Hallitus puuhaa sähkötukia, kunnalliset sähköyhtiöt kuten Helen laskevat hintaa.
Työllisyysaste nousi taas marraskuussa, nyt jo 74,7 prosenttiin. Työllisiä oli 63 000 enemmän kuin vuosi sitten.
Kelan tukiin tulee korotuksia: peruspäiväraha, työmarkkinatuki, työttömyysetuuden korotusosa, lapsikorotukset. 55 vuotta täyttäville muutosturvaraha.
Ja jo aiemmin uutisoitiin että vuoden alussa eläkkeisiin tulee iso korotus.
Työllisyysaste nousi taas marraskuussa, nyt jo 74,7 prosenttiin. Työllisiä oli 63 000 enemmän kuin vuosi sitten.
Kelan tukiin tulee korotuksia: peruspäiväraha, työmarkkinatuki, työttömyysetuuden korotusosa, lapsikorotukset. 55 vuotta täyttäville muutosturvaraha.
Ja jo aiemmin uutisoitiin että vuoden alussa eläkkeisiin tulee iso korotus.
Vastaukset 64
Vanhimmat
No tuohon voisi vielä lisätä ylimääräisen lapsilisän.
Perusturvan varassa oli vuonna 2021 edellistä vuotta vähemmän 20 000 ihmistä.
Eläkkeet nousevat vuoden alussa 6,8 prosenttia.
😋😍😋😍😋😍😋😍😋
😍 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#176748204
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Maailmaltakin tulee hyviä uutisia, kuten se että maakaasun hinnalle tulee kansainvälinen katto.
Lisäksi LNG-kaasualus lähestyy Suomea täyteen lastattuna.
No nyt se LNG-alus on saapunut Inkoon satamaan.
Asiantuntijat pitävät hallituksen sähkötukia oikean suuntaisina. Kuluttajaliitto, Fingrid, tutkijat.
Ruotsalaiset ennustavat sähkön hinnan putoavan Suomessa ensi vuonna 5 - 5,4 senttiin kilowattitunnilta.
Ja mikä ettei sähkön hinta laskisi, kun Olkiluoto3 on taas aloittanut sähkön tuotannon, vaikka lupaavatkin että käyttöönottovaihe venyy maaliskuulle.
Ja tuulivoimaa tulee koko ajan lisää.
Tänään ja huomenna sähkön pörssihinta on tuollaiset 2 - 3 senttiä. Ei paha.
Suomen energiateollisuus ry ennustaa, että talven lämmityskauden jälkeen sähkön hinta tulee olemaan alle 10 senttiä kilowattitunti.
Yöllä hinta on kuulemma negatiivinen.
Viime yönä sähkön hinta oli miinuksella, -0,004 senttiä per kilowattitunti.
Hallitus tukee sähkön kuluttajia neljällä tavalla:
- sähkön arvonlisäveron alennus, näkyy seuraavassa sähkölaskussasi.
- sähkön verovähennys tammi-huhtikuun ajaksi, haku Omaverosta.
- pienituloisten sähkötuki joka haetaan Kelasta.
- uusi kertakorvaus suurista sähkölaskuista marras-helmikuulta on lähtenyt lausunnoille, maksu sähköyhtiöiden kautta.
Tuulivoiman kapasiteetti kasvoi 75 prosenttia vuoden 2022 aikana, 2 430 megawattia.
Valtaosa uusista voimaloista alkoi tuottaa vasta vuoden lopulla, joten niidentuotanto alkaa näkyä vasta tämän vuoden puolelka.
Yhteensä tuulivoimaloiden teho oli vuoden lopussa 5 677 megawattia. Lisää valmistuu tänä vuonna noin 1000 megawattia.
Energiateollisuus kertoo, että tuulivoiman tuotanto kasvoi 41 prosenttia viime vuonna. Tuulivoima kattoi 14 - 16 prosenttia sähkön tuotannosta.
Koko Suomen kulutus oli 80 terawattituntia, ja sähkön kulutus väheni 5,4 terawattituntia. Joulukuussa kulutus väheni jopa 16 %.
Päästöttömän tuotannon osuus nousi 2022 ennätykseen, 89 prosenttiin.
Lue lisää https://energia.fi
Kallis sähkö jää kohta muistoihin, lue
https://yle.fi/a/74-20012175
Hyvä uutinen on myös Montrealissa saavutettu sopimus luontokadon estämisestä. Tosin se riippuu vielä kansallisista päätöksistä.
Itse olen surrut vesilintujen vähenemistä. Perhoset ja heinäsirkat katosivat mökiltämme, viime kesänä näin onneksi muutaman. Peltojen pientareilta ovat monet kukat kadonneet.
Ne jotka eivät tunne lintuja eivät huomaa jos ne häviävät. Jotkin isot lajit ovat lisääntyneet, mikä voi hämätä.
Luonnon voisi ennallistaa ampumalla peurat. Ne syövät kaiken puutarhasta. Onneksi paikkakunnalla on nähty susi. Toivotan sille hyvää ruokahalua!
Suomen yritykset laskevat hyötyvänsä Montrealin luontokatoa estävästä sovusta.
EK sanoo, että tavoite olisi voinut olla vieläkin kunnianhimoisempi.
EK vihertää niin että hirvittää. Yritykset ovat tajunneet että ilmastonmuutos ja luontokato haittaavat niitä, ja vihreä siirtymä tarjoaa niille uutta bisnestä.
Voisi kirjoittaa jopa että huhkisi ellei ihan puhkuisi.
No, ehkä sekin on hyvä uutinen, että Saksan valtio ostaa Uniperin, kunhan EU-komissio vielä hyväksyy. Ainakin Fortumin osakekurssi nousi.
Merituulivoimaa on tulossa, maatuulivoimaa myös. Niillä tehdään vetyä, metaania ym. Myös säätövoimaa. Energiakriisi on kohta muisto vaan.
Vattenfall aikoo rakentaa merituulipuiston Korsnäsiin. Arvioitu vuosituotanto on 5 terawattituntia, mikä olisi 6 prosenttia Suomen 87 terawattitunnin kulutuksesta. Tuotanto voisi alkaa 2030.
Wärtsilä on esitellyt ratkaisun, jossa tuulivoimasta tehdään säätövoimaa halvemmalla kuin ydinvoimalalla.
Tuulivoimalla tehdään vetyä, joka poltetaan sähköksi kun ei tuule. Prosessista ei tule vaarallista jätettä kuten ydinvoimalasta.
Tarkempi kuvaus:
https://hs.fi/talous/art-2000009263064.html
Yritysten toiminta ei ole juurikaan kärsinyt korkeista energian hinnoista, kertoo tuore raportti.
Valtiovarainministeriö kertoo, että julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen laskee tänä vuonna lähes yhdellä prosentilla.
Kuluttajahintojen nousun ennustetaan laskevan ensi vuonna 4 prosenttiin.
Taantumasta tulee lievä ja lyhyt, noin 0,2 prosenttia ja 2014 ja 2015 bruttokansantuote taas kasvaa.
Korkeampi korko voi tuoda velallisille vaikeuksia, mutta meille säästäjille se on hyvä uutinen. Pankit tarjoavat jo yli kahden prosentin korkoja määräaikaistalletuksille.
Asuntojen hintojen ennustetaan laskevan, mutta sehän on hyvä juttu tavallisille asunnon ostajille.
Huonompi juttu lainarahalla toimiville asuntokeinottelijoille, mutta heitä kohtaan en tunne sääliä.
Nyt jotkut oikeistopoliitikot ovat väläytelleet asuntolainavähennyksen uutta käyttöönottoa. Juuri kun se on hitaasti suurella työllä saatu poistettua.
Vaikka lainojen korot ovat hieman nousseet, niin ne eivät ole lähelläkään entisaikojen tasoa. Lisäksi inflaatio on jo lähtenyt laskuun, jolloin korotkin tulevat laskemaan.
Nyt ei pitäisi hätiköidä. Tilapäisiin ongelmiin pitää reagoida tilapäisillä tuilla, ei verotusta muuttamalla.
Suomen Vuokranantajat kertoo, että vuokranantajilla on ollut vain vähän vastikkeiden maksuongelmia. Suuria ongelmia oli vain yhdellä tuhannesta.
Enemmistöllä vuokranantajista asunto oli joko velaton tai vain vähän velkaa, ja suuri osa oli eläkeläisiä joilla oli sijoitusasunto.
Tänään kerrottiin, että vuokrien nousu on ollut vähäistä, ja kalleimmalla alueella Helsingin keskustassa vuokrat ovat jopa laskeneet. Silti vuokranantajat eivät ole vaikeuksissa.
On sen verran hyvää settiä että toivottavasti seuraavien vaalien jälkeen oppositiossa olevat perskokkareet eivät pääse sotkemaan suomen asioita vaan Marin kakkonen saisi seuraavat 4 vuotta.
Kepun tilanne voi kyllä viedä Marin2:n mahdollisuudet. Anneli Saarikko on mielestäni aliarvostettu. Kepu kärsii vielä Sipilän hallituksen möhläyksistä, eikä Saarikko pysty ottamaan niihin etäisyyttä.
Heti kun Sanna jätti jauhohommat, alkoi tapahtumaan hyviä asioita. Kauankohan se kestää?
Mitkä jauhohommat? Tämä suomalaisten natsien ilkeä väite perustui yhteen epäselvään huudahdukseen.
Marin on erinomainen, ilmankos hän on suosituin poliitikko myös seuraavaksi pääministeriksi.
Liikennekuolemien määrä oli kuluvana vuonna alhaisin vuoden 1941 jälkeen. Kuolleita oli 185 henkeä. Liikaa toki sekin, mutta kuitenkin hyvä uutinen.
Joulukuussa bensan, dieselin ja kevyen polttoöljyn hinnat laskivat alle 2 euron per litra. Ovat nyt samalla tasolla kuin ennen Ukrainan sotaa.
Katso vaikka https://polttoaine.net, siellä havimmat hinnat olivat tänään jotain 1,6 e litra.
Kevyen polttoöljyn hinta oli keskimäärin 1,44 euroa per litra.
Hallituksen toimet purivat, kriiseistä huolimatta.
Analyytikot ennustavat, että ensi vuonna raakaöljyn hinta laskee noin 60 dollariin, kun nyt se on 83,66 dollaria barrelilta.
Tuo voisi laskea enemmän, jos venäläisen öljyn hintakattoa laskettaisiin.
Opposition kaikista jatkuvista kampitusyrityksistä ja hallituksen työn vaikeuttamisesta huolimatta, hienoa työtä.
Täällä palstoilla oppositio ei ole keksinyt oikein mitään arvosteltavaa.
Sen takia putinistinaZit ja kumppanit ovat keskittyneet herjaamaan naispuolisia ministereitä alatyylisesti.
Sekin on hyvä uutinen, että tämmöisestä vainoamisesta voi ensi vuonna saada kovemman tuomion.
No nyt mediakin on vihdoin huomannut, että tilanne Suomessa ei ole sittenkään kovin huono, lue Hesarin juttu
https://hs.fi/a/74-20009768
Ehkä ihmisten pelottelu nyt vähenee? Missään katastrofissa ei olla, vaikka äärimmäisen ikävä Ukrainan sota jatkuu.
Kaltaiseni tavallinen, varovainen ja säästäväinen ihminen ei hevin joudu vaikeuksiin.
Ongelmia on niillä jotka saisivat ongelmia joka tapauksessa, oli aika mikä tahansa, kuten vakavasti sairastuneilla ja pitkäaikaistyöttömillä.
Työttömäksi joutuu nyt ennätysvähän, ja työvoimapulan takia mahdollisuudet saada uusi työ ovat hyvät.
Yritysjärjestöjen mukaan useimmilla yrityksillä menee kohtuullisen hyvin.
Matalasuhdanteessa kärsivät keinottelijat, kuten velkarahalla osakkeita, asuntoja ja kryptovaluuttoja ostaneet. Nämä ihmiset ovat ottaneet tietoisen riskin, joten oma on ongelmansa.
Sähkö oli vuonna 2022 Suomessa toiseksi halvinta EU:n alueella. Vain Ruotsissa sähkö oli halvempaa. Näin kertoo Energiateollisuus.
Syy halpaan hintaan on Suomen vähäisempi riippuvuus fossiilisesta energiasta.
Reseptilääkkeiden hinnat laskevat vuoden alusta alkaen.
Ja taas uusi hyvä uutinen. Norjalaiset aikovat rakentaa Inkooseen 1200 henkeä työllistävän terästehtaan vuoteen 2026 mennessä. Tehdas olisi kooltaan verrattavissa Raahen terästehtaaseen.
Tehtaasta tulee päästötön, koska se käyttää vetyä perinteisen hiilen sijaan.
Harjavallassa on jo rakenteilla puhtaan vedyn tuotantolaitos.
Teollisuuden kiinteät investoinnit olivat viime vuonna suurimmat koko 2000-luvulla, 7,4 miljardia euroa.
Aika hyvin korona- ja sota-aikana. Suomessa menee paremmin kuin pahanilmanlinnut väittävät.
EK:n tiedotteen mukaan teollisuuden investointien odotetaan vuonna 2023 kasvavan 7 % vuoteen 2022 verrattuna, yhteensä noin 9,6 miljardia euroa.
Todellisuudessa kasvu ei ole näin suurta, vaan se pysyy ennallaan, sillä rahamäärän kasvu johtuu inflaatiosta. Mutta silti se on iso määrä lievän taantuman oloissa. Eli teollisuudella menee hyvin.
Kesätöitä on tarjolla Duunitorissa enemmän kuin viime vuonna.
Henkilöliikenteen arvonlisäveroa on laskettu vuoden alusta, ja VR siirtää sen suoraan hintoihin. Nyt kannattaa ostaa koko vuoden junalippu halvalla.
Myös Helsingin seudun liikenne vie arvonlisäveron alennuksen vuosilippuihin.
Alennus koskee myös laivoja, takseja ym. Niistä en ole saanut tietoja, oletteko te?
Kyllähän tämäkin auttaa ihmisiä inflaation keskellä, mutta bensan ja dieselin hinta on jo laskenut ennalleen. Dieselin väitetään ehkä hieman nousevan, saa nähdä.
Saksan, Ranskan ja USAn inflaatio on hidastunut. Se tarkoittaa, että keskuspankkien ei tarvitse kiristää lisää rahapolitiikkaaa.
Se taas tarkoittaa parempaa talouskasvua Suomen tärkeissä vientimaissa.
Kiinan tilanne on epäselvä, mutta koronarajoitusten purku lisää sekin talouskasvua.
Suomessa inflaation on ennustettu olevan tänä vuonna 4 prosenttia. Saa nähdä. Se olisi vain 2 prosenttia enemmän kuin ihannetilaksi julistettu 2 prosentin inflaatio.
Luulen että työmarkkinaneuvottelut ovat juuri tämän takia jumissa. Kukaan ei osaa varmasti sanoa mikä inflaatio tulee olemaan ja miten sitä pitäisi palkoissa kompensoida.
Yhdysvaltojen inflaatio on laskenut kolme kuukautta peräkkäin, ja on nyt 6,5 prosenttia.
Nordean mukaan kuluttaminen ei ole laskenut joulukuussa hintojen noususta huolimatta, ja vaikka moni kuluttaja on ilmoittanut olevansa huolissaan. Onko huoli ollut liioiteltua?
Valtion verotulot kasvoivat 7,7 % vuonna 2022 verrattuna edelliseen vuoteen. Eli hyvin menee.
Tulot kasvoivat sekä ansiotulo-, arvonlisävero- että yhteisöveroissa. Verotulot olivat vuonna 2022 yhteensä 81,4 miljardia euroa.
Kesätyöpaikkoja on tulossa auki ennätysmäärä kesällä 2023, kertoo EK.
Helen ei suinkaan ole laskenut sopimustensa hintaa, vaan nostanut pari kertaa. Fortumilta saat puolet halvemmalla.
Kannattaa olla tarkkana sähkösopimusten kanssa.
Ostopäälliköiden indeksin mukaan euroalueen talous pärjäsi hyvin tammikuussa.