Suomi on demokraattinen maa - venäjä ei

siinä ei raukkamaisen putinistin itkut ja valeet auta.

Suomessa ei esim. lennä ikkunasta tai joudu vankilaan "vääristä" mielipiteistä. Ja mieltäkin saa osoittaa vaikka kuinka tyhmästä asiasta.
133<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 133

Vanhimmat

Venäjällä ja Suomessa vallanpitäjät ovat yhtä törkeitä rikollisia. Se ei tee Suomesta yhtään parempaa, että meillä vallanpitäjien loputon rikollisuus on eri tyypistä ja huolella kätkettyä. Marinin korruptiohallitus on edellisten tavoin rosvonnut kansalta kymmeniä miljardeja euroja omiin korruptiobisneksiinsä ja nuo rosvot vallassa keräävät valtaisia omaisuuksia itselleen, tekemällä liukuhihnalla rikoksia omaa kansaansa kohtaan.

Äänestä
  • Hyvä. Näin se on! Lakia muuttavat tarpeen tullen hyödykseen. Laki ei enää ole kansalaisten oikeusturvan takia vaan vallan väärinkäyttämisen mahdollistaja.
    Toivottavasti tämä läpimätä epäreilu systeemi romutetaan perinpohjin ensi vaaleissa.
    Nyt tarvittaisiin reiluja, järkeviä aidosti maan ja kansalaisten asioiden puolesta toimivia henkilöitä ehdolle joita ei keinottelu omaan pussiin kiinnosta. Jos vain samat pärstätä ovat ehdolla, äänestäminen on aivan turhaa. Huonoista ei kannata ketään äänestää koska tyhjän saa pyytämättäkin ja kurjistus jatkuu mutta ei eliitillä.

    Äänestä

  • Myös Suomessa on voimassa laki, jolla vankeuden uhalla vaiennetaan ne, jotka ovat eri mieltä yleisen mielipiteen kanssa. Laki on nimeltä kiihottaminen kansanryhmää vastaan ja törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Kuka uskaltaa avata suunsa, jos mielipiteestä voi seurata vankeutta 4 kk - 4 vuotta ?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Myös Suomessa on voimassa laki, jolla vankeuden uhalla vaiennetaan ne, jotka ovat eri mieltä yleisen mielipiteen kanssa. Laki on nimeltä kiihottaminen kansanryhmää vastaan ja törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Kuka uskaltaa avata suunsa, jos mielipiteestä voi seurata vankeutta 4 kk - 4 vuotta ?

    Eikö mielipidettään voi ilmaista ilman törkeyksiä?

    Kuinka moni suomalainen istuu vankilassa tuon lain takia?
    Tai on joskus istunut?

    Äänestä

  • Suomi EI ole demokraattinen maa. 90% uusista laista tulee EU-komission määräyksinä. Tämä taas on täysi epädemokraattinen toimielin joka täydentää itse itseään. Oli hyvin kuvaavaa että komission nykyisen puheenjohtajan puoliso on iso pamppu lääkeyhtiö Pfizerillä ja EU-komissio tilasi koronarokotteita 70 miljardilla... Entä Suomen sakkomaksut hiilinieluista? Toimiiko demokratia? Pystymmekö kansalaisina vaikuttamaan mitenkään? Tai missä on NATO-kansanäänestys jota luvattiin vuosikymmeniä järjestettäviksi? Entä haittamaahanmuutto, pakkoruotsi jne. Ei toimi demokratia!
    Venäjällä sentään maan johto ajattelee oman kansan parasta ja elinvoiman turvaamista. Ei ole massamaahanmuuttoa Afrikasta tai Lähi-idästä. Homot ei juhli kadulla ja levitä sanomaansa, venäläisiä kannustetaan tekemään lapsia ja normaalit perhearvot on kunniassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Suomi EI ole demokraattinen maa. 90% uusista laista tulee EU-komission määräyksinä. Tämä taas on täysi epädemokraattinen toimielin joka täydentää itse itseään. Oli hyvin kuvaavaa että komission nykyisen puheenjohtajan puoliso on iso pamppu lääkeyhtiö Pfizerillä ja EU-komissio tilasi koronarokotteita 70 miljardilla... Entä Suomen sakkomaksut hiilinieluista? Toimiiko demokratia? Pystymmekö kansalaisina vaikuttamaan mitenkään? Tai missä on NATO-kansanäänestys jota luvattiin vuosikymmeniä järjestettäviksi? Entä haittamaahanmuutto, pakkoruotsi jne. Ei toimi demokratia!

    Venäjän johto ajattelee oman kansansa parasta tapattamalla omaa kansaansa täysin järjettömässä ja turhassa sodassa naapurimaassa? Arviolta satatuhatta venäläistä jo kuollut siellä ja satojatuhansia venäläisiä on paennut ulkomaille, jotta ei joutuisi osallistumaan. Miten tämä järjetön tuhoaminen muka parantaa oman kansan elinvoimaa?

    Putinistien normaaleihin perhearvoihin kuuluu ryöstäminen, raiskaaminen, kiduttaminen ja kansanmurha.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Eikö mielipidettään voi ilmaista ilman törkeyksiä?

    Kuinka moni suomalainen istuu vankilassa tuon lain takia?
    Tai on joskus istunut?

    Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on rikos, missä viranomaiset kiihottuvat. Kenenkään henkilön ei itse tarvitse kiihottua. Viranomaiset/poliisi, syyttäjät tulkitsevat puheet, tai kirjoitukset kiihottaviksi. Sen jälkeen aloittavat esitutkinnan ja mahdolliset syytetoimenpiteet. Viranomaiset voivat myös valita sen, jonka puheet he nostavat hihnalle, kuten olemme voineet syytteistä havaita.
    Samoista puheista, tai kirjoituksista ei Taavi taatelintallaajaa kukaan aseta syytteeseen, mutta jos kyse on poliitikosta, niin esitutkinta- ja syytekynnys on ylittynyt
    Vankilassa ei tiettävästi vielä kukaan ole ollut kiihottamisesta, mutta sakkoja ja ehdollisia tuomioita on jaettu.
    Kiroilu ja törkeyksien esittäminen voi olla kunnianloukkausrikos, mutta siinä on sen, joka tuntee kunniaansa loukatun itse aktivoiduttava. Kiihottamisessa sen tekevät viranomaiset.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Miksi mielipidettään ei voi ilmaista ilman törkeyksiä?

    Kukaan ei saa syytettä pelkästä mielipiteestä, vaan siitä että siihen sisältyy törkeää ja loukkaavaa vihapuhetta.

    Miksi mielipidettä ei voi ilmaista ilman törkeää ja loukkaavaa vihapuhetta?

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Miksi mielipidettään ei voi ilmaista ilman törkeyksiä?

    Kukaan ei saa syytettä pelkästä mielipiteestä, vaan siitä että siihen sisältyy törkeää ja loukkaavaa vihapuhetta.

    Miksi mielipidettä ei voi ilmaista ilman törkeää ja loukkaavaa vihapuhetta?

    Et nyt selvästi ymmärrä mistä on kysymys. Suomessa kiroilu ei ole rangaistavaa, kiroilla saa vapaasti. Toisen kunnian loukkaaminen on rikos nimeltä kunnianloukkaus. Se vaatii kuitenkin, että se joka tuntee kunniaansa loukatun tekee siitä rikosilmoituksen poliisille, vaatii loukkaajalle rangaistusta ja lähtee käräjille. Jos ei tee, eikä lähde käräjille, niin kunnian loukkaaminen on sallittua, loukattu päättää.
    Kiihottamisessa viranomaiset päättävät, valitsevat ketä lähtevät syyttämään ja mistä. Neljän vuoden rangaistusmaksimilla tukitaan suut, vain viranomaisten ja oikeuden määrittelemät mielipiteet on sallittu, muista rangaistaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Eikö mielipidettään voi ilmaista ilman törkeyksiä?

    Kuinka moni suomalainen istuu vankilassa tuon lain takia?
    Tai on joskus istunut?

    Ei kukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Suomi EI ole demokraattinen maa. 90% uusista laista tulee EU-komission määräyksinä. Tämä taas on täysi epädemokraattinen toimielin joka täydentää itse itseään. Oli hyvin kuvaavaa että komission nykyisen puheenjohtajan puoliso on iso pamppu lääkeyhtiö Pfizerillä ja EU-komissio tilasi koronarokotteita 70 miljardilla... Entä Suomen sakkomaksut hiilinieluista? Toimiiko demokratia? Pystymmekö kansalaisina vaikuttamaan mitenkään? Tai missä on NATO-kansanäänestys jota luvattiin vuosikymmeniä järjestettäviksi? Entä haittamaahanmuutto, pakkoruotsi jne. Ei toimi demokratia!
    Venäjällä sentään maan johto ajattelee oman kansan parasta ja elinvoiman turvaamista. Ei ole massamaahanmuuttoa Afrikasta tai Lähi-idästä. Homot ei juhli kadulla ja levitä sanomaansa, venäläisiä kannustetaan tekemään lapsia ja normaalit perhearvot on kunniassa.

    Populistien tietämätöntä potaskaa. EU ei puutu kansalliseen laisäädäntöön. Eikä muuten jakele määräyksiä, ainoastaan suosituksia, jotka ovat vallan muuta kuin lakimääräykset. EU:n jäsenenä jokainen jäsenvaltio on sitoutunut yhteisiin pelisääntöihin, ei sen enempää. Putlerin ryssiltä ei neuvoja eikä käskyjä oteta vastaan, se asia pitäisi olla selvää salaliittohörhöille, muille populisteille ja idiooteille.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Eikö mielipidettään voi ilmaista ilman törkeyksiä?

    Kuinka moni suomalainen istuu vankilassa tuon lain takia?
    Tai on joskus istunut?

    Kuka uskaltaa sanoa islamista kaiken julkisesti jossain Twitterissä?

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Kuka uskaltaa sanoa islamista kaiken julkisesti jossain Twitterissä?

    Kuka on se ihminen? Minä en uskalla. En uskalla sanoa edes enkelien kielillä kaikkea siitä sillä tällä uskonnolla on erityinen asema yhteiskunnassa. Siitä ei saa sanoa kaikkea totuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    Kuka on se ihminen? Minä en uskalla. En uskalla sanoa edes enkelien kielillä kaikkea siitä sillä tällä uskonnolla on erityinen asema yhteiskunnassa. Siitä ei saa sanoa kaikkea totuutta.

    Tällä uskonnolla on vihervassuken suoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Kuka uskaltaa sanoa islamista kaiken julkisesti jossain Twitterissä?

    Tai missä tahansa mediassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    Kuka on se ihminen? Minä en uskalla. En uskalla sanoa edes enkelien kielillä kaikkea siitä sillä tällä uskonnolla on erityinen asema yhteiskunnassa. Siitä ei saa sanoa kaikkea totuutta.

    Onko tämä demokratiaa kysyn vaan?

    Äänestä

Russalandiasta ei koskaan tule mitään.

Äänestä
  • Olisi tullut jos päättäjät eivät olisi pakotteita laittaneet.

    Äänestä

  • Ok, vaihda kanavaa.

    Äänestä

Vlade putis on iha reilu jäbä et vaan tunne kansanmurhaja.

Äänestä

Herää sinä aivoton putinisti todellisuuteen eläkä eliitin persettä enempää nuole!

Äänestä

Venäjän takapajuinen mentaliteetti näkyy, kehitysmaan tasolla on tämä "suurvalta".

Äänestä
  • Just niin. Ja tavoitteemme on päästä samaan mentaliteettiin. Köyhyys lisääntyy, leipäjonot pitenee, terveydenhoito sekaisin, tiet huonot, sähkö huippuhinnoissa. Me marinistit olemme kohta tavoitteemme saaneet!
    Jatkamme Ukrainan fanitusta ja lähetämme lisää aseita. Hyvä sota!

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Just niin. Ja tavoitteemme on päästä samaan mentaliteettiin. Köyhyys lisääntyy, leipäjonot pitenee, terveydenhoito sekaisin, tiet huonot, sähkö huippuhinnoissa. Me marinistit olemme kohta tavoitteemme saaneet!
    Jatkamme Ukrainan fanitusta ja lähetämme lisää aseita. Hyvä sota!

    Ou jees. Pridemarssit pystyyn ja takapuolet asfaltille, niin olemme edellä Venäjän kehitystä!

    Äänestä

  • Suomi on Venäjäntiellä😱

    Äänestä

Kyllä Suomessakin voisi joitakin mulkkuja nakata ikkunasta pihalle, ei olisi pahitteeksi.
Ensi alkuun vaan ensimmäisestä kerroksesta ikään kuin varoitukseksi.

Äänestä
  • Tarkoitatko semmosia irto?
    Mitä järkeä siinä sinusta olis?

    Äänestä

Sanotaan että Suomi on hieman demokraattisempi.

Äänestä
  • Ei täällä saa sanoa totuutta kaikista asioista.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ei täällä saa sanoa totuutta kaikista asioista.

    Esimerkiksi islamista ei saa sanoa totuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ei täällä saa sanoa totuutta kaikista asioista.

    Tottakai saa sanoa, mielipiteenvapaus on perustuslaissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Tottakai saa sanoa, mielipiteenvapaus on perustuslaissa.

    ...on on , perustuslaissa on... saat vapaasti olla aivan mitä mieltä tahansa...kunhan pidät mölyt mahassasi etkä julkituo " sanoin , teoin tai kirjoituksin..."

    Äänestä

Suomi ei ole todellisuudessa demokraattinen. Hallitus päättää asioista ja sen jälkeen kun asiasta äänestetään eduskunnassa, niin kansanedustajien täytyy noudattaa puoluekuria ja äänestää kuten hallituspuolueet ovat esittäneet. Missä kohdassa tässä toteutuu demokratia? Pahimmillaan voi olla vielä siten että pääministeri sanoo hallitukselle miten tehdään ja sitten toimitaan kuten edellä. Tällöin on kysymys ennemminkin diktatuurista.

Sekään ei ole demokraattista, että marginaaliryhmien mielipiteiden perusteella tehdään päätöksiä. Esim. Suomessa on ollut kymmeniä vuosia samanlaiset liikennemerkit ja yhtäkkiä jotain seksuaaliryhmiä alkaa nyppimään että liikennemerkeistä täytyy tehdä sukupuolettomia. Jos kansan mielipidettä kysyttäisin, niin väitän että vähintään 95% olisi pitänyt liikennemerkit sellaisina kuin ne olivat. Demokratiassa pitäisi toimia kansan enemmistön halun mukaan, ei marginaaliryhmien mukaan.

Demokratia on Suomessa suuri vitsi.

Äänestä
  • Sukupuolettomissa liikennemerkeissä on vielä rasistinen puoli, koska ne on kaikki mustia. Tosin jos ne olisi valkoisia, niin taitaisi nousta kova poru siitäkin kun Suomessa ollaan, mielensäpahoittajien valtakunnassa.

    Äänestä

  • Demokratia toimii miljoona kertaa paremmin ja ihmisarvoisemmin, kuin venäläinen diktatuuri.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Demokratia toimii miljoona kertaa paremmin ja ihmisarvoisemmin, kuin venäläinen diktatuuri.

    Suomalainen "demokratia" on aioastaan yksinkertaisen kansalaisen aivolohkossa kokema hallusinaatio! Suomessa on kaikki "oikeuslaitosta" myöten mädätetty ja korruptoitu tarkoituksella! Vain todella yksinkertainen ihminen luulee elävänsä demokratiassa!

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Demokratia toimii miljoona kertaa paremmin ja ihmisarvoisemmin, kuin venäläinen diktatuuri.

    Mihin venäjällä tarvitaan duumaa, jos siellä on diktatuuri? No todellisuudessahan siellä ei ole diktatuuria. Siellä vain presidentillä on ylin valta ja Suomessa pääministerillä. Suomessa presidentti ei päätä yhtään mistään eikä osallistu päätöksentekoon.

    Äänestä

  • Sitä saa mitä äänestää.. ja sen mukaan valta vaihtuu tai.. Puten lätissä on sama mitä äänestät niin valta ei vaihdu

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Mihin venäjällä tarvitaan duumaa, jos siellä on diktatuuri? No todellisuudessahan siellä ei ole diktatuuria. Siellä vain presidentillä on ylin valta ja Suomessa pääministerillä. Suomessa presidentti ei päätä yhtään mistään eikä osallistu päätöksentekoon.

    Ei Venäjän duuma päätä mistään. Sen olemassaolon ainoa tarkoitus on toimia leimasimena, joka muodollisesti hyväksyy presidentin sanelemat päätökset. Venäjän fasistisessa diktatuurissa presidentti päättää kaikesta. Ei muilla ole mitään päätösvaltaa.

    Suomen pääministerillä ei ole mitään diktaattorin valtuuksia, vaan kaikesta täytyy neuvotella ja sopia.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Suomalainen "demokratia" on aioastaan yksinkertaisen kansalaisen aivolohkossa kokema hallusinaatio! Suomessa on kaikki "oikeuslaitosta" myöten mädätetty ja korruptoitu tarkoituksella! Vain todella yksinkertainen ihminen luulee elävänsä demokratiassa!

    Vapaassa Suomessa äänestäjällä on valta, ja se on hienoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Vapaassa Suomessa äänestäjällä on valta, ja se on hienoa.

    Valta äänestää, mutta se kansanedustaja jota äänestit ja joka valittiin eduskuntaan ei saa äänestyksissä äänestää oman mielipiteensä mukaisesti, vaan hänen on noudatettava puoluekuria ja äänestettävä niin kuin puolueen johto määrää. On lukuisia esimerkkejä että tulee erilaisia sanktioita ellei noudata puoluekuria.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Eikö menisi aika mahdottomaksi jos jokainen äänestäisi mitä huvittaa? Tai tyhjää aina?

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Sitä saa mitä äänestää.. ja sen mukaan valta vaihtuu tai.. Puten lätissä on sama mitä äänestät niin valta ei vaihdu

    valta ei vaihdu, koska Venäjällä Puten puolue, yhtenäinen Venäjä on aivan ylivoimainen kannatukseltaan.
    Luuletkos että Suomessa vaihtuisi valta jos jokin puolue saisi koko ajan enemmistön eduskuntaan? Ei vaihtuisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Ei Venäjän duuma päätä mistään. Sen olemassaolon ainoa tarkoitus on toimia leimasimena, joka muodollisesti hyväksyy presidentin sanelemat päätökset. Venäjän fasistisessa diktatuurissa presidentti päättää kaikesta. Ei muilla ole mitään päätösvaltaa.

    Suomen pääministerillä ei ole mitään diktaattorin valtuuksia, vaan kaikesta täytyy neuvotella ja sopia.

    niinkö? jos Suomen pääministeripuolueella, kuten puten puolueella, olisi yksinkertainen enemmistö parlamentissa, niin eipä neuvoteltaisi juuri mistään. Myös demokratia luo diktatuureja, myös Turkissa, sekä Unkarissa, sekä Erdogan että Orban ovat demokrattisten vaalien kautta nousseet yksinvaltiaiksi. Se on kansan enemmistön tahto myös.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Eikö menisi aika mahdottomaksi jos jokainen äänestäisi mitä huvittaa? Tai tyhjää aina?

    no ei, vaan niin pitäisi demokratiassa toimia, edustaa äänestäjiään, niitä jotka ovat hänelle mandaatin antaneet. Sen takia meillä on vaalikoneetkin ennen vaaleja, kyseessä henkilövaalit. Ruotsissa asia on toisin, siellä äänestetään puoluetta ja se sitten valitsee kansanedustajansa.
    Suomessa ei saisi olla mitään puoluekuria, se on demokratian vastaista.

    Äänestä

VENÄJÄ ELÄÄ SIRPPI JA VASARA AIKAA, NIINKUIN NÄITEN MAINOSLIPPUKIN KERTOO ja tähen pitäis välähtää, muttei koskaan noille välähä.

Äänestä
  • Suomi leijona😆

    Äänestä

Paska pulsseja suurlähetystön alueelle poliisi ei tehnyt mitään

Äänestä
  • Dna näytteet olis ollu hyvä ottaa.

    Äänestä

Suomihan banaanivaltio

Äänestä

Ulkohuussi sinunaa päätökset nopeasti nöyrästi jota eu pyytää Suomelta

Äänestä

Alkoholismissa olemme tasa-arvoisia Venäjän kanssa. Tosin meillä taitaa naiset ohittaa ryyppäämisessään venäläiset naiset.

Äänestä

Laatuhuoramedia ohjaa Suomessa ajattelua

Äänestä

Hjallis kyllästyi kun Kokoomuksessa muutama henkilön porukka alisti kaikki muut tahtonsa ja vastustajat joutivat diktaattoriryhmän silmätikuiksi. Lähtiessään puolueesta sai Hjallis tappouhkauksia peräänsä. Näin on sanonut.

Hjalliksella lienee sellaista tietoa Kokoomuksen johtajien rikoksista, että rikollisten piti tappouhkauksilla pelotella pysymään hiljaa.

Äänestä

Demokratiassa äänestetään tärkeistä asioista.

En saanut äänestää Eu: sta, en Natostakaan.

Koronaplandemiaan liittyvät rikokset ihmisyyttä vastaan.....

Käytännössä kourallinen ihmisiä johtaa Suomea kuin tahtoo....Vahingoksemme minun nähdäkseni he ovat radikalisoituneita terroristeja.

Äänestä
  • Suomessa oli kansanäänestys EU:sta ja se että sinä et osallistunut ei tietenkään ole millään lailla äänestyksen järjestäjien vika.

    Natosta äänestettiin demokraattisesti valitussa eduskunnassa täysin demokraattisesti äänin 118 vastaan 8. Sillä lailla se demokratia toimii, eikä nillitys sitä miksikään muuta.

    Nillittäjien kannattaa äänestää eduskuntaan omia edustajiaan, mutta jos äänestää porukkaa jonka kannatus vaaleissa on alle 0,5 % niin aivan turha nillittää. Kourallinen täysin marginaalisia nillittäjiä kun ei tietenkään pääse mitään päättämään ja sekin on demokratiaa.

    "Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan tuoreimmassa kyselyssä sotilaallista puolustusta kaikissa oloissa kannattaa 83 prosenttia vastaajista ja Nato-jäsenyyttä 85 prosenttia ."

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Suomessa oli kansanäänestys EU:sta ja se että sinä et osallistunut ei tietenkään ole millään lailla äänestyksen järjestäjien vika.

    Vaikka kansa olisi äänestänyt nämä ihmiset eduskuntaan, niin he eivät tienneet äänestävänsä ns. Natottajia...
    He eivät tienneet äänestävänsä myöskään kansanmurhaajia eduskuntaan.

    Tästä syystä suurista asioista on suoritettava aina asianmukainen kansanäänestys..

    Nähtiin esim. Briteissä kun kansa äänesti maan ulos Eu: sta....
    - Comprender?

    Natoon päätettiin liittyä kahden noin tuhannen vastaajan nettikyselyn perusteella. Nettiäänestykset eivät ole luotettavia, koska siihen voi halutessaan osallistua niin monta kertaa kun haluaa, joten tulos ei ole luotettava.

    Kansanäänestystä ei uskallettu järjestää, koska tulos olisi voinut olla että alle 50% kannattaa natoa. Naton kannatus on aina ollut vain luokkaa 20-25%, mutta venäjän hyökkäys sitä toki nosti, mutta ei välttämättä yli 50%, joten siksi äänestystä ei uskallettu järjestää.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Höpötyksesi ja jankutuksesi alkaa olla jo kuin huonoa tv-sketsiä. Voi sua.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Natoon päätettiin liittyä kahden noin tuhannen vastaajan nettikyselyn perusteella. Nettiäänestykset eivät ole luotettavia, koska siihen voi halutessaan osallistua niin monta kertaa kun haluaa, joten tulos ei ole luotettava.

    Kansanäänestystä ei uskallettu järjestää, koska tulos olisi voinut olla että alle 50% kannattaa natoa. Naton kannatus on aina ollut vain luokkaa 20-25%, mutta venäjän hyökkäys sitä toki nosti, mutta ei välttämättä yli 50%, joten siksi äänestystä ei uskallettu järjestää.

    Voi miten surkeaa nillitystä typeryksellä, jolla ei ole edes alkeellisia tietoja siitä miten galluppeja järjestetään ja millaisilla kriteereillä. Ei gallup-paneelissa voi vastata kuin kerran.

    Natoon ei liitetty yhden nettikyselyn perusteella, vaan erilaisia galluppeja järjestettiin lukuisia ja niitä tekivät eri toimijat. Kaikkien tulokset olivat kuitenkin samat, vaikka nillä oli eri tekijät, eli kansan ylivoimaisen selkeä enemmistö kannatti Natoa.

    Upseeriliiton omassa kyselyssä 91 % vastaajista kannatti Natoa. Reserviupseeriliiton vastaavassa kyselyssä jäsenilleen yli 83 % kannatti Natoa. Pelkästään näissä kyselyissä oli yhteensä yli 7000 vastaajaa ja niiden lisäksi oli ainakin 4 muuta galluppia, joissa kaikissa todettiin sama täysin selkeä enemmistö Naton kannattajia.

    https://yle.fi/a/3-12357990

    Äänestä

  • Juujuu, kuinkahan monta kertaa on jo kuultu että gallupit eivät tiedä mitään ja ovat väärennettyjä ja tilaustöitä ja ties mitä, kun gallupin tulos ei miellytä. Tosin silloin kun gallupin tulos miellyttää ne yhtäkkiä kelpaavatkin.

    Eikä mitään todisteita siitä että gallup olisi jotenkin väärennetty ole tietenkään koskaan esitetty, pelkkää typötyhjää nillitystä vailla mitään todisteita mistään.

    "Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan tuoreimmassa kyselyssä sotilaallista puolustusta kaikissa oloissa kannattaa 83 prosenttia vastaajista ja Nato-jäsenyyttä 85 prosenttia ."

    Äänestä

  • CamelBoots kirjoitti:

    Vaikka kansa olisi äänestänyt nämä ihmiset eduskuntaan, niin he eivät tienneet äänestävänsä ns. Natottajia...
    He eivät tienneet äänestävänsä myöskään kansanmurhaajia eduskuntaan.

    Tästä syystä suurista asioista on suoritettava aina asianmukainen kansanäänestys..

    Nähtiin esim. Briteissä kun kansa äänesti maan ulos Eu: sta....
    - Comprender?

    Suomessa ei ole mitään sellaista lakia tai säädöstä, jonka mukaan mistään asioista pitäisi järjestää kansanäänestyksiä. Suomessa valitaan demokraattisilla vaaleilla kansanedustajat, jotka sitten tekevät päätökset demokraattisesti enemmistön äänillä.

    Demokraattisesti toteutettu äänestys Natosta oli harvinaisen selvä ja voitto täysin ylivoimainen - 188 puolesta ja vain 8 vastaan. Harvasta asiasta on Suomen eduskunnassa ollut niin selkeän yksimielinen näkemys. Näin se demokratia toimii ja marginaalipellet vikisee.

    Mutta jos kerrran tulos ei miellytä ja marginaalipellet väittävät olevansa muka suuri enemmistö, niin asiahan korjautuu tietysti seuraavissa vaaleissa. Äänestätte eduskuntaan pelkästään Naton tiukkoja vastustajia, joita sitten tulee vääjäämättä eduskuntaan suuri enemmistö, eikö niin? Ja sitten Nato-hakemus perutaan, eikö niin?

    Mutta kun te marginaalipellet ja vouhottajat äänestätte aina puolueita joiden kannatus on alle 0,5 % niin eihän sillä ole mitään merkitystä, eikä mikään muutu.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Natoon päätettiin liittyä kahden noin tuhannen vastaajan nettigallupin perusteella. Nettigallupit ovat epäluotettavia, koska niihin voi vastata miten monta kertaa huvittaa.

    Puoluekurin vuoksi eduskunnan tekemissä äänestyksissä ei demokratia toteudu, koska kansanedustajat eivät saa äänestää oman mielipiteensä mukaisesti. Toki kansanedustaja näin voi tehdä, mutta kuten monista esimerkeistä on nähty, paukkuu kovat sanktiot.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Voi miten surkeaa nillitystä typeryksellä, jolla ei ole edes alkeellisia tietoja siitä miten galluppeja järjestetään ja millaisilla kriteereillä. Ei gallup-paneelissa voi vastata kuin kerran.

    Natoon ei liitetty yhden nettikyselyn perusteella, vaan erilaisia galluppeja järjestettiin lukuisia ja niitä tekivät eri toimijat. Kaikkien tulokset olivat kuitenkin samat, vaikka nillä oli eri tekijät, eli kansan ylivoimaisen selkeä enemmistö kannatti Natoa.

    Upseeriliiton omassa kyselyssä 91 % vastaajista kannatti Natoa. Reserviupseeriliiton vastaavassa kyselyssä jäsenilleen yli 83 % kannatti Natoa. Pelkästään näissä kyselyissä oli yhteensä yli 7000 vastaajaa ja niiden lisäksi oli ainakin 4 muuta galluppia, joissa kaikissa todettiin sama täysin selkeä enemmistö Naton kannattajia.

    https://yle.fi/a/3-12357990

    Siihen on syynsä, miksi netissä ei voi äänestää ja se on se että se on epäluotettavaa.

    Todellinen tulos olisi saatu järjestämällä kansanäänestys.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Natoon päätettiin liittyä kahden noin tuhannen vastaajan nettikyselyn perusteella. Nettiäänestykset eivät ole luotettavia, koska siihen voi halutessaan osallistua niin monta kertaa kun haluaa, joten tulos ei ole luotettava.

    Kansanäänestystä ei uskallettu järjestää, koska tulos olisi voinut olla että alle 50% kannattaa natoa. Naton kannatus on aina ollut vain luokkaa 20-25%, mutta venäjän hyökkäys sitä toki nosti, mutta ei välttämättä yli 50%, joten siksi äänestystä ei uskallettu järjestää.

    ...vai päätettiin liittyä nettikyselyn perusteella.. miten olisi jos heittäisit "vanhojen sanaan " höperehtämästä , mokoma...

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Voi miten surkeaa nillitystä typeryksellä, jolla ei ole edes alkeellisia tietoja siitä miten galluppeja järjestetään ja millaisilla kriteereillä. Ei gallup-paneelissa voi vastata kuin kerran.

    Natoon ei liitetty yhden nettikyselyn perusteella, vaan erilaisia galluppeja järjestettiin lukuisia ja niitä tekivät eri toimijat. Kaikkien tulokset olivat kuitenkin samat, vaikka nillä oli eri tekijät, eli kansan ylivoimaisen selkeä enemmistö kannatti Natoa.

    Upseeriliiton omassa kyselyssä 91 % vastaajista kannatti Natoa. Reserviupseeriliiton vastaavassa kyselyssä jäsenilleen yli 83 % kannatti Natoa. Pelkästään näissä kyselyissä oli yhteensä yli 7000 vastaajaa ja niiden lisäksi oli ainakin 4 muuta galluppia, joissa kaikissa todettiin sama täysin selkeä enemmistö Naton kannattajia.

    https://yle.fi/a/3-12357990

    nettipaneelit ovat huuhaata, niissä osanottajat valitaan, näissä valitsijoina on toiminut kokoomustaustainen taloustutkimus. Nykyisin on kaikki netissä vähänkin aktiivisesti toimivat yksilöt profiloitu, niistä tiedetään lähes kaikki, puoluekannasta lähtien.
    Vain vaaleissa voidaan kansan kanta mitata.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Juujuu, kuinkahan monta kertaa on jo kuultu että gallupit eivät tiedä mitään ja ovat väärennettyjä ja tilaustöitä ja ties mitä, kun gallupin tulos ei miellytä. Tosin silloin kun gallupin tulos miellyttää ne yhtäkkiä kelpaavatkin.

    Eikä mitään todisteita siitä että gallup olisi jotenkin väärennetty ole tietenkään koskaan esitetty, pelkkää typötyhjää nillitystä vailla mitään todisteita mistään.

    "Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan tuoreimmassa kyselyssä sotilaallista puolustusta kaikissa oloissa kannattaa 83 prosenttia vastaajista ja Nato-jäsenyyttä 85 prosenttia ."

    Kallubit harvemmin osuu ennusteisiinsa😆

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Siihen on syynsä, miksi netissä ei voi äänestää ja se on se että se on epäluotettavaa.

    Todellinen tulos olisi saatu järjestämällä kansanäänestys.

    Ai Epäluotettavaa?

    Nettipankin tunnuksillako Epäluotettavaa?

    Käytetään niitä Aina, kun ovat Luotettavia.

    Epäluotettavammilta näyttää ne äänestysvalvojat, laarit voi vaikka kadota äänineen, tai vaihtua kukaties. Suomessa ON vaalivilppiä. Joten ei mikään uusi keksintö sekään.

    Äänestä

Vääristä mielipiteistä vankilaan eli tapaus Ilja. J että näin.

Äänestä
  • Rikoksista tuppaa usein joutumaan vankilaan ja Janitskin rikosrekisteri oli todella pitkä. Listalla olivat mm. henkilörekisteririkos, laiton uhkaus, törkeä kunnianloukkaus, lukuisia tekijänoikeusrikkomuksia, salaisiin asiakirjoihin liittyneitä salassapitorikoksia sekä rahapelirikoksia ja rahankeräysrikoksia.

    Siinä on saanut jo ahkeroida, eikä suurimmalla osalla noista ole mitään tekemistä minkään väärän mielipiteen kanssa. Mutta ainahan rikolliset ovat sitä mieltä että heitä vainotaan, kun heidän ei anneta rauhassa tehdä rikoksia.

    Äänestä

toisaalta suomi on feministinen maa, venäjä ei

Äänestä
  • Suomi tasa-arvoinen maa, ei feministinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Suomi tasa-arvoinen maa, ei feministinen.

    Tasa-arvoa, lähinnä Suomimiestä painetaan alas by lebs

    Äänestä

Aloittaja on oikeassa. Suomi on demoniraatojen vallassa.

Äänestä

Suomessa on edustuksellinen demokratia. Ennen vaaleja luvataan äänestäjälle yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista. Kun tullaan valituksi, unohdetaan lupaukset ja edustetaan omaa etuaan ja nuollaan globaalin p.rsettä.

Äänestä
  • Ei poliitikko lupaa mitään, vaan pitää puheita.

    Äänestä

Sanna Mariinilta kysyttiin tietääkö hän mitä tarkoittaa sana 'jauhojengi", Sanna vastasi siihen, että "itse en ole käyttänyt huumeita"

Kukaan ei kysynyt Sannalta oletko käyttänyt huumeita tai käytettiinkö pippaloissa huumeita.

Sannan vastaus oli joka laitettu suuhun ennen haastattelua, tai sitten lipsahti Freudilainen.

Nyt kysytään!
Sanna, oletko käyttänyt huumeita?

Äänestä
  • Tutkijoille riitti Sannan vastaus, "itse en ole käytyänyt huumeita", ei syytä epäillä huumeiden käyttöä.

    Voi kun tässä demokratiassa muutkin pääsis yhtä helpolla, mutta me muut ollaankin vain vihollisia jotka pitää kukistaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Tutkijoille riitti Sannan vastaus, "itse en ole käytyänyt huumeita", ei syytä epäillä huumeiden käyttöä.

    Voi kun tässä demokratiassa muutkin pääsis yhtä helpolla, mutta me muut ollaankin vain vihollisia jotka pitää kukistaa.

    Opposition mopo karkasi.

    Äänestä

Suomelle olisi ollut paras palata puolueettomuuspolitiikkaan ja pysyä liittoutumattomana. Vielä parempi olisi kun oltaisiin vielä lisäksi erottu EU:sta ja palautettu Markka takaisin, niin Suomi olisi taas itsenäinen valtio.

Äänestä
  • Millä tavalla Suomi oli itsenäinen, kun itänaapuri käytännössä päätti monista asioista?

    Millä tavalla Suomi oli demokraattinen, kun Kekkonen oli lähes diktaattori?

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Millä tavalla Suomi oli itsenäinen, kun itänaapuri käytännössä päätti monista asioista?

    Millä tavalla Suomi oli demokraattinen, kun Kekkonen oli lähes diktaattori?

    Kekkonen oli demokraattori.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Millä tavalla Suomi oli itsenäinen, kun itänaapuri käytännössä päätti monista asioista?

    Millä tavalla Suomi oli demokraattinen, kun Kekkonen oli lähes diktaattori?

    Oli ainakin itsenäisempi kuin nyt, kun EU päättää kaikista asioista ja kohta nato päättää sitten puolustusvoimien asioista.

    Äänestä

  • Kauanko ?

    Äänestä

  • Suomalaiset päättävät edelleen asioistaan.

    Äänestä

  • Kyllä. Loppuis eu rahankuppaus, ja maamme määräily.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Oli ainakin itsenäisempi kuin nyt, kun EU päättää kaikista asioista ja kohta nato päättää sitten puolustusvoimien asioista.

    Oikein. Nato ja EU valtaavat maamme, vitsiviisikko hymyää ymmärtämättömänä🤷🏼‍♀️🤷‍♀️🤷🏼‍♀️🤷🏼‍♀️🤷🏻‍♀️

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Suomalaiset päättävät edelleen asioistaan.

    Miten, missä ja milloin?

    Mistä ?

    Äänestä

  • Kinzinger ihan yllyttää videolla.... Aika rohkeeta.

    Äänestä

Suomessa ei yleisesti ottaen myrkytellä poliittisia vastustajia.

Äänestä
  • Mistä tiedät? Kun myrkytetään tai lavastetaan onnettomuudeksi taitaa ruumiin avaukset jäädä tekemättä. Kyllä Suomessakin on eliminoitu poiitikkoja ja vaikuttajia, netistä löytyy kun osaa etsiä.

    Äänestä

  • Niin täällä nuo "vastustajat" selkärangattomia matoja. Helpompi heittää vähän rahaa ja vastustajat sillä hoidettu.
    Jos lahjominen ei olisi mahdollista ihmisten korkean moraalin takia niin kyllä lännessä enemmän tapettas polittisia vastustajia kuin muualla.

    Äänestä

  • Suomi ei ole terroristien hallitsema, kuten Venäjä.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Suomi ei ole terroristien hallitsema, kuten Venäjä.

    Suomi on EU:n ja USA-NATO:n hallitsema, toteuttajina MAANPETTURIT Niinistö-Marin!

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Suomi on EU:n ja USA-NATO:n hallitsema, toteuttajina MAANPETTURIT Niinistö-Marin!

    Joulurauhaa pietarin trollille!

    Äänestä

  • Suomessa media hoitaa tuon. Ennen vaaleja, noin viikko tai kaksi. Media etsii ja löytää, tai keksii jotain lokaa Persuista. Niistä sitten uutisoivat, jottei ihmiset äänestäis niitä.
    Toinen mitä tekevät, on kallubit. Niillä johdattelevat, et ihmiset uskois paljonko ääniä kellekkin tulossa. Ja käyttävät myös sitä, että jättävät tietyn/ tietyt puolueet/ ehdokkaat kokonaan Mainitsematta. Jotta ihmisiltä menis ohi, että ovat ehdolla.
    Mediamme on kiero ja puolueellinen. Voitte todeta sen itse, omin silmin ennen vaaleja
    Mustamaalaamiskamppanja, vähättely jne... alkaaihan kohta😉

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Suomi ei ole terroristien hallitsema, kuten Venäjä.

    Venäjää ei hallitse terroristit, media sulle uskotellu niin😆

    Äänestä

Ihan demokratiaan tuo kuuluu mielestäni että joku pyrkii esimerkiksi siihen että homoja ja maahanmuuttajia voisi heitellä ikkunoista pihalle. Jos asia sitten saa riittävästi kannatusta niin noiden heitteleminen ikkunoista pihalle ihan ok asia.

Venäjällä ilmeisesti asia saanut riittävästi kannatusta. Väärin se on sekaantua toisen maan demokratiseen päätöksentekoon. Venäjällähän on edustuksellinen demokratia? Siellä valitaan 1 Putin tekemään päätökset?

Suomessa myös edustuksellinen demokratia täällä valitaan 200 putinia tekemään päätökset. Jotkut tietysti sitä mieltä että mitä enemmän "putineita" niin sen parempi?

Äänestä
  • Suomessa ei voi olla putineita, tämä on vapaa maa.

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Suomessa ei voi olla putineita, tämä on vapaa maa.

    Totta, muiden syyttely ja pilkka on nettikuisaamista.

    Äänestä

Riippuu täysin asiasta, jos arvostelee maahanmuuttoa kyllä teilataan heti joka mediassa.

Äänestä
  • Monesta asiasta teilataan heti:

    -ilmaston muutos, sen arvostelu= Putinin trolli.
    -ukrainan sodan arvostelu= Putinin trolli.
    -Hallituksen arvostelu = Putinin trolli.
    -Marinin arvostelu= Putinin trolli.
    -EU:n arvostelu= Putinin trolli.
    -NATO:n arvostelu= Putinin trolli.
    -Zelenskyn arvostelu= Putinin trolli.
    -USA:n arvostelu= Putinin trolli.
    -Puolustusmenojen arvostelu= Putinin trolli.
    -RKP:n arvostelu, rasistinen Putinin trolli.
    -galluppien arvostelu= Putinin trolli.
    -Trumpin kehuminen= Putinin trolli.
    -Ulkopoitiikan arvostelu= Pietarin trolli.

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Monesta asiasta teilataan heti:

    -ilmaston muutos, sen arvostelu= Putinin trolli.
    -ukrainan sodan arvostelu= Putinin trolli.
    -Hallituksen arvostelu = Putinin trolli.
    -Marinin arvostelu= Putinin trolli.
    -EU:n arvostelu= Putinin trolli.
    -NATO:n arvostelu= Putinin trolli.
    -Zelenskyn arvostelu= Putinin trolli.
    -USA:n arvostelu= Putinin trolli.
    -Puolustusmenojen arvostelu= Putinin trolli.
    -RKP:n arvostelu, rasistinen Putinin trolli.
    -galluppien arvostelu= Putinin trolli.
    -Trumpin kehuminen= Putinin trolli.
    -Ulkopoitiikan arvostelu= Pietarin trolli.

    Tuo trolliksi Haukkuminen, ON Henkistä väkivaltaa, nettikiusaamista jolla yritetään estää toiselta ihmiseltä Sanan ja mielipiteen vapaus!

    Täällä keskusteluissa yksi kirjoittaja pyrkii jatkuvasti,kirjoituksillaan Haukkumaan, Herjaamaan, Syyttämään ja Leimaamaan muita trolleiksi jne...., ja niin estämään sekä rajoittamaan muiden mielipiteitä ja Sananvapautta!

    Häpeä SINÄ muiden mielipiteiden ja sananvapauden kieltäjä!!!!

    Äänestä

  • Samaten jos et arvostele maahanmuuttoa kovin sanoin, niin leimataan suvakiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Samaten jos et arvostele maahanmuuttoa kovin sanoin, niin leimataan suvakiksi.

    Maahanmuutto on aina PAHA. Vain joissakin tapauksissa sitä voidaan hyödyntää mikäli on EPÄONNISTUTTU aiemmissa polittisissa päätöksissä ja valinnoissa.

    Jos tarvitaan maahanmuuttajaa pitäisi aina tutkia kuka epäonnistumisesta vastuussa.

    MAMUTUS ei ole mikään luonnollinen tapahtuma. Vaan kertoo raskaista epäonnistumisista ja väärästä politiikasta joka tapahtunut aiemmin.

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Samaten jos et arvostele maahanmuuttoa kovin sanoin, niin leimataan suvakiksi.

    Se vaan, jos suvsitsee/ suosii haittamaahanmuuttoa, ja niiden vuoksi Suomalainen joutuu uhriksi. Onhan se jo sairasta, eikö?
    Kuusi tai enemmän, agressiivisesti hyökkää uhrin kimppuun, sairasta?

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Maahanmuutto on aina PAHA. Vain joissakin tapauksissa sitä voidaan hyödyntää mikäli on EPÄONNISTUTTU aiemmissa polittisissa päätöksissä ja valinnoissa.

    Jos tarvitaan maahanmuuttajaa pitäisi aina tutkia kuka epäonnistumisesta vastuussa.

    MAMUTUS ei ole mikään luonnollinen tapahtuma. Vaan kertoo raskaista epäonnistumisista ja väärästä politiikasta joka tapahtunut aiemmin.

    Pitäisi tutkia rehellisesti.
    Mitkä on maahanmuuton kulut?
    Entä tulot?
    Haitat?
    Hyödyt?

    Ja tehdä yhteenveto, onko maahanmuutto hyödyllistä, vaaratonta, kulutonta?

    Äänestä

Demokraattisessa maassa Äänestetään tärkeistä päätöksistä kuten natosta. Suomessa eivät uskaltaneet päästää kansaa äänestämän.

Demokratiaa EI siis ole Suomessa.
On vain kusetusta " Kansa halusi natoon", vaikka EI saatu äänestää natosta edes.

Äänestä
  • Asia on selvä, suomalaiset haluavat Natoon ja siihen on syypää niinkuin pres. Niinistö totesi; Putin.

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Asia on selvä, suomalaiset haluavat Natoon ja siihen on syypää niinkuin pres. Niinistö totesi; Putin.

    Kansakta EI kysytty. Mediassa seliteltiin kansa muka haluaa, ettei kansa lähde kaduille mielineen.

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    Kansakta EI kysytty. Mediassa seliteltiin kansa muka haluaa, ettei kansa lähde kaduille mielineen.

    Kansalla ei ole kaikkea tietoa aina, siksi ei joka asiasta voi pitää kansanäänestystä.

    Äänestä

eihän se haittaa, koska venäjä on kuolemassa... veikkaan että alle 10:ssä vuodessa katoaa maailmankartalta samalla tavalla kuin nl:kin.

sitten pidetään pienet pippalot...

Äänestä
  • Ei taida ikäsi riittää nähdäksesi Venäjän kuoleman, jos näet niin vilaukselta kun taivaanrannassa kirkasvalo tulee sinua kohden, maasta olet sinä tullut ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman! Yksikään Suomalainen ei ole näkemässä ja elossa nähdäkseen Venäjän tuhon, Suomi itse tuhotaan etunenässä! Ikävää mutta totta!

    Äänestä

  • Mustalaiset ei ole kadonneet vaikka aikaa on ollut 500 vuotta.
    Kurdi paskoja edelleen olemassa vaikka niillä ei IKINÄ ole omaa maata edes ollut.
    joten toive ajattelua.

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Mustalaiset ei ole kadonneet vaikka aikaa on ollut 500 vuotta.
    Kurdi paskoja edelleen olemassa vaikka niillä ei IKINÄ ole omaa maata edes ollut.
    joten toive ajattelua.

    Heitä vastaan ei olekkaan käyty ydinaseilla!

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Ei taida ikäsi riittää nähdäksesi Venäjän kuoleman, jos näet niin vilaukselta kun taivaanrannassa kirkasvalo tulee sinua kohden, maasta olet sinä tullut ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman! Yksikään Suomalainen ei ole näkemässä ja elossa nähdäkseen Venäjän tuhon, Suomi itse tuhotaan etunenässä! Ikävää mutta totta!

    Mut, saamme kiittää siitä tuhostamme,Hallituksen vitsiviisikkoa, ja Yhdysvaltoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Mustalaiset ei ole kadonneet vaikka aikaa on ollut 500 vuotta.
    Kurdi paskoja edelleen olemassa vaikka niillä ei IKINÄ ole omaa maata edes ollut.
    joten toive ajattelua.

    Mikseivät ole Sopeutuneet yhteiskuntaamme?
    Miksi roikkuvat petinteissään, ja estävät niin kotoutumisen?

    Jos minä muuttasin pakolaisena esim.somaliaan. En veis kulttuuriani, uskontoani, tapojani mukanani. Vaan, opettelisin uuden maan tavat, uskonnon, kulttuurin ja eläisin siellä niiden mukaan. Vain niin, pystyisin sopeutumaan, ja kotoutumaan.

    Äänestä

Kyllä se Räsäsellä oli erittäin lähellä linnaan joutuminen kun Raamatun sanoja siteerasi.

Äänestä
  • Onko tämä demokratiaa? Ei sinne päinkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    Onko tämä demokratiaa? Ei sinne päinkään.

    Suomi on yhtä kaukana demokratiasta kuin että "Suomi on maailman vähiten korruptoitunut maa", samoin "Suomi on maailman onnellisin maa".
    Vain Idiootti uskoo noita hokemia, yksi typerimmistä hokemista: "suomi noudattaa ja sitoutuu Oikeusvaltioperiaatteeseen" . Niin Periaatteessa mutta ei käytännössä!

    Äänestä

  • Anonyymi00123 kirjoitti:

    Juu

    Äänestä

Eikös nuo meidänkin jallituksen energiatuki päätökset ole silkkaa korruptiota ja rahat valuvat pääasiassa taas rikkaille vaikka suurin hätä on taviksilla.

Eivät mukamas parempaan pysty, yksityisellä saisivat kaikki monoa perseelle ja selitykset eivät auttaisi lainkaan.

Äänestä

Näyttää siltä että putler on matkalla kuoleman sillalle,
kun ei ole ymmärtänyt lopettaa saatanallisia toimiaan...

Niin käy yleensä aina diktaattoreille, myös putlerille.

Äänestä
  • Tuo hienoa että jotkut uskaltaa vaikka kuolla "periaatteidensa" tähden?
    Jos Putin häviää se tapetaan ok?
    Jos Putin voittaa länsipäättäjät tapetaan... onko? ok.

    Äänestä

Russalandia on diktatuuri.

Äänestä
  • ukrainassa käytössä zeleskin nazidiktatuuri, ei puolueita muita kuin zelenskin oma. Raha hallitsee kaikkea ukrainassa, korruptio = ukraina.

    Äänestä

  • Anonyymi00133 kirjoitti:

    ukrainassa käytössä zeleskin nazidiktatuuri, ei puolueita muita kuin zelenskin oma. Raha hallitsee kaikkea ukrainassa, korruptio = ukraina.

    Pietarin trollitehdas tiedottaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    Pietarin trollitehdas tiedottaa.

    Kiitos "omaperäisestä" kommentista, tuota olekkaan ennen kuullut.

    Äänestä

  • Anonyymi00136 kirjoitti:

    Kiitos "omaperäisestä" kommentista, tuota olekkaan ennen kuullut.

    Etkö pidä Suomesta, vapaasta maasta?

    Äänestä

  • Anonyymi00137 kirjoitti:

    Etkö pidä Suomesta, vapaasta maasta?

    Jospa jättäisit sen vapaa maa pois ei sovi asiayhteyteen! Vapaa maa niille jotka ovat samaamieltä Maanpetturien kanssa! Toisinajattelijoita vainotaan ja maalitetaan sekä haukutaan Puttinin trolleiksi, mikä sinänsä on naurettavaa kun trolleja ei ole olemassakaan muualla kuin"pirihuoran" sairaassa päässä! Sen on jo NATOkin myöntänyt!

    Äänestä

Räsänen saattaa olla eri mieltä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

siinä ei raukkamaisen putinistin itkut ja valeet auta.

Suomessa ei esim. lennä ikkunasta tai joudu vankilaan "vääristä" mielipiteistä. Ja mieltäkin saa osoittaa vaikka kuinka tyhmästä asiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu