Tulitko uskoon helluntaisrk:ssa?

Anonyymi-ap

Montako on tullut uskoon tänä vuonna helluntaiseurakunnassasi?
Ei taida Pyhä Henki toimia.

36

175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      TV7:lla yksi h-pastori tunnusti, että tänä vuonna heidän srk. ei kukaan ole tullut uskoon helluntailaiseksi.

      Nettiaikana ihmiset uskaltavat ottaa itse asioista selvää.

      Lahkojen strategia on ollut aina lahkon ulkopuolisen opin ja tiedon estäminen ja salaaminen.

      "Mitä he salassa tekevät, se katoilta julistakaa" (Jeesus)

      • Anonyymi

        Eihän tarkoitus olekaan, että ihminen tulee uskoon helluntailaiseksi tai luterilaiseksi, vaan että Jumala vaikuttaa uskon pelastuksen evankeliumin kuulemisen kautta.

        19 Ne, jotka olivat hajaantuneet sen ahdingon vuoksi, joka oli syntynyt Stefanuksen tähden, vaelsivat ympäri hamaan Foinikiaan ja Kyproon ja Antiokiaan saakka, mutta eivät puhuneet sanaa muille kuin ainoastaan juutalaisille.
        20 Heidän joukossaan oli kuitenkin muutamia kyprolaisia ja kyreneläisiä miehiä, jotka, tultuaan Antiokiaan, puhuivat kreikkalaisillekin ja julistivat evankeliumia Herrasta Jeesuksesta.
        21 Ja Herran käsi oli heidän kanssansa, ja suuri oli se joukko, joka uskoi ja kääntyi Herran puoleen.
        22 Ja sanoma heistä tuli Jerusalemin seurakunnan korviin, ja he lähettivät Barnabaan Antiokiaan.
        23 Ja kun hän saapui sinne ja näki Jumalan armon, niin hän iloitsi ja kehoitti kaikkia vakaalla sydämellä pysymään Herrassa.( Apt 11)

        Niin, kuin tästkin käy ilmi, Jumalan tahto on, että kaikki saisivat kuulla pelstuksen evankeliumin Herrasta Jeesuksesta ja tulisivat uskoviksi.

        Tarkoitus siis on, että jumala kohtaa ihmisen julistetun evankeliun kautta, tapahtuipa se sitten missä hyvänsä, missä vaan sana rististä on esillä.

        Tärkeintä on se, että itsekukin ihminen kääntyy Herran puoleen, tulee uskoon Jumalan vaikutuksesta ja saa perintöosan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen syntien sovittajana.

        Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

        Usko Toivonen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tuo on helluntailaisten tarkoitus, heille "uskoontulo"= kristillisen uskon kieltäminen, sen mahd. uudelleenkasteessa poispeseminen ja näin helluntailaiseksi kääntyminen.

        Antikristillinen anabaptismi, eli hlluntailaisuus ei tunnusta kristinuskoa, vaan on aina aktiivisesti toiminut sitä/ meitä vastaan.

        Hellarit suoraan kieltävät, että esim. luterilainen tai katolilainen voisi päästä Taivaaseen. Tämä lukee täällä, foorumin n. "jokatoisessa" ketjussa.

        Me emme ole menossa samaan "Taivaaseen". Helluntailaisissa uudelleenkastajissa (ana-baptistit) ja kristityissä on eri Henki.

        Olen itse kristittynä, niin pikkulapsena kuin myös aikuisena, tullut helluntailaisten laajasti ja eri tavoin kaltoinkohtelemaksi. Tunnen helluntailaiset, eivätkä minuun enää sepitteensä lainkaan uppoa.

        Sanon kaikelle helluntailaisuudelle ehdottoman "EI:n".

        Usko Toivonen puhuu taas mitä puhuu.
        Jos ääliö ymmärtäisit,että RAKKAUS tekee sen uskon,hyvin harvoin evankejumi.
        Vaikka on tärkeä,en kiistä!

        Kun ihminen kokee RAKKAUDEN oikean moninaisuuden !
        En kyllä että ymmärrät toivosen jorma lahkoineen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tuo on helluntailaisten tarkoitus, heille "uskoontulo"= kristillisen uskon kieltäminen, sen mahd. uudelleenkasteessa poispeseminen ja näin helluntailaiseksi kääntyminen.

        Antikristillinen anabaptismi, eli hlluntailaisuus ei tunnusta kristinuskoa, vaan on aina aktiivisesti toiminut sitä/ meitä vastaan.

        Hellarit suoraan kieltävät, että esim. luterilainen tai katolilainen voisi päästä Taivaaseen. Tämä lukee täällä, foorumin n. "jokatoisessa" ketjussa.

        Me emme ole menossa samaan "Taivaaseen". Helluntailaisissa uudelleenkastajissa (ana-baptistit) ja kristityissä on eri Henki.

        Olen itse kristittynä, niin pikkulapsena kuin myös aikuisena, tullut helluntailaisten laajasti ja eri tavoin kaltoinkohtelemaksi. Tunnen helluntailaiset, eivätkä minuun enää sepitteensä lainkaan uppoa.

        Sanon kaikelle helluntailaisuudelle ehdottoman "EI:n".

        Kyllä tuo on helluntailaisten tarkoitus, heille "uskoontulo"= kristillisen uskon kieltäminen, sen mahd. uudelleenkasteessa poispeseminen ja näin helluntailaiseksi kääntyminen.

        Jokainen tavallaan voi löytää onnen mutten usko heihin koska ovat amerikanjepen puhujan lahkosia.
        Peskoo kuka haluaa juuriharjalla ihan mitä vain mutta Rakkautta,kukaan ei vois pestä.
        Lahkot ovat yleensä hyvin saastaisia, heillä on mies mulkut päänä ja naisia ei arvosteta.
        Mutta,jonain päivänä tulette huomaamaan, muualla maailaman kaikkeudessa ei ole uskontoja.

    • Anonyymi

      Helluntaikirkon jäsenet ovat kasteella aivopestyjä.
      Siinäpä se heidän uskonsa pelastusvarmuuden antamaan kasteeseen.

    • Anonyymi

      Luterilaisuudessa kukaan ei ole tullut uskoon.
      4000 ihmistä kuukaudessa eroaa kirkosta.

      • Anonyymi

        Siellä on enemmän uskovia kuin hellitaissa, sori vaan

      • Anonyymi

        Minä olen tullut luterilaisuudessa nimenomaan aitoon, kristilliseen uskoon: Jeesuksen tekojen kautta.

        Sitä edeltänyt "helluntailainen usko" oli hirvittävää yritelmää ja aina sai kuulla pilkkasanoja, jos ei ollut heikäläisittäin täydellinen.

        Alkoholisoiduin nuorena: ll-tyypin nk. nuoruusiän aggressiivinen alkoholismi ynnä muutamia muita outoja diagnooseja kuten 'border line', jota kuulemma ei enää käytetä. Toisin kuin helluntaiseurakunnassa, niissä seurueissa kelpasin ihmisille.

        Vuosien päästä, maatessani lopulta alkoholistihuoltolan sängyllä, tuijotin kattoa ja pohdin, että nyt on kyllä ollut uskossa vikaa, ei minussa. Minähän yritin parhaani, mutten onnistunut.

        Aloin ajatella hitaasti ja tein päätöksen: helluntailaisuus oli pikkulapsesta asti tuhonnut elämääni, nyt siitä oli uskallettava tehdä loppu ja lähdettävä etsimään Jumalaa jostain, missä Hän todella On.

        Huoltolan jälkeen, asuessani äärimmäisen surkeassa ja haisevassa naistenasuntolassa, kävelin kerran päättäväisesti tien toisella puolen olevaan kirkkoon ja ilmottauduin jäseneksi.

        Helluntaiseurakunnasta eroaminen oli vaikeampaa, siellä suoraan rikottiin Suomen lakia, eikä olisi sallittu erota. Mutta lopulta sain pyytämäni eron, joka muutoin lain mukaan on pelkkä ilmoitusasia, eikä eron syytä saa edes kysyä, eli yrittää esim. vaikuttaa uskonnonuhrin päätökseen.

        Juomisongelmani loppui tähän kuin leikaten. Tätä moni ihmetteli. Ongelmani kun ei ollut vähäinen. Tosin myös monet henkiset traumat jäivät. Sain jo kohta uuden, siistimmän asuntolapaikan ja sitä kautta sitten eteenpäin, mutavellistä, ylös yhteiskunnan tikapuita.

    • Anonyymi

      Espoossa vain 20% vauvoista kastetaan.

      • Anonyymi

        Minun paikkakunnallani 90 %

    • Anonyymi

      Palstan suurin yksittäinen kommenttien ja aloitusten postaaja on luterilais-pakanamessiaaninen ylläpito. Lähes kaikki ylläpidon kautta tulevat viestit ovat täynnä vihapuhetta; solvauksia ja panettelua ja valheellisia väittämiä.

      • Anonyymi

        Mikä ihmeen luterilais-pakanamessiaaninen...?
        Ei tuollaista epäloogista yhdistelmää voi kristityissä edes olla.

        Helluntailaiset keksivät näitä uskomattomia valheita ihan omasta päästään, kuvittelevat, koska ei heillä itselläänkään, niin ei myöskäänqq kristityillä nettikirjoittajilla olisi minkäänlaista, teologista yleissivistystä.

    • Anonyymi

      Käännyttämällä ja harhauttamalla yksittäisten jakeiden avulla saadaan ihminen tulemaan ihan mihin uskoon tahansa. Helluntailaiset on harhautettu väärään uskoon väärillä väittämillä ja villitsevien henkien vastaanottamisella, lahkokasteila ja muilla hurmostekniikoilla, jotka sitoo helluntailaiset siihen lahkoon lujasti kiinni, eikä pästä irti.

      2. Piet. 2:19 

      He lupaavat näille vapautta, vaikka itse ovat turmeluksen orjia: kenen voittama ihminen on, sen orja hän on.

      Helluntailaisten lahkojen kaatobileet kannattaa kiertää kaukaa.

    • Anonyymi

      Aloittaja

      No entä luterilaisessa kirkossa ???? Ei koskaan pyhäaamuna pappi ole kysynyt kuka haluaa tulla uskoon !!!! Koskaan ei ole muodostettu rukousjonoja pyhäaamuna kirkossa. On syytä ensin perata oma pesäsi, Abortit, viime päivien murhat. Hyvä oli ettei hallitus kaatunut nuorisorikollisuuteen luterilaisten keskuudessa. Olet todellinen fariseus. Kirjoituksella ei ole mitään arvoa. Entä tapaus Ullanlinna. OLET FARISEUS.

      • Anonyymi

        Parhami ja Gerhard-setä hoiti taitavasti sen ihmisen tuuppaamisen sisälle sinne autuuden tilaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parhami ja Gerhard-setä hoiti taitavasti sen ihmisen tuuppaamisen sisälle sinne autuuden tilaan.

        Kaikki Jenkkilahkot on kristittyjen käännyttäjiä, jotka yrittää vähätellä kristittyjen uskoa nimittelemällä sitä vähättelevin sanoin ja toimivat spykologisten kikkojen ja suggestion avulla yrittäen taivutella ihmisen sisälle sinne henkimaaimaan ja villitevien henkien orjaksi, mistä ne ovat kotoisin.

        Jenkkilahkot jättävät toisensa rauhaan, koska niillä on sama henki, mutta lapsena kristityksi kastettujen uskovaistan kimpussa ne ovat koko ajan, yrittäen ensin horjuttaa ihmisen uskoa ja epäilemaan omaa uskoaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parhami ja Gerhard-setä hoiti taitavasti sen ihmisen tuuppaamisen sisälle sinne autuuden tilaan.

        On tosi vaarallista kun ajatuksesi ovat jo kauan kiertäneet kehää. Olet jo aikalailla vinksahtanut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jenkkilahkot jättävät toisensa rauhaan, koska niillä on sama henki, mutta lapsena kristityksi kastettujen uskovaistan kimpussa ne ovat koko ajan, yrittäen ensin horjuttaa ihmisen uskoa ja epäilemaan omaa uskoaan.

        Helluntailaisuus tunnustaa adventismin, joka ei kuulu kristinuskon piiriin, mutta kieltää kristillisten kirkkojen uskovien voivan pelastua.

        Adventistien kanssa heillä on nk. kaste- ja ehtoollisyhteys, muttei kristittyjen kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jenkkilahkot jättävät toisensa rauhaan, koska niillä on sama henki, mutta lapsena kristityksi kastettujen uskovaistan kimpussa ne ovat koko ajan, yrittäen ensin horjuttaa ihmisen uskoa ja epäilemaan omaa uskoaan.

        Suurella osalla ei ole edes mitä epäillä. Vaavikaste ei ole paljoakaan auttanut.

    • Anonyymi

      En tullut mutta lapseni pahoinpideltiin siellä

      • Anonyymi

        Mitä tapahtui?

    • Anonyymi

      Aloittaja

      Kerropa kuinka Pyhä Henki toimii sinussa? Olen varma, ettet edes omista Pyhää Henkeä ? Kerro oma hengellinen cv !!! Sitä ei tule, sen tiedän.

    • Anonyymi

      Helluntalaisilla on sellainenkin harhaoppi, että he omistavat Pyhän Hengen, joka on heidän käskettävissä ja komennettavissa tai ainakin maaniteltavissa tekemään sitä mitä he käskevät Pyhän Hengen tehdä ja toimia.

      Siitä opista he käyttävät nimitystä "auktoriteettioppi". Amerikasta tulleita oppeja.

      Ylivainiokin käskytti Pyhää Henkeä: "Ja sinä paranet Tsiisuksen nimessä, nyt!

      Ylivainio väitti, että hänen kokouksissaan tapahtui 1403 ihmeparanemista.

      Oikea lääkäri tutki kaikki väitetyt tapaukset lääk.tri:in väitöskirjaansa varten.

      Kukaan ei ollut parantunut yhtään mistään.

      • Anonyymi

        Se on pelagiolaisuus eli "vapaan ratkaisuvallan" eli "ratkaisukristillisyyden" saatanallinen, kadottava harhaoppi, joka kieltää Jumalan = Isän, Jeesuksen ja Pyhän Hengen

        a) ensinnäkin jumaluuden ja
        b) herruuden ja
        c) satanismin opein korottaa heidät itsensä yli Jumalan.

        Näin he kuvittelevat / uskottelevat "hallitsevansa Jumalaa", Jeesusta sekä Itseään Pyhää Henkeäkin!

        Helluntailaisuuden koko olemus perustuu muinaisegyptiläiseen gnostilaisuuteen perustuvaan pelagiolaisuuteen sekä sitten tähän kytkeytyviin lukuisiin muihin, kadottaviin harhaoppeihin.

        Gnostilaisuus on poikinut monenlaisia eri harhaoppeja, jotka kuitenkin samalla joillain siteillä kytkeytyvät myös toinen toisiinsa, kuten teosofia, noituus, vapaamuurarius ja... helluntailaisuus.

        Vapaamuurarius (avoin luciferismi) taas on poikinut lukuisia, näennäisiä "hyväntekeväisyys"-yhteisöjä, kuten mm AA-liike eli Nimettömät Alkoholistit (Alcoholics Anonymous).

        Näitä kaikkia yhdistää perustukseltaan yhteinen oppi: vanhurskautuminen / menestyksen hankkiminen ihmistekojen / noituuden avulla.

        Helluntailaisuuden uskonliikkeen perustajan taustat on hyvä tietää. Juurista se kasvu lähtee.

        Charles Fox Parham kuului Vapaamuurareiden ja KuKluxKlaanin veljeskuntiin ja ritarikuntiin,teologisti maallikko, seksuaalisesti poikkeava yleisestä kristillisestä perinteestä. Helluntailaisuus nähtiin yhtenä näiden Ritarikuntien uskonnollisena loossina ja osastona.

        Amerikkalainen Daniel Silliman on tutkinut perusteellisesti Pentecostalismin ja sen perustajien taustoja ja sen uskonliikkeen muodostumista ja organisointia Amerikassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailaisuuden uskonliikkeen perustajan taustat on hyvä tietää. Juurista se kasvu lähtee.

        Charles Fox Parham kuului Vapaamuurareiden ja KuKluxKlaanin veljeskuntiin ja ritarikuntiin,teologisti maallikko, seksuaalisesti poikkeava yleisestä kristillisestä perinteestä. Helluntailaisuus nähtiin yhtenä näiden Ritarikuntien uskonnollisena loossina ja osastona.

        Tuotahan helluntailaisuus on: vapaamuurarien (luciferistien) näennäis-kristillinen looshi.

        Oppi on vapaamuurareilta. Kristinuskon vastaisuus samoin. Rasismi suoraan ku klux klanilta.

        Koko USA:n valtio on perustettu vapaamuurariudelle. Heidän (luciferistisia) tunnuksiaan löytyy vähintäänkin kaikessa, mikä edustaa USA:ta valtioliittona. Kaikki virkatalot, raha, Vapaudenpatsas.

        Vapaudenpatsaan ulkomuoto on otettu muinaisen, roomalaisen pakanajumalatar Libertaksen kuvauksesta. Tuo kuvaus on mahd. Raamatusta, tai muualta löydettävissä.

        Ilm. 17: 1-6
        1 Ja tuli yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli ne seitsemän maljaa, ja puhui minulle sanoen: "Tule, minä näytän sinulle sen suuren porton tuomion, joka istuu paljojen vetten päällä, (paljot vedet = Atlantin valtameri)
        2 hänen, jonka kanssa maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet ja jonka haureuden viinistä maan asukkaat ovat juopuneet".

        3 Ja hän vei minut hengessä erämaahan. Siellä minä näin naisen istuvan helakanpunaisen pedon selässä; peto oli täynnä pilkkaavia nimiä, ja sillä oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea.
        4 Ja nainen oli puettu purppuraan ja helakanpunaan ja koristettu kullalla ja jalokivillä ja helmillä ja piti kädessään kultaista maljaa, joka oli täynnä kauhistuksia ja hänen haureutensa riettauksia. (Jenkkilä, jos mikä tuottaa ja on täynnä kaikenlaista roskaa, rihkamaa ja krumeluuria)
        5 Ja hänen otsaansa oli kirjoitettu nimi, salaisuus: "Suuri Babylon, maan porttojen ja kauhistuksien äiti". (mm. Hollywood...)
        6 Ja minä näin sen naisen olevan juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajain verestä; ja nähdessäni hänet minä suuresti ihmettelin.

        ", Libertas, Vapauden jumalatar", nykypäivänä luciferistisen USA:n tietoinen, pakanallinen vastine Jeesus Vapahtajalle (Vapauttaja).

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Libertas :

        ... >>Rooman temppelit
        Vuonna 238 eaa. roomalainen jumalatar Libertas sai viimein virallisen aseman yhtenä Rooman jumalattarista. Tuolloin legendaarinen kansantribuuni Tiberius Gracchus määräsi ensimmäisen Libertakselle pyhitetyn temppelinsä rakennettavaksi Rooman Aventinus-kukkulalle.

        Vuosina 58-57 eaa. Libertakselle rakennettiin temppeli Rooman Palatinus-kukkulalle Publius Clodius Pulcherin päätöksellä. Temppeli rakennettiin maanpaossa olleen Ciceron talon entiselle paikalle, jotta kyseisellä tontilla olisi laitonta asua. Palattuaan Cicero onnistui perustelemaan päätöksen laittomaksi, minkä jälkeen hän sai tonttinsa takaisin ja tuhosi temppelin.

        Vuonna 46 eaa. senaatti päätti rakentaa Libertaksen temppelin uudelleen, mutta sen jumalattarelle rakennettiinkin pieni patsas Forumin eteen.<<...

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Vapaudenpatsas
        *

    • Anonyymi

      Usko-parka, hanuri kipeenä monen tulemisen jälkeen!

    • Anonyymi

      Kun luterilaisuus perustettiin, niin Luther tapatti tuhansia anabaptisteja.

      • Anonyymi

        Luterilaisuutta ei ollut vielä Lutherin eläessä

        Parhami pani lapsia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luterilaisuutta ei ollut vielä Lutherin eläessä

        Parhami pani lapsia

        Nimenomaan poikalapsia. Homopedo.

    • Anonyymi

      Helluntaijärkeen ei mahdu että palstan aihe on helluntailaisuus eikä luterilaisuus.
      Ihme outoa porukkaa ja niin kovin tyhmää.

      • Anonyymi

        Mitä, eikö kyseessä olekaan homohaaveet, Uskoon tulemisineen?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yhä useammat miehet jäävät ilman seksikumppania

      Seksuaalinen yksinäisyys on myös yhteiskunnallinen ongelma: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009348479.html?share=e7236ee8014c17d4d350174fb6afe007
      Sinkut
      385
      2242
    2. Martina ei viihdy kotona!

      Montako päivää ehti Martina olla kotona ennen kuin oli taas menossa. Tällä kertaa sentään koira mukanaan mutta loput perheestä jäi taas muiden hoidet
      Kotimaiset julkkisjuorut
      338
      1284
    3. Emeka Matthew Ekperech tuomittiin raiskauksesta vankeuteen - hän on valittanut tuomiosta

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/43a4cae4-09ed-485b-b47b-ded8761c4d07 Tuomittu joutuu maksamaan myös korvauksia. Yhdynnän kohteena ollut h
      Maailman menoa
      13
      746
    4. Hengaillaan

      Hengaillaan-visailuohjelmasta ei todellakaan tule suosittua ja pitkäikäistä vaan se floppaa ja komeasti karahtaa kunnolla kivikolle,tuleepahan kokeilt
      Yle
      56
      655
    5. Ähtärin pandapäätös

      Kun pandapäätöstä valmisteltiin eläinpuiston toimitusjohtajana oli Juhani Haapaniemi, hallituksen puheenjohtajana oli kaupunginhallituksen puheenjoht
      Ähtäri
      24
      650
    6. Vanhemmilla pitää olla oikeus estää peräreikäseksin opettaminen lapsilleen

      Ei voi olla niin että koulussa opetetaan lspsille luonnonvastaisuuksia vastoin vanhempien tahtoa. https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009355749.html
      Maailman menoa
      295
      641
    7. Mistä juttelitte

      kun näitte viimeksi?
      Ikävä
      36
      607
    8. Millon olet

      Tavannut kaivattusi viimeksi ja missä.
      Ikävä
      35
      595
    9. Minkä takia sä nainen vihaat mua

      Myönnän tehneeni väärin kun en ole ottanut asiaa heti pöydälle. Katuva mies.
      Ikävä
      52
      586
    10. Joko sinä mies unohdit tämän naisen?

      Kohta nähdään varmaan taas, mutta tykkäätkö yhtään?
      Ikävä
      41
      536
    Aihe