Tiedän olevani tietyllä tavalla elämässä tienhaarassa. Valittavana on suuntia ja ne suunnat määrittelee luultavasti elämää aika pitkälle eteenpäin.
Edellinen kerta sama tilanne oli 26v (kolmen kympin kriisi). Silloin erosin, tein elämäntaparemontin, olin tosi kovassa kunnossa (käden ja vatsan lihakset erottui, vaikka en siihen ollut tähdännyt), kirkastin arvomaailmaani, parin lyhyen suhteen jälkeen löysin elämänkumppanin, irtisanoin itseni hyvästä vakipaikasta ja lähdin tekemään väitöskirjaa vuoden määräaikaiseen työsuhteeseen. Molemmat isot päätökset olivat hyviä ja tuoneet elämään paljon uutta ja hyvää.
Nyt tiedän, että elämää ei ole tarvetta ravistella noin rajusti, Erosta on jo jokunen vuosi. Nyt tiedän etten halua huonoa suhdetta ja haluan säilyttää itseni paremmin vanhemmuudesta ja mahdollisesti myöhemmin alkavasta parisuhteesta huolimatta. Tiedän jo mihin ja mitä kohti haluan mennä! Tiedän jo, että elämääni tulee muutoksia. Olen aina ollut sinnikäs, proaktiivinen ja määrätietoinen. Kun ei onnistu ja kaadun, kiroan kovaäänisesti, nousen ja yritän uudestaan.
Se mitä en vielä tiedä missä järjestyksessä alan asioita muuttamaan ja tavoittelemaan ja miten jaan lopulliset tavoitteet pienemmiksi välitavoitteiksi kohti lopullista tavoitetta. Jos vaikka haluan löytää elämänkumppanin, pitää ensin aktivointia seuranhakua, sitten käydä treffeillä ja tutustua ihmisiin. Loppu hoituu itsestään kun on hoituakseen ja sitä odotellessa tarvitaan hyvää pettymyksen sietokykyä ja pitkäjänteisyyttä. 😁 Sinänsä elämässäni tulee muuttumaan muutakin, ja mietin vahvasti myös sen muun pistämistä miehiin tutustumisen edelle:
Vaikka seuraava lähestyvä tasaluku on 50v, en ole kolmekymppistä rakastajaa ottamassa. 😂 Jostain syystä nuo kolmekymppiset tulee kylkeen kiinni vaikka firman pikkujouluissa (yksi nainen ja kaksi nuorta miestä).. Ehkä edustan heille puumaa tai sitten pitävät vain ihmisenä (olen ottanut itse työelämässä kannustavan seniorin roolin). Vaikka ei sillä, ei ikä rakkaudessa oikeasti ratkaise, silloin kun se kovaa kolahtaa molemmin puolin.
Onko teissä muissakin ikäkriisin kokijoita ja miten olette kriisiä itsenne kanssa käsitelleet?
Elämä on ihmisen parasta aikaa: suuntaa etsimässä
32
108
Vastaukset
- Anonyymi
Toivottavasti on vielä parempaa elämän jälkeen.
Heh, en ole ikinä kärsinyt ikäkriiseistä ymmärtääkseni. Mutta muunlaisia kriisejä on jokunen ollut. Enemmänkin oman itsensä kanssa pähkimistä.
Mulla tuntuu olevan myös tarve päivittää elämääni aika-ajoin. Eli pistää vanhat jutut romukoppaan ja pystyttää uudet kuviot. Tämän olen tajunnut ihan vasta, että kamppailen tällaisen kriisinkin kanssa. Päivittämisen tarve kriisi.
Tekis mieli muuttaa, muodostaa ihan erilainen kotikompleksi, ottaa uusia juttuja elämään mukaan..- Anonyymi
Ei oo kokomusta ikäkriiseistä. Olen tyytyväisempi elämääni kuin ikinä koska näin nelikymppisenä ei ole enää huolia.
- Anonyymi
Vai niin. Olen lihonut ja lösähtänyt, periksi antanut ja onnellinen hömötintti. Kriisitöntä ja rauhallista eloa. Ei tarvitse esittää mitään, tuntea olevansa tienhaarassa, oksanhaarassa tai missään karahkassa. Ei tarvetta olla proaktiivinen prebiootti. Tavoittelu on päättynyt, olen tyytyväinen. Loistava tilanne, kerta kaikkiaan. Suunta on aina oikea.
Elämä on.- Anonyymi
Sait aikaan tämän :)
Kiitos siitä.
-keinovaginamies-
- Anonyymi
Ihmiset näyttää kyllä täällä elävän jossain toisessa todellisuudessa. Ensinnäkin, jos firman juhlissa kanssasi jutustelevat kolmikymppisetkin niin ei se nyt oikeesti tarkota, että ne sinua metsästää. Itelle oikeesti tuli aikaisemmin yllätyksenä se, että tietyissä piireissä, jos nainen ja mies juttelee ja viihtyykin jutellessa, niin se yhdistetään jotenkin seuranhakuun ja jotenkin vielä naureskeltiin, että mitähän tuokin vanhempi nainen kuvittelee. Onneksi tuommoisissa piireissä ei tarvitse olla, sillä ihmisillä on rikastuttavaa ja normaalia kanssakäymistä eri sukupuolien ja eri ikäisten kanssa. Siis ihan himmeetä tuommoinen jaottelu. Toki kyllä väliin näitä rakastumisia ja parejakin syntyy eri ikäisten välillä, mutta mitä siitäkään, jos jotkut niin hyvin yhdessä viihtyy.
- Anonyymi
Jaa. Ei minkäänikänen mies ole ikinä lähestynyt mua ilman että ollu seksi mielessä/romanttiset aikeet. Vähän vaikea uskoa ettei näin olisi.
- Anonyymi
Nimenomaan firman juhlissa niitä panoja tarjolla lukematon määrä :D
En sanonut missään kohtaa, että juttelu tarkoittaa kiinnostusta missään mielessä. Ei se minulle tarkoita mitään kummempaa myöskään. Puhuin kylkeen kiinni tulemisesta. Ja tarkoitan, vaikken sitä ilmaisut, myös selkeän vihjailevia sanoja, vähän liian lähelle tuloa, intensiivisesti tuijottajia koiran pennun silmiä 04 aikaan ja saman aikaista halailuintoa. Ei nuokaan silti mitään tarkoita, mutta käytös eroaa kuitenkin hieman normaalista vuorovaikutuksesta ainakin omissa työkuvioissa. 😂 Eikå tuossa ole edes oleellista tietää, mitä vastapuoli on ajatellut, koska en itse reagoinut asiaan mitenkään.
Tuo viidenkympin kriisi ja nuori rakastaja-kappaleen alku oli lähinnä itseironiaa ja ihan hieman myös perinteistä miesten 50v villitykselle hymähtelyä.
- Anonyymi
Se on fifty-sixty että osuuko ponnistus keulalle.
Tosi asiassa olen ollut aina niin vahvassa balanssissa, että yhtään ikäkriisiä tai muutakaan kriisiä ei ole näkynyt.
Tietynlainen pitkän linjan harkitsevuus yhdistettynä turhien liikkeiden välttämiseen tuottaa pitkässä juoksussa sellaista elämää jota haluan viettää.
Jollakin tasolla ymmärrän, että halutaan haastaa itseään ja koetella rajojaan, mutta jotenkin se vaan on kaukana minusta. Arvostan aivan liikaa omalla mukavuusalueella pysymistä. Tätähän ei ole muodikasta myöntää tässä ikuisessa "eteen päin pyrkimisessä", mutta paskat minä siitä nakkaan. Pyrkikööt ketkä viitsii tai kenellä on oikeasti huonosti.
On olemassa sanonta, että ihminen päätyy pätemättömyytensä tasolle, mutta sille tasolle en koskaan halua. Elämässä on niin paljon muuta mielenkiintoista kuin koettaa pysyä kärryillä ja todistella pätevyyttään :)
Semmosta se on, kun on syntynyt ikivanhaksi.
-keinovaginamies- - Anonyymi
"Sydän ei vanhene vaikka ihoon tulee ryppyjä."
Olen tyytyväinen olooni tässä iässä. Olen terve, en enää nuori, mutta en vanhakaan. Saan tehdä rakastamaani työtä. Elämäntilanteeni on haastava, raskaskin. Siitä huolimatta ajattelen, että pärjään ja jaksan.
Pettymyksen sietokyky ja pitkäjänteisyys ovat tärkeitä kuten aloituksessa kirjoitit. Myös se, että löydän jokaiseen uuteen päivään voiman ja motivaation huolehtia läheisistäni ja itsestäni, on tärkeää.
Ikäkriisiä ei ehdi eikä jaksa miettiä silloin kun on mielekäs työ ja läheiset jotka tarvitsevat sinua joka päivä. - Anonyymi
Liian kliseistä. Ei pysty.
Ei tarvitsekaan, jos ei ole tarvetta eikä ole ajankohtaista.
Kysyin heiltä, jolla sama tilanne on päällä tai tuloillaan tai jo mennyt. Ei tämä pohdinta näy itsellenikään tulevan kohdille kuin noin parinkymmenen vuoden välein.
Vastaan monelle samalla viestillä. Ihmisiä on erilaisia, ja se on rikkaus. Osalla vaikka mukavuus, helppous ja elämän staattisuus on onnen lähde. Muutos voi tuntua jopa uhkalta.
Osa taas tarvitsee haastetta, tavoitteita ja unelmia ollakseen onnellisia. Se ei tarkoita tyytymättömyyttä elämään vaan intuitiivista ja dynaamista luonnetta. Osa näkee tämän hetken ja varsinkin menneen. Osa taas näkevät tulevaisuuden tämän hetken rinnalla ja saavat ilonsa matkasta näiden välillä.
On totta, että jos on muu kriisi päällä tai lapset on pieniä, ei välttämättä jää energiaa ikäkriisille. Tai voi olla ettei ajankohta ole juuri nyt sopiva sille. Itselläkin tämä on vasta toinen ikäkriisi, ja tällä kertaa voisi sanoa lievähkö tarve summata itse itselleen omaa elämää tähän asti ja toiveita elämälle ennen eläkeikää. Siihen taitaa olla ainakin se 20 vuotta aikaa… Asiat on hyvin, en koe suurta tarvetta muutoksille, paitsi romanttisen rakkauden osalta ja työssä mietin mihin haluan seuraavaksi osaamistani laajentaa ja ehkäpä kokeilen kantaako siivet myös sivusuuntaan ja kun olen 15v elänyt lasten ehdoilla, on vihdoin aikaa myös omille harrastuksille ja omille jutuille. Pieniä asioita siis useimmat. Rakkaus on tietysti suuri asia, mutta sen suhteen on enemmän kohtalon armoilla eli ei voi tietää osuuko elämään sitä oikeaa vai ei. Voi vain mennä tilanteisiin, jossa ihmisiin tutustuu.- Anonyymi
Vähän sama olen läpikäynyt elämässäni. mä olen myös aikanaan yhden eron jälkeen muuttanut elämäni radikaalisti, pistänyt uusiksi lähes kaiken mikä oli mahdollista pistää uusisksi. Samoin kuin sinä, minäkin olen nyt uudessa tienhaarassa ja aivan yhtä radikaalia muutosta en enää kaipaa.
Viimeisimmän parisuhteen jälkeen olen ollut reilun neljä vuotta yksin. Tuon eksän kanssa erosimme ystävinä ja olemme edelleen. Parisuhde ei toimi, mutta ystävyys kyllä. Näin asioita jälkikäteen tarkastellen hän on ainoa eksäni, jota olen ihan aidosti rakastanut. Ennen tuota parisuhdetta ne kaksi aiempaa olivat sellaisia "tyytymisssuhteita", että kun tuossa nyt tuo tarjolla on, niin otan sen enkä etsi enää. En ollut niissä parisuhteissa lainkaan onnellinen. Sen sijaan tuossa viimeisimmässä olin onnellinen silloinkin vaikka asiat olivat huonosti. Mulla kesti pitkään tuon suhteen päätyttyä, ennen kun sydämeni oli valmis edes miettimään mitään uutta - nyt se alkaa olla. Vaan nyt tässä hetkessä, niine tietoineni jotka minulla nyt on itsestäni, sen uuden suhteen löytäminen ei ole erityisen helppoa.En pystyisi enää olemaan suhteessa, jossa en ole aidosti onnellinen.
Mä olen sua ilmeisesti melkein kymmenisen vuotta nuorempi, mutta jännästi samoja tuntemuksia silti. Ja kyllä minullekin ne kaikki muut jutut menevät vielä (tai ehkä lopullisesti) sen uuden parisuhteen etsimisen edelle. Vaikka eiväthän nuo oikesti keskenään kilpaile, vaan se parisuhde löytyy, jos on löytyäkseen ja niin se on minulla aina mennyt. Sekin meillä on samaa, että jostain syystä myös minun kylkeni liimautuu noita nuorempia. Enkä nyt tarkoita vain "romanttisessa" mielessä, vaan muutoinkin. Mä päädyn aina töissäkin noiden nuorempien porukoihin (miehiä ja naisia), he tulevat luokseni ja jäävät siihen. Olen joskus muutamalta, että mikä se juttu on ja kuullut, että eivät he itse tiedosta sitä ikäeroa, vaan kokevat minun olevan kanssaan samanikäinen, mutta jotenkin vain vakaampi ja enemmän jalat maassa - jonkinlainen vakauttava tekijä, joka tietää mitä tekee.
Vaan mä en koe koskaan kokeneeni ikäkriisiä. En ole koskaan sen ihmeemmin ikääni miettinyt. Mä valtaosin itsekin kokonaan unohdan minkä ikäinen olen. Mun kriiseilyni ovat pikemmin olleet elämäntilannekriisejä, muutos on vaatinut muutosta.- Anonyymi
Mä muuten koin tietynlaisen valaistumisen hetken oman itseni suhteen tuossa joitain vuosia sitten. Se liityi aikaan, jolloin mun lähipiirissäni oli peräjälkeen useampia vakavia sairauksia ja joutui sydän sykkyrällä vain seuraamaan sivusta ja toivomana parasta. Silloin tosi moni sanoi mulle, että keskity hetkeen ja älä luo itsellesi niin kovia paineita ja tavotteita, "carpe diem" ja pysähdy hetkeksi jne. Mä pohdin sitä silloin ja totesin, että mä olen onnellinen hetkissä, pysähdyn niihin ja nautin niistä, mutta sellainen "carpe diem" elämänasenne olisi minulle kuolemaksi. Musta on aivan hirveä ajatus, ettäkö mulla ei olisi tavotteita ja suunnitelmia ja asioita, joita odottaa ja joita kohti suunnata. Se tuntuis minusta kuolemalta. Minulle niissä haaveissa ja tavotteissa ja suunnitelmissa on onni, ei paine tai stressi. Mä rakastaan unelmoida ja haaveilla ja suunnitella ja asettaa tavoitteen ja sitten lähteä sitä kohti, minulle se on elämä.
Anonyymi kirjoitti:
Mä muuten koin tietynlaisen valaistumisen hetken oman itseni suhteen tuossa joitain vuosia sitten. Se liityi aikaan, jolloin mun lähipiirissäni oli peräjälkeen useampia vakavia sairauksia ja joutui sydän sykkyrällä vain seuraamaan sivusta ja toivomana parasta. Silloin tosi moni sanoi mulle, että keskity hetkeen ja älä luo itsellesi niin kovia paineita ja tavotteita, "carpe diem" ja pysähdy hetkeksi jne. Mä pohdin sitä silloin ja totesin, että mä olen onnellinen hetkissä, pysähdyn niihin ja nautin niistä, mutta sellainen "carpe diem" elämänasenne olisi minulle kuolemaksi. Musta on aivan hirveä ajatus, ettäkö mulla ei olisi tavotteita ja suunnitelmia ja asioita, joita odottaa ja joita kohti suunnata. Se tuntuis minusta kuolemalta. Minulle niissä haaveissa ja tavotteissa ja suunnitelmissa on onni, ei paine tai stressi. Mä rakastaan unelmoida ja haaveilla ja suunnitella ja asettaa tavoitteen ja sitten lähteä sitä kohti, minulle se on elämä.
Olet selkeästi myös intuitiivinen ihminen. Oletko tehyt persoonallisuus testiä? Itse olen ENFP, tosin F ja P eivät ole kovin vahvoja ja itsestäni löytyy myös TJ-piirteitä.
Pystyn elämään myös hetkessä. Vaikeissa elämäntilanteissa heitän autotunelle ja muutun enemmän INTJ suuntaan. Kun elämä on hyvin haastavaa, silti säilytän haaveet, toiveet ja tavoitteet, mutta hoidan arkea kuin insinööri. Onneksi oikeati haastavaa elämää ei ole tarvinnut kokea 10 vuoteen (Kop-kop).
Elämäntilanteeni on samanlaisempi kuin useimpien 10v nuorempien. Nuorin lapseni on 6v ja elän työelämässä vielä 4-kymppiselle tyypillistä tavoitteiden janoa enkä ole vielä tämä oli tässä tai eläkettä odotellessa-tilassa. En koe olevani mitenkään nuoren näköinen, mutta en silti ole vielä vaihdevuosioireinen ja minut mielletään työympyröissä itseäni nuoremmaksi. Ehkä se johtuu pienestä lapsesta ehkä hormoonitoiminnan aktiivisuudesta (ihminen tiedostamatta tekee havaintoja). En tiedä eikä tuolla ole niin iso merkitystä. Kun ollaan keski-ikäisiä iän merkitys hämärtyy ja ihminen itse merkitsee enemmän kuin kalenteri-ikä.- Anonyymi
Citrinella kirjoitti:
Olet selkeästi myös intuitiivinen ihminen. Oletko tehyt persoonallisuus testiä? Itse olen ENFP, tosin F ja P eivät ole kovin vahvoja ja itsestäni löytyy myös TJ-piirteitä.
Pystyn elämään myös hetkessä. Vaikeissa elämäntilanteissa heitän autotunelle ja muutun enemmän INTJ suuntaan. Kun elämä on hyvin haastavaa, silti säilytän haaveet, toiveet ja tavoitteet, mutta hoidan arkea kuin insinööri. Onneksi oikeati haastavaa elämää ei ole tarvinnut kokea 10 vuoteen (Kop-kop).
Elämäntilanteeni on samanlaisempi kuin useimpien 10v nuorempien. Nuorin lapseni on 6v ja elän työelämässä vielä 4-kymppiselle tyypillistä tavoitteiden janoa enkä ole vielä tämä oli tässä tai eläkettä odotellessa-tilassa. En koe olevani mitenkään nuoren näköinen, mutta en silti ole vielä vaihdevuosioireinen ja minut mielletään työympyröissä itseäni nuoremmaksi. Ehkä se johtuu pienestä lapsesta ehkä hormoonitoiminnan aktiivisuudesta (ihminen tiedostamatta tekee havaintoja). En tiedä eikä tuolla ole niin iso merkitystä. Kun ollaan keski-ikäisiä iän merkitys hämärtyy ja ihminen itse merkitsee enemmän kuin kalenteri-ikä.Muutaman kerran olen tehnyt ja loogikkoa INTP-A / INTP-T nuo ovat aina tyrkyttäneet ja kyllä mä itseni ihan siitä tunnistan.
Minäkään en itse miellä itseäni nuoren näköiseksi, mutta muilla ihmisillä tuntuu oletus olevan, että olen reilusti ikäistäni nuorempi. Siihen tosiaan voi vaikuttaa hyvin moni muukin asia, kuin vain ulkonäkö. Eihän ihmisen ulkonäöstä todellisuudessa edes voi kovin hyvin ikää arvioida (vaikka täällä moni haluaa muuta väittääkin). Ihmiset ikääntyvät ulkoisesti kovin eri tahtiin ja persoona ja käytös vaikuttavat aina myös siihen arvioon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muutaman kerran olen tehnyt ja loogikkoa INTP-A / INTP-T nuo ovat aina tyrkyttäneet ja kyllä mä itseni ihan siitä tunnistan.
Minäkään en itse miellä itseäni nuoren näköiseksi, mutta muilla ihmisillä tuntuu oletus olevan, että olen reilusti ikäistäni nuorempi. Siihen tosiaan voi vaikuttaa hyvin moni muukin asia, kuin vain ulkonäkö. Eihän ihmisen ulkonäöstä todellisuudessa edes voi kovin hyvin ikää arvioida (vaikka täällä moni haluaa muuta väittääkin). Ihmiset ikääntyvät ulkoisesti kovin eri tahtiin ja persoona ja käytös vaikuttavat aina myös siihen arvioon.Itse koen olevani pikemmin INTP-T, vaikka tosiaan joskus on tuo -A myös tullut. Noiden ero on ymmärtääkseni varsin pieni, mutta kyllä minä tuosta -T:stä enemmän itseäni tunnistan.
- Anonyymi
En yhdistä kriisejä ikääni. Ainahan ne tapahtumat jotain kymmenlukua lähellä ovat, vaikka olisivat niiden välissäkin.
Nyt vanhempana elämän rajallisuus on tullut enemmän mieleen. Kun on tulevaisuuden suunnitelmia, mietin että ehdinkö kaiken ennen kuin terveys pettää. Mutta toisaalta matka johonkin tiettyyn päämäärään on elämää sekin.
xLinerMatka on usein tärkeämpi kuin itse perille pääseminen! Olen samaa mieltä, että ikäkriisit ei liity ikään vaan oikeastaan elämäntilanteeseen. Iso massa elää tietyn kaavan mukaan ja silloin ”ikäkriisit” osuu keskimäärin lähelle tiettyjä ikäpaaluja. Myös sana kriisi voi olla yliampuva, joskus ”kriisi” on vain sisäistä pohdintaa miten elämä on mennyt ja mihin haluaa seuraavaksi mennä vai haluaako mielummin nököttää samalla orrella lopun elämän. Osa ei koe edes tarvetta kyseenalaistaa tai pohtia, turvallinen oksa on itsestään selvä valinta. Mikään vaihtoehto ei ole toista parempi, jokaisen on itse valittava oma tiensä.
Osa ”4- tai 5-kympin kriiseistä” voi olla elämätöntä elämää (bailaamiseen hurahtava keski-ikäinen mies), osa sitä, että lapset lentää kodista ja on aikaa miettiä mitä sitten tai niin kuin itsellä 15v lasten ehdoilla eletyn pitkän jakson jälkeen voi miettiä itseään välillä tai sen miettimistä haluaako työssä vielä jotain uutta vai puskuttaako vikaa 20-30v työelämässä samalla vanhalla kaavalla.- Anonyymi
Citrinella kirjoitti:
Matka on usein tärkeämpi kuin itse perille pääseminen! Olen samaa mieltä, että ikäkriisit ei liity ikään vaan oikeastaan elämäntilanteeseen. Iso massa elää tietyn kaavan mukaan ja silloin ”ikäkriisit” osuu keskimäärin lähelle tiettyjä ikäpaaluja. Myös sana kriisi voi olla yliampuva, joskus ”kriisi” on vain sisäistä pohdintaa miten elämä on mennyt ja mihin haluaa seuraavaksi mennä vai haluaako mielummin nököttää samalla orrella lopun elämän. Osa ei koe edes tarvetta kyseenalaistaa tai pohtia, turvallinen oksa on itsestään selvä valinta. Mikään vaihtoehto ei ole toista parempi, jokaisen on itse valittava oma tiensä.
Osa ”4- tai 5-kympin kriiseistä” voi olla elämätöntä elämää (bailaamiseen hurahtava keski-ikäinen mies), osa sitä, että lapset lentää kodista ja on aikaa miettiä mitä sitten tai niin kuin itsellä 15v lasten ehdoilla eletyn pitkän jakson jälkeen voi miettiä itseään välillä tai sen miettimistä haluaako työssä vielä jotain uutta vai puskuttaako vikaa 20-30v työelämässä samalla vanhalla kaavalla.Sivusta ... Sitä minäkin mietin, että tuo sana "kriisi" on aika ylitseampuva ainakin noiden omien "kriisieni" kohdalla. Tai ainakin minä itse koen sanan kriisi olevan paljon isompi juttu kuin mitä nuo minun elämän pohdiskeluni ja uusien suuntien hakemiseni ovat olleet.
- Anonyymi
Citrinella kirjoitti:
Matka on usein tärkeämpi kuin itse perille pääseminen! Olen samaa mieltä, että ikäkriisit ei liity ikään vaan oikeastaan elämäntilanteeseen. Iso massa elää tietyn kaavan mukaan ja silloin ”ikäkriisit” osuu keskimäärin lähelle tiettyjä ikäpaaluja. Myös sana kriisi voi olla yliampuva, joskus ”kriisi” on vain sisäistä pohdintaa miten elämä on mennyt ja mihin haluaa seuraavaksi mennä vai haluaako mielummin nököttää samalla orrella lopun elämän. Osa ei koe edes tarvetta kyseenalaistaa tai pohtia, turvallinen oksa on itsestään selvä valinta. Mikään vaihtoehto ei ole toista parempi, jokaisen on itse valittava oma tiensä.
Osa ”4- tai 5-kympin kriiseistä” voi olla elämätöntä elämää (bailaamiseen hurahtava keski-ikäinen mies), osa sitä, että lapset lentää kodista ja on aikaa miettiä mitä sitten tai niin kuin itsellä 15v lasten ehdoilla eletyn pitkän jakson jälkeen voi miettiä itseään välillä tai sen miettimistä haluaako työssä vielä jotain uutta vai puskuttaako vikaa 20-30v työelämässä samalla vanhalla kaavalla.Hyvää pohdiskelua.
Itselläni menossa aika jolloin en oikein edes mieti itseäni. Kaikki ne päätökset joita teen peilautuvat tavalla tai toisella nuorimman lapsen hyvinvointia peilaten.
Tässä iässä ns. ruuhkavuodet on kyllä väsyttävämpää kokea mutta ei tätä enää montaa vuotta enää kestä. Pitää vain olla se tavoitteellinen pyyteetön isi:)
Tuosta hurvittelusta, matkustelusta, seksistä, naisista on niin paljon jo kokemuksia etten taida jäädä mistään paitsi...tai no, onhan se uusi tilanne aina ehta, ennen kokematon...
AV Anonyymi kirjoitti:
Hyvää pohdiskelua.
Itselläni menossa aika jolloin en oikein edes mieti itseäni. Kaikki ne päätökset joita teen peilautuvat tavalla tai toisella nuorimman lapsen hyvinvointia peilaten.
Tässä iässä ns. ruuhkavuodet on kyllä väsyttävämpää kokea mutta ei tätä enää montaa vuotta enää kestä. Pitää vain olla se tavoitteellinen pyyteetön isi:)
Tuosta hurvittelusta, matkustelusta, seksistä, naisista on niin paljon jo kokemuksia etten taida jäädä mistään paitsi...tai no, onhan se uusi tilanne aina ehta, ennen kokematon...
AVEn nyt tarkoita itselle elämisellä seksihurjastelua, yksin matkustamista (matkustan lasten kanssa) tai sarjatreffailua vaan arkisempia juttuja. Jos ja kun ei ole päässyt 13-15 vuoteen edes 1 krt/v harrastamaan jotain omaa (nyt pari vuotta on päässyt) tai jokaiseen ystävien tapaamiseen on pitänyt pyytää isovanhempien apua tai ottaa lapset mukaan, arjessa ei ole ollut kuin lasten asioita, kodin hoitoa, töitä ja sen vähän mitä on saanut aikaa oman äidin avustuksella on mennyt ystävien näkemiseen. Tai vaikka keikalle tai aikuisten leffaan en päässyt 10 vuoteen.
Siis tilanne on uusi, lasten asiat säilyy, mutta minua ei enää tarvita 24/7 ja saan hyvin helposti laitettua kalenteriin omaa aikaa ainakin vähän melkein joka päivälle. Kyse on pienistä arkisista valinnoista, jolla on suuri merkitys omalle hyvinvoinnille ja uskoisin, että myös että muutos on myös lapsille positiivinen.- Anonyymi
Citrinella kirjoitti:
En nyt tarkoita itselle elämisellä seksihurjastelua, yksin matkustamista (matkustan lasten kanssa) tai sarjatreffailua vaan arkisempia juttuja. Jos ja kun ei ole päässyt 13-15 vuoteen edes 1 krt/v harrastamaan jotain omaa (nyt pari vuotta on päässyt) tai jokaiseen ystävien tapaamiseen on pitänyt pyytää isovanhempien apua tai ottaa lapset mukaan, arjessa ei ole ollut kuin lasten asioita, kodin hoitoa, töitä ja sen vähän mitä on saanut aikaa oman äidin avustuksella on mennyt ystävien näkemiseen. Tai vaikka keikalle tai aikuisten leffaan en päässyt 10 vuoteen.
Siis tilanne on uusi, lasten asiat säilyy, mutta minua ei enää tarvita 24/7 ja saan hyvin helposti laitettua kalenteriin omaa aikaa ainakin vähän melkein joka päivälle. Kyse on pienistä arkisista valinnoista, jolla on suuri merkitys omalle hyvinvoinnille ja uskoisin, että myös että muutos on myös lapsille positiivinen.Aika hurjaa ettet ole voinut harrastaa yli kymmeneen vuoteen mitään! Apua.
- Sheena - Anonyymi
Citrinella kirjoitti:
En nyt tarkoita itselle elämisellä seksihurjastelua, yksin matkustamista (matkustan lasten kanssa) tai sarjatreffailua vaan arkisempia juttuja. Jos ja kun ei ole päässyt 13-15 vuoteen edes 1 krt/v harrastamaan jotain omaa (nyt pari vuotta on päässyt) tai jokaiseen ystävien tapaamiseen on pitänyt pyytää isovanhempien apua tai ottaa lapset mukaan, arjessa ei ole ollut kuin lasten asioita, kodin hoitoa, töitä ja sen vähän mitä on saanut aikaa oman äidin avustuksella on mennyt ystävien näkemiseen. Tai vaikka keikalle tai aikuisten leffaan en päässyt 10 vuoteen.
Siis tilanne on uusi, lasten asiat säilyy, mutta minua ei enää tarvita 24/7 ja saan hyvin helposti laitettua kalenteriin omaa aikaa ainakin vähän melkein joka päivälle. Kyse on pienistä arkisista valinnoista, jolla on suuri merkitys omalle hyvinvoinnille ja uskoisin, että myös että muutos on myös lapsille positiivinen.Kuulostaa niin tutulta. Yhtään mitään iltamnoa ei voi kuvitellakaan, jollei hoitoapua löydy ja sitähän ei ihan hirveän helposti löydy. Äitini tulee kyllä ihan mielellään muutamaksi tunniksi, mutta pidemmän ajan pyytäminen onkin sitten tervanjuontia ja ei sitä paria tuntiakaan joka viikko saa.
Itselläni on vain yksi lapsi, ekaluokkalainen, mutta kyllä tässäkin on näitä vuosia jo ehtinyt kertyä ja kertyy vielä. Eihän tuo vielä pariin vuoteen ole niin iso, että voisi pidemmäksi aikaa yksikseen jättää. Vaan nyt sentään voi jo mennä rauhassa pienelle lenkille tai lähikauppaan ja toinen pärjää sen hetken yksikseen. Sekin jo helpottaa. Mä olen varmasti aivan kummissani sitten jonain päivänä, kun yhtäkkiä voikin ihan vapaasti mennä. Anonyymi kirjoitti:
Kuulostaa niin tutulta. Yhtään mitään iltamnoa ei voi kuvitellakaan, jollei hoitoapua löydy ja sitähän ei ihan hirveän helposti löydy. Äitini tulee kyllä ihan mielellään muutamaksi tunniksi, mutta pidemmän ajan pyytäminen onkin sitten tervanjuontia ja ei sitä paria tuntiakaan joka viikko saa.
Itselläni on vain yksi lapsi, ekaluokkalainen, mutta kyllä tässäkin on näitä vuosia jo ehtinyt kertyä ja kertyy vielä. Eihän tuo vielä pariin vuoteen ole niin iso, että voisi pidemmäksi aikaa yksikseen jättää. Vaan nyt sentään voi jo mennä rauhassa pienelle lenkille tai lähikauppaan ja toinen pärjää sen hetken yksikseen. Sekin jo helpottaa. Mä olen varmasti aivan kummissani sitten jonain päivänä, kun yhtäkkiä voikin ihan vapaasti mennä.Olisin sanot varmaan enemmän apua vanhemmilta, mutta kun työn takia ja lasten sairastelujen takia on joutunut pyytämään apua, olen halunnut pitää isovanhempien kuorman kohtuullisena. Vaikka pienin on 6v, hän on isällään puolet ajasta ja kun kotona on myös kaksi teiniä, ei reilun tunnin menot ole ongelma. Isoista on seuraa. Hassua on, että eronneena pienimmän isä hoitaa oman osuutensa moitteetta, mutta kun olimme yhdessä, ei vaikka jumpassa käynti kerran viikossa onnistunut sitten millään. Ilmoittauduin ja käynnistä sovittiin, mutta toinen ei koskaan tullut kotiin niin, että olisin jumppaan ehtinyt. Tuo on kuitenkin mennyttä ja tällä hetkellä ex tosiaan hoitaa puoliskonsa.
- Anonyymi
Citrinella kirjoitti:
Olisin sanot varmaan enemmän apua vanhemmilta, mutta kun työn takia ja lasten sairastelujen takia on joutunut pyytämään apua, olen halunnut pitää isovanhempien kuorman kohtuullisena. Vaikka pienin on 6v, hän on isällään puolet ajasta ja kun kotona on myös kaksi teiniä, ei reilun tunnin menot ole ongelma. Isoista on seuraa. Hassua on, että eronneena pienimmän isä hoitaa oman osuutensa moitteetta, mutta kun olimme yhdessä, ei vaikka jumpassa käynti kerran viikossa onnistunut sitten millään. Ilmoittauduin ja käynnistä sovittiin, mutta toinen ei koskaan tullut kotiin niin, että olisin jumppaan ehtinyt. Tuo on kuitenkin mennyttä ja tällä hetkellä ex tosiaan hoitaa puoliskonsa.
Minäkin olisin saanut enemmän apua, jos asiat olisivat menneet toisin. Isäni sairastui muksini ollessa pari kuukautta vanha ja menehtyi kun lapsi oli puolivuotias. Mun isä oli aina se, joka oli innokkaampi lapsenlapsia hoitamaan. Isä hoisi siskonikin lapsia ihan päivittäin, kun nämä olivat pieniä ja siskoni meni töihin. Mutsi kulki isän mukana sitten siinä sivussa. Äitini ei ole koskaan oikein ollut lastenhoitajatyyppiä, silloinkaan kun me siskon kanssa oltiin muksuja. Mulla ei ole eksää hoitamassa "omaa osuttaan" kun kyseessä on ihan itseellisesti alulle saatettu lapsi.
Kyllä mä siskoltakin lastenhoitoapua halutessani saan ja silloin jos on tosissaan tarve. Sisko vaan asuu sen verran kaukana (puolen tunnin matkan päässä, jos ei ole ruuhka), ettei sinne ihan muuten vaan viitsi lähteä viemään. Jos mulla hätä olisi, niin hoitajia kyllä löytyisi, kun siskon tytötkin on jo kaikki täysi-ikäisiä. Nuo tuollaiset vähemmän välttämättömät, kun tekeisi vaan mieli vähän omaa aikaa, on oikeastaan ne vaikeimmat.
- Anonyymi
"..en vielä tiedä missä järjestyksessä alan asioita muuttamaan ja tavoittelemaan ja miten jaan lopulliset tavoitteet pienemmiksi välitavoitteiksi kohti lopullista tavoitetta..."
Kuulostaa monimutkaiselta ja hankalalta 😂
Olen itsekin miettinyt muutamaan otteeseen elämän suuntaa. Se tapahtuu niin, että mietin mitä haluaisin ja valitsen vaikkapa suunnan A. Sitten vain kuuntelen sydämen ääntä ja tunteitani. Mitään sen kummempaa aikataulua tai suunnitelmaa ei ole, ei muuta kuin eteenpäin mennään. Matkan varrella voi hyvinkin tapahtua jotain, että muutankin suuntaan B, koska sydän sanoo tai se tuntuu paremmalta. Usein se on jotain sellaista mitä en ole osannut edes toivoa. Usein sitä myös on saanut toivomansa, ja elämä mullistuu. Aika monta kertaa olen muistuttanut itseäni "Varo mitä toivot. Toiveet tuppaa toteutumaan".
Ikäkriisiä ei ole ollut, ainakaan oikeaan aikaan 🤣 Muita kriisejä ja risteyskohtia kyllä senkin edestä. Tuosta 50v iästä alkaa tulla hyvin selväksi, ettei elämä jatku ikuisesti. Itselläni se on näyttänyt suuntaa, ettei kaikkea haluamaansa tarvitse eikä voi saada, ainakaan hinnalla millä hyvänsä. "Kun ei onnistu ja kaadun, kiroan kovaäänisesti, nousen ja yritän uudestaan." Oli todella helpottava ja rauhoittava ajatus, ettei tarvitse yrittää uudestaan, jos ei huvita/jaksa. Kaatuu, kiroaa, nousee ylös ja taputtelee kädet yhteen, kas noin, se oli siinä, toista kertaa ei tule. Tai sitten viimeistään kolmannella luovuttaa "ei minun juttu".
Itselläni on ollut vuosia (kymmeniä) tärkeää olla pro tietyissä, tai siis korjaan lähes kaikissa asioissa 🤣. Hoitaa vielä aikuisten lastenkin tiettyjä asioita joskus *koska voin/osaan*. Vasta viime vuosina olen oppinut ulkoistamaan ja delegoimaan asioita muille. Se on ollut todella voimaannuttavaa ja energisoivaa.
Itse kuvittelin pari-kolmekymppisenä, että säästyn miesten käpälöinniltä vanhempana. Ikävä kyllä olin väärässä.
- SheenaEn ajattele omaa suunnitelmani kiveen hakattuna, vaan dynaamisena prosessina. Intuitio on minullakin sekä päätöksenteon että tarpeen vaatiessa myös suunnanvaihdosten takana. Kuitenkin dynaamisenkin suunnitelman takana on isompi tavoite ja on olemassa eri reittejä kohti haavetta. Välitavoitteilla tarkoitan matkaa kohti isoa haavetta. Pistän ison haaveen taustalle ja käytän tarmoni enemmän konkreettisia pieniä asioita kohti haavetta. Jos vaikka haluaisin juosta maratonin, aloittaisin sillä että tavoitteeni on käydä 3 krt/vko puolen tunnin lenkillä tai uimassa 2km ekan kuukauden aikana.
Olen myös samoilla linjoilla kansasi siitä, että joskus matkalla tavoitteeseen huomaa, ettei sitä kannatakaan tavoitella. Silloin on parempi nostaa kädet ylös ja muuttaa suuntaa. Tälläinen tilanne on vaikka ero, jos kaikki yritetty ja todettu ettei tämä toimi ja suhde ottaa enemmän kuin antaa eikä lisää hyvinvointia, on parempi luovuttaa kuin jäädä periaatteesta. En puhu uudelleen nousemisesta sellaisesta tilanteesta vaan tilanteesta, jossa jatkamiseen on syy ja intuitio tukee uudelleen yrittämistä.
Elämä on ihmisen karmeinta aikaa. Kun se loppuu, on vihdoin kaiken kärsimyksen ulkopuolella. Parasta olisi, ettei olisi koskaan syntynytkään. 🌹👀
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?1606586Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell2064205PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w4872891- 322794
- 2012385
- 1862209
Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale1491528- 611400
Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.371334Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?961151