolainen ihan nikilläsi vaan. Sanon ettei alennuksia rangaistuksiin homotuksen, eikä uskon vuoksi. Ja tuskin on saanutkaan.

        -a-teisti-

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ArtoTTT

        Ei varmaan haittaa mitään, jos vain "homottaa".

        Se joka on nuhteeton, heittäköön ensimmäisen kiven :)
        Aloituksen mukaan ihminen joka tekee elämässään virheitä, on loppuiäkseen tuomittu eriarvoiseen elämään muihin nähden, vaikka miten olisi kärsinyt tuomioistuimen asettaman rangaistuksen. Ei kovin hyvin tunnuta jakavan oikeutta tällä palstalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai haittaa vaikka lapsia nai, jos on lestadiolainen? Täysin typerähän kommenttini on, mutta ymmärrät varmaan viestin?

        -a-teisti-

        Lestat on oma eriseurainen lahko heillä on omat tilat kokoontua. Hellareilla on omat. Woodoo välineet pois sinne mistä ne on tuotu.

      • Anonyymi

        Onhan ortodokseilla ja synagogilla moskeijoilla hellareilla omat moottori pyörä jengit ja vapareilla ja raggarit ja huumejengit kyllä nämä loistaa lähiöissä hyvin.

      • Anonyymi

        Rahan kanssa ei saa sekoilla. Ja tilit pitää tutkia onko OUTOJA NOSTOJA SIIRTOJA MAKSUJA KOSKA rikolliset käy niillä ja onko rinnakkaiskorttia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se joka on nuhteeton, heittäköön ensimmäisen kiven :)
        Aloituksen mukaan ihminen joka tekee elämässään virheitä, on loppuiäkseen tuomittu eriarvoiseen elämään muihin nähden, vaikka miten olisi kärsinyt tuomioistuimen asettaman rangaistuksen. Ei kovin hyvin tunnuta jakavan oikeutta tällä palstalla.

        Ei noilla meriiteillä pitäisi olla mitään asiaa toimittajaksi. Pelkästään useampien firmojen tilaama turvallisuustarkastus uusista työntekijöistä blokkaisi hänet armotta. Hesarilta on näköjään omat säännöt siinäkin kohtaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei noilla meriiteillä pitäisi olla mitään asiaa toimittajaksi. Pelkästään useampien firmojen tilaama turvallisuustarkastus uusista työntekijöistä blokkaisi hänet armotta. Hesarilta on näköjään omat säännöt siinäkin kohtaa?

        Voitko tarkentaa, onko sinulla oikeasti tietoa millä perusteilla hänet on valittu tehtäväänsä.
        Siis oletko oikeassa, vai ainoastaan omasta mielestäsi oikeassa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voitko tarkentaa, onko sinulla oikeasti tietoa millä perusteilla hänet on valittu tehtäväänsä.
        Siis oletko oikeassa, vai ainoastaan omasta mielestäsi oikeassa?

        Korruptiota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ArtoTTT

        Ei varmaan haittaa mitään, jos vain "homottaa".

        Hehe/heh!

    • Sama hemmo kirjoittaa Hesariin ja ryvetti myös Ville Rydmanin maineen.

      • Anonyymi

        Kokoomuksen Kai Mykkäselle ja Petteri Orpolle tuli epäilyttävä kiire potkaista Wille Rydman ulos Kokoomuksesta, Hesarin häväistyskirjoituksen jälkeen. Jotkut puhuvat, että kyseessä olisi ollut tilaustyö Kokoomuksen sisältä. Miten on, Orpo ja Mykkänen?

        Hesarin jutun taustoittajana ja kirjoittajana toimineen Samuli Suonpään taustasta paljastuu vahvasti rikollinen menneisyys.

        Saattaa olla, että Suonpää joutuu Hesarin jutun jälkeen jälleen leivättömän pöydän ääreen, ja siinä yhteydessä nostetaan mediassa näkyville myös Mykkäsen ja Orpon erikoinen kiire päästä eroon edustaja Rydmanista.

        Millaiset ovat olleet Orpon ja Mykkäsen yhteydet Hesarin toimitukseen ja erityisesti toimittaja Suonpäähän ennen Hesarin häväistyskirjoituksen julkaisua?

        Kokoomuksen johto reagoi niin nopeasti Hesarin juttuun, että tyhmempi voisi jopa luulla, että sillä oli jotain ennakkotietoa jutun julkaisusta?

        Onko sisäinen valtapeli mädättänyt Kokoomuksen?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Punavihreä media tuhoaa ihmisten maineita.

        Rydmanin kiinnostus liian nuoria tyttöjä kohtaan on ollut ns. julkinen salaisuus, josta Kokoomuksen järjestötoiminnan yhteydessä on jopa tyttöjä varoiteltu. Politiikassa riittää epäsopiva käytös luottamuksen menettämiseen, kuten muissakin luottamustoimissa.

        Mutta mitään laitonta ei ole tehnyt.

        Tarkoitat varmaan nuoria naisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitat varmaan nuoria naisia.

        Tyttöjä tai hyvin nuoria naisia, sama se. Sitä vain pidetään epäsopivana ihan yleisestikin ja varmasti kaksin verroin epäsopivana Rydmanin asemassa olevan poliitikon kohdalla, jolla alkaa olla ikää pian 40, että hakeudutaan hyvin nuorien naisten tai hiukan vanhempien tyttöjen seuraan.

        Tämänkin olet lukenut vain punavihreästä mediasta.
        Mitään sopimatonta ei ole tehnyt joten lopeta jo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta mitään laitonta ei ole tehnyt.

        Politiikassa riittää epäsopiva käytös luottamuksen menettämiseen, kuten muissakin luottamustoimissa.

        -a-teisti-

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Politiikassa riittää epäsopiva käytös luottamuksen menettämiseen, kuten muissakin luottamustoimissa.

        -a-teisti-

        Ei ole tehnyt mltään epäsopivaa. Poliisi tutki asian.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole tehnyt mltään epäsopivaa. Poliisi tutki asian.

        Nykyisin katsotaan olevan epäsopivaa, jos pian keski-ikäinen liehittelee 17-vuotiaita teinejä, vaikka eihän se rikollista ole. Näin se vain menee ja Rydmanin asemassa olevan poliitikon ollessa kyseessä kieroon katsotaan vieläkin syvempään. Sitä pidetään pervona ja epänormaalina, sellainen on eettinen koodisto täällä liberaalissa maailmassa.

        Rydman on joutunut median uhriksi,
        Ei ole tehnyt mitään pervoa tai epänormaalia. Poliisi tutki asian.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rydman on joutunut median uhriksi,
        Ei ole tehnyt mitään pervoa tai epänormaalia. Poliisi tutki asian.

        Monet toisistaan riippumattomat henkilöt ovat kertoneet HS:n toimittajille, että poliisille Rydmanin epäsoveliaasta käytöksestä, eli ei toivotuista lähentelyistä, alkoholin juottamisesta alaikäisille ja painostuksesta. Lisäksi Rysmanilla on ollut Kokoomuksen nuorisojärjestössä "tietynlainen" maine ja hänestä on sen suhteen varoiteltu.

        Mutta tämä tästä.

        Minä luotan enemmän poliisin kuin pahahtoisiin juoruihin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minä luotan enemmän poliisin kuin pahahtoisiin juoruihin.

        Niin se on, poliisi on Suomessa ainakin vielä rehellinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rydmanin kiinnostus liian nuoria tyttöjä kohtaan on ollut ns. julkinen salaisuus, josta Kokoomuksen järjestötoiminnan yhteydessä on jopa tyttöjä varoiteltu. Politiikassa riittää epäsopiva käytös luottamuksen menettämiseen, kuten muissakin luottamustoimissa.

        -a-teisti-

        Pas ka puhetta. Ei mitään faktaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Politiikassa riittää epäsopiva käytös luottamuksen menettämiseen, kuten muissakin luottamustoimissa.

        -a-teisti-

        Vihreiden bileissä juotetaan alaikäisiä känniin.

      • Anonyymi

        Poliisi tutki asian, eikä mitään aihetta syytteelle ole! Tyydy kommari poliisin ratkaisuun!

      • Anonyymi

        Et raukka ymmärrä mitä pedofiili-sana tarkoittaa, törkeästi vain nimittelet muita sellaisiksi syyllistyen kunnianlokkaukseen.

      • Anonyymi
        aito_Iainen kirjoitti:

        Niin se on, poliisi on Suomessa ainakin vielä rehellinen.

        Siihen liittyen onko uutisia Pasilasta tapaus Lettas johdosta jo ilmaantunut ?

      • Anonyymi
        aito_Iainen kirjoitti:

        Punavihreä media tuhoaa ihmisten maineita.

        Niin tekee.

    • Anonyymi

      Onpa edustanut lehti luopiokristillistälinjaa jo vuosikymmenen. En ihmettele, jos jokin kyseisen lehden toimittajista on tällainen huijari.

    • Anonyymi

      Melkoinen huijariveijari. Maallinen oikeus on rangaistuksensa antanut maallisten lakien mukaan ja Luoja taivaspaikan perukoon ellei parannuksen tekoon ryhdy tai ole ryhtynyt.

      -a-teisti-

      • Anonyymi

        Samanlainen kuin kirkon papit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samanlainen kuin kirkon papit.

        Juurikin niin.

    • Anonyymi

      Samainen Suonpää on sekä Hesarin, että Kirkko ja Kaupungin toimittaja.

    • Anonyymi

      Miten tuollainen voi toimia toimittajana kirkon lehdessä tai edes Hesarissa?

      • Anonyymi

        Miksei, kirkon arvot ovat nykyään sellaiset.

    • Anonyymi

      kirkko ja kaupunki 🤣 nimikin sen jo kertoo

    • Anonyymi

      Tätä on vaikea ymmärtää. Eikö mistään löydy asiallista toimittajaa Helsingin Seurakuntalehteen?

      • Anonyymi

        Ei koska pitää olla homottava liberaali.

    • Anonyymi

      Sopii hyvin liberaalien pirtaan.

      • Anonyymi

        Juu, kaikki pitää suvaita.

    • Anonyymi

      Miltähän rötöksiä vielä löytyy tuonkin lehden takaa.

    • Tässäkin olisi MOTille hyvä aihe.

      • Anonyymi

        Niin muuten olisi.

    • Anonyymi

      Hyvää tietoa!

      T.Tolkku

    • Anonyymi

      Aloittajalta olisi ollut tosi reilua tehdä aloitus omalla nimellään aitojen uskovien tapaan, jolloin olisimme voineet kaikki arvioida aloittajan omaa rehellisyyttä maallisia lakejamme ja yhteiskuntaamme kohtaan.

      • Anonyymi

        Et sinäkään kommentoi omalla nimelläsi.

      • Anonyymi

        Tiedot ja linkit löytyvät Rydmanin Facebook sivuilta ja Twitteristä. Käy sieltä hakemassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sinäkään kommentoi omalla nimelläsi.

        Minähän en arvostele ja syyttele, varsinkaan ketään oikeaa henkilöä joka aloituksesta päätellen on rangaistuksensa kärsinyt.
        Jos nimeltä arvostellaan rikoksentekijäksi, pitäisi arvostelijalla myös olla kanttia esiintyä omalla nimellään, siis mun mielestäni.

    • Anonyymi

      Eikö kirkolla ole oikeaan, varaa rehellisen toimittajaan?

      • Anonyymi

        Onko kirkko itse rehellinen?

      • Anonyymi

        Mikäli kyseinen toimittaja on sovittanut rikoksensa, miksi häntä pitäisi kohdella toisiin nähden eriarvoistaen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko kirkko itse rehellinen?

        Jeesuksen sovitustyöllä ei siis ole teille mitään merkitystä? Kunhan edellytätte toisilta rehellisyyttä kaikessa, vaikka ette itsekään ole osoittanut ensin elävänne kyseisessä nuhteettomuudessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesuksen sovitustyöllä ei siis ole teille mitään merkitystä? Kunhan edellytätte toisilta rehellisyyttä kaikessa, vaikka ette itsekään ole osoittanut ensin elävänne kyseisessä nuhteettomuudessa.

        Mikä on logiikkasi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikäli kyseinen toimittaja on sovittanut rikoksensa, miksi häntä pitäisi kohdella toisiin nähden eriarvoistaen?

        Suonpää ei pääsisi noilla meriiteillä edes Hesarin aulan vahtimestariksi, joten miksi sen pitää ja miten se voi toimia Hesarin toimittajana?

    • Anonyymi

      Hävytöntä!!!!

      • Anonyymi

        On se!

    • Anonyymi

      Aloituksessa mainittu henkilö on siis sovittanut tekemänsä rikoksensa, miksi aloittaja siis hekumoi asialla, vieläpä anonyymisti?

      • Anonyymi

        Kirkossa ei voi palvella rikollinen.
        Entä ne 125 muuta?

      • Anonyymi

        Noh, kyllähän se tekee Suonpään kirjoituksista epäuskottavia, kun hänet on jo moneen kertaan tuomittu kaikenlaisesta epärehellisyydestä myös oikeudessa.

    • Anonyymi

      Asiasta lisää Wille Rydmanin blogissa, Facebookissa ja Twitterissä.

      • Anonyymi

        Joo, sieltä kannattaa käydä lukemassa tapauksen viimeiset vaiheet, todenmukaisesti esitettynä.

    • Anonyymi

      En yhtään ihmettele.

    • ”Papeista puhuttiin jo ja nyt suurimman luterilaisen lehden toimittaja..”

      Hiukan selailin tämän jutun taustoja.

      Kaikki taisi alkaa siitä, kun Kokoomuksessa ja erityisesti sen nuorisojärjestössä alkoivat nuoret naiset tuoda esiin ilmiötä seksuaalisesta häirinnästä. Sitten osa erosi toksisen ilmapiriin vuoksi.

      Poliisi teki esiselvitystä, missä Rydman oli mukana. Tätä julkista esiselvitystä ei Rydman suostunut tuomaan Kokoomuksen johtajille ja sitten HS:n toimittaja sai esiselvityksen keskusrikospoliisilta ja teki siitä uutisen.

      Tästä sitten alkoi melkoinen soppa. Rydman loukkaantui ja alkoi käydä oikeutta mediaa vastaan.

      Samuli Suonpää on saanut jo vuosia näitä uhkauksia kuten Kirkko ja Kaupunki artikkelissa 04.03.2016 ”Valomerkin uusi kolumnisti Samuli Suonpää hyppii nenille” kerrotaan:
      "Sait vähän esimakua Samuli siitä miten me sinut nolaamme jos vielä jatkat. Meillä on materiaalia paljon enemmänkin kuin vain nuo vanhat tuomiosi. Nyt lopetat. Kirjoita vaikka teologiaa tai jotakin jeesustarinoita tästä eteenpäin. Suvakkipaskan aika on ohi ja suvakit tapetaan."

      "Näytätkin ihan homolta. Pesäpallomailan saat perseeseesi. Sinunlaisesi paskat tapetaan jokainen. Muut myöhemmin mutta sinä olet sellainen paska että sinusta aloitetaan."

      "Luuletko sinä, että sinulla on mitään tulevaisuutta kirkon työssä kun julkaisemme jutut siitä, että Kyyhkysen päätoimittaja on nussinut nuoria teologityttöjä? Meillä on kaikki tiedot sinusta."

      Eli tämä Rydmanin juttu on johtanut uhkauksista tekoihin ja tavoitteena on luonnollisesti mustamaalata ja panetella Suonpäätä mahdollisimman paljon.

      Aloittaja siis toimii noiden uhkaajien puolella.

      • Anonyymi

        Totuus näköjään pitäisi salata kun asialla on evlut kirkko.

      • Anonyymi

        Täysin väärässä aikajärjestyksessä esitetty Mummonmuorilta.

        Asiat menivät niin, että ensin Suonpää alkoi useamman vuoden aikana painostamalla, harhauttamaan ja valehtelemalla kerätä materiaalia Rydmania vastaan. HS artikkelissa esitetyt ”faktat” ovat järjestään paikkansapitämättömiä.

        Sen jälkeen Kokoomusjohto alkoi pyytää poliisilta lausuntoja esitutkinnasta jne, jossa todettiin loppujen lopuksi, ettei Rydman ole syyllistynyt yhtään mihinkään ja todistajat puhuvat ristiin, sekä muuttelevat kertomuksiaan.

        Merkillinen mustamaalauskampanja Rydmania vastaan, mutta se on vasemmistoliberaalin Puisto-osaston organisoima. Kummallista, että sitä edelleen jatketaan, vaikka viimeisin poliisin esitutkinta Rydmanin väitetystä raiskauksesta osoittautui täysin sepitetyksi.

        Mummo vääristelee aina koska on kommari.

        ”Asiat menivät niin, että ensin Suonpää alkoi useamman vuoden aikana painostamalla, harhauttamaan ja valehtelemalla kerätä materiaalia Rydmania vastaan. HS artikkelissa esitetyt ”faktat” ovat järjestään paikkansapitämättömiä.”

        Eli sinulle faktat eivät kelpaa, vaan haluat muodostaa omia juttuja, osittain vähän sellaisia joita kutsutaan valheiksi?

        ”Merkillinen mustamaalauskampanja Rydmania vastaan, mutta se on vasemmistoliberaalin Puisto-osaston organisoima. Kummallista, että sitä edelleen jatketaan, vaikka viimeisin poliisin esitutkinta Rydmanin väitetystä raiskauksesta osoittautui täysin sepitetyksi.”

        Koska Suonpäätä on uhkailtu tällaisilla mustamaalauskampanjoilla jo vuosia, niin tämä lienee ollut se, mikä sai nämä vihakirjoittajat viimein toimimaan.
        Ei kyse ole pelkästään mistään raiskauksesta, vaan myös jatkuvasta seksuaalisesta häirinnästä. Miksi muuten Kokoomus olisi reagoinut noin vahvasti ja erottanut Rydmanin tehtävistään?

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Rydmanin tapaus on menossa oikeuteen ja Rydman on vahvoilla.

    • Anonyymi

      Liberaalien lehti, 🤣🤣🤣.

      • Anonyymi

        Mummomuorin suosikki.

    • Anonyymi

      Tarkistaa faktat: Samuli Suonpää ei ole ollut Kirkko ja kaupungin toimittaja eikä Hesarinkaan. Hän on freelancer, joka on kirjoittanut kolumneja Kirkko ja kaupungille ja juttuja mm. HS:lle.

      • Anonyymi

        Lehti vastaa kuka niissä toimittaa. Et pääse lehtien vastuuta pakoon.

      • Anonyymi

        Kyllä sitä nyt selitetään. Suonpää on ollut mukana toimittamassa noita lehtiä, eli tuottamassa lehden sisältöä. Viimekädessä asia tietysti palaa päätoimittajan pöydälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sitä nyt selitetään. Suonpää on ollut mukana toimittamassa noita lehtiä, eli tuottamassa lehden sisältöä. Viimekädessä asia tietysti palaa päätoimittajan pöydälle.

        Lehti ja päätoimittaja vastaavat keneltä juttua ostavat ja mitä julkaisevat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lehti ja päätoimittaja vastaavat keneltä juttua ostavat ja mitä julkaisevat.

        Juurikin näin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lehti ja päätoimittaja vastaavat keneltä juttua ostavat ja mitä julkaisevat.

        Suonpää on tuottanut aktiivisesti sisältöä Hesariin ja Kirkko & Kaupunkiin, siitä et pääse mihinkään 😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suonpää on tuottanut aktiivisesti sisältöä Hesariin ja Kirkko & Kaupunkiin, siitä et pääse mihinkään 😂

        Melko erikoista. Jossain muussa työpaikassa Suonpään ura tyssäisi jo turvallisuusselvitykseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lehti ja päätoimittaja vastaavat keneltä juttua ostavat ja mitä julkaisevat.

        Juoppo päätoimittaja, maan petturi.

      • ”Hän on freelancer, joka on kirjoittanut kolumneja Kirkko ja kaupungille ja juttuja mm. HS:lle.”

        Näin, joten merkitsevää on se, millaisia sisällöllisesti artikkelit ovat. Ei siis se, onko joskus syyllistynyt talousrikoksiin.

    • Anonyymi

      Entäs ulkoministeri Haaviston kiinnostus nuoriin miehiin?

      • Anonyymi

        Antonio on jo liian vanha, 🤣

    • Anonyymi

      Sellaista toimittajat kuin kirkko.

    • Anonyymi

      Hyvin sopii tuohon lehteen.

    • Anonyymi

      K&K on muutenkin roskalehti.

      • Mitäs vikaa siinä on? Monipuolisia ja ajankohtaisia artikkeleita.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Mitäs vikaa siinä on? Monipuolisia ja ajankohtaisia artikkeleita.

        Lähinnä Setan lehti. Ei mitään kristillistä sanomaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lähinnä Setan lehti. Ei mitään kristillistä sanomaa.

        Juurikin niin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lähinnä Setan lehti. Ei mitään kristillistä sanomaa.

        Tuota, millaista siis olisi se kristillinen sanoma, jota vaadit? Kyllä mielellään lukee myös asiallisia artikkeleita, jotka ovat yllättävän monipuolisia K&K lehdessä.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Tuota, millaista siis olisi se kristillinen sanoma, jota vaadit? Kyllä mielellään lukee myös asiallisia artikkeleita, jotka ovat yllättävän monipuolisia K&K lehdessä.

        Lue mieluummin Jumalan sanaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lue mieluummin Jumalan sanaa.

        :D Tarkoitat Raamattua?
        Kyllä asioita pitää seurata muualtakin, monipuolisista lähteistä.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        :D Tarkoitat Raamattua?
        Kyllä asioita pitää seurata muualtakin, monipuolisista lähteistä.

        Mitäs luulet?

        Eikös papitkin sano, tämä on Jumalan sana kun lukevat Rasmattua kirkossa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs luulet?

        Eikös papitkin sano, tämä on Jumalan sana kun lukevat Rasmattua kirkossa?

        Niin, mutta sieltä ei löydy vastauksia tämän ajan asioihin, vaikka siihen, millaista tietoa tämän ketjun aiheessa käsitellään. Kyllä aina on tärkeää hakea asiallista ja monipuolista tietoa, jotta kykenee ymmärtämään eri asioita laajemmin.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Niin, mutta sieltä ei löydy vastauksia tämän ajan asioihin, vaikka siihen, millaista tietoa tämän ketjun aiheessa käsitellään. Kyllä aina on tärkeää hakea asiallista ja monipuolista tietoa, jotta kykenee ymmärtämään eri asioita laajemmin.

        Mihin tämän ajan asiaan et tiedä vastausta?

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        :D Tarkoitat Raamattua?
        Kyllä asioita pitää seurata muualtakin, monipuolisista lähteistä.

        Luetko K&K:ta kristillisempiäkin lehtiä?

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Niin, mutta sieltä ei löydy vastauksia tämän ajan asioihin, vaikka siihen, millaista tietoa tämän ketjun aiheessa käsitellään. Kyllä aina on tärkeää hakea asiallista ja monipuolista tietoa, jotta kykenee ymmärtämään eri asioita laajemmin.

        Kelpaako vähemmän arvoliberaalisetkin julkaisut tietolähteeksi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Luetko K&K:ta kristillisempiäkin lehtiä?

        Totta kai luen. Monesti olen niitä lainannutkin täällä.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Totta kai luen. Monesti olen niitä lainannutkin täällä.

        Mitä kristillistä tuossa lehdessä on?????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä kristillistä tuossa lehdessä on?????

        Ei yhtään mitään,

    • Anonyymi

      Roistojen pesä.

    • Anonyymi

      Johan on touhua !!

      • Anonyymi

        Ihan linjssa nykyisen evlut kirkkon kanssa.

    • Anonyymi

      Sillä lailla, porttokirkko.

    • Anonyymi

      Kyllä poliitikkojen pitäisi pysyä varmuuden vuoksi, kuten tämän Krydmanninkin, vain vanhoissa mummoissa, niin ei tulisi syytteitä esim. sakkolihaan sekaantumisesta!

    • Anonyymi

      Melkoista porukkaa.

    • Anonyymi

      Oliko yllätys?

    • Roskalehdellä roskatoimittajat.

      • Anonyymi

        Aamen!!!!

    • Anonyymi

      On ne roistoja!

    • Anonyymi

      Kuka jaksaa edes hämmästyä?

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jetin syöksy saanut lisää vauhtia

      Huh huh - uusimmat uutiset viittaa siihen aika vahvasti, että nyt mennään lujaa kyytiä kohti pohjaa! Mutta eipä sitä koskaan tiedä, jospa sieltä viel
      Kotimaiset julkkisjuorut
      50
      2055
    2. Nainen tuutko mun vaimoksi

      Ostin jo sormukset ja rakastan sinua ♥️♥️♥️♥️
      Ikävä
      77
      1267
    3. Hyvää iltaa

      Onko tullut edistymistä kaivattunsa kanssa? Tämä kysymys erityisesti yhdelle miehelle täällä. :)
      Ikävä
      88
      839
    4. Uusi viihdesarja-tietovisa Hengaillaan sai murskakritiikkiä somessa. Mitä itse tykkäsit?

      Ylen uusi Hengaillaan starttasi lauantaina. Jenni Poikelus juonsi ja Riku Rantala tuomaroi. Ohjelma sai murskakritiikkiä somessa. Mitä itse tykkäsit
      Tv-sarjat
      43
      786
    5. Mulla on ikävä sinua

      Kun oli edes joku yhteys. Nyt ei ole enää mitään, ja tuskin tulee koskaan olemaan. Katsoin kuvaasi ja tulin niin iloiseksi, mutta samalla haikeaksi.
      Ikävä
      25
      736
    6. Suomi kuihtuu ilman maahanmuuttoa

      Aika pahan laittoi Iltalehti persuille :-D https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/87de288c-7c6f-4ed3-b81c-72bea585649a
      Maailman menoa
      344
      685
    7. Ikuisuusaihe yön pimeiden tuntien mausteeksi

      Kuka nyt sitten on koijannut, ketä ja miten, se on aina hyvä debatin paikka. Ei ne miehetkään puhtaita pulmusia tuolla saralla ole, siksi kummeksuttaa
      Sinkut
      166
      683
    8. Törmäsin lauseeseen

      "Kun ihmiset tietävät tehneensä sinulle väärin, he välttelevät sinua". Taitaa olla totuuden siemen.
      Ikävä
      61
      635
    9. Suomalaisen koulun alamäki alkoi ministeri Vikkusen aikana

      konsulentit hyppäsivät pöydällä ja meno jatkui Graham-Laasosen aikana, kun kokoomus halpuutti suomalaista koulutusjärjestelmää parhaansa mukaan. Nyt t
      Perussuomalaiset
      58
      582
    10. Montako askelta olisi pitänyt ottaa

      että olisit voinut suudella kaivattuasi? Mulla 2-3.
      Ikävä
      40
      561
    Aihe