Siellä on suuri määrä yksinäisiä naisia, joiden kohtaloksi on ollut jäädä yksin pyörimään vanhojen piikojen kanssa. Monilla oli ihan muut toiveet elämässä. Miehistä varmaan suurin osa oli avioliitossa. Mutta uskontohan se tärkeintä on, vaikka tunneperäiset tarpeet jäävät tyydyttämättä. Miltähän yksinäisistä vanhoista pojista tuntuu JT uskonnossa, joiden kohtalo on sama kuin monien JT naisten, eli pyöriä jatkuvasti elämänsä loppuun toisten vanhojen poikien kanssa. Moni yksin jäänyt nainen ei ollut onnellinen.
Onnelliset Jehovan todistajat
9
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Onnettomasta avioliitostakin on hankala erota ilman, että toinen pettää. Edes puolison väkivaltaisuus ei ole avioeroon oikeuttava peruste, mikä on käsittämätöntä. Ylipäätänsä on käsittämätöntä, että kenenkään avioliitto kuuluu millekään järjestölle, mutta tämä onkin yksi monista esimerkeistä, kuinka järjestö mikromanageroi ja kontrolloi jäsentensä elämää.
- Anonyymi
Eikö asumuseroon ole kuitenkin oikeus, jos toinen on väkivaltainen? Muistaakseni on. Mutta uuteen avioliittoon ei ole oikeus mennä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö asumuseroon ole kuitenkin oikeus, jos toinen on väkivaltainen? Muistaakseni on. Mutta uuteen avioliittoon ei ole oikeus mennä.
Tuntuu siltä, että järjestö menee liian pitkälle toisten yksityiselämän kontrolloimisessa. Sääntöjä on enemmän kuin Raamatussa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö asumuseroon ole kuitenkin oikeus, jos toinen on väkivaltainen? Muistaakseni on. Mutta uuteen avioliittoon ei ole oikeus mennä.
Asumuseroon kyllä tietääkseni on oikeus. Eri asia on, että mitä tai kenen etua tai hyvinvointia sellainen järjestely palvelee, että asutaan erillään vaikka kaksi vuosikymmentä eikä käytännössä olla missään tekemisissä, mutta ei päästä elämässä eteenpäin jonkun järjestön harjoittaman kontrollin takia.
- Anonyymi
😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17681871q
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Missä hätä on suuri, siellä on henkistyttynyt apukin lähellä. Nimittäin hallintoelin on alkanut kauppaamaan kumikavaljeereja vanhoillepiioille. Ne on kuulemma valmistettu aidosta Epydtkin kautsusta ja toimivat aurinko- tai tuulivoimalla, ja niissä on varteen painettuina raamatunlauseita ja lainauksia ruttenvoordtin sekokirjoituksista. Ja hintakin on kohtuullinen 30 hopeatetradrakmaa kipales.
- Anonyymi
Rouva Roti, jehovantodistaja, kuoli verensiirtokieltoonsa kolarin jälkeisessä verenvuodossa, mistä sitten hänen puolisonsa, ei-todistaja, tuli haastatelluksi.
Tämä herra Roti sanoi Iltalehdessä että sellaista virhettä ei olisi pitänyt tehdä, eikä pidä tehdä, että menee lahkolaisen kanssa avioon.
Turunen on muuten ottanut kirjaansa rouva Rotin kuolintodistuksen valokopion.
Lahkossa on tarkoitus että uskoutuminen ei ole puolisoiden eikä perheenjäsenten välistä, vaan kukin käy erikseen uskoutumassa lahkovanhimmalle, ja myös kantelemassa sekä käräyttämässä lahkorikkeistä. Ex - todistaja on nettifoorumilla kirjoittanut että ilman muuta tätä sääntöä noudattaa yli puolet lahkolaisista.- Anonyymi
BITE-malli mainitsee juuri kyttäys ja vasikointi -järjestelmän tyypillisenä kulttien toimintamallina:
Informaation kontrollointi
Kannusta vakoilemaan muita jäseniä
a. Aseta kaverijärjestelmä valvomaan ja hallitsemaan jäsentä
b. Raportoi poikkeavista ajatuksista, tunteista ja teoista johdolle
c. Varmista, että yksilön käyttäytymistä seurataan ryhmässä
Lähde: https://freedomofmind.com/cult-mind-control/bite-model/
- Anonyymi
Olen odottanut kauvan tätejä ovelle saisivat vähän oppilasta ojentaa🤭🤭🤭
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota3272762Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?932069En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1201610Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin731144- 711022
- 61983
Voi nainen...
Kun luovutit meistä liian aikaisin, just kun aloin oppimaan sinua. Jos oisin alussa jo lukenut aiheesta oisin voinut toi41940Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.143883Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj290832- 40744