Oltiin tänään haudalla

Anonyymi-ap

Sytytettiin kynttilät ja hautakiveä katsottaessa kerroin tyttärenityttärelle vanhemmistani.
Hän, juuri 10 vuotta täyttänyt kyseli, mihin ja minkä ikäisenä vanhempani olivat kuolleet. Olemme joka joulu haudalla, muttei hän ole ennen esittänyt kysymyksiä.
Kerroin molempien kuolleen suhteellisen nuorina (57 ja 69 v.) Hän nyt tänä vuonna ensimmäistä kertaa syventyi itse kuolintapahtumaan aiempaa syvemmin.
Kun kerroin isäni kuolleen aivotapahtumaan hän halusi tietää enemmän. Kerroin olleen nukkumassa ja saaneen aivoveritulpan ja sen että naapuri oli tullut sovitusti oven taakse koska heillä oli ollut suunnitteilla yhteistä menoa ja kun isäni ei avannut, niin huoltomies oli avannut oven ja isäni oli löytynyt sängystä tajuttomana.
Lapsi kyseli, mitä minä sitten ja meninkö heti sairaalaan. :-(
Kerroin, että mentiin teholle, jossa toiveita ei juuri annettu ja sen että isäni oli elänyt loppuajan välittämättä omasta terveydestään. Äitini oli kuollut viisikymppisenä kymmenen vuotta sitten. Lapsi kysyi tuntemuksiani tapahtuman jälkeen jolloin kerroin, että mielestäni isäni oli aika lähteä, koska elämänsä äidin poislähdön jälkeen ei enää ollut hyvää elämää. Isän ikävöinti ei näiden vuosien aikana laimennut, he olivat olleet yhdessä 35 vuotta ja kasvaneet yhteen.

3

218

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lapsillekin on tärkeää, että kertoo heille asioista riittävän avoimesti.
      Tietysti on hyvä tietää, millainen lapsi on, minkälainen kyky hänellä on ottaa vaikeitakin asioita vastaan.
      Ja parasta on se, että selittää mahdollisimman ns. laajasti, eikä anna lyhyitä vastauksia, joka saa lapsen tuntemaan, että jokin asia ei tullut tarpeeksi selkeäksi.

      Lapset ymmärtävät yllättävän paljon asioista, me aikuiset ei oikein tahdota ymmärtää, miten paljon he ymmärtävät.

      • Anonyymi

        Riippuu missä kehitysvaiheessa lapsi on.
        Minulle selitettiin 7 vuotiaana ja aloin pelätä että äiti kuolee ja jään yksin. Sitten tuli suru siitäkin kun sanottiin että kaikki ihmiset kuolee joskus, joten surin etten saa nähdä sitten kaikkia pieniä vauvoja enää. Pidin kovasti naapurin vauvasta.
        Joten ilmeisesti en ollut kypsä käsittelemään kuolemasta puhumista seitsemän vuotiaana .


    • Anonyymi

      Niinpä. Kaikki koemme eri ikäisinä kuoleman eritavoin. Helsingissä se on aina ollut tabu.Omat vanhempani muuten kuolivat myös äiti 57v isä 69 v.Itse olin vain 11vuotias tyttö. Äidin tunsin vain 2 viikkoa,oli kotini tuo aika.sairas-lomalainen. Meni töihin ja työmatkalla kuoli.Olin tuolloin 21v.Isäni kun oli ainut huoltajani.Sen enempää avaamatta heidän eroa.Omille lapsille nuorena äitinä en osanut kai puhua kuolema. He oppivat jo vauvasta lähtien ,joulu aato alkaa vasta kun haudoilla käyty 24.12 sytyttämässä kynttilät.Kun sitten aikuistuivat muualle kauas muuttivat. Haudalla käyn ysin, Kuskille maksan pensarahat.Kuolema tullut liian usein vieraaksi. Alkoi 1 ystävä kuoli 2016 todella rakas.Seuraava 2018.sama asia. taas joulukuun tienoo meni 2 sama asia 2019. Sitten kiihtyi tahti 2020-2022 yht17 kpl, Ja nyt sitten 2kpl.vuosi on 2023. Huonona on saattohoidossa lähisukua nyt sisko.Sain asiasta soiton juuri tänään.Joten en enää ymmärrä,en käsitä ihmisiä meni niin paljon.Kuitenkin pienen ajan sisällä.Olen sanaton ja aivosumua .Itä Helsinki ilta 21.2.23. Vanha nainen pian 70v.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2331
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      27
      1085
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      932
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      105
      930
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      597
      887
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      770
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      664
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      656
    Aihe