Sen sijaan että keskittyisimme siihen

Anonyymi-ap

mikä hengellinen sanoma Jeesuksen sanoissa evankeliumeissa on tai mitä hän käskee niissä tehdä, joskus on hyvä ottaa askel taaksepäin ja katsoa mitä evakeliumeissa tapahtuu. Niissä kerrotaan kuinka Jumala tuli kutsumaan kansaansa Israelia kääntymään takaisin hänen luokseen. Kerrotaan niistä dramaattisista tapahtumista jotka Jumalan ja hänen kansansa välillä tapahtui. Kuinka Israel torjui Jumalansa ja naulitsi, yhdessä pakanain kanssa, hänet lopulta ristille. Jeesuksen sanat evankeliumeissa on pääasiassa vuoropuhelua hänen ja Israelin välillä. Jumalan Kuningaskunnan maanpäällinen keskus tulee olemaan Israel, ja niin se olisi ollut jos Israel olisi Kuninkaansa huolinut. Jeesus tarjosi itseään kuninkaaksi Israelille. "Jumalan valtakunta on tullut lähelle", tarkoittaa ainakin sitä, että Kuningas on tullut lähellä. Jeesus ja hänen opetuslapsensa eivät julistaneet ristiä, vaan valtakunnan tuloa.

Vertauskuvallisesti tätä voidaan katsoa siten, että Jumala on täydellinen ja rakastava aviomies. Israel on avionrikkonut ja haureellinen vaimo. Ja sen sijaan että aviomies vaatisi tuota vaimoaan kivitettäväksi, hän tahtoo hänet takaisin, eikä hänen rakkautensa ole kadonnut vaan hän antoi vielä oman henkensäkin tuon avionrikkojan puolesta. Mutta avionrikkoja on yhä kuin ei huomaisikaan tätä aviomiestä, kunnes Israelin paatumus päättyy, ja he näkevät Jumalansa Jeesuksessa.

Me taas jotka emme kuulu Israeliin, olemme ilman lakia ja liittoa rikkoneet Jumalaa vastaan. Huomioitavaa on se, että tuo vuoropuhelu ei koske meitä. Se on perheriita, jonka ulkopuolella me olemme, ja jossa toinen osapuoli on täysin oikeassa ja toinen täysin väärässä. Jeesus tuli etsimään Israelin huoneen kadonneita lampaita. Hän käski israelilaisten pitää Mooseksen kautta Israelille annetun lain. Olkaa tarkkoja että ette omi jotain mikä ei meille kuulu. Emmehän me rupea arkkiakaan rakentamaan, vaikka Jumala sellaisen joskus käski Nooaa rakentamaan. Teemme itsemme hölmöiksi kun ängemme tuon perheriidan keskelle ja vieläpä tuoden siihen Paavalin kautta annetun ilmoituksen, jota ei vielä evankeliumien aikana oltu ilmoitettu.

Matteus 6:!5
"mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne."

Efesolaiskirje 4:32
"Olkaa sen sijaan toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne, niinkuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut."

Huomaatteko näissä mitään eroa? Meidät on opetettu olemaan huomaamatta sitä. Jeesus antoi ehdon anteeksiantamukselle: pitää antaa muille anteeksi, jotta saa anteeksi. Paavalin kautta Jeesus opettaa antamaan anteeksi koska meille on jo anteeksi annettu. Meillä on ehdoton pelastus kun uskomme, Israelilla oli ehdollinen. Jeesus ei valehtele:

Matteus 19:17
"... Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt."

Hän tarkoitti mitä sanoi, Israelille. Paavalissa, Kristus, taas sanoi seuraavasti, seurakunnille joita hän pystytti ja opetti:

Galatalaiskirje 3:10
"Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on:'Kirottu on jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee."

Jumala tulee vieläkin kutsumaan Israelin luokseen, kun hän lakkaa vuodattamasta armoansa ja rauhaansa kansoille, ja alkaa vuodattamaan vihaa niiden sijasta:

Roomalaiskirje 11:25-26
"Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman viisautenne varassa - pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus - hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut, ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on:'Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.'"

3

148

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Meille on anteeksiannettu sen tähden mitä Jeesus on tehnyt, kun hän uhrasi itsensä meidän sijastamme ristillä, kuoli ja nousi kuolleista, kun meissä on usko hänen tekoihinsa, ei mihinkään omiin tekoihin. Olen itse syylistynyt siihen, että julistin lakia ja vanhurskautta ja parannusta. Eivät ne hyödytä mitään, ilman uskoa Jeesuksen tekoihin. Teemme parannuksen koska meille on annettu anteeksi, emme siksi että saisimme anteeksi. Tämä on paljon suurempaa kuin se, että me noudattaisimme lakia ja yrittäisimme sen kautta olla Jumalalle mieliksi. Kristus itse, Herra, asuu meissä uskon kautta ja tekee meidät itsensä kaltaisiksi.

    • Anonyymi

      Jeesus on turhin julkkis.

      • Anonyymi

        Toivon että sinäkin, kuka lienet, voisit nähdä miten kurja syntinen olet, ja miten armahtava ja rakastava Jumala on. Minäkin joskus luulin että elämässä on kyse minusta, mitä minulla on ja mitä saavutan. Nuo ovat mitättömiä asioita.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1570
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      103
      782
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      598
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe