ja menee itseensä, kuten eräs Paavalia lyönyt synagoogan esimies Apostolien teoissa. Jumalan teoista se Kirja tosin kertoo, mutta Paavali maintsee Korinttolaiskirjeessä Soostenesin veljenä, joka lienee sama henkilö.
Tälläkin palstalla moni vihamies pilkkaa eläviä uskovia, kuten muuallakin sosiaalisessa mediassa. Kannattaako siksi vastata vihalla vihaan, vai mielummin siunata vihamiehiään. Etsikkopäivänään he saattavat kääntyä. Ja silloin ei ole itsellä anteeksipyydeltävää, kun ei ole toiminut väärin, vaan pelkästään kiitoksen aihetta.
Mitä jos vihollinen tekeekin parannuksen...
Anonyymi-ap
2
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Suomessa olin ennen epäluuloinen kirkkoja kohtaan enkä voinut siitä parantua kun eri seurakunnat syytteli toisiaan harhaoppisiksi.
Sitten 1996 kävin Israelissa ja väki siellä sanoi. Voit mennä mihin tahansa seurakuntaan tai uskontoon sillä ne kaikki ovat lähtöisin yhdestä ainoasta Jumalasta.
Uskoin ja elämä helpottu. Kävin Vapaakirkkoa 2002. Jne. Jo Vatikaanin II konsiilikin oli tuon Israelin opetuksen alkujuuri.
Oikea oppi ja usko syyttelyn asemasta johtaa vihan lauhtumiseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?1001899- 1241430
En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061317Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K921313Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop701124Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän463997- 47918
IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var88913Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9852Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?138836