Ihmiskunnan aiheuttama ilmastonmuutos on osoittautumassa salaliittoteoriaksi. Oikeastaan mikään ennuste ei ole toteutunut, vaikka asiaa on tutkittu ja ennustettu jo ainakin 30 vuotta.
On surkuhupaisaa, että olemme ajaneet maamme talouden jyrkkään alamäkeen uskoessamme kaikenlaisia ilmastoapostoleita ja muita tarinankertojia.
Ihmisen osuus ilmaston muuttumisessa on salaliittoteoria
57
711
Vastaukset
- Anonyymi
Illujen suunittelema juttu se on ja on menossa maaliin tähän asti. Illuminati, kabal ja mitä nimiä siitä onkaan.
- Anonyymi
Joo etelänaval oli eilen 69 astetta pakkasta ja marssis 123 astetta.
- Anonyymi
😋😍😋😍😋😍😋😍😋
🍑 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17677636y
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
- Anonyymi
Kyllähän me tiedämme täysin varmasti että ihminen on vaikuttanut ilmastoon teollisuuden myötä.
Aloittaja ei osannut laittaa yhtäkään linkkiä asiansa tueksi.- Anonyymi
Minä en ainakaan tarvitse niitä miksi sinä? Etkö usko muuten? Ilmaston lämpeneminen ei todellakaan johdu ihmisen toiminnasta. Se on aina uudestaan tuleva tapahtuma pitkällä aikavälillä.
- Anonyymi
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/wp-content/uploads/2022/12/3.-Global-10.2015-11.2022-768x406.jpg
Siinä yksi linkki, joka osoittaa ilmaston viilenneen jo joitakin vuosia. Hiilidioksidin määrä kuitenkin edelleen vain lisääntyy ilmastossa.
Mitä mieltä olet korrelaatiosta? - Anonyymi
Tiesitkö, että koilisväyläkin on ollut viime kesän umpijäässä? - Siitä ei meidän lehdistö juuri kirjoitellut kun ei sovi lämpenemis-agendaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä en ainakaan tarvitse niitä miksi sinä? Etkö usko muuten? Ilmaston lämpeneminen ei todellakaan johdu ihmisen toiminnasta. Se on aina uudestaan tuleva tapahtuma pitkällä aikavälillä.
Paljonko kivihiili- ja öljyteollisuus maksaa sulle tuosta, vai teetkö tyhmyyttäsi ihan ilmaiseksi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/wp-content/uploads/2022/12/3.-Global-10.2015-11.2022-768x406.jpg
Siinä yksi linkki, joka osoittaa ilmaston viilenneen jo joitakin vuosia. Hiilidioksidin määrä kuitenkin edelleen vain lisääntyy ilmastossa.
Mitä mieltä olet korrelaatiosta?http://ilmastorealismia.blogspot.com/2018/01/aika-hankkia-toppatakki-ja-huopatossut.html
Ilmaston viileneminen on ollut tiedossa asiantuntijoilla, mutta ilmastonmuutos myy. Sen takia ilmastoteorian epäilijöitä ei ole kuunneltu, mutta tässähän on käynyt juuri niin kuin prof. Järvinen kertoi jo vuonna 2018. Anonyymi kirjoitti:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/wp-content/uploads/2022/12/3.-Global-10.2015-11.2022-768x406.jpg
Siinä yksi linkki, joka osoittaa ilmaston viilenneen jo joitakin vuosia. Hiilidioksidin määrä kuitenkin edelleen vain lisääntyy ilmastossa.
Mitä mieltä olet korrelaatiosta?Heikko esitys. Katsotaan vähän pidemmältä ajalta.
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/f/f8/Global_Temperature_Anomaly.svg?download
Kun katsot el Ninon aiheuttamia huippuja, niin aina on muutama viileämpi vuosi sen jälkeen. Vuotta 2016 edeltänyt oli vuonna 1998 ja sitä ennen 1990 ja 1981.
Kun tilanne huipun jälkeen tasaantuu muutaman vuoden, niin ennätykset paukkuvat taas nopeasti. Jos linkittämäsi käyrän on esittänyt joku asiaa aktiivisesti seurannut, ei voi vetää muuta johtopäätöstä, kuin että kysessä on tahallinen vääristely.
Kun tämän vuoden keskiarvo tulee, niin voidaan todeta, että kahdeksan edellistä vuotta ovat mittaushistorian kahdeksan lämpimintä. Että sellaista viilenemistä.- Anonyymi
agnoskepo kirjoitti:
Heikko esitys. Katsotaan vähän pidemmältä ajalta.
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/f/f8/Global_Temperature_Anomaly.svg?download
Kun katsot el Ninon aiheuttamia huippuja, niin aina on muutama viileämpi vuosi sen jälkeen. Vuotta 2016 edeltänyt oli vuonna 1998 ja sitä ennen 1990 ja 1981.
Kun tilanne huipun jälkeen tasaantuu muutaman vuoden, niin ennätykset paukkuvat taas nopeasti. Jos linkittämäsi käyrän on esittänyt joku asiaa aktiivisesti seurannut, ei voi vetää muuta johtopäätöstä, kuin että kysessä on tahallinen vääristely.
Kun tämän vuoden keskiarvo tulee, niin voidaan todeta, että kahdeksan edellistä vuotta ovat mittaushistorian kahdeksan lämpimintä. Että sellaista viilenemistä.https://www.researchgate.net/publication/258931479_Ilmastonmuutokset_ja_niiden_syyt_puulustojen_ja_muiden_proksitietojen_pohjalta
Tässä tietoa ilmaston vaihtelevuudesta vielä pidemmältä ajalta. Suomalainen tutkimus ajalta ennen kuin ilmastorahastus alkoi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paljonko kivihiili- ja öljyteollisuus maksaa sulle tuosta, vai teetkö tyhmyyttäsi ihan ilmaiseksi?
Hiilidioksiidin osuus ilmakehästä on noin 0.04% ja tuosta luvusta ihminen on teollisen vallankumouksen aikana aiheuttanut vain noin 4% osuuden. Ei paljoa kengännumeroa suurempaa älykkyysosamäärä vaadita kun ymmärtää sen ihmisen aiheuttaman hiilidioksiidin lisäyksen ilmakehässä olevan täysin merkityksetön ilmaston lämpenemisen kannalta.
Jos teillä vähä-älyisillä ei ole ukrainan lippua profiilissa niin olette vaatimassa linkkejä kun ette itse älyä selvttiää asioita tai sitten teillä ei ole aikaa selvittää asioita kun jonotatte jonossa viidettä tutkittu ja turvallista väestönvähennys piikkiä.
Teille vähä-älyisille idiooteille on tarkoituksella jo vuosikymmenet aivopesty hiilidioksiidin negatiivistä vaikutusta jotta tuleva henkilökohtainen hiilipisteytys saadaan otettua käyttöön teidän käyttäytymisen hallitsimiseksi (niille jotka jäävät henkiin älykkyystestistä). Kaiken aivopesun ja agenda takana on osa suurempaa kokonaisuutta jota on ajettu jo vuosikymmeniä ja jota teidän kengännumero älykkyydellä ei ole mahdollista sisäistää ja ymmärtää. Olette hyödyttömiä syöjiä ja kulutatte täysin turhaan luonnonvaroja. Sillä suunnitelma teidän poistamiseksi on tehty jo vajaa puolivuosisataa sitten.
Emme voi tehdä kaikille ihmisille älykkyystestejä joten luomme ongelman jolloin tyhmät lampaat menevät vapaaehtoisesti teurastettavaksi.
Tiedoksi oikolukijoita ja pilkunnusijoita on paratiisissa jonoksi asti😅 suurin osa lähtenyt sinne äkillisesti ja yllättäen.
Varas varastaa niin kauan kun on varastettavaa. Te idiootit ihmiset madollistatte sen tyhmyydellänne. - Anonyymi

Varas varastaa niin kauan kun on varastettavaa. Te idiootit ihmiset madollistatte sen tyhmyydellänne.Ainoa vähä - älyinen näytät olevan itse joka luulee olevansa tutkijoita älykkäämpi.
Pääsitkö edes aluksesta läpi?
Nolaat itsesi kirjoituksellasi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hiilidioksiidin osuus ilmakehästä on noin 0.04% ja tuosta luvusta ihminen on teollisen vallankumouksen aikana aiheuttanut vain noin 4% osuuden. Ei paljoa kengännumeroa suurempaa älykkyysosamäärä vaadita kun ymmärtää sen ihmisen aiheuttaman hiilidioksiidin lisäyksen ilmakehässä olevan täysin merkityksetön ilmaston lämpenemisen kannalta.
Jos teillä vähä-älyisillä ei ole ukrainan lippua profiilissa niin olette vaatimassa linkkejä kun ette itse älyä selvttiää asioita tai sitten teillä ei ole aikaa selvittää asioita kun jonotatte jonossa viidettä tutkittu ja turvallista väestönvähennys piikkiä.
Teille vähä-älyisille idiooteille on tarkoituksella jo vuosikymmenet aivopesty hiilidioksiidin negatiivistä vaikutusta jotta tuleva henkilökohtainen hiilipisteytys saadaan otettua käyttöön teidän käyttäytymisen hallitsimiseksi (niille jotka jäävät henkiin älykkyystestistä). Kaiken aivopesun ja agenda takana on osa suurempaa kokonaisuutta jota on ajettu jo vuosikymmeniä ja jota teidän kengännumero älykkyydellä ei ole mahdollista sisäistää ja ymmärtää. Olette hyödyttömiä syöjiä ja kulutatte täysin turhaan luonnonvaroja. Sillä suunnitelma teidän poistamiseksi on tehty jo vajaa puolivuosisataa sitten.
Emme voi tehdä kaikille ihmisille älykkyystestejä joten luomme ongelman jolloin tyhmät lampaat menevät vapaaehtoisesti teurastettavaksi.
Tiedoksi oikolukijoita ja pilkunnusijoita on paratiisissa jonoksi asti😅 suurin osa lähtenyt sinne äkillisesti ja yllättäen.
Varas varastaa niin kauan kun on varastettavaa. Te idiootit ihmiset madollistatte sen tyhmyydellänne.Olet oikein päässyt salaiseen tietoon? Tämän suunnittelivat vapaamuurit 500 vuotta sitten. 😂😂😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hiilidioksiidin osuus ilmakehästä on noin 0.04% ja tuosta luvusta ihminen on teollisen vallankumouksen aikana aiheuttanut vain noin 4% osuuden. Ei paljoa kengännumeroa suurempaa älykkyysosamäärä vaadita kun ymmärtää sen ihmisen aiheuttaman hiilidioksiidin lisäyksen ilmakehässä olevan täysin merkityksetön ilmaston lämpenemisen kannalta.
Jos teillä vähä-älyisillä ei ole ukrainan lippua profiilissa niin olette vaatimassa linkkejä kun ette itse älyä selvttiää asioita tai sitten teillä ei ole aikaa selvittää asioita kun jonotatte jonossa viidettä tutkittu ja turvallista väestönvähennys piikkiä.
Teille vähä-älyisille idiooteille on tarkoituksella jo vuosikymmenet aivopesty hiilidioksiidin negatiivistä vaikutusta jotta tuleva henkilökohtainen hiilipisteytys saadaan otettua käyttöön teidän käyttäytymisen hallitsimiseksi (niille jotka jäävät henkiin älykkyystestistä). Kaiken aivopesun ja agenda takana on osa suurempaa kokonaisuutta jota on ajettu jo vuosikymmeniä ja jota teidän kengännumero älykkyydellä ei ole mahdollista sisäistää ja ymmärtää. Olette hyödyttömiä syöjiä ja kulutatte täysin turhaan luonnonvaroja. Sillä suunnitelma teidän poistamiseksi on tehty jo vajaa puolivuosisataa sitten.
Emme voi tehdä kaikille ihmisille älykkyystestejä joten luomme ongelman jolloin tyhmät lampaat menevät vapaaehtoisesti teurastettavaksi.
Tiedoksi oikolukijoita ja pilkunnusijoita on paratiisissa jonoksi asti😅 suurin osa lähtenyt sinne äkillisesti ja yllättäen.
Varas varastaa niin kauan kun on varastettavaa. Te idiootit ihmiset madollistatte sen tyhmyydellänne.Teollistumisen jälkeen co2 pitoisuus on noussut 280ppm 405ppm ja paljolti ihmisen ansiosta.
Sinun 4% on huuhaata.
Paleokilmatokogian kerrostumista nähdään että co2 muutoksen ovat laskeneet tai nostaneet ilmaston lämpöä jopa kymmenillä asteilla ja seurauksena on ollut joukkotuho. Nuo ovat olleet hitaita silti tappavia muutoksia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teollistumisen jälkeen co2 pitoisuus on noussut 280ppm 405ppm ja paljolti ihmisen ansiosta.
Sinun 4% on huuhaata.
Paleokilmatokogian kerrostumista nähdään että co2 muutoksen ovat laskeneet tai nostaneet ilmaston lämpöä jopa kymmenillä asteilla ja seurauksena on ollut joukkotuho. Nuo ovat olleet hitaita silti tappavia muutoksia.Ei ole huuhaata. Siitä, että kaikesta ilmassa olevasta hiilidioksidista on ihmisen tuottamaa vain 4 % on hyvin laaja yksimielisyys sekä denialistien, että alarmistien keskuudessa. Tämä on voitu selvittää luotettavasti hiilen isotooppien perusteella.
Myös ilmakehän koostumuksesta ollaan yksimielisiä. Eniten on typpeä 78 %, happea 21 %. Loput 1 % jakaantuu hyvin pieniin kaasumääriin. Hiilidioksidia on vain 0, 0039 %. Sillä on vaikutusta ilmastoon, mutta vaikutus on lähes olematon.
- Anonyymi
Mimmost teollisuutta on mahtanu olla viimeks ku iski jääkausi?
- Anonyymi
On siel luolamiehet ja naiset osotellu sormilla toisiaan tää on teiän syy.
- Anonyymi
Ilmaston lämpötila vaihtelee, mutta ihmisen osuutta ei ole saatu vieläkään todistettua. Olemme kyllä tyhmiä, kun pelkän hyvältä kuulostavan teorian perusteella olemme luopumassa rahoistamme ja koko itsemääräämisoikeudesta.
- Anonyymi
Muista että jätät omille jälkeläisillesi kirjalliset todisteet mielipiteistäsi.
Voivat sitten joukolla kirota ja käyttää naamakuvaasi tikkatauluna. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muista että jätät omille jälkeläisillesi kirjalliset todisteet mielipiteistäsi.
Voivat sitten joukolla kirota ja käyttää naamakuvaasi tikkatauluna.Minun jälkeläiset ovat jo ihan käpynä nykyisen energiapolitiikan seurauksista. Nuoripari maksaa rivitaloasuntonsa sähköstä 800 €/ kk ja ymmärtää hyvin sen, että syynä on vihreä siirtymä. Suunnittelevat jo ihan tosissaan asunnon myyntiä ja ilmastopakolaiseksi lähtöä etelään. Ei ole tervettä kehitystä minusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun jälkeläiset ovat jo ihan käpynä nykyisen energiapolitiikan seurauksista. Nuoripari maksaa rivitaloasuntonsa sähköstä 800 €/ kk ja ymmärtää hyvin sen, että syynä on vihreä siirtymä. Suunnittelevat jo ihan tosissaan asunnon myyntiä ja ilmastopakolaiseksi lähtöä etelään. Ei ole tervettä kehitystä minusta.
Puhun niistä jälkeläisistä jotka syntyy joskus 2100 jälkeen, en niistä jotka pääsee tapaan sut vielä elinaikanasi.
Jos niitä enää on sitten aikanaan. - Anonyymi
Pyydä sitä venäjältä takaisin😂
Maapallon kerrostumista nähdään miten co2 määrä on nostanut ja laskenut lämpötilaa ja aiheuttanut joukkotuhoja.
Nyt ihmisen lisäämä co2 on ilmastoneutraali?
- Anonyymi
Ihmisen aiheuttamien päästöjen vaikutukseen ekosfäärissä alettiin noteerata eka kerran joskus 1890-luvun lopussa. Tuolloin alettiin tutkia tarkemmin kasvihuoneilmiötä ja sen vaikutusta ilmaston lämpenemisessä. Tulloin ja kauan vielä jälkeenkin puhuttiin siis ilmastonlämpenemisestä josta uraa uurtava tutkija Svante Arhenius pokkas fysiikan nobelit 1903.
Sitten joskus 1980-luvulla oikeistolaiset ja energiateollisuus keksi että tuollainen ympäristöhumppa onkin kommunistien juonia joten ne muutti ilmaston lämpenemisen "ilmaston muutokseks". Ilmasto ja ympäristö alkoi politisoitua ja populärisoitua ja alkoi tulla hokemia kuten "ilmaston on muuttunut aina".
Eli kun homma menee viraaliks niin siitä tulee entistä enemmän politiikkaa ja se synnyttää aina vastavoiman. Eli nähdään nyt että jos vihreä liike ajaa vihreää politiikkaa niin poliittisesti sitä vastustavilla on nyt lupa paskoa ympäristöä entistä enemmän koska heitä vastustetaan.
Eli on ihan sama lämpeneekö vai muuttuuko ilmasto ihmisen toimesta kun se ei joka tapauksessa muuta mitään koska kaikki on kuitenkin pelkkää politiikkaa. Ihmisillä ei ole sellaista ympäristöymmärrystä tai kunnioitusta koska ei tarvinnut olla.- Anonyymi
taitaa olla syytä kerrata ilmakehän koostumus:
Typpi (N2) 78,1 %
Happi (O2) 20,9 %
Argon (Ar) 0,93 %
Hiilidioksidi (CO2) 0,039 %
Neon (Ne) 0,0018 %
Helium (He) 0,0005 %
Metaani (CH4) 0,00017 %
Krypton (Kr) 0,00011 %
Vety (H2) 0,00005 %
Otsoni (O3) 0,000004 %
Hiilen isotooppien perustella pystytään erittelemään fossiilisten polttoaineiden ja luonnon tuottama hiilidioksidi. Fossiilisista polttoaineista on lähtöisin vain 4% ja luonnon itsensä tuottamaa on 96% tuosta 0,039 prosentista.
Jokainen voi päätellä tästä, minkälaisia mahdollisuuksia ihmiskunnalla on vaikuttaa ilmaston lämpötilaan hiilidioksidin määrää säätelemällä.
Vesihöyry on ilmakehässä kaikista vaikuttavin kasvihuonekaasu, mutta senkin määrä vaihtelee ihmisestä huolimatta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
taitaa olla syytä kerrata ilmakehän koostumus:
Typpi (N2) 78,1 %
Happi (O2) 20,9 %
Argon (Ar) 0,93 %
Hiilidioksidi (CO2) 0,039 %
Neon (Ne) 0,0018 %
Helium (He) 0,0005 %
Metaani (CH4) 0,00017 %
Krypton (Kr) 0,00011 %
Vety (H2) 0,00005 %
Otsoni (O3) 0,000004 %
Hiilen isotooppien perustella pystytään erittelemään fossiilisten polttoaineiden ja luonnon tuottama hiilidioksidi. Fossiilisista polttoaineista on lähtöisin vain 4% ja luonnon itsensä tuottamaa on 96% tuosta 0,039 prosentista.
Jokainen voi päätellä tästä, minkälaisia mahdollisuuksia ihmiskunnalla on vaikuttaa ilmaston lämpötilaan hiilidioksidin määrää säätelemällä.
Vesihöyry on ilmakehässä kaikista vaikuttavin kasvihuonekaasu, mutta senkin määrä vaihtelee ihmisestä huolimatta.Jos miettii et ilmakehässä on 4% jotain ns. ylimääräistä niin kuulostaa vähän oudolta ja ennen kaikkea epätieteelliseltä ajatella ettei sillä olis tai saattais olla mitään vaikutusta mihinkään. Entä sitten jos se on 8% tai 12%. No ei mietitä sitä koska Jeesushan tulee takaisin ja pelastaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos miettii et ilmakehässä on 4% jotain ns. ylimääräistä niin kuulostaa vähän oudolta ja ennen kaikkea epätieteelliseltä ajatella ettei sillä olis tai saattais olla mitään vaikutusta mihinkään. Entä sitten jos se on 8% tai 12%. No ei mietitä sitä koska Jeesushan tulee takaisin ja pelastaa.
Älä vedä mutkia suoraksi.
Ilmassa on hiilidioksidia 0,039 %
Siitä ihmisen osuus on 4 %
Joten ilmassa on ihmiskunnan tuottamaa hiilidioksidia vain 0,0016 %.
Eli vaikkia ihmiskunta lopettaisi hiilen polttamisen kokonaan, se vähentäisi hiilidioksidin määrää vain noin vähän. On täysin selvää, että ihmisen osuutta ilmaston lämpenemisessä on liioiteltu vahvasti poliittisten päämäärien saavuttamiseksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä vedä mutkia suoraksi.
Ilmassa on hiilidioksidia 0,039 %
Siitä ihmisen osuus on 4 %
Joten ilmassa on ihmiskunnan tuottamaa hiilidioksidia vain 0,0016 %.
Eli vaikkia ihmiskunta lopettaisi hiilen polttamisen kokonaan, se vähentäisi hiilidioksidin määrää vain noin vähän. On täysin selvää, että ihmisen osuutta ilmaston lämpenemisessä on liioiteltu vahvasti poliittisten päämäärien saavuttamiseksi.Niin ihmisen luonnollinen osuus vai ihmisen ja sen toiminnan netto osuus? Tuo täytyis nähdä jonain vähän konkreettisempana tilastona.
Tuollainen lukema toki kuulostaa pieneltä mut sekin on kuitenkin noussut yli 200% teollisella ajalla. Se on enemmän mitä luontaisen tuotannon seurauksena viimeisen 20 000 aikana.
Tokihan ihminen on tuottanut ilmakehään myös muita haitallisia kaasuja kuten hiilivety-yhdisteitä joiden käyttö on lähes jo kielletty otsonikerroksen suojelun myötä. Otsoniahan on myös määrällisesti hyvin vähän mut sekin vähä suojaa uv-säteilyltä.
Niin ehkä ne fossiilisten päästövaikutukset ovat toistaiseks vasta pieniä mut ei tästä oikein mitään salaliittoa saa aikaiseks kun energiamarkkinoilla on kuitenkin kilpailua ja lobbingia. Jokainen kuitenkin yrittää säästää ja tienata mahdollisimman paljon mut vähän sama jos ei ole miljonääri niin se on sitte salaliitto tai jonkun greentechin vika. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin ihmisen luonnollinen osuus vai ihmisen ja sen toiminnan netto osuus? Tuo täytyis nähdä jonain vähän konkreettisempana tilastona.
Tuollainen lukema toki kuulostaa pieneltä mut sekin on kuitenkin noussut yli 200% teollisella ajalla. Se on enemmän mitä luontaisen tuotannon seurauksena viimeisen 20 000 aikana.
Tokihan ihminen on tuottanut ilmakehään myös muita haitallisia kaasuja kuten hiilivety-yhdisteitä joiden käyttö on lähes jo kielletty otsonikerroksen suojelun myötä. Otsoniahan on myös määrällisesti hyvin vähän mut sekin vähä suojaa uv-säteilyltä.
Niin ehkä ne fossiilisten päästövaikutukset ovat toistaiseks vasta pieniä mut ei tästä oikein mitään salaliittoa saa aikaiseks kun energiamarkkinoilla on kuitenkin kilpailua ja lobbingia. Jokainen kuitenkin yrittää säästää ja tienata mahdollisimman paljon mut vähän sama jos ei ole miljonääri niin se on sitte salaliitto tai jonkun greentechin vika.Kyseessä on vuosisadan "rahat pois yksinkertaisilta" -puhallus, jos ei varsinainen salaliitto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä vedä mutkia suoraksi.
Ilmassa on hiilidioksidia 0,039 %
Siitä ihmisen osuus on 4 %
Joten ilmassa on ihmiskunnan tuottamaa hiilidioksidia vain 0,0016 %.
Eli vaikkia ihmiskunta lopettaisi hiilen polttamisen kokonaan, se vähentäisi hiilidioksidin määrää vain noin vähän. On täysin selvää, että ihmisen osuutta ilmaston lämpenemisessä on liioiteltu vahvasti poliittisten päämäärien saavuttamiseksi.No onko hiilidioksidin osuus ilmastonmuutoksessa sitten 0,0016 %? Ei ole, kyllä se on paljon kriittisempi kaasu. Jos sillä ei olisi vaikutusta niin miksi sitä sitten lisättäisiin kasvihuoneisiin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No onko hiilidioksidin osuus ilmastonmuutoksessa sitten 0,0016 %? Ei ole, kyllä se on paljon kriittisempi kaasu. Jos sillä ei olisi vaikutusta niin miksi sitä sitten lisättäisiin kasvihuoneisiin?
Kyllä se on. - Tässä on ilmiselvästi tehty kärpäsestä härkänen ja lammaslauma juoksee laumassa härää peläten...

Hoiilidioksidia ei lisätä kasvihuoneisiin kasvihuoneilmiön takia, vaan sen takia, että kasvit tarvitsevat hiilidioksidia yhteyttämiseen. Yhteyttämisen kannalta ilmakehässä ei ole riittävästi hiilidioksidia.
Tämän takia meillä ei pitäisi olla pienintäkään pelkoa hiilidioksidin lisääntymisestä, koska kasvillisuus käyttää kaiken ylimääräisen hiilidioksidin yhteyttämiseen ja tuottavat samalla meille ravinnon ja hapen.
Tähän ilmastonmuutosvouhotukseen liittyy monia kummallisuuksia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se on. - Tässä on ilmiselvästi tehty kärpäsestä härkänen ja lammaslauma juoksee laumassa härää peläten...
Yksinkertaisia ihmisiä on helppo hallita. Riittää kun toistaa valhetta riittä useasti ja kauan, silloin se muuttu todeksi yksinkertaisen ihmisen mielessä. Sitä se ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos kusetus on ollut koko ajan. Ei pidä unohtaa, että Nallen mainitsema toteamus 80% ihmisistä on idiootteja, se pitää täysin paikkansa. Demokratian huono puoli on se, että siinä mennään enemmistön ehdoilla. Se ei ota huomioon sitä seikkaa, että enemmistö on täysiä idiootteja. Siihen perustuu päättäjien vallassa pysyminen ja he tietävät sen ja käyttävät sitä säälimättömästi hyväkseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyseessä on vuosisadan "rahat pois yksinkertaisilta" -puhallus, jos ei varsinainen salaliitto.
Ei kuulosta kovin järkevältä. Kun enemmän se on niin päin ollut et niitä green tech innovaatioita on yritetty historiassa painaa alas pois sotkemasta fossiilisten polttisten markkinoita. Toki nyt voi olla menossa vihreä siirtymä mut eihän se ole mikään uus juttu joka ois nyt lähihistoriassa tempaistu jostain porukkaa jallittamaan.
Energiahan ois auringon myötä käytännössä ilmaista mut sellasta ilmaista verkostoa ei ole haluttu järjestää joten koko ajanhan sillä on haluttu rahastaa. Pörssiin voi tietty aina muodostua kuplia mut kai se kehityskin kehittyy. Se siirtymä jos sellaista on on joka tapauksessa niin hidasta ettei siinä oikein voi mitään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
taitaa olla syytä kerrata ilmakehän koostumus:
Typpi (N2) 78,1 %
Happi (O2) 20,9 %
Argon (Ar) 0,93 %
Hiilidioksidi (CO2) 0,039 %
Neon (Ne) 0,0018 %
Helium (He) 0,0005 %
Metaani (CH4) 0,00017 %
Krypton (Kr) 0,00011 %
Vety (H2) 0,00005 %
Otsoni (O3) 0,000004 %
Hiilen isotooppien perustella pystytään erittelemään fossiilisten polttoaineiden ja luonnon tuottama hiilidioksidi. Fossiilisista polttoaineista on lähtöisin vain 4% ja luonnon itsensä tuottamaa on 96% tuosta 0,039 prosentista.
Jokainen voi päätellä tästä, minkälaisia mahdollisuuksia ihmiskunnalla on vaikuttaa ilmaston lämpötilaan hiilidioksidin määrää säätelemällä.
Vesihöyry on ilmakehässä kaikista vaikuttavin kasvihuonekaasu, mutta senkin määrä vaihtelee ihmisestä huolimatta.Tuo 4% on huuhaata.
Paleklimatologian evidenssi co2 roolista lämmönsäätelijänä on faktaa, samoin sen mekanismi tunnetaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä vedä mutkia suoraksi.
Ilmassa on hiilidioksidia 0,039 %
Siitä ihmisen osuus on 4 %
Joten ilmassa on ihmiskunnan tuottamaa hiilidioksidia vain 0,0016 %.
Eli vaikkia ihmiskunta lopettaisi hiilen polttamisen kokonaan, se vähentäisi hiilidioksidin määrää vain noin vähän. On täysin selvää, että ihmisen osuutta ilmaston lämpenemisessä on liioiteltu vahvasti poliittisten päämäärien saavuttamiseksi.Väittämäsi 4% osuus ei pidä paikkansa. Teollistumisen aikana co2 on noussut 280>405 ppm ja pitkälti ihmisen ansiota.
Noiden pienten määrien esittely on typerää, koska vain molekyylin kyky pidättää lämpösäteilyä ratkaisee ja sen suhteellisen osuuden muutos, ja metaani tekee sitä vielä 400 kertaa tehokkaammin. Sitäkin on historiassa purkaunut suuria määriä merten pohjista, siellä se on jäänä, metaanihydraattina.
Metaanin ja CO2 muutosten ja ilmaston korrelaaatio löytyy maapallon kerrostumista. Tuossa ei ole tiedeyhteisössä kinaa.
Vesihöyryhöpinä logiikkaa on siinä että sitä tulee kun on muutenkin lämmintä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksinkertaisia ihmisiä on helppo hallita. Riittää kun toistaa valhetta riittä useasti ja kauan, silloin se muuttu todeksi yksinkertaisen ihmisen mielessä. Sitä se ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos kusetus on ollut koko ajan. Ei pidä unohtaa, että Nallen mainitsema toteamus 80% ihmisistä on idiootteja, se pitää täysin paikkansa. Demokratian huono puoli on se, että siinä mennään enemmistön ehdoilla. Se ei ota huomioon sitä seikkaa, että enemmistö on täysiä idiootteja. Siihen perustuu päättäjien vallassa pysyminen ja he tietävät sen ja käyttävät sitä säälimättömästi hyväkseen.
Sinä todistat täällä vain itsesi puolesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väittämäsi 4% osuus ei pidä paikkansa. Teollistumisen aikana co2 on noussut 280>405 ppm ja pitkälti ihmisen ansiota.
Noiden pienten määrien esittely on typerää, koska vain molekyylin kyky pidättää lämpösäteilyä ratkaisee ja sen suhteellisen osuuden muutos, ja metaani tekee sitä vielä 400 kertaa tehokkaammin. Sitäkin on historiassa purkaunut suuria määriä merten pohjista, siellä se on jäänä, metaanihydraattina.
Metaanin ja CO2 muutosten ja ilmaston korrelaaatio löytyy maapallon kerrostumista. Tuossa ei ole tiedeyhteisössä kinaa.
Vesihöyryhöpinä logiikkaa on siinä että sitä tulee kun on muutenkin lämmintä.Viimeiset 7 vuotta hiilidioksidin määrä on ilmassa lisääntynyt, mutta ilmasto on viilentynyt. Tämä on mitattavissa oleva fakta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viimeiset 7 vuotta hiilidioksidin määrä on ilmassa lisääntynyt, mutta ilmasto on viilentynyt. Tämä on mitattavissa oleva fakta.
Niin. Kyseessä on lyhyt aikasarja. Missä on näkemys että se kumoaa pitkän aikasarjan kehityksen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin. Kyseessä on lyhyt aikasarja. Missä on näkemys että se kumoaa pitkän aikasarjan kehityksen.
Ilmasto on todella hyvä politiikan teon väline. Koska se vaihtelee koko ajan, jokaiselle löytyy sopiva aikasarja, jolla pystyy todistamaan olevansa oikeassa.
Tässä suomalaista tutkimusta aiheesta:
https://www.academia.edu/61726537/Meteorologisia_aikasarjoja_puiden_vuosilustoista - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin. Kyseessä on lyhyt aikasarja. Missä on näkemys että se kumoaa pitkän aikasarjan kehityksen.
Ilmasto on kautta historian ollut koko ajan muutoksessa. Välillä lämmennyt, välillä viileentynyt. Ilmastonmuutoksen voidaan osoittaa olevan lämpenevä tai viilenevä, riippuentäysin siitä, mistä vuodesta lähtien aikasarja muodostetaan.
Kokonaiskäsityksen saamiseksi tulee verrata eri pituisi aikasarjoja, koska niillä kaikilla on oma todistusarvonsa, mutta johtopäätöksiä ei pitäisi tehdä yhden aikasarjan perusteella.
- Anonyymi
Onks sulla happi vähissä?
- Anonyymi
Ilmastonmuutos johtuu oravista.
- Anonyymi
Persut taas vauhdissa. Mikään tieto ei mene perille. Miten osasitte yleensäkään kirjoittaa tänne aivottomia kuvitelmianne?
- Anonyymi
Nämä teidän salaliittoteoriat ovat surkuhupaisia.
Mihin ne kaikki ilmansaasteet mielestäsi katoavat? Eikö sillä ole mitään vaikutusta, vaikka käyttäisimme koko ihmiskunnan kaikki voimavarat siihen, että lisäisimme päästöjä? - Anonyymi
Ilmastonmuutos teoria on luotu vain bisnestä varten. Ja vallan keskittämiseksi eliitille. Joka on suoraan helvetistä, pedofilioineen, rituaaleineen ja Baaleineen.
- Anonyymi
Wahlroos puheista kohu "80 prosenttia ihmisistä idiotteja"
Yllätys yllätys😂, kuinka paljon se toteutunut rokotekattavuus olikaan?
Ei oikein enää yksinkertaisempaa älykkyystesti voi tehdä näin laajalle ihmisjoukolle erotellessa hyödyttömät syöjät suuresta massasta. "Luodaan ongelma ja tarjotaan ratkaisu"
Monta piikkiä otit?😂 hae lisää🤣
Virtahepo on punainen virtahepo on punainen virtahepo on punainen.
Tiesitkö kun valhetta toistaa riittävän kauan kaikki idiootit alkavat pitämään sitä totuutena😂
Etkö usko valheellisen toiston voimaan muokatessa idioottien ajatuksia?
Ilmastonmuutos on ihmisten aiheuttamaa🤣
Elokapina😂- Anonyymi
Onko käynyt mielessä että sinä olet siinä 80% joukossa mukana?
Todennäköisyys kun on sen puolella että olet. - Anonyymi
Sano, mistä johtuu että sinunlaisten linkit johtavat aina äärioikeiston ja venäjämielisten sivuille missä on epätieteellistä roskaa joita ei ole edes tarkoitettu tiedeyhteisöille vaan sinunlaisille jotka eivät ymmärrä tiedettä.
Montako kertaa olet linkannut esim. Malonen juttuja? - Anonyymi
Sinä runkkaat kännykälläsi ja sen toiminta perustuu tieteeseen, teoriaan, testaamiseen ja vertaisarvointiin.
Sinun väittämät taas eivät etkä ymmärrä mistä puhut.
- Anonyymi
”Ilmastonmuutos” on eliitin aivoriihen Rooman Klubin keksintöä. Aluksi puhuttiin tosin ilmaston lämpenemisestä (global warming), mutta sitten alettiin puhua ”ilmastonmuutoksesta”. Hyvä kysymys on, miksi. ;)
”Tällä tavalla luomme puitteet taistelulle ihmiskunnan ja kotiplaneetan välillä. Vastakkainasettelu kahden 1900-luvun hallitsevan ideologian välillä on romahtanut, ja jäljellä on niiden jättämä tyhjiö ja pelkkä raaka materialismi.
On luonnonlaki, että tyhjiö täyttyy ja siten poistuu, ellei sitä fysikaalisesti estetä. Kuten sanotaan: "Luonto kammoksuu tyhjiötä." Ja ihminen, luonnon lapsena, ei voi kuin tuntea olonsa epämukavaksi, vaikka ei huomaisikaan elävänsä tyhjiössä. Miten tämä tyhjiö sitten poistetaan?
Näyttää siltä, että ihmiset tarvitsevat yhteisen liikkeelle panevan voiman, nimittäin yhteisen vihollisen, organisoituakseen toimimaan tyhjiössä yhdessä; sellainen voima on löydettävä, jotta jakautuneet kansakunnat saatetaan yhteen taistelemaan ulkoista vihollista, joko todellista tai tarkoitukseen tekaistua, vastaan.
Täytyy siis löytää uusia vihollisia.
Ideoida uusia strategioita, kehittää uusia aseita.
Ihmiskunnan yhteinen vihollinen on ihminen.
Etsiessämme meidät yhdistävää uutta vihollista, saimme idean siitä, että saastuminen, ilmaston lämpenemisen uhka, vesipula, nälänhätä ja muut vastaavat sopisivat rooliin. Kaikki nämä vaarat ovat ihmisen toiminnan seurausta, ja ne voidaan voittaa vain muuttamalla asenteita ja käyttäytymistä. Todellinen vihollinen on siten ihmiskunta itse.
Vanhat demokratiat ovat toimineet suhteellisen hyvin viimeiset 200 vuotta, mutta ne näyttävät nyt olevan itsetyytyväisen pysähtyneisyyden tilassa, eikä todellisesta johtajuudesta ja uudistumisesta ole juurio nähtävissä merkkejä.
Demokratia ei ole ihmelääke. Se ei voi organisoida kaikkea eikä se tiedosta omia rajoitteitaan. Nämä tosiasiat on rehellisesti tunnustettava. Tämä saattaa kuulostaa pyhäinhäväistykseltä, mutta demokratia ei enää sovellu tulevien haasteiden kohtaamiseen. Monien nykypäivän ongelmien monimutkaisuus ja tekninen luonne estävät usein vaaleilla valittuja edustajia tekemästä asiantuntevia päätöksiä oikeaan aikaan.
- Rooman Klubi, The First Global Revolution, 1991
Lisää globaalia hallintoa ja sosialismia, sitä tällä haetaan. Eliitillä on myös misantrooppinen agenda ja halu vähentää maailman väestöä, kurjistaminen ”ilmastokriisin” verukkeella on yksi keino siihen. - Anonyymi
Tämä on vuosisadan huijaus, jolle jälkipolvet nauraa, jos naurajia jää jäljelle.. Tosiasiat sivutettiin ja ihmiskunta juoksi lammaslaumana tuhoon.
- Anonyymi
Amerikan yliopistojen tutkimusten mukaan ilmastonmuutos on globaali indoktrinaatio, ei siis salaliittoteoria, joksi aloittaja väittää.
Aiheesta on tehty vähintään kymmeniä tutkimuksia Amerikassa.
- Anonyymi
Ja varsinkin ne salaliittopeikkojen rokote yms. roskat, jotka ovat Venäjän diktatuurin keksimiä, jotka ovat aivan selvää Venäjä propagandaa.
Saisivat ne joihin ne jutut uppoavat kuin häkä miettiä etteivät vain uskoisi Venäjän valheisiin, joilla yritetään horjuttaa länttä ja etteivät tulisi teoillaan tuominneeksi itseään isänmaan pettureiksi.- Anonyymi
Länsimaatkaan eivät tietenkään ole täydellisiä, se on aivan päivän selvä asia, mutta siitä huolimatta ovat valovuosia kehityksessä Putinin Venäjän edellä, joka on taantunut ja rappeutunut neuvostonostalgiaan.
- Anonyymi
Ilmastonmuutos ja hysteeri eli hystereesi on ainakin lisääntynyt lähivuosina paljon eli enemmän pakkasia ja helteitä, sekä paljon enemmän lunta alkanut tulemaan.
Hystereesi vs Hysteria bs Historia on hysteria, on hyvä jos on oma automatisoitu sääkamera, voi tehdä katsos elokuvia aina vuosimalli-DVD-levyjä koostettuna kuvista elokuvaksi kaikki vuoden säätilanteet ja päivät katsoo kuin pikakelauksena. - Anonyymi
Tämä on ollut minulle selvä juttu jo ajat sitten.
Koko homma on pelkkää 100% rahastusta ja kusetusta.
Ilmasto ei tämän naivin hiilijalanjälki hössötyksen myötä muutu miksikään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2926526Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652039- 1801780
- 1191251
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151247Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681153Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71126RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j521025Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411011Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962