OECD arvioi, että olisimme nyt n. 10% rikkaampia jos tuloerot olisivat pysyneet 80-luvun tasolla.
Kasvava eriarvoisuus haittaa talouskasvua. Siitä on paljon muutakin haittaa, eikä käytännössä mitään yhteiskunnallista hyötyä.
Kasvava eriarvoisuus haittaa talouskasvua. Siitä on paljon muutakin haittaa, eikä käytännössä mitään yhteiskunnallista hyötyä.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kiitos kaikesta kuuluu tälle vasemmisto/kepuli hallitukselle, tuloerot kasvaneet, ostovoima alentunut, köyhien määrä kasvanut, tukien määrä suurempi, pahoinvointi yhteiskunnassa suuri, ihmisten ilo on hävinnyt, paitsi yhdellä on iloa ja laulua riittänyt, masennuksien vuoksi jäädään työelämästä sivuun ja kaiken ulkopuolelle yhä enemmän, kiitos päättäjille.
Olet väärässä ja valehtelet ehtaan persutyyliin. Kiitos tästä kuuluu porvareille kuten edelliselle persukokoomushallitukselle, joka kyykytti köyhää ja hyysäsi rikkaita lainarahalla. Köyhänkyykytyksellä ja rikkaiden hyysäämisellä lainarahalla oli persujen 100% tuki.
Tuloerot alkoivat kasvaa voimakkaimmin Lipposen 1. hallituksen aikana. Samalla alkoi vahva talouskasvu ja lamasta irtaantuminen. Kehitys jatkui samansuuntaisen seuraavienkin hallitusten aikana. Markkinataloudessa tuloeroilla on taipumus kasvaa. Markkinatalouteen kuuluu aika olennaisena osana se, ettei valtiovalta puutu sen pelisääntöihin. Vasemmistopuolueilla on halu puuttua verotuksellisin keinoin, jotta tulonsiirrot ovat mahdollisia. Oikeisto vastustaa tulonsiirtoja. Sipilän oikeistohallitus toteutti ideologisesti kaikkein selvimmin tätä puuttumattomuuden politiikkaa. Se vähensi tulonsiirtoja ja valtion menoja. Myös nyt oikeistopuolueet ovat jo ehtineet luvata leikkauksia ja Kokoomus haluaa nimenomaan leikata tulonsiirroista vähätuloisille.
Tätä hallitustahan oppositio on syytellyt liiallisesta avokätisyydestä, mikä ei oikein käy yksiin väitteesi kanssa.
Kyllä sinun poliittinen ymmärrys on 0.
Onko tämähallitus leikannut vähävaraisista, kuten teki edellinenhallitus mihin kuului Kokkareet, Persut ja Keskusta .
J.Käteinen mantrasi ettei toisten menestys ole toisilta pois.
Ilman ''perskeko'' hallitusta olisimme hieman varakkaampia...
https://voima.fi/artikkeli/2021/yhdeksan-kymmenesta-suomalaisesta-koyhtyi-edellisen-hallituksen-aikana/
Persut ovat olleet hallituksessa parisen vuotta ei siinä ajassa kummosia pysty tekemään . Mutta Vasemmisto on sensiaan istunut monessa hallituksessa. Jyrkin hallitukseen mentiin tukka hulmuten,vaikka Arhinmäki sanoi että Porvarihallitukseen ei lähdetä,vaan kuinkas kävi`. Lähdettiin kurittamaan lapsiperheitä yms .Toivottavasti emme näe teitä emmekä Vihreitä missään hallituksessa koskaan enää.
''Lähdettiin kurittamaan lapsiperheitä...''
Lapsilisistä leikattiin, se on totta. Mutta, se kompensoitiin tuloverotuksessa.
Jatkettiin peittoa toisesta päästä;)
Persu ja v.tun tyhmä, kuikansmuutenkaan.
Ymmärrätkö että PS on oikeistopuolue, oikeistopolitiikkaa EI koskaan ole tiennyt hyvää duunareille eikä vähävaraisille.
Oikeistopolitiikkaa näivettää kotimaisenkysynnän, leikataan köyhiltä suorittavat tulonsiirtoa rikkaille.
Heinäluoma, Litmanen ovat SDP oikeistosiipeä siksi he eivät saa ohittaa Sannaa mikä edustaa vasemmistoa. Vielä kun tyhmät Persut ymmärtäisivät ketkä heidän puolueesta pyllistää köyhille.
''Persut ovat olleet hallituksessa parisen vuotta ei siinä ajassa kummosia pysty...''
Parissa vuodessa ehtii vaikka mitä:)
Sähköstä on hieman pulaa…
Viimeinen hetki säästää Inkoon Hiilivoimala oli 2016/2017 eli ennen kun sen purkaminen aloitettiin. Huoltovarmuuskeskus olisi tarvinut rahat vuoden 2017 budjettiin. Rahoja ei ikinä tullut. Perussuomalaiset itse (mm. Huhtasaari, Hakkarainen, Elomaa, Niikko, Tavio, Packalen, Vähämäki, Eerola, Immonen, Juvonen, Lehto, Meri) tukivat budjettia, joka sinetöi Inkoon hiilivoimalan purkamisen.
Bensan korkea hinta, siitä olisi kiva syyttää Marinin hallitusta, mutta….
2016 Biopolttoaineiden osalta hallitus nostaa jakeluvelvoitetta. Kun tällä hetkellä biopolttoaineen osuus polttoaineesta 13,5 prosenttia, osuus pitäisi vuoteen 2030 mennessä olla 30 prosenttia.
Uniper kaupat, miksi persut/siniset olivat hiljaa ???
Perskeko hallituksen saavutuksia….
Kansaneläkkeiden leikkaus
Lääkekorvauksien leikkaus
Opintorahan leikkaus
Työmarkkinatuen ja peruspäivärahan leikkaus
Veteraanietuuksien, vammaisetuuksien ja sairauspäivärahojen leikkaus
Lasten kotihoidontuen ja hoitorahan leikkaus
Ammatillisen koulutuksen ja määrärahojen leikkaus
Julkisen sektorin työntekijöiden lomarahojen leikkaus
Työajan palkaton pidentäminen
Työnantajamaksujen siirtäminen työntekijöiden maksettavaksi
Koeajan pidentäminen
Takaisinottovelvoitteen lyhentäminen
Vuorotteluvapaan leikkaaminen
Ansiosidonnaisen työttömyysturvan keston lyhentäminen
Päiväkotien ryhmäkokojen kasvattaminen
Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittaminen
Aikuiskoulutustuen keston lyhennys ja perusosan leikkaaminen
Nesteen ja muiden valtionyhtiöiden myyminen
Umpisurkea taksiuudistus
Perskeko hallituksella kantti kesti, toteutettin veteraanietuuksien, vammaisetuuksien ja sairauspäivärahojen leikkaus.
Osallistuivat hallitusohjelmaan laatimiseen parhaansa mukaan.
Tämä saattaa pitää paikkansa. Mutta samaan hengen vetoon täytyy todeta, että talouskasvu aiheuttaa tuloerojen kasvua. Voi olla, että niitä olisi viisasta aina yrittää tasata sen jälkeen verotuksella. Toisaalta jos nämä ylivoitot siirretään investointeihin, ne luovat edelleen uutta talouskasvua. Talouskasvun seurauksena kaikki väestönosat vaurastuvat, toiset vaan enemmän kuin toiset. Kysymys on silloin siitä, pitääkö kaikkien vaurastua samaa tahtia, vai riittääkö se, että kaikki vaurastuvat mutta eritahtisesti.
Toinen ääriesimerkki ovat reaalissosialistiset taloudet. Niissä köyhyys jaettaisiin suhteellisen tasan eli rikastumaan pääsi vain pienehkö erioikeuksista nauttiva eliitti. Kansa pysyi samassa köyhyyden tilassa tai jopa köyhtyi lisää. Tuloerot olivat vähäiset tai olemattomat. Voi siis kysyä tässä valossa, kumpi on tavoiteltavaa, kasvu vai tuloerojen tasaisuus. Minusta kumpikin on hyvä tavoite, mutta taitelu niiden välillä ei aina ole helppoa, jos halutaan saavuttaa optimaalinen kasvu. Maksimaalista tuloerojen pienuutta on turha tavoitella, koska se edellyttäisi melko selkeää sosialistista talousmallia.
''Toisaalta jos nämä ylivoitot siirretään investointeihin...''
Iso JOS:)) Enimmäkseen siirrettiin jonnekkin kaukomaille, kotimaan verottajan ulottumattomiin.
Tottakai toiset kasvusta hyötyvät enemmän kuin toiset. Mutta miksi porvarihallitus pistää köyhät ainoastaan maksumiehiksi ja naisiksi. Maksetaan yhteiskunnan menot myös % kuten korotukset.
Kuten Jouko Skinnari sani osuvasti,entistä Suomea ei ole enää,seuraavalla hallituksella ei tule olemaan helppoa säilyttää hyvinvointi Suomi.Meillä ei ole enää varaa tälläiseen hallitukseen mitä meillä nyt on .
Jouko Skinnari kuoli 2016.
Veropakolaiset pumpoaavat hyödyn maasta ulos.
Persut, Kokoomus ja Vihreät ne kaikkein pahimmat Suomen myyjät, eikä Demaritkaan tuosta kaus jää. Natokiima on sekoittanut monet puolueet.