Sähkön hintakatto tulee olemaan silmänkääntötemppu.

Tuottajalle ei aseteta hintakattoa, vaan määritellään kuluttajalle kohtuullinen taso, jonka kuluttaja maksaa. Kansalaiset voivat maksaa sähköstään enintään esimerkiksi 20 senttiä, ja valtio tukee firmoille erotuksen. Jos sähkön markkinahinta olisi 35 senttiä, valtio maksaisi 15 senttiä sähkön myyjille/tuottajille. Tämä on aika jaettu näkemys, hallituslähde jatkoi.

- Valtio maksaa erotuksen, eli veronmaksajat..
Pitihän se arvata...Ei nämä kyrvät osanneet asettaa tuottajille hintakattoa kuten oli puhe.
Lähdettiin valtion velkaannuttamisen tielle tässäkin asiassa. Kuka on yllättynyt.
16121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

No, olisi voinut käydä huonomminkin. Rahat olisi esimerkiksi voitu kipata ilmaiseksi Italiaan. Luigilla on Milanossa Ferrarista bensa loppu, mutta apu löytyy suomalaisten potkukelkkamummojen rahapussista, josta hallitus ja verottaja siirtävät rahat Luigille Italiaan.

Äänestä
  • Ai saakeli, mutta tähän tapahtui jo kesällä 2021, kun EU:n "pelastuspaketilla" siirrettiin huvin vuoksi suomalaisten rahoja 7 000 miljoonaa euroa huitsin nevadaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ai saakeli, mutta tähän tapahtui jo kesällä 2021, kun EU:n "pelastuspaketilla" siirrettiin huvin vuoksi suomalaisten rahoja 7 000 miljoonaa euroa huitsin nevadaan.

    Mutta pelastuspaketti ei pelastunut suomalaisia kuitenkaan, koska nyt olemme pelastuspaketista huolimatta kusessa?

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ai saakeli, mutta tähän tapahtui jo kesällä 2021, kun EU:n "pelastuspaketilla" siirrettiin huvin vuoksi suomalaisten rahoja 7 000 miljoonaa euroa huitsin nevadaan.

    Ensin oli Sanna Marinin valtava koronapuhallus missä 35 miljardia euroa valtion rahaa jaettiin etuoikeutetuille ja yrittäjille.
    Nyt on menossa massiivinen Ukrainapuhallus , minkä hintaa ei tiedä kukaan , mutta hyötyjät ovat samat kuin koronapuhalluksessa , rikkaat.

    Äänestä

SÄHKÖN KORKEA HINTA TÄYTTÄ KUSETUSTA SÄHKÖYHTIÖILTÄ KANSALLE ON MENOSSA TODELLA SUURI PUHALLUS ROSVOUS RAHANSIIRTO KÖYHILTÄ RIKKAILLE SÄHKÖYHTIÖITTEN OSAKKAILLE HALLITUKSISSA OLEVILLE POLITIIKOILLE.

Äänestä
  • Heitä vttuun tuo aivoton huutaminen, pöhelö.

    Äänestä

Sähkön hintakatosta hyötyvät eniten isotuloiset, kuten apteekkarit, koska he käyttävät eniten sähköä. Heillä on isot ökytalot, sähköautot ja -polkupyörät, sähkösyöpöt isot telkkarit ja stereot, viinikaapit ja -kellarit yms.

Sähköyhtiöt kiskurihinnoilla rankaisevat rikkaita eli tekevät sen työn, mikä kuuluisi hallitukselle.

Siksi jyrkkä ei sähkön hintakatolle. Vaikka köyhä maksaa paljon sähköstä, niin rikas vielä enemmän.

Hallituksen pitäisi yhteiskunnallistaa sähköyhtiöt, jolloinka yhtiöiden voitot saataisiin yhteiseen käyttöön, mm. seksuaalisen tasa--arvon kehittämiseen, naistutkimukseen, yksityisen työteveyshuollon yhteiskunnallistamiseen yms. kutkuttaviin tulevaisuuden investointeihin.

Äänestä
Aloittaja

"Sekä valtiovarainministeri Annika Saarikko(kesk) että elinkeinoministeri Lintilä kertoivat viime viikolla, että sähkön hintakatto maksaa valtiolle noin miljardi euroa ja useita miljardeja, jos se kohdistetaan myös yrityksille."

- Kyllä Suomen talous on päätetty tuhota...Aivan älyvapaata meininkiä.

Hintakatto piti asettaa jo syksyllä sähköntuottajille, niin näitä korvauksia ei tarttis maksella

Äänestä

Miksi ihmeessä valtion pitäisi maksaa sähköntuottajille????
Sitä paitsi 20c/kwh on ihan liian korkea hinta, vuosi sitten 5c/kwh ja sähkö firmat teki kovaa voittoa silläkin hinnalla.
Kyllä tässä nyt kynitään vanhuksilta säästöt veks..

Äänestä

Kun valtio maksaa kansalaisten sähkölaskuja niin tuosta tukisummasta aiheutuva lisävero pitäisi kohdentaa niille talouksille jotka tukia saavat.

Äänestä

Mitä kansalainen tekee sähkön hintakatolla, jos häneltä loppuvat työt?

Äänestä
  • Aloittaja

    Eikö työttömän tarvitse maksaa sähkölaskua?

    Äänestä

Olisi tullut halvemmaksi kansallistaa sähköyhtiöt.

Äänestä

Onhan se selvä yhtälö, että keräävät rahaa veroina ja jakelevat sitä rikostovereilleen.
Se on vain verkosto tai kartelli.
Valtio normaalisti jakaisi oikeutta ja säätäisi oikeudenmukaisia lakeja, että olisi oikeus ja tasa-arvo ym.
Nykyään se säätää maksuja ja tovereidensa bisnekset ja tuotteet pakollisiksi lakiin.
Ennen ihmis oikeus "jokaisella on oikeus veteen" nykyään pakkomarkkinalaki "jokaisella oltava vesimittari"(ja vesi myöhemmin pörssiin).

Kansanedustajat ja ministerit on ennemminkin markkinakartellien edusmiehiä ja naisia.

Vanhuksien huonot olot, niistä jankataan vuosia ja pitäisi sitten leikata jostain tärkeästä, keskustellaan vaan asiasta.
Mutta kun pankki tai sähköyhtiö vaatii tukipakettia, se saadaan pika pikaa lakiin oikein pikäkäsittelyllä.

Normaalisti oikeusvaltio taistelisi kartelleja vastaan, mutta korruptoitunut valtio ajaa kartellien asiaa.
Sellainen ryöstö, vedätys, maanpetos ym. rikollisuus rehottaa.

Kyllä sato on kypsynyt ja luste tullut kunnolla näkyviin.
Elonkorjuun aika siis.

Äänestä
  • Ongelmien ylläpito ja niillä rahastaminen on tuottoisa miljardibisnes ja rahanpesukanava.
    Kehitysapumiljardit on niin ylevä aate ja hyväntekeväisyyttä.
    Eipä ole kehitystä näkynyt, tosin diktaattoreilla ja rikollisilla on loikoisat oltavat kultaisissa palatseissaan ja tarpeeksi aseita pysyä vallassa.
    Asekauppa porskuttaa ja asevalmistajien osakkeilla saa myös siivunsa verorahoista.

    Pidetään kokous ja suunnitellaan.
    jäsenet täyttävät salkkunsa oikeilla osakkeilla, laittavat lobbarinsa hallitukseen ja media rummuttaa nälänhädästä solidaarisuudesta ilmastomuutoksesta, kerätään vähän lisää veroja jaetaan rikollisille ja saadaan sieltä vähän palkkaa kuin sattumalta.
    Kyllä kannatti sijoittaa, mikä sattuma että salkussani oli juuri oikeita osakkeita.
    Mikä sattuma, että minulla on vok bisnes ja vaadin ihmisoikeuksien nimissä suurempia pakolaiskiintiöitä.
    Mikä sattuma, että myin boeingin osakkeet ajoissa ja ostin lokheed martinia juuri ennen hävittäjäkauppoja ja jälkeen ostin baarikaappiin remymartinia onnistuneiden kauppojen kunniaksi.
    Mikä sattuma, että bisneskaverillani oli juuri tarvittava tuote, jolle ei ollut kysyntää ennen paskalakia.
    JNE.

    Kyllähän se näkyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ongelmien ylläpito ja niillä rahastaminen on tuottoisa miljardibisnes ja rahanpesukanava.
    Kehitysapumiljardit on niin ylevä aate ja hyväntekeväisyyttä.
    Eipä ole kehitystä näkynyt, tosin diktaattoreilla ja rikollisilla on loikoisat oltavat kultaisissa palatseissaan ja tarpeeksi aseita pysyä vallassa.
    Asekauppa porskuttaa ja asevalmistajien osakkeilla saa myös siivunsa verorahoista.

    Pidetään kokous ja suunnitellaan.
    jäsenet täyttävät salkkunsa oikeilla osakkeilla, laittavat lobbarinsa hallitukseen ja media rummuttaa nälänhädästä solidaarisuudesta ilmastomuutoksesta, kerätään vähän lisää veroja jaetaan rikollisille ja saadaan sieltä vähän palkkaa kuin sattumalta.
    Kyllä kannatti sijoittaa, mikä sattuma että salkussani oli juuri oikeita osakkeita.
    Mikä sattuma, että minulla on vok bisnes ja vaadin ihmisoikeuksien nimissä suurempia pakolaiskiintiöitä.
    Mikä sattuma, että myin boeingin osakkeet ajoissa ja ostin lokheed martinia juuri ennen hävittäjäkauppoja ja jälkeen ostin baarikaappiin remymartinia onnistuneiden kauppojen kunniaksi.
    Mikä sattuma, että bisneskaverillani oli juuri tarvittava tuote, jolle ei ollut kysyntää ennen paskalakia.
    JNE.

    Kyllähän se näkyy.

    Mikä sattuma, että ihmisoikeudet ovat maailmassa tärkeitä, varsinkin rikollisten olot.
    Jos siis jäisi kiikkiin, niin pääsee vankilan sijasta hotelliin.
    Mikä sattuma että tuomarina toimi tutun tuttu ja asia käsiteltiin kuitenkin suljettujen ovien takana, eikä rikosta "löydettykään".
    Mikä sattuma, että rikosta tutkimaan alkanut poliisi sai potkut.
    Mikä sattuma, että poliisin johdossa istuu toverini kaverini tuttuni.
    Mikä sattuma, kun ei voi tutkia korruptiota, niin Suomi on maailman vähiten korruptoitunut maa.
    Mikä sattuma siis, että esim. talibaniassa ei ole korruptiotutkintaa eikä korruptiota ollenkaan.
    Mikä sattuma, kun Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta, niin perustuslakia ei ole rikottukaan.
    Mikä sattuma, että meillä on luotettava hallitus kun saavat itse äänestää omasta luottamuksestaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


CamelBoots kirjoitti:

Tuottajalle ei aseteta hintakattoa, vaan määritellään kuluttajalle kohtuullinen taso, jonka kuluttaja maksaa. Kansalaiset voivat maksaa sähköstään enintään esimerkiksi 20 senttiä, ja valtio tukee firmoille erotuksen. Jos sähkön markkinahinta olisi 35 senttiä, valtio maksaisi 15 senttiä sähkön myyjille/tuottajille. Tämä on aika jaettu näkemys, hallituslähde jatkoi.

- Valtio maksaa erotuksen, eli veronmaksajat..
Pitihän se arvata...Ei nämä kyrvät osanneet asettaa tuottajille hintakattoa kuten oli puhe.
Lähdettiin valtion velkaannuttamisen tielle tässäkin asiassa. Kuka on yllättynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu