Kuollut usko pitää kovaa meteliä itsestään

Hellariusko on sitä käännyttämällä aistien kautta tulevaa kuollutta päänuskoa, sielullista menoa ja hurmostelua, jossa omilla parannuksen teoila yritetään ansaita sitä autuuden tilaa.

Oman uskon ja vaelluksen varaan autuuden rakentaminen on hiekalle rakentamista.

" Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön."

"Mutta tahdotkos tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman töitä kuollut on." (Biblia)

Perisynnin ja kadotustuomion kirouksen alaisia ne ihmiset oli silloin ennen kuin on nytkin. Ei se perisynti siitä mihinkän ole kadonnut. Perisynnin kirous kuolemakin on vielä voimissaan, ei se ole mihinkään poistunut.

Sitä varten Jumala on omat ehtonsa ja käskynsä antanut kuinka perisynnin tilaan syntynyt lapsi/ihminen pääsee sisälle Jumalan lasten joukkoon. Jumalan käskyjen totteleminen on sitä oiketa uskoa. Raamatussa alkukielen sanalla usko tarkoitetaan Jumalan käskyjen kunnioitusta ja tottelemista.
Ilman tekoja usko on sitä kuollutta uskoa ja tyhjänpäiväistä uskoa.

Pojat, ympärileikkaus 8 pv. ikäisenä vauvana.
Tytöistä piti uhrata syntiuhri, perisynnin kirouksen voittamiseksi.
Uuden liiton käsky: kaste sekä pojat että tytöt

Raamatun mukaan ilman veren vuodatusta ei ole sovitusta.

"Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
1257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Vauvakastetut yrittävät saada epätoisvoisesti hyväksyntää uskonnolleen ja jumalattomien kasteelle.
Se näkyy heidän epätoivoisissa kirjoituksissa!

Äänestä

Ja lähes kaikki verellä puhdistetaan, ja paitsi veren vuodatusta ei yhtään anteeksiantamusta tapahdu.
VT:n tyttölapsista syntiuhrina piti uhrata kaksi kyyhkysen poikasta perisynnin kadottavan vaikutuksen sovittamiseksi.
Pojat: ympärileikkaus 8 pv. ikäsenä.
Kumpaankin liittyi se pieni veren vuodatus. Ilman veren vuodatusta ei ole sovitusta.

Uuden liiton sovintoveren vuodatti Jeesus.
Jumala liittää eli sovittaa ihmisen kasteessa Jeesuksen uhriveren tähden.
Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. Kristittyjen yhdessä kasteessa (ei lahkokasteessa) Jeesuksen veren sovitus tulee ihmisen hyväksi.

Äänestä

Kyllä tyttöjäkin ympärileikataan. Sitä hienoa perinnettä yhä jatketaan.

Äänestä
  • Tyttöjen ympärileikkaus ei kuulu Kristinuskoon, vaan siihen Islamin uskoon, joita hellarit ei yritä käännyttää ollenkaan.
    Niitä kun kiinnostaa enemmän Kristittyjen käännyttäminen helluntailaisiksi.

    Äänestä

"Elävät" vauvakastetut olivat tehneet joulukalenterin, jossa Jeesus oli syntynyt lesbo-perheeseen!

Äänestä

Kertoisitko annyymi-ap omista uskon teoistasi? Usko töistäsi?

Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

Usko Toivonen

Äänestä
  • Palstan aihe on helluntailaisuus eli Parhamilaisuus, sen uskonlahkon synty, juuret Ameikassa ja tuonti Suomeen 1910-luvun lopussa ja sen Asusinhengen ilmenemismuodot ja aikaansaannokset kiinnostaa lukijoita.
    Helluntailaisuuden vertailu perinteiseen terveeseen Kristinuskoon on opettavaista factatietoa.

    Kristinuskohan tuli Suomeen jo ensimmäisellä vuosituhannella.

    100-vuotiaassa helluntailaisuudessa on kysymys jostain ihan muusta ilmiöstä.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Palstan aihe on helluntailaisuus eli Parhamilaisuus, sen uskonlahkon synty, juuret Ameikassa ja tuonti Suomeen 1910-luvun lopussa ja sen Asusinhengen ilmenemismuodot ja aikaansaannokset kiinnostaa lukijoita.
    Helluntailaisuuden vertailu perinteiseen terveeseen Kristinuskoon on opettavaista factatietoa.

    Kristinuskohan tuli Suomeen jo ensimmäisellä vuosituhannella.

    100-vuotiaassa helluntailaisuudessa on kysymys jostain ihan muusta ilmiöstä.

    Olipa palstan aihe mikä hyvänsä, niin jos joku täällä kirjoittaa, niin uskottavuus menee hänen kirjoituksestaan, jos hän ei itse joko ymmärrä tai välitä siitä mitä kirjoittaa.

    Onhan kirjoitus uskottavampi, jos kirjoittaja osoittautuu sanojensa mukaiseksi, rehelliseksi, "suoraselkäiseksi".

    Pahanpuhujia maailma on täynnään, mutta raitishenkisiä on vähän.

    Joten ole aina valmis vastaamaan, jos joku kysyy kirjoitustesi pohjalta.

    Lihan teot ovat ilmeiset, eli ne paistaa läpi kirjoituksista helposti.
    Niin on myös Hengen vaikuttama hedelmä kirjoitusten kautta.

    Joten, kerro uskon vaikuttamista teoistasi.

    Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

    Usko Toivonen

    Äänestä

Vastenmielistä tekohurskautta.

Äänestä

Galatalaiskirje:
3:6 samalla tavalla kuin "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi"?
3:7 Tietäkää siis, että ne, jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia.
3:8 Ja koska Raamattu edeltäpäin näki, että Jumala vanhurskauttaa pakanat uskosta, julisti se Aabrahamille edeltäpäin tämän hyvän sanoman: "Sinussa kaikki kansat tulevat siunatuiksi."

Äänestä

Helluntailaisuudella ja Kristinuskolla on hyvin vähän tekemistä keskenään.

Äänestä

Jos poikalasten ymprärileikkaus on nykyisen kasteen esikuva, niin silloinhan tyttövauvat jäävät aivan heitteille. Ei heillä ole mitään esikuvaa miten heidät kastetaan. Sinänsä onkin jännä että tuo liitto tehtiin vain miesten kanssa. Joku outo selitys siihen täytyy olla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hellariusko on sitä käännyttämällä aistien kautta tulevaa kuollutta päänuskoa, sielullista menoa ja hurmostelua, jossa omilla parannuksen teoila yritetään ansaita sitä autuuden tilaa.

Oman uskon ja vaelluksen varaan autuuden rakentaminen on hiekalle rakentamista.

" Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön."

"Mutta tahdotkos tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman töitä kuollut on." (Biblia)

Perisynnin ja kadotustuomion kirouksen alaisia ne ihmiset oli silloin ennen kuin on nytkin. Ei se perisynti siitä mihinkän ole kadonnut. Perisynnin kirous kuolemakin on vielä voimissaan, ei se ole mihinkään poistunut.

Sitä varten Jumala on omat ehtonsa ja käskynsä antanut kuinka perisynnin tilaan syntynyt lapsi/ihminen pääsee sisälle Jumalan lasten joukkoon. Jumalan käskyjen totteleminen on sitä oiketa uskoa. Raamatussa alkukielen sanalla usko tarkoitetaan Jumalan käskyjen kunnioitusta ja tottelemista.
Ilman tekoja usko on sitä kuollutta uskoa ja tyhjänpäiväistä uskoa.

Pojat, ympärileikkaus 8 pv. ikäisenä vauvana.
Tytöistä piti uhrata syntiuhri, perisynnin kirouksen voittamiseksi.
Uuden liiton käsky: kaste sekä pojat että tytöt

Raamatun mukaan ilman veren vuodatusta ei ole sovitusta.

"Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu